Kuiva huikka?

Veikkaisin ja vetäisen miltei hatusta, että kolmen kuukauden kohdilla olosi ja mielialasi paranee tai ehkä jo nopeamminkin, kun huomaat pystyväsi raitistumaan ja käyttämään aikaasi ja voimiasi parempaankin tekemiseen. Se seikka on kantava voima.
Muuta puuhaa on oltava jottei ajatukset kierrä viinassa. Puolisoa voisit antaumuksella paapoa ja tehdä kaikkea semmoista josta nautit joskus aiemminkin, vaikka ensin alkuun hermot eivät oikein kestä mitään... ainakaan keskittymistä vaativaa ja kaikki muka epäonnistuu. Mene sisukkaasti hetki ja päivä kerrallaan.
Mene vaikka ulos seisomaan, saunan lauteille istumaan, hommaa nyrkkeilysäkki avuksesi kun raivostuttaa. Sovi siitä käytännöstä vaimosi kanssa ja kerro muutenkin tilanteestasi selkeästi ja avoimesti.
Kolmen kuukauden ja kuudennen kuukauden kohdilla olet myös suuressa repsahtamisvaarassa. Vuosi kun on raittiutta takana, niin hyvin menee! Olet löytänyt raittiin itsesi. Hyvä, kun tiedostat ettet sitten enää voi ainokaistakaan ryyppyä ottaa. Muistakin se!
Vuosi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta vielä yksikin vuosi ryyppäämistä... miltäs se kuulostaa??? Itsensä pettämistä se ainakin on ja kuilu sen kun vaan syvenee.
Voimahali sinulle ja vaimollesi.

Muistan hyvin omalta kohdaltani tuon vastaavan ajan, juuri kun olin lopettanut juomisen. Raivareita ja tyytymättömyyttä muiden tekemisiin, sitä oli paljon.
Jouduin opettelemaan kokonaan uuden tavan hengittääkin, eli aina kun räjähdys oli lähellä vedin keuhkot palleaa myöten täyteen ilmaa, ja pidätin hengitystä jonkin aikaa ennenkuin puhalsin keuhkot hiljalleen tyhjäksi. Muutaman kerran kun sitä toistin, niin pahin kiukku laantui. Samaa tekniikkaa käytän usein vieläkin, varsinkin liikenneruuhkissa.
Toinen minua auttanut asia olivat harrastukset. Aloin mm. käymään konserteissa ja mitä erilaisimmissa tapahtumissa, kun kerran pystyin nyt viikonloppunakin ajamaan autoa. Ja kuten Higge tuossa jo mainitsi, puolisoakin täytyy hiukan hyvitellä ja hän pitää varmasti tällaisesta vaihtelusta.
Mutta eniten uuteen elämääni vaikutti liikuntaharrastus, eli aloin täydellisestä rapakunnosta pikkuhiljaa käymään lenkeillä, ja edelleenkin nautin suunnattomasti juoksulenkin jälkeisestä saunasta. Sen tuoma euforinen olo voittaa helposti jopa huonon seksin. Jostain syystä en välittänyt juosta tien penkalla liikenteen seassa, joten aloin juoksemaan metsäpolkuja pitkin, ja siitä lähti suunnistusinnostus. Nyt on takana jo kymmenkunta Jukolanviestiä ja useita pienempiä kisoja. Myös uusia hyviä ystäviä olen löytänyt näiden harrastusten myötä.
Ensimmäisinä raittiuden vuosina perustin yrityksen joka toistaiseksi on työllistänyt minut, välillä jopa liiankin hyvin. Työntekoonkin on nyt ihan eri asenne, kun pystyn tarvittaessa lähtemään työkeikalle vaikka kesken lauantai-illan.
Kaiken kaikkiaan raitistuminen on pitkä, ehkä koko elämän mittainen prosessi. Raitistuminen ei tarkoita pelkästään korkin ruuvaamista kiinni, vaan se on kokonaisen uuden elämän omaksumista. Se on normaalia tasapainoista elämistä ilman orjuuttavaa alkoholia. Ja kun aikaa kuluu, huomaat vähitellen itsekin tapahtuneet muutokset itsessäsi, ja läheiset ihmiset ympärilläsi on huomanneet nämä jo ennen sinua.

Terapiaan hakeutuminen helpottaisi oloasi. A-klinikalla voisit käydä vaimosi kanssa kertomassa tilanteestasi. Lääkäriin ja rauhoittaviin lääkkeisiin turvautumista pitää välttää. Ulos meno, siis luontoon tai kadulle, ei ravintolaan, auttaa rauhoittumaan. Laulukuoroon jos on mahdollista niin kannattaa omaksi ilokseen liittyä.

Se on jännä kuinka monet elämän ärsytykset osuu just perjantaille tai lauantaille jolloin olisi "luontevaa" vähän nollata viinaksien voimalla. Ite huomannut sen, ettei kannata päästää nälkää eikä janoa päälle jos viinahammasta kolottaa. Semmonen tyytyväinen laiska olotila kun kupu on täynnä eikä nestehukka vaivaa ehkäisee jonninverran huikkaan sortumista, eikä niin harmita muutenkaan.

Helpotusta ei ole luvassa. Elämäsi jatkuu kuvaamasi kaltaisena kärsimyksenä.

Voit tietenkin yrittää pettää itseäsi uskottelemalla, että tilanne paranee ajan myötä, mutta ei se parane. Jos rehellisiä ollaan.

Itse ollut 3 vuotta reilu 3kk raittiina ja samanlaiset kuvaamasi tuntemukset edelleen. Vaimo, joka ensin iloitsi raittiudestani, lähti jo puoli vuotta sitten. Kyllästyi kiukutteluuni ja yritti jopa saada minut uudestaan juomaan ehdoksi jäämiselleen. En suostunut juomaan, joten hän jätti minut.

Nyt kaduttaa. Olisi sittenkin pitänyt alkaa juomaan.

Onko raitistuminen jotenkin helpompaa, jos ei ollut vielä kovin pahasti alkoholisoitunut, jossain keskivaiheessa? Mutta selkeästi riippuvainen alkoholista ja humalasta.

Kysynkin teiltä kokeneemmilta. Veikkaan, että raitistuminen yhtä vaikeaa kuin rapajuopon kohdalla...vai voiko joskus raitistua melko helposti - ja pysyvästi?