Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden vasta 4.1.1918

Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden vuoden -17 ja -18 vaihteessa ja keskuskomitea hyväksyi sen 4. tammikuuta 1918. Mm. Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen itsenäisyyden samana päivänä ja Saksakin 6. päivä. Siitä se lähti, joulukuun kuudennestä tuskin kukaan oli edes kuullut.

Mutta kansan kusetus alkoi jo silloin ja jatkuu yhä. Kouluissakin opetetaan tästä virheellistä propagandaa.

Eikä Suomi nykyään edes ole itsenäinen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

-
-
-
Lähtökohtatilanteeseen puuttumatta, tapahtumien aikajärjestyksestä sekä syistä sekä seurauksista on tälläkin hetkellä aikamoinen vääntö käynnissä eri foorumeilla. Tarkastelisin kuitenkin tässä selkeämpää vaihetta hiukan myöhemmin...

Ja kuten yleisesti tunnettua ja tunnustettua niin eräs JS yritti muuttaa tilannetta lähemäksi 80-vuotta sitten. Kuinka ollakaan, eräs ihmisryhmä joita suomalaisiksi kutsuttiin ja erityisesti tämän joukon pienempi alaryhmittymä olivat asiasta rankasti ja vankasti eri mieltä. Eipä siinä, kyllä koko kansa oli erimielisyyksissä mukana mutta raskaimman hinnan maksoivat kyllä sotaveteraanit.

Tunnettu stallarijoiku menee jokseenkin niin että Suomen itsenäisyys on Leninin ansiota ja asiassa ei sotaveteraaneila olisi osaa eikä arpaa.

On kuitenkin kiistaton fakta että puna-armeija yritti miehittää Suomen useampaan otteeseen mutta kiitos sotaveteraanien ja koko sen aikaisen Suomen kansan, yritys ei johtanut Stalinin haluamaan lopputulokseen.

Kiitos veteraanit!

Neuvosto-Venäjä kähmi orjuuteen suuren joukon Itä-Blokin satelliittivaltioita, jotka joutuivat kahden sukupolven ajan pakosta elämään valheessa, ankeudessa ja orjuutettuina luonnottoman yhteiskuntajärjestelmän armoilla, josta itse emämaa älysi luopua vasta 1991!

Veteraaniemme ansiosta vältimme tuollaisen kurjan kohtalon!

Tämä onkin asia jossa Tiltuilla on työ ja tuska yrittää sitä muuksi valehdella.


-
-
-

Äänestä

Kommentoi aloitusta


päiväjolloinon.syykertoa kirjoitti:

Lenin myönsi Suomelle itsenäisyyden vuoden -17 ja -18 vaihteessa ja keskuskomitea hyväksyi sen 4. tammikuuta 1918. Mm. Ranska ja Ruotsi tunnustivat Suomen itsenäisyyden samana päivänä ja Saksakin 6. päivä. Siitä se lähti, joulukuun kuudennestä tuskin kukaan oli edes kuullut.

Mutta kansan kusetus alkoi jo silloin ja jatkuu yhä. Kouluissakin opetetaan tästä virheellistä propagandaa.

Eikä Suomi nykyään edes ole itsenäinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu