Cheek Wanajaan!! Hämeenlinna on herännyt!

Ja se on sitten siinä, ei tarvitse miettiä lippujen menekkiä enää. Siellä siis nähdään!!! Hämeen nuoret kollit saa nauttia turkulaisen vartaloni saloista, tulen takaa ja kovaa sykkivällä jethrolla.
1957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

eikö mölypuisto tehty uloste festareita varten. sitä luvattiin ja sihen vero rahoja käytettiin

Äänestä
  • Se puoli on jo hoidossa linnannurtsin bileissä.

    Äänestä

Älä sekoita Cheekiä tällaiseen! Vai oletko heterofobinen?

Äänestä
  • ja pimee kauppa käy. eipä paljoa ole verotettavaa vai mitä sanoo linnan jarrutus

    Äänestä

Kutsutaanko turussa mulkkuja jethroiksi??!! Kai se oman vehkeen nimi tampereella on sitten juti, jyväskylässä nykänen jne. Pyydätkö sä kumppaniltas jethron pesua kun suikkaria tekee mieli?
Mutta joo, Cheek siis wanajassa. Vastarannalla alkaa vasta pirskeet silloin kun keikka loppuu. Naintiniemi siinä vastapäätä, sinne kannattaa suunnata telttojen kanssa.

Äänestä
  • Cheek on esiintymässä hyvin useassa kesätapahtumassa eri puolilla Suomea. Onneksi hän on kokenut ammatilainen ja tietää kaltaisesi ihmiset.

    Äänestä

Vanajaan kokoomusräppärit joutavatkin.

Äänestä
  • Cheek ei ole ylikorostanut puoluekantaansa. Hän toi sen vuosia sitten esille yhdessä biisissään. Ja kukapa tietää, että onko se pysynyt samana vai muuttunut.

    Äänestä

Cheek yöpyy aulangolla jee. Huone 106 saavun sinne siis.

Äänestä
  • Et tiedä Cheekin yöpymisiä. Pyri erottamaan fakta fiktiostasi.

    Äänestä

Säälittäviä idiootteja jotka vielä moisen paskan kuuntelemisesta maksavat jotain..... Kyseiselle aparille ei oo kun yks paikka ja se on saunan takana!

Äänestä
  • Nyt kuuntelet Leksa sinäkin Chekkosta puolilleöin ja haistelet kun virtsa haisee lämpimässä kesäyössä. Pienet valitukset tähän väliin hyvissä ajoin vois ehkä vielä auttaa jotain??

    Äänestä

  • Cheek on megasuosittu ja siihen ei sinulta lupaa kysytä. Oletko kateellinen?

    Äänestä

Mielenkiintoista odotella, että millaisen vaimon Cheek valitsee itselleen. Hänhän on sanonut toivovansa, että hänellä olisi tulevina vuosina vaimo ja lapsia.

Äänestä
  • Aika miehekkään oletettavasti.

    Äänestä

  • Cheetah.bundolo kirjoitti:

    Aika miehekkään oletettavasti.

    Avioliittoon kuuluu kyllä mies, joka on valmis kuolemaan vaimonsa puolesta kuten Kristus teki seurakuntansa puolesta. Niin se menee! Oletko heterofobinen?

    Äänestä

Ciisus sitä pissisten määrää !

Äänestä
  • "en tiedä mitä tapahtuu en tiedä mistä herään, tajuun etten tunne koko kaupungista ketään... siellä juotiin, siellä nussittiin.. ja siellä kaikilla oli nii'iin mukavaa, oi jospa oisin saanut olla mukana.. maanantai aamuna krapula ja vapina tuijotan vessan seinää.. täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö, viis päivää ihan luokatont' ryystöö, mä lupaan et ei ikinä, ei ikinä enää, ei ikinä, ei ikinä
    kunnes taas mennään.

    Äänestä

  • Pieni tauko kannattaa kuitenkin pitää Wanajien välillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jannenpallit kirjoitti:

Ja se on sitten siinä, ei tarvitse miettiä lippujen menekkiä enää. Siellä siis nähdään!!! Hämeen nuoret kollit saa nauttia turkulaisen vartaloni saloista, tulen takaa ja kovaa sykkivällä jethrolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu