Viddu. Nyt tuli seinä vastaan. Olen oireillut jo pidemmän aikaa eikä mitään ole löytynyt. Pelkään kuitenkin että olen saanut sp taudin hieman hölmöiltyäni tammikuussa, vaikka se onkin epätodennäköistä. Mutta kun mitään ei ole löytynyt ja oireita on, sekä minulla että tyttöystävällä. Kaikki sptestit negat, mutta kun ei niihin voi luottaa 100%. Enkä pääse ajatuksesta eroon, että minä olen syypää / kusipää. Pahinta on kun molemmilta lähtee hiukset päästä. Muutimme yhteisiin vuokrakämppään tammikuussa. Homeellahan voi olla kaiken näköisiä oireita, melkein kaikkii oireeni löytyvät listalta: lämpöilyä, vatsakipuja, hiustenlähtöä, selkäkipuja, huonoa oloa, puutumista, ajoittaista tihentynyttä virtsaamisen tarvetta jne... en ole kertonut tyttöystävälleni, olisi vaan pitänyt heti kertoa. Pidin mahdollisuutta niin pienenä ja halusin vain unohtaa koko paskan. Nyt näitä oireita on kestänyt jo 6 kk. Ja kaiken lisäksi olemme ostaneet oman asunnon jota pitää rempata vielä aika paljon. Miksi ihmeessä menin ostamaan kämpän kun olin epävarma terveystilanteestani??? En minä vaan kerta kaikkiaan kykene elämään itseni kanssa jos minä olen aiheuttanut tämän hänelle. Haluun pois, on vaan niin kova ikävä kaikkia läheisiä kun mietin mitä olen mahdollisesti ekemässä. Tiedän, että tämä on sikamainen temppu läheisilleni, tuntuu vain että en pysty jatkamaan. Ja viddu vielä näin joulun aikana :( Mä vaan oon niiin paniikissa että en kykene kunnolla ajattelemaan, en tekemään duunia tai rempata kämppää. Ja jos lähden, miten ison ongelman jätän tyttöystävälleni kum kämppä jää hänen harteilleen? Ehkä pitäisi sinnitellä sen verran että saadaan kämppä valmiiksi niin se on helpompi laittaa myyntiin heti. Oskettaa kaikki vaihtoehdot...ajattelin tavaksi köyden jatkeeksi, huhu, onkohan kivulias tapa... oisko parempi vetää viunaa ennen kuin vetää itsensä jojoksi? En hae huomiota, ehkä enemmänkin viimeisenä keinona estää niinkin lopullisen ratkaisun tekemistä. Hyi, elämä olisi muuten niin ihana, mutta tämä tilanne on vain niin kamala että hyvin vaikea nähdä muita ulospääsyyjä :( HELP
Itsemurhako oikeasti ainoa vaihtoehtoniko??
tässäkötämäolioikeasti
553
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä kaikki asiat vielä järjestyvät, usko pois! :) itsemurha vaikuttaa niin monen ihmisen elämään, ei vain omaasi.
Uskon että kaikella on tarkoitus, good or bad. Pää pystyyn, kyllä ne asiat järjestyvät ilman tuollaisia lopullisia, muita läheisiä satuttavia ratkaisuja!
Hei
Kerrot tilanteestasi, jossa koet että vaihtoehdot ovat niin vähissä, että mietit kuolemaa. Itsemurha-aikeet ovat aina vakava viesti siitä, että ihminen kokee toivottomuutta. Itsemurha-ajatuksiin kannattaa heti hakea apua. Ensimmäinen etappi on terveyskeskus- tai työterveyslääkäri, joka kartoittaa tilanteesi ja kanssasi miettii, mikä sinua parhaiten auttaisi.
Kirjoitat itsestäsi tuomitsevaan ja ankaraan sävyyn. Vaikka olisitkin saanut ikävän taudin, onko siltikään reilua haukkua siitä itseään noin paljon, että koko elämänhalu menee? Selvästikin välität tyttöystävästäsi. Välitä myös itsestäsi. On mahdollista, että kokemasi oireet ovat ahdistusta, joka aiheesta nousee. Tästäkin kannattaa puhua vastaanotolla. Vaikka olisitkin saanut jonkun taudin, niin ei se maailmaa kaada. Sekin asia on hoidettavissa.
Toivon, että saat kokonaisvaltaista tukea elämän mielekkyyden löytämiseksi ja asioiden suhteuttamiseen.
Merja, diakoni
Mielestäni on vastuutonta neuvoa ihmisiä hakeutumaan itsemurha-ajatusten vuoksi terveysasemalle tai mihinkään muuallekaan lääkärille. Koen velvollisuudekseni varoittaa asiaa harkitsevia.
Psykiatria ei suhtautu itsemurha-ajatuksiin osana ihmiselämää ja -kokemusta vaan (keksimänsä) sairauden oireena, yleensä "vakava masennusoireyhtymä" nimeltään. Henkilölle ei tarjota kuuntelevaa korvaa, tsemppausta, empatiaa ja muuta tukea vaan yleensä ottaen vapauden riisto, jonka seurauksena henkilö päätyy pakotettuna laitokseen nimeltä "mielisairaala". Vankilassa ollessaan henkilöllä ei ole päätäntäoikeutta siitä mitä hänelle tehdään vaan tehtävistä toimenpiteistä vastaa henkilökunta. Pakotettuina interventioina voidaan tehdä kemiallinen lobotomia (neuroleptit, SSRI...) sekä käyttää lisäksi erilaisia uhkailu- ja pakotuskeinoja henkilön käyttäytymisen ja ajattelun muuttamiseksi. Tästä on humaani kohtelu kaukana.
Mikäli ei halua riskeerata terveyttään ja tulevaisuuttaan, en suosittele koskaan olemaan yhteydessä terveydenhuoltoon itsemurha-ajatusten kanssa. Viisaampaa on hakeutua kolmannen sektorin paikkoihin keskustelemaan, siellä ei ole poliisioikeuksia pakottaa henkilöä mihinkään. Näin voi parhaiten varmistua, että ei tule tahtomattaan vahingoitetuksi. Poistua saa, kun tahtoo ja apua voi hakea useasta paikasta kunnes toivottavasti kuunteleva ja välittävä kontakti lopulta löytyy.
Mitkäs nää kolmannen sektorin paikat esim ovat?