Olen nuori aikuinen nainen,24 vuotias.
Olen ollut vakavasti masentunut lapsesta asti.
Takana jatkuvia itsemurha yrityksiä,viime kerralla kun yritin itsemurhaa otin lääkkeiden yliannostuksen vahvoja beetasalpaajia ja viinapullo.
Otin niitä paljon,mutta en mennyt sairaalaan.Hengissä edelleen.
Yritän varata lääkäri aikaa mutta aikoja ei kerta kaikkiaan ole antaa kuin vasta kuukausien päähän.
Lääkitys on beetasalpaajat paniikki oireisiin ja vahvat neuroleptit.
Voisin nukkua koko ajan.
Neurolepteista tulee tokkura olo,eikä ne kuin vaan pahenna oloani.Ne määrättiin ahdistukseen.
Pyrin välttämään neuroleptien käyttöä.
Opiskelisin jos pystyisin,mutta paniikki ottaa vallan(alkaa oksettaa,tulee kuuma,vapisen,luulen että kaikki nauravat minulle ym) ja masennus oireet ;mikään ei kiinnosta ja voisi vain nukkua 24/7,mielen hallitsee itsemurha ajatukset.
En ymmärrä miksi julkisessa terveydenhuollossa ei oteta vakavasti,ja jos ahdistukseen saa lääkkeen se on aina joko SSRI lääke,ketipiror tai joku neurolepti.
Minun pahaa oloa ne ei vie yhtään pois,pahentaa vaan,ja puheestakaan ei saa selvää kun lääkkeen on ottanut,puhe puuroutuu.
Olen ollut pakkohoidossa psyk sairaalassa,(avo hoidoissa ja psykiatreilla ja muilla)siellä oli pakkolääkitys Risperdionia injektiona kankkuun ja muita neuroleptejä.Ihmettelivät sairaalassa kun olo ei kohene,nukuin aina.
Lopulta olin niin turtunut että ajattelivat että kun olen niin rauhallinen minut voi päästää kotiin.Ei lääke tippaakaan auttanut,oli kokoajan etova olo ja päässä heitti.Ei kyennyt mitään tekemään,olo oli karsea.Olin vain kävelevä zombi.
Olen kokeillut noin 30 eri mieliala lääkettä sis.neuroleptit,ssri yms,bentoja ei määrätä,aiheuttaa riippuvuutta,mikä kummastuttaa minua koska bentsot voisi olla ratkaisu edes niin että otan aina tarvittaessa.Kerran sais Diapamin lääkkeeksi,mutta erehdyin ottamaan liikaa niin ne otettiin heti pois kaikki eikä reseptiä ole uusittu.Luulivat varmaan että halusin vain pään sekaisin.Lääkäri tokaisi myöhemmin että sinä kun käytät huumeita joka päivä.Laittoi tilalle olanzapin..
Olen sairaseläkkeellä.Lääkärit vaihtuu kokoajan,ketään ei kiinnosta ja kaikilla kamala kiire.
Olen todella yksinäinen,yksin tilanteessa josta en löydä ulospääsyä enää,ei ole ketään kehen turvautua,olen ollut huostaanotettu nuorena.Minulla ei ole ystäviä,tukiverkostoa,ei vanhempia ei sisaruksia ei sukulaisia ei ketään joka auttaa.Normaalia kasvuympäristöä ei ole ikinä ollut.Olen vain niin masentunut etten jaksa enää.Ei kukaan halua auttaa,en saa asioita hoidettua.Olen kodin vanki,en uskalla poistua kotoa.Olen peloissani,umpikujassa ja yksin.Harkitsen vakavasti itsemurhaa,sellaista jolla onnistuu varmasti.Se voi olla tänään,kahden viikon päästä.Mutta olen loppu,ja viimeisillä voimilla yritän kirjoittaa tänne,kai tämä on viimeinen avunhuuto mihin pystyy.Mistä enää apua saa,päivystys keikkoja ollu jo reilusti,ei ne siellä ota ku tarkkailuun ja akuutti työryhmä jututtaa aamulla ja pistävät kotiiin.
Olen ollut vakavasti masentunut lapsesta asti.
Takana jatkuvia itsemurha yrityksiä,viime kerralla kun yritin itsemurhaa otin lääkkeiden yliannostuksen vahvoja beetasalpaajia ja viinapullo.
Otin niitä paljon,mutta en mennyt sairaalaan.Hengissä edelleen.
Yritän varata lääkäri aikaa mutta aikoja ei kerta kaikkiaan ole antaa kuin vasta kuukausien päähän.
Lääkitys on beetasalpaajat paniikki oireisiin ja vahvat neuroleptit.
Voisin nukkua koko ajan.
Neurolepteista tulee tokkura olo,eikä ne kuin vaan pahenna oloani.Ne määrättiin ahdistukseen.
Pyrin välttämään neuroleptien käyttöä.
Opiskelisin jos pystyisin,mutta paniikki ottaa vallan(alkaa oksettaa,tulee kuuma,vapisen,luulen että kaikki nauravat minulle ym) ja masennus oireet ;mikään ei kiinnosta ja voisi vain nukkua 24/7,mielen hallitsee itsemurha ajatukset.
En ymmärrä miksi julkisessa terveydenhuollossa ei oteta vakavasti,ja jos ahdistukseen saa lääkkeen se on aina joko SSRI lääke,ketipiror tai joku neurolepti.
Minun pahaa oloa ne ei vie yhtään pois,pahentaa vaan,ja puheestakaan ei saa selvää kun lääkkeen on ottanut,puhe puuroutuu.
Olen ollut pakkohoidossa psyk sairaalassa,(avo hoidoissa ja psykiatreilla ja muilla)siellä oli pakkolääkitys Risperdionia injektiona kankkuun ja muita neuroleptejä.Ihmettelivät sairaalassa kun olo ei kohene,nukuin aina.
Lopulta olin niin turtunut että ajattelivat että kun olen niin rauhallinen minut voi päästää kotiin.Ei lääke tippaakaan auttanut,oli kokoajan etova olo ja päässä heitti.Ei kyennyt mitään tekemään,olo oli karsea.Olin vain kävelevä zombi.
Olen kokeillut noin 30 eri mieliala lääkettä sis.neuroleptit,ssri yms,bentoja ei määrätä,aiheuttaa riippuvuutta,mikä kummastuttaa minua koska bentsot voisi olla ratkaisu edes niin että otan aina tarvittaessa.Kerran sais Diapamin lääkkeeksi,mutta erehdyin ottamaan liikaa niin ne otettiin heti pois kaikki eikä reseptiä ole uusittu.Luulivat varmaan että halusin vain pään sekaisin.Lääkäri tokaisi myöhemmin että sinä kun käytät huumeita joka päivä.Laittoi tilalle olanzapin..
Olen sairaseläkkeellä.Lääkärit vaihtuu kokoajan,ketään ei kiinnosta ja kaikilla kamala kiire.
Olen todella yksinäinen,yksin tilanteessa josta en löydä ulospääsyä enää,ei ole ketään kehen turvautua,olen ollut huostaanotettu nuorena.Minulla ei ole ystäviä,tukiverkostoa,ei vanhempia ei sisaruksia ei sukulaisia ei ketään joka auttaa.Normaalia kasvuympäristöä ei ole ikinä ollut.Olen vain niin masentunut etten jaksa enää.Ei kukaan halua auttaa,en saa asioita hoidettua.Olen kodin vanki,en uskalla poistua kotoa.Olen peloissani,umpikujassa ja yksin.Harkitsen vakavasti itsemurhaa,sellaista jolla onnistuu varmasti.Se voi olla tänään,kahden viikon päästä.Mutta olen loppu,ja viimeisillä voimilla yritän kirjoittaa tänne,kai tämä on viimeinen avunhuuto mihin pystyy.Mistä enää apua saa,päivystys keikkoja ollu jo reilusti,ei ne siellä ota ku tarkkailuun ja akuutti työryhmä jututtaa aamulla ja pistävät kotiiin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet saanut armotta siipeesi sinisilmäisyydestäsi. Et ole ymmärtänyt, ettei psykiatrinen järjestelmä ole sinun auttamiseksi luotu. Psykiatrian rooli yhteiskunnassa on hiljentää ihmisten valitus ja kontrolloida pois ei-haluttu käytös ja ajatukset sekä tarvittaessa rankaista mielenterveyslain rikkojia sulkemalla laitokseen auttamisen nimissä.
Psykiatrian opin päämääärä on saada ihmiset uskomaan, että sosiaaliset ongelmat ja muut elämän vastoinkäymiset ovat yksilön aivojen kemiallisia epätasapainoja. Näihin kuvitteellisiin epätasapainoihin markkinoidaan lääketeollisuuden tuotteita ja muita interventioita aivojen sähköshokittamisesta psykokirurgiaan. Yhteistyö lääketeollisuuden kanssa tuottaa teollisuudelle myyntiä ja psykiatrian legitimiteettiä toimia valtion yksinoikeutettuna psyykkisen pahoinvoinnin selvittelijänä.
Ymmärtämättäsi (?) olet antanut alan vaurioittaa keskushermostoasi, minkä myötä fyysinen että psyykkinen vointisi on varmasti helvetillinen. Aivovaurio-oireet ovat monelle liikaa. Useat päättävät elämänsä ennen pitkään. Ei ihme, että sinullakin on käynyt sellainen mielessä. Et ole ainoa. En tiedä mitä elämässäsi on muutoin tapahtunut, siis psykiatrian lisäksi, joten en osaa ottaa sen osuuteen kantaa. Sanomattakin on kuitenkin selvä, että harvoin aivojen vaurioittaminen auttaa ratkaisemaan elämän ongelmia.
"The use of suggestion, intimidation and other methods of coercive control can be found in many institutions; but only in psychiatry is the doctor permitted to damage the patient's brain in order to render the victim more amenable to control."
-Peter R. Breggin, psychiatrist (Psychiatry's role in the Holocaust, 1993)
Olen pahoillani tilanteestasi. Kuulostaa todella hirveältä. Orpoja on psykiatrian kaikista helpoin hyväksikäyttää, koska heitä ei ole suojelemassa kukaan. Ehkä olet kuullutkin sanonnan: kuka suojelisi lapsia lastensuojelulta. Sama sopii sitäkin paremmin psykiatriaan.
SSRI:t ja neuroleptit koukuttavat samalla tavalla kuin bentsot. Bentsoja demonisoidaan, koska niillä on yhteiskunnassa huumeiden maine siinä missä SSRI:tä ja neurolepteja ei vielä ihmiset miellä huumeiksi. Tietenkin ovat huumausaineita ihan siinä missä bentsot, kokaiini ja muu kööri, mutta markkinoinnin vuoksi ne on pyritty esittelemään toisin. Kuulemasi selittelyt riippuvuuteen liittyen ovat alalla toimivien omia harhaluuloja.
Ainoa tapa mitä minulla tulee nyky-yhteiskunnassa mieleen, josta voisit jotain apua saada, olisi kolmannen sektorin paikat. Sinun lienee myös järkevää pyrkiä järjestelmällisesti eroon kaikista neurotoksiineista. Ehkä saat siten pääsi vielä siihen kuntoon, että elämästä löytyy jokin tarkoitus. Luethan seuraavia internetsivustoja, jotta saat perusosaamisen psykiatrian alasta. Kun ymmärrät järjestelmää, ymmärrät pysyä kaukana ja hakea apua sieltä missä sitä voi saada.
www.cepuk.org (psykiatrian perustietoa)
www.madinamerica.com (mm. vertaiskertomuksia!)
www.survivingantidepressants.org (psykiatristen huumeiden vieroitusohjeita, vertaistukea)
www.recovery-road.org (vieroitusohjeita itselle ja läheisille)
www.breggin.com (psykiatriatietoutta ja käytännön varoituksia)
www.toxicpsychiatry.com (psykiatria perustietoa aihealueittain)
www.psychrights.org (psykiatrian ihmisoikeusrikokset)
Kaikkea hyvää sulle!
ps. Yksinäisyys ja siitä seuraava suru eivät ole aivosairauksia. Älä ikinä anna psykiatrian enää huijata sinua toisin.
On sinulla ollut todella vaikea elämä ja nytkin paha olla. Sen sanon sinulle, ettet ole ainakaan mikään vajaaälyinen ja typerä tyyppi. Osaat kertoa hyvin asioistasi ja sinulla on helppoa ilmaista kirjallisesti itseäsi.
Kaikki nuo ongelmat juontuvat varmaan historiastasi. Kuitenkin vaikeista tilanteista on ihmiset selvinneet. Sinullakin voisi olla vielä paljon annettavaa, kun pääsisit voitolle noista peloista ja saisit eheytyä. Ei sinua turhaan tänne luotu, vaikka koulusi on ollut harvinaisen kova.
Tuossa sait pitkän rimpsun osoitteita, joista hakea apua. Todellakin kolmannesta sektorista voisi olla sinulle apua. Jospa apu löytyisi kristillistä yhteisöistä. Kun kaikki tiet näyttävät olevan solmussa, niin Jumalalle on kaikki mahdollista.
Jotenkin luin rivien välistä, ettet itsekään haluaisi vielä luovuttaa vaan haluat apua. Sinulla on vielä toivo ja kipinä kohti elämää jäljellä.
Kyllä psykiatriastakin on apua, mutta ei vain ole tarjolla riittävästi koulutettuja ammattilaisia ja tietenkin ongelma on se rahapula.
Kirjoittele vielä palstalla.
Moi!
Kerrot kirjoittavasi viimeisillä voimillasi viimeistä avunhuutoasi. Yritän nyt kaikin mahdollisin tavoin helpottaa oloasi ja antaa sinulle toivoa tulevasta. Toivon, että tästä kirjoituksesta on sinulle apua. Yritän aluksi saada tilanteestasi otetta kertaamalla sitä hieman.
Kerrot olleesi masentunut jo lapsena. Lisäksi sinulla on takana useita itsemurhayrityksiä, ja kerrot harkitsevasi vakavasti itsemurhaa tälläkin hetkellä. Olet käyttänyt suurta määrää erilaisia lääkkeitä, mutta koet ettei niistä ole juuri ollut hyötyä – pikemminkin jopa haittaa.
Olet ollut pakkohoidossa psykiatrisessa sairaalassa, mutta sinut on lähetetty sieltä kotiin kenties liiankin nopeasti. Kerrot, että tuntuisi, kuin sinua ei otettaisi julkisen puolen terveydenhuollossa vakavasti, ja että lääkärit vaihtuvat tiuhaan. Lisäksi tunnet, että ketään ei kiinnosta tilanteesi.
Olet yrittänyt varata aikaa lääkärille, mutta tuloksetta, sillä vapaita aikoja on saatavilla vasta pitkien aikojen päästä. Paniikkioireet ja masennus estävät sinua opiskelemasta, vaikka muutoin tekisit sitä mielelläsi.
Kerrot, ettei ympärilläsi ole välittäviä ihmisiä, ja tunnet itsesi hyvin yksinäiseksi. Lisäksi sinusta tuntuu, kuin olisit kotisi vanki, etkä uskaltaisi lähteä sieltä pois. Koet, ettei kukaan auta tai edes halua auttaa sinua, että olet yksin, peloissasi ja umpikujassa. Et näe tilanteesta ulospääsyä.
Taustasi on rankka. En halua valehdella ja väittää, että tiedän, miltä sinusta tuntuu, sillä en minä tiedä. Kirjoituksestasi huokuu kuitenkin paha olosi ja epätoivon kokemuksesi. Jos voisin, ottaisin tuosta tuskasta ja murheesta puolet kannettavakseni, ettei sinun sitä tarvitsisi yksin kantaa.
En tiedä ajatuksistasi enkä tunteistasi tarkemmin, mutta minulle tuli kertomastasi sellainen vaikutelma, että kaipaat kipeästi välittävää ihmistä vierellesi. Luulen, etten osaa antaa sinulle suoria neuvoja tai ohjeita – kukaties et niitä kaipaakaan – mutta haluaisin tukea sinua niin, että jaksaisit elää päivän kerrallaan. Tämä kuulostaa ehkä latteudelta, mutta minusta sinulla on täysi oikeus olla uupunut ja onneton – olet kokenut sen verran kovia. Toivon, ettet kuitenkaan lietso pahaa oloasi, vaan pystyt olemaan ymmärtäväinen ja ystävällinen itseäsi kohtaan.
Tilanteesi on hankala, ja sinulla on varmasti paha olla. Ongelmiesi ratkaiseminen ei kuitenkaan ole mahdoton tehtävä, olkoonkin että tarvitset siihen ulkopuolista apua.
On varmasti turhauttavaa hakea apua masentuneena ja väsyneenä. Kiireen tuntu ja tunne siitä, ettei sinua oteta vakavasti, eikä sinusta olla edes kiinnostuneita riittäisivät jo nekin lamaannuttamaan kenen tahansa yritykset hakea apua. Vaikken näin keskustelupalstan kautta pystykään sinua pitkäjänteisemmin auttamaan, haluaisin kuitenkin avata sinulle joitakin mahdollisia reittejä avun hakemiseksi:
Jos sinulla on jonkinlainen hoitosuhde lääkäriin, psykiatriin tai psykologiin, pidäthän sitä yllä. Kerrothan tuolle ihmiselle myös itsetuhoisista ajatuksistasi. Tällöin sinut täytyy ottaa vakavasti (niin kuin ei muka muulloin pitäisi!). Ja vaikka se vaikealta ja turhauttavalta tuntuisikin, hankithan tuollaisen hoitosuhteen, jos sinulla ei sellaista vielä ole. Muistathan apua hakiessasi korostaa tilanteesi vakavuutta (näytä vaikka tuo kirjoituksesi) ja kertoa itsetuhoisista ajatuksistasi. Se on hyvin tärkeää. Jos tällä tavoin et saa apua, vika ei ole sinussa. Yritäthän siis uudestaan.
Kriisipuhelin (010 195 202) päivystää arkisin klo 09.00-07.00 eli lähes vuorokauden ympäri ja viikonloppuisin sekä pyhinä 15.00-07.00. Se on tarkoitettu juuri sellaisessa tilanteessa oleville ihmisille, kuin missä sinä juuri olet. Soittaessa ei tarvitse kertoa nimeään, ja soittaminen maksaa ainoastaan normaalin puhelumaksun. Puhelun tarkoituksena on parantaa sinun oloasi. Kerrot vapaaehtoiselle tukihenkilölle tilanteesi, ja sen jälkeen voitte yhdessä miettiä ratkaisukeinoja tilanteeseesi tai vain käydä tuntemuksiasi ja ajatuksiasi läpi.
Jos asuinalueellasi on Kriisikeskus, suosittelen sinua varaamaan sinne ajan ja hyödyntämään sitäkin. Se on niin ikään ilmainen ja sinua varten olemassa.
Sivusto www.tukinet.net on kriisipuhelimen kaltainen palvelu, jossa voit tavallaan chattailla tukihenkilön kanssa, kertoa ajatuksistasi ja etsiä yhdessä ratkaisuja hankalaan tilanteeseen. Sivustolle täytyy rekisteröityä, mutta tämäkään ei maksa mitään. Tukilinja on avoinna maanantaista torstaihin kello 15-19.
Kirjoituksessasi korostuu yksinäisyydentunteesi, ja mieleeni tulee myös SPR:n tarjoama ystävätoiminta (https://www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/yksinaisyyteen ja https://www.punainenristi.fi/node/13002). Kunpa voisin hellästi patistaa sinua hakeutumaan tähän mukaan. Ystävätoimintaan on tietääkseni valikoitunut välittäviä ja rakastavia ihmisiä, joten uskon, että hyötyisit siitä suuresti. Minulla on tunne, että jo yksikin välittävä ihminen vierelläsi auttaisi sinua paljon.
Tilanteesi ja paha olosi eivät ole omaa syytäsi. Olen varma, että löydät ympärillesi ihmisiä, jotka oikeasti välittävät sinusta (täälläkin on yksi heistä, vaikken luoksesi pääsekään), ja yksinäisyydentunteesi helpottaa. Olet tärkeä, olet arvokas, ja oikeiden ihmisten avulla ja tuella tulet pääsemään elämän syrjään kiinni. Lupaan sen.