kaikille tällaisille kurjille mahdottomille i hastuksille pitäisi olla jokin raja ihastumisen suhteen. Sanotaanhan, että jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa. Mikä järjestys on siinä ihmeellisessä epäjärjestyksekkä, että mahdottomassakin tilanteessa voi tunteet olla niin voimakkaita. Kaikkien lakien, kysynnän ja tarjonnankin mukaan, pitäisi mahdottomissa tapauksissa tuntea mahdollisimman vähän. Eihän se ole ollenkaan luonnollista, että tilanteessa, jossa mikään ei johda mihinkään tunnetaan vahvasti toista kohtaan. Tunteiden voimakkuus ei ollenkaan riipu siitä, onko suhteelle mahdollisuuksia. Tuota en ymmärrä ja tuohon haluaisin näkökantoja.
Sinusta sekaisin mennyt
SekaisinOlen
13173
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
I feel U
Sinähän itse jo vastasit tuohon omaan kysymykseesi. Tunteet eivät siis ole hallittavissa. Johan se on nähty maailmansivu. Jokin merkitys näillä ns. kielletyillä tunteillakin on. Ne panee ajattelemaan, että voi olla muutakin elämää, kuin tämä, mitä nyt elää.
Niin, varmaan se jotenkin liittyy tuohon aivojen kemialliseen toimintaan, mutta miten ne eivät ole hallittavissa järjellä. Luonnonvastaista, koska eikö ihastuminen kuuluisi johtaa parisuhteen muodostumiseen ja mahdollisesti suvun jatkamiseen.
Ei se johda läheskään aina tuohon, mitä kuvailit. Joskus pysyvä suhde on mahdoton. Luonnonvastaista tai ei, ihmiset ihastuvat tahtomattaan, jotkut unohtavat, jotkut taas eivät, ihastustaan. Ei siihen ole olemassa mitään selkeitä sääntöjä, eikä niitä tarvitakkaan. Harkinta tulee vastaan vasta siinä vaiheessa, kun aletaan miettimään yhteistä tulevaisuutta. Siihen moni ihastussuhde jämähtääkin. Ei uskalleta mennä pidemmälle. Ei olla varmoja, kestääkö ihana suhde todellista yhteiselämää.
Niin ihastuminen ei johda välttämättä parisuhteen muodostumiseen, eikä johda tuohon harkintaan, mutta eikö se ole kummallista, että miksi ihminen ihastuu, vaikka tietää, ettei ole mahdollisuutta muodostaa minkäänlaista suhdetta.
On se kummallista. Pitkässä parisuhteessa elävät joutuvat ehkä tahtomattaankin kokemaan sivullisten ihastuneet katseet ja ne on tavallaan testinä samalla sille, että kelpaisivatko he muille vieläkin tietäen hyvin, etteivät he menisi liian pitkälle. Joskus se ote vain lipsahtaa sinne väärälle puolelle. Sitten palataan häntä koipien välissä kotiin ja jatketaan elämää. Tunteet vievät ihmistä, niinkuin pässiä narussa.
Siellä tavattiin....
mistä se johtuu. On vaan niin "höntti olo", jotain outoa ilmassa, vaikka ei mitään muuta ole kuin kirjoitusten vetovoima.
Nyt täytyy olla hiljaa, etten kerro itseäni pussiin ;).
Samassa veneessä ollaan.
Vähän isommassa veneessä
Kannattaisko alkaa äyskäröimään ettet uppoa?
Itse asiassa tunteet eivät tutkimusten mukaan synny ihan summanmutikassa vaan ihmisen täytyy jollakin tapaa olla otollisessa ja vastaanottavaisessa tilassa rakkaudelle. Moni ei vaan kuuntele itseään tuossa tilanteessa eikä välttämättä edes tartu tuohon rakkauteen, joka omasta mielestä tapahtuu sopimattomassa tilanteessa, mutta oikeasti ihminen saattaa olla hyvinkin valmis tuolle rakkaudelle.
Jos ihminen on täysin onnellinen, tyytyväisyyden ja rakkauden ympäröimänä hän ei oikeasti rakastu toisiin. Tiedän, joku yrittää nyt selittää olemassaolevan suhteensa onnellisuutta, mutta kyseessä on kokonaisuus.
Jos ei koskaan mitään tunteita syttyisi kehenkään, niin laji kuolisi varmaan sukupuuttoon. Koska se mekanismi on biologiassa ja fysiologiassa olemassa, ei se parisuhteen jo muodostuttuakaan mene pois päältä. Järki on sitten se, minkä avulla pysytään yksiavioisina.