minulla on ollut syvä masennus jo monia vuosia, pahalaatuinen nyt viimeiset kolme vuotta.
ahistus on suuriosa masenustani.
Opiskelut on ollut poikki masennukseni takia ja tuntuu etten pystyisi nousemaan tästä normaaliin elämään vielä vähään aikaan.
kriisikeskus oli pari vuotta sitten suurena apuna tilanteeseen, sain lääkkeitä ja minua kuunneltiin ja autettiin.
mutta viime syksynä siirryin mielenterveystoimistoon ja nyt tuntuu että olen yhtä tyhjän kanssa. hyvä että psykologini muistaa edes nimeäni kun käyn siellä. joka kerta joutuu toistelee asioita ja ja tuntuu ettei ukko kuuntele ollenkaan. suuri osa ajasta on hiljaisuutta. nyt pelkkä ajatteleminenkin sinne menosta ahistaa. joten olen jättänyt menemättä, lääkkeitä syön edelleen. olen toki kokeillut ilmankin lääkkeitä mutta romahan heti parin päivän jälkeen totaallisesti.
lääkkeitten avulla piän jotenkin itteni kasassa.
elämän haluni oli monia vuosia poissa, itsemurha oli koko ajan mielessä.
nyt elämäni on ulkoisesti täysin kunnossa.
on rakasta ja ymmärtävä ihminen ja koti. minulla on pohja ja turva mihin nojautua mutta silti olen masentunut. tuntuu ettei enää jaksa pelätä ja taistella pahaa oloa vastaan kun tuntuu ettei se koskaan mene pois.
se on nielassut minut sisäänsä, jos hetkeksi pääsen ulkopuolelle ja tunnen oloni paremaksi..niin menee tuskin päivää kun romahan.
itse en tiedä mikä olisi nyt avuksi kun tuntuu ettei mielenterveystoimistossa oteta vakavasti.
mutta ihmisille joita vaivaa paha masennus, hakeutukaan kriisikeskukseen. siellä osataan auttaa! todellakin.
ne ottaa sinut tosissaan ja omana yksilönäsi.
itsekkin olin ennen epäröinnin kannalla ennen kuin ystäväni pakotti minut hakemaan apua.
en olisi tässä ilman jyväskylän kyllön kriisikeskusta.
ahistus on suuriosa masenustani.
Opiskelut on ollut poikki masennukseni takia ja tuntuu etten pystyisi nousemaan tästä normaaliin elämään vielä vähään aikaan.
kriisikeskus oli pari vuotta sitten suurena apuna tilanteeseen, sain lääkkeitä ja minua kuunneltiin ja autettiin.
mutta viime syksynä siirryin mielenterveystoimistoon ja nyt tuntuu että olen yhtä tyhjän kanssa. hyvä että psykologini muistaa edes nimeäni kun käyn siellä. joka kerta joutuu toistelee asioita ja ja tuntuu ettei ukko kuuntele ollenkaan. suuri osa ajasta on hiljaisuutta. nyt pelkkä ajatteleminenkin sinne menosta ahistaa. joten olen jättänyt menemättä, lääkkeitä syön edelleen. olen toki kokeillut ilmankin lääkkeitä mutta romahan heti parin päivän jälkeen totaallisesti.
lääkkeitten avulla piän jotenkin itteni kasassa.
elämän haluni oli monia vuosia poissa, itsemurha oli koko ajan mielessä.
nyt elämäni on ulkoisesti täysin kunnossa.
on rakasta ja ymmärtävä ihminen ja koti. minulla on pohja ja turva mihin nojautua mutta silti olen masentunut. tuntuu ettei enää jaksa pelätä ja taistella pahaa oloa vastaan kun tuntuu ettei se koskaan mene pois.
se on nielassut minut sisäänsä, jos hetkeksi pääsen ulkopuolelle ja tunnen oloni paremaksi..niin menee tuskin päivää kun romahan.
itse en tiedä mikä olisi nyt avuksi kun tuntuu ettei mielenterveystoimistossa oteta vakavasti.
mutta ihmisille joita vaivaa paha masennus, hakeutukaan kriisikeskukseen. siellä osataan auttaa! todellakin.
ne ottaa sinut tosissaan ja omana yksilönäsi.
itsekkin olin ennen epäröinnin kannalla ennen kuin ystäväni pakotti minut hakemaan apua.
en olisi tässä ilman jyväskylän kyllön kriisikeskusta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
luin kirjoituksesi ja kauhistuin että noinko kaun masennus voi kestää!?
Itse sairastuin,"romahdin" n.kuukausi sitten jo vuosia erillaisten ongelmien kanssa pähkäiltyäni. Sairastan muka vaikea asteista masennustilaa lääkärin mukaan,psykiatrin vastaanotolle pääsen ensiviikolla,nytten olen käynnyt psykologin luona 1*viikko ja syön lääkkeitä,myös unilääkettä joka ilta,koska en osaa nukkua enää aamuyöstä.
Elämäni on sekaisin olen onneton,itken jokapäivä ja pahat ajatukset pyörii mielessäni useasti.
Siis en olisi voinut ikinä kuvitellakkaan että sairastun masennukseen ja miten vaikeaa voi olla elämä.Kerro miten tästä selvitään?? en haluaisi tehdä mitään itselleni,mutta joskus tuntuu että aivan sama,tulisi helpotus ja pimeys,eikä tarvitse miellyttää ketään! anteeksi jos ahdistin sinun mieltäsi lisää,mutta tunnut kivalta ihmiseltä ja tämä kirjoittelu helpottaa hieman minua.
Ei viestisi masentanut minua :)
en todellakaan tiedä miten tästä selvitään, muuta kun ajan ja kärsivällisyyden kanssa.
sen olen omassa tilassani huomannut että ns. "hullut ajatukset" eli itsensä vahingoittaminen ja itsemurha ajatukset ovat vain silloin mielessä kun olo on todella paha. mutta kun tulee päiviä milloin olo on vähän helpompi niin ei teekkään mieli tappaa itseensä.
joten koskaan pahassa olossa ei saisi antaa näiden ajatusten viedä, vaan ottaa vähän rauhallisemmin, jos vain voi.
itse vahingoitan itteeni kun tulee paha romahduskohtaus, sellainen missä hullut ajatukset kertovat että kukaan ei välitä ja olen yksin ja millään ei ole mitään väliä. raavin käsivarteeni haavoja joita kadun heti kun romahdus helpottaa. tiedän ettei joskus voi hallita itseään suuressa romahduksessa missä tuntuu ettei vain jaksa enää. mutta enää en ole ajatellut tappaa itteäni, en enää vuoteen.
koska olen jotenkin saannut pitkänäköisyyttä pahoihin oloihini, että yön jälkeen tulee aina aamu. kohta ei ole enää niin paha olla ja voi jo vähän hengittääkkin.
Itse hakeuduin apuun vasta myöhään, joten luulen että siun tapauksessa masennus ei välttämättä kestä niin kauvaa kuin miun.
miulla on myös takana vaikea elämä, 9 vuoden koulukiusaus, kaverittomuus, perheenvälinpitämättömyys yms.
miun tapauksessa jaksamisessa on auttannut kissat, hullua mutta totta.
kun on joku tai joitain mitkä pakottaa nousemaan aamusta sängystä, niin ei elämä ole niin samantekevää. kissani tarvitsevat minua ja ne ei pärjää ilman minua, mikä tuo lohtua.
myös on pyrittävä tekee jotain mieleistä joka päivä...jokin joka tuntuu hyvältä..tai on ennen tuntunut. hyvä musiikki minun tapauksessani.
jos saa siihen ahistukseen mahdututtua edes yhden hyvän hetken päivässä, tuntuu jo että jaksaa seuraavankin.
mutta tärkein on että antaa itelleen aikaa parantua, siinä minulla meni kauvan..enenn kuin annoin itteni olla sairas ja aikaa parantua.
jos et jaksa, pyydä sairaslomaa. koska miusta on kohtuutonta koittaa tunkee elämäänsä samalla hetkellä muutakin kuin masennus. koska kun on masennus, se hallitsee kaikkea. se on kuin iso musta kupla jonka sisällä olet. jos vain jotenkin voi niin pitää laittaa muut asiat syrjään ja keskittyä omaan hyvin vointiin.
kaikki tämä mistä nyt kirjotan on miullekkin joskus vaikeaa mutta usein pyrin tähän ja tiedän että pitemän päälle se auttaa.
miun tapauksessa läheiset eivät ole ymmärtäneet, vanhemat vähättelevät, kaverit karsastavat ja niin edelleen.mutta minulla on yksi ystävä joka ymmärtää minua joissakin määrin ja se on hyvä.
on myös avomies joka tuli elämääni kesken syvimän masennuksen, vaikkei se aina ymmärrä, se on tukevana pohjana..etten koskaan tipu siihen sysimustaan aukkoon joka allani mollottaa.
olisi hyvä jos sinullakin olisi joku, jos ei ole voin ite tarjoutua siksi henkilöksi jolle voit kirjottaa kun siltä tuntuu ja luulen että samassa tilanteessa olevana ymmärrän paremmin kuin mikään psykologi :)
tärkein tosin on että, muista ottaa lääkkeet ;)
ja niin sen unohin että olet nyt siinä tilassa että syöt unilääkkeitä. minulla tuo helpotti vuoden sisällä, en ole enää syönny unilääkkeitä vuoteen.
voimia :)