Muhammed yritti itsemurhaa näkyjensä jälkeen. Hän ei halunnut, että heimo pitää häntä riivattuna. Hän halusi lepoa näistä näyistä, ja ajatteli että parempi kuolla, kuin nähdä niitä.
Lk.1:30 Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman." Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi; sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
Kun taas vale enkeli Gabriel kuristi Muhamedia) Gal 1:8 `Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.`

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jep. Ja miten tämä liittyy Pohjois-Savoon?
Kun olen lukenut Pohjois-Savon kuulumisia, niin näyttää se kuuluvan myös Pohjois-Savoon.
Pojois-Savon naiset ensin ja sen jälkeen miehet radikalisoituvat. Toivottavasti näin ei tapahdu. Ja jos tapahtuu syyllisiä tietenkin ovat kirkkoherrat.
Kenen joukossa kuljet sen lippua kannat.