Asuntolainan marginaalin kilpailuttaminen

Jos on ottanut asuntolainan 1-4 vuotta sitten, on voinut saada 1,5 prosentin lainamarginaalin tai suuremmankin. Nyt asuntolainojen marginaalit ovat jälleen hivuttautuneet alaspäin. Uusien lainojen keskikorko oli lokakuussa yhteensä 1,27 prosenttia, joka sisältää myös kiinteät lainakorot ja korkosuojauksesta johtuvat korkeammat korot, joten keskimääräinen lainamarginaali näyttäisi painuneen alle 1,2 prosentin.
.
Mahdollisuus kilpailuttamiseen koskee käytännössä vain lyhyisiin euriboreihin lainansa sitoneita (1-12 kk), koska pitkään lainakorkoon sitoneet eivät ilman suurehkoja taloudellisia menetyksiä ilman pääse irti valitsemastaan korosta.
.
Pankit eivät enää taida myöntää lainkaan asuntolainoja 1 kk:n euriborkorolla eikä ilmeisesti ole monesti halukkuutta myöskään 3 kk:n euriboriin, joten siihen saa varautua, että vaihtamisesta seuraa asuntolainan kiinnittäminen 6 kk:n euriboriin.
.
Ps. niille tiedoksi, jotka uskovat toimittajien jutut sellaisenaan. Tässäkin jutussa toimittaja on suoraan päätellyt kaikkien lainojen keskikoron olevan marginaali, vaikka tähän keskikorkoon sisältyvät sekä kiinteät korot, korkokatoista johtuvat korkeammat sopimuskorot että euriborit siltä osin, kuin ne plussalla olevat.
.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195009647241/artikkeli/kannattaa kilpailuttaa myos vanha asuntolaina yhden prosentin haamuraja lahestyy.html

2

97

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taitaa mennä vähän aikaa ennenkuin mun kannattaa lainaa kilpailuttaa. Eilen nimittäin oli korkopäivä ja kokonaiskoroksi marginaaleineen tuli 0.227%. Eipä taida paljon yli kymmenen Euron koron osuus lainasta mennä lähiaikoina.

      Silti niiden, jolla korkeampi marginaali on, kannattaa ilman muuta kysellä pienemmän perään. Kiertämällä pankista toiseen ja näyttämällä naapuripankin tarjouksen voi päästä yllättävänkin pieniin marginaaleihin. Tosin se vaatii taloutesi vakautta ja pankin uskoa kykyihisi maksaa lainaa. Tarkkana kannattaa kuitenkin olla, ettei muut kulut sitten syö säästöä. Pankithan alkavat jo selkeästi uskoa huomiseen. Lisääntynyt mainonta ja asiakkaiden houkuttelu siitä mielestäni hyvin kertoo.

      • Keskimääräiset marginaalit ovat saattaneet laskea jopa 0,2-0,3 kymmenystä. Jos Pk-seudun keskimääräisen asunnon hinta on 200.000 euroa ja lainaa on 65 prosenttia asunnon arvosta, 0,25 % tarkoittaa n. 325 euroa vuodessa, josta osa tosin menee vielä korkovähennykseen . Tänä vuonna asuntolainan korkovähennys on vielä 70 prosenttia (vuonna 2015 säästöä tulisi alle 100 euroa), mutta vuonna 2019 enää 25 prosenttia (säästöä tulisi n. 244 euroa).


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      165
      1770
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1320
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      221
      965
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      887
    5. 55
      796
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      747
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      745
    8. 89
      711
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      658
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      613
    Aihe