https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338
Aloitteen sisältö
Me allekirjoittaneet vaadimme kansanäänestyksen järjestämistä Suomen eroamiseksi Euroopan Unionista.
Kansanäänestys tulee järjestää niin, että jokainen äänioikeutettu suomalainen velvoitetaan kertomaan kantansa eroasiaan, puolesta "KYLLÄ" ja vastaan "EI", jotta saadaan oikeellinen tulos.
Äänestysliput tulee numeroida siten, että äänestäjälle jää tarkistuslipuke. Lipussa itsessään tulee olla valmiina vastausvaihtoehdot, joista äänestäjä rastittaa haluamansa.
Selkeyden vuoksi jokaisessa lipussa tulee myös lukea esim. "Erotaan EU:sta". Tulos olisi virheellinen, jos osa äänestäjistä äänestäisi epähuomiossa EU-jäsenyydestä. Merkitys olisi vastakkainen.
Äänestystulosten on oltava julkista tietoa siten, että jokainen voi tarkistaa äänensä rekisteröityneen oikein, ja jokainen voi halutessaan laskea lopputuloksen.
Suomen erotessa EU:sta valtiosääntö on palautettava muotoon ennen EU-jäsenyyttä. Ja tarvittaessa muita lakeja tarkastettava.
Ihmisyyttä edistävät kansainväliset velvoitteet tulee toteuttaa sopimuksin, kuten Sveitsissä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ok nimi on listassa.
Mitä hyötyä eroamisesta olisi?
Haitan kyllä tiedän: Suomen vienti Eurooppaan vaikeutuisi.
Suuret Venäjän markkinat avautuisi. Suomi saisi oman ulkopolitiikan eikä tartteis nuolla EU:ta eikä ISÄä.