Rehellisyys

Olen joutunut viime aikoina pakosti miettimään ihmisten rehellisyyttä. Ja varsinkin sitä, kun aletaan syyttäsuotta mustamaalaamaan lähimmäistä. Olen kovinkin ihmeissäni, että miksi jollain/joillain ihmisillä on pakkomielle vääristää asioita. Viime viikonloppunakin en voi enää mitään muuta kuin nauraa törkeätä käytöstä.

Ja vieläpä sekoitetaan ulkopuolisia, syyttömiä ihmisiä mukaan. Oma itseluottamus on aika heikko, kun pitää tukeutua ala-arvoisiin keinoihin. Ehkä tämä käytös puree johonkin kohteeseen?

Viimein kaikki paljastuu, aikanaan. Silloin, aika iso pettymys.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siis mistä tarkemmin sanottuna on kyse???

Äänestä

rehellisyydellä on aika vähän tekemistä vääristämisen, sulkeutuneisuuden ja mustamaalauksen kanssa. iällä ja huonon näkökulman omaamisella kuitenkin aika paljon.

Äänestä

Loukkaavat kijoitukset nimineen ovat kaikki Aino Kukkalan
käsialaa usealla nimmarilla postattuna.
Ainon oma elämä matelee pohjamudissa mielenterveyden
ongelmien ja vastuuttoman elämäntavan takia joten
hän purkaa pahaa oloaan etenkin yhteen henkiöön.

Äänestä

ei savua ilman tulta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seurannutsivusta kirjoitti:

Olen joutunut viime aikoina pakosti miettimään ihmisten rehellisyyttä. Ja varsinkin sitä, kun aletaan syyttäsuotta mustamaalaamaan lähimmäistä. Olen kovinkin ihmeissäni, että miksi jollain/joillain ihmisillä on pakkomielle vääristää asioita. Viime viikonloppunakin en voi enää mitään muuta kuin nauraa törkeätä käytöstä.

Ja vieläpä sekoitetaan ulkopuolisia, syyttömiä ihmisiä mukaan. Oma itseluottamus on aika heikko, kun pitää tukeutua ala-arvoisiin keinoihin. Ehkä tämä käytös puree johonkin kohteeseen?

Viimein kaikki paljastuu, aikanaan. Silloin, aika iso pettymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu