Villit huhut kertovat netin keskustelupalstoilla että naispoliisi raiskattiin marraskuun lopulla vastaanottokeskuksessa, 30 mamua oli piirittänyt poliisiparin ja raiskannut naispoliisin.
Poliisi on vaitonainen tapauksesta, mutta tänään kuitenkin lausui tällaista;
"Poliisit huolissaan omasta työturvallisuudestaan: "Elämme tuurilla eteenpäin -tilanteessa"
PETRI LAITINEN
wwwpoliisiKOTIMAA | 9.12.2015 | 12:47 | PÄIVITETTY 12:497
Aamulehti
Poliisi on huolissaan omasta työturvallisuudestaan.
Suomen Poliisijärjestöjen Liiton edustajat luovuttivat Poliisihallitukselle yhteenvedon poliisilaitosten luottamusmiesten vastauksista työturvallisuutta koskevaan kyselyyn.
- Elämme jatkuvassa "tuurilla eteenpäin" tilassa. Aina on käynyt joko todella hyvä tuuri, että alueella onkin jostain kumman syystä toinen partio välittömässä läheisyydessä, esimerkiksi. liikennesektori. Mutta annas olla kun se tuuri loppuu… Tämä pätee tällä hetkellä kaikkiin hälytystehtäviin, ei ainoastaan turvapaikanhakijoihin liittyviin tehtäviin, yhdessä vastauksessa sanotaan.
Poliisien mukaan vastaanottokeskuksiin tulevien hälytysten hoitamiseen pitää ohjata riittävä määrä poliisipartioita. Maahanmuuttajien sijoittelussa pitää lisäksi pyrkiä siihen, että samoihin tiloihin ei sijoiteta sellaisia ryhmiä ja henkilöitä, joiden tiedetään esimerkiksi uskonnollista syistä olevan jo valmiiksi vihamielisiä toisilleen.Ahtaissa tiloissa tilanteet voivat kärjistyä.
- Turvapaikanhakijoita valistamalla tulee pyrkiä ennalta estämään tilanteiden kärjistymistä. Poliisille tulee myös kohdentaa koulutusta muun muassa eri kulttuurieroihin liittyvissä asioissa, toteaa SPJL:n puheenjohtaja Yrjö Suhonen.
Vastaanottokeskuksiin sijoitettavien henkilöiden taustat on Suhosen mukaan selvitettävä tarkemmin.
- Sijoitettavien henkilöiden joukossa on muun muassa poliisi- ja sotilastaustaisia miehiä. Suomalaisella poliisilla tulee olla tarkempi tieto tällaisista taustoista.
Näin yksittäiset poliisit kommentoivat tilannetta:
— Poliisi menee paikalle usein hoitamaan yksittäistä tehtävää, esim. pahoinpitelyä. Vastassa on usein suuri, meluisa ja aggressiivinen väkijoukko, jolloin tehtävä muuttuu joukkojenhallinnaksi. Ollut tilanteita, että yksittäinen poliisimies on joutunut väkijoukon ympäröimäksi.
— Yhteen asuntoon (kaksio) oli majoitettu 8 pakolaista. Osa sunneja ja osa shiioja. Oli tullut uskonnosta tappelua.
— Keskuksissa on atleettista nuorta miestä, jotka eivät tunnu välittävän mitään meidän maamme tavoista tms. Me vääräuskoiset emme ole mitään…Sen partiot olivat mm. viime yövuorossa huomanneet kun menneet häiriökeikalle (pakolaiset tappelivat keskenään), jossa porukka ei reagoinut poliisin tuloon millään tapaa. Poliisi oli ollut ilmaa, ja kun poliisi oli jättänyt ulko-oven auki muita partioita varten, niin oli joku pakolainen laittanut oven kiinni yrittäen lukita osan poliiseista ulos. Outoa toimintaa.
— Hyvin usein isommista poliisiasemista etäämpänä oleviin vastaanottokeskuksiin joudutaan menemään jopa yhdellä partiolla, tukipartion ollessa 40–50 kilometrin päässä.
— Resurssit ovat onnettoman pienet jos esim. vastaanottokeskuksissa alkaa kunnon mellakka, partiot saattavat olla levällään ympäri maakuntaa.
— Tukipartion paikalle saaminen voi kestää pahimmillaan 40–60 minuuttia.
— Tukipartio 100 kilometrin päässä.
— Työturvallisuus uhattuna, koska kohteissa on väkeä paljon.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Väärä tieto sulla.
20000 matua nimittäin aivan kauhean tosi juttu kuultu kuulemma naapurin entisen työkaverin ex-tyttöystävän facebook kaverin serkun isän tädin mummolta (-97v ja dementikko) mukaan ja lähteen faktatietojen mukaan raiskasi tuolloin ainakin 1000 naispoliisia.
Loput 127 naispoliisia ei matuille ei kelvannu kun luulivat miehiksi.
Jos raiskattiin niin on väärällä alalla molemmat poliisit.
Kattonu poliisisarjoja niin virka glockilla ampuu ainakin 35 kutia ennenkuin edes ladattava joten tuplamäärään olis molempien patit riittäny. Sit vielä pumppuhaulikot kuullu villinä vellovan huhun mukaan et näil aina mukana. Ja swat teemikin alle 2min päässä helikopterilla saatavil kertoi villinä vellovat huhut.
Oliko Tanja, olihan???
Ei vittu voi kun nauraa. Tää mamu dissaus ketjujen aloittelija on ihan sekasii:) Ensin sorsat, nyt poliisi raiskattu. Kuka mahtaa olla seuraava sairaan mielikuvitusmaailmasi seuraava uhri. Huomaa että Eksoten puhelinpalvelu ei toimi, mutta jatka soittamista siitä huolimatta.
Vielä se hymy hyytyy sinullakin! Siihen et tarvitse edes vilkasta mielikuvitusta, uhrista ei tietoa. Siinä ei Eksote edes tule mieleen.
@kyllänevieläraiskaa
Kyllä ittes kannattas ottaa ne lääkkeet, en tuossa aloituksessa ottanut mitään kantaa puolesta enkä vastaan ja juttu perustu lehdessä olleeseen uutiseen jätin linkin tahallani pois uutiseen kaska halusin nauraa sinunkaltaistes anarkomarkojen xenofobialle,
Kusipää olet.
Villeistä huhuista tuskin linkkiä löytyy. No ehkä MV lehdestä.
RaiskattiinkoPoliisille: Olen melko vakuuttunut, että jotain siellä on tapahtunut, mistä ei kerrota. Jos ei raiskaus, niin todellinen läheltä piti tilanne kuitenkin. Pidän kyllä raiskaustakin mahdollisena.
Toki tähän viestiini tulee haukkuja ja moitteita minulle niiltä, ketkä eivät usko mitään pahaa näistä maahanmuuttajista, mutta antaa tulla vaan. Katsotaan vaikka vuoden päästä uudelleen kumman mielipiteen kannattajat voivat sanoa: Mitäs minä sanoin?"
:))
Noh jos raiskattii nii ei mee hyvää hukkaa........
Olen kuullut tosihuhun ettet ole hakenut reseptilääkkeitäsi apteekista.
Koska kyseessä on huhu etkä ole kommentoinut niin huhuhan on silloin tosi vai mitä, tai ainakin vastaavaa on tapahtunut muttet kerro.
Pidän mahdollisena huhuun ainakin rahapulaasi, rahojen vähiinkäyntiä tai kuljetuskyydin puutetta.
Haukut tästä varmasti saan mutta tämähän voi kuitenkin joskus tapahtua sinulle eikö niin.
Huhuna kuulin enkä kommentoi mutta varmaan jotain voin sanoa ja ehkä sanon vuoden päästä sulle "mitäs minä sanoin".
Tuntuu olevan lsivuilla näitä pervoja joilla ottaa eteen tai kostuu paikat vain kun kaikkeen sotketaan raiskaus.
Niitä toivotaan, etsimällä etsitään juttuja ja omia fantasioita siirretään jo kuvitteellisille tasoille muka huhuina kuultunakin.
Onko joku raiskaripervo tai pedofiili vapautunut linnasta äskettäin kun tuntuu olevan kirjoitustyylistä päätellen yksittäishenkilö eri nimimerkeillä hekumoimassa asiasta?
Hennalan yhteenotto ja raiskaus? vain yksi monista:
Poliisipartion ja turvapaikanhakijoiden marraskuinen yhteenotto Lahden Hennalan vastaanottokeskuksessa ei ollut ainutkertainen tapahtuma. Poliisijärjestöjen liitto on saanut kenttäväeltään tietoja, että turvapaikanhakijoiden kanssa on oltu tiukoilla muuallakin maassa.
Liitto teki työturvallisuuskyselyn kaikkiin yhteentoista poliisilaitokseen, ja jokaisesta saaatiin hälyttäviä vastauksia. Puheenjohtaja Yrjö Suhonen kertoo, että turvapaikanhakijoiden suhtautuminen poliisiin ei ole samalla tasolla kuin kantaväestöllä.
- Tässä on selvä kotouttamisen paikka. Maassa maan tavalla.
Tilanteet voivat muuttua poliisipartioiden kannalta hankaliksi etenkin syrjäisissä vastaanottokeskuksissa. Virkavallan apujoukkojen tulo voi kestää 40 minuutista tuntiin.
- Se on pitkä aika odotella.
Yrjö Suhosen mukaan on vain ajan kysymys, milloin tapahtuu jotain vakavaa. Poliisijärjestöjen liitto aikoo ensi viikon tiistaina ottaa asian esiin työnantajapuolen eli poliisihallituksen kanssa.
Poliisilaitokset voivat harkita, millä taktiikalla, henkilömäärällä ja varustuksella hälytystehtäviin lähdetään. Juuri muuta ne eivät voikaan tehdä.
ESS
Mielenkiintoista, että nyt ollaan jo vaiettu poliisien uhkailustakin. Ei oikein ruusuiselta näytä jos nyt jo alkaa olla paikkoja mihin poliisit ei kohta uskalla mennä. Naapuri maassahan on esimerkkejä paikoista mihin poliisit ei mielellään mene.