Joutunut vierestä seuraamaan tuota pojan ja Te-keskuksen "asiantuntijan" touhuja. Poika valmistui ammattiin ennen armeijaa ja sen jälkeen ilmoittautui työnhakijaksi Ylöjärven Te-keskukseen.Kävi haastattelussa ja passitettiin uravalmennus kurssille Tampereelle 5.11, sampolaan. Kurssin piti alkaa klo.09.00, poika soitti n.klo 10.00 ja kertoi ettei ketään näy missään eikä missään muuta infoa kuin ilmoitustaululla saman kurssin järjestäjältä maahanmuuttajien kotouttamiskurssi. Poika kyseli sampolan koulun opettajiltakin että missähän tuollainen kurssi olisi mutta kukaan ei tiennyt.Paikkaa etsivät muutkin siellä. Pyysin poikaa odottamaan että soitan kurssin järjestävälle firmalle ja kysyn missä kurssi loppujen lopuksi pidetään. Soitin ko.firmaan ja henkilölle joka noista vastaa mutta ei hänkään tiennyt mutta lupasi selvittää.Tällä välin poika oli soittanut tuonne Te-keskukseen Ylöjärvelle ja sielläkään ei oikein ollut muuta tietoa kuin että eikö se kurssi ole Kuruntie 14:ssa Ylöjärvellä eikä sampolassa. Soitin pojalle ja sanoin että tulee pois sieltä ja eiköhän paikka joskus selviä. Vasta iltapäivällä selvisi lopulta paikka sampolassa missä kurssia pidetään.
Olisiko ollut helpompaa järjestää em.kurssi Ylöjärvellä koska luulen että yhden ihmisen liikkuminen olisi ollut helpompaa kuin koko porukan liikkuminen Tampereelle, Sampolaan???Kai Ylöjärvelläkin olisi tiloja ollut? Mielenkiinnosta kävimme pojan kanssa tuolla Ylöjärven TE-keskuksessa ns. asiantuntijan pakeilla ja kysyin tuosta kurssista ja sen epämääräisestä aloituksesta niin eivät ota kantaa siihen???Miksiköhän?Luulisi että jos ovat tuollaisen kurssin tilanneet niin tietäisivät miten homma menee mutta ei.
Ilmeisesti järjen käyttö sielläkin kielletty. Kuitenkin me työssä käyvät loppu viimeeksi tuokin lysti maksetaan mutta eipä tunnu kiinnostavan TE-keskusta.Kertokaapa viisaammat kun en ikäni töitä tehneenä keksi miten esim. kurssilla järjestettävä "metsäjooga" tai viivojen piirtely paperille edistää työllistymistä??Luulisi silloin että kaikki lastentarhassa olevat lapset pääsevät välittömästi tarhasta päästyään töihin, tarhaan nuo tuollaiset näpertelyt kuuluu eikä aikuisille ihmisille. Tosi asiahan on että nämä Te-keskuksen ns.asiantuntijat ovat vieraantuneet tosi elämästä jo niin paljon ettei ole enää mitään käsitystä missä mennään.Olemme meidän firmaan ottaneet silloin tällöin Ylöjärveltä noita TET-kavereita tutustustumaan työelämään ja suosittelen sitä nyt lämpimästi noille Te-keskuksen kavereille jotta olisi edes hiukan kosketus pintaa oikeaan elämään ja käsitystä missä mennään. Tosin rehellisesti täytyy sanoa että koko episodi tuosta kurssista sellainen vitsi että sen seurauksena sanouduimme irti tuosta TET-touhusta,valitettavasti.Mutta kyllä nuo asiantuntijat tuolla TE-keskuksessa siihen pöytänsä takaa jotain keksii.

Vastaukset 3
Vanhimmat
pakko kertoa tosi tapaus muutamien vuosikymmenten takaa noista "työkkäreistä" vaikkei Ylöjärveen liitykään.Olin vajaa parikymppinen juuri armeijasta pääsyt ja tietysti silloin myös käytiin ilmoittautumassa tuolla työkkärissä.Aika oli taas varattu ja tiesin jo aiemmin että pääsen hommiin Tampereelle mutta sitähän en siellä työkkärissä kertonut.Kysyin sellaiselta happaman,elämäänsä kyllästyneen oloiselta naisvirkailijalta vaan että löytyykö niitä töitä ja kun vastasi ettei ole, ehdotin että heitä nuttu niskaan niin lähdetään yhdessä kyselemään. Eipä ilme värähtänyt mutta huomasi että otti herneen nenään ja seuraavaksi aivan tosissaan ehdotti että löytyisi sellainen kurssi johon pitäisi mennä.Kurssi olisi kuusamossa ja puu-ja tuohialan sellainen.Kysyinkin että onko aivan tosissaan ja kuulemma olisi mielenkiintoinen kurssi. Miettikää, mikkelistä kuusamoon vääntämään tuohivirsuja.Ilmoitinkin välittömästi että jos kerran mielenkiintoinen niin singahtaisi sinne ihan itse.Virkailija oikein nautti kun pääsi kertomaan että jos en sinne mene tulee karenssit päälle.Ei se mitään, lappuun oli merkitty seuraava tapaaminen ja kun olin jo aloittanut työt Tampereella en viitsinyt siitä mitään tuonne työkkäriin ilmoitella enkä luonnollisesti mennyt sinne sovittuun tapaamiseenkaan. Meni kaksi päivää sovitusta tapaamis päivästä kun tämä sama "ihana"virkailija soitti ja melkein kuulin kun hyppi tasajalkaa ilosta ja kertoi että nyt minun korvaukset sitten loppuu ja vielä saan karenssin kun kieltäydyin siitä kurssista, enkä tullut sovittuna aikana tapaamisen. Koitin puhua että eikö olisi mitään mahdollisuutta välttää tuota karenssia ja päivärahojen päättymistä kun sentään kyse vain kahdesta päivästä mutta ei, hän kuulemma välittömästi päättää asiasta ja se on siinä.Sitten kysyin lopuksi että mitähän hän luulee kun olen ollut töissä jo jonkun aikaa että mitä se minun rahatilanteeseen loppujen lopuksi vaikuttaa jos lykkää karenssin päälle ja hän saa tehdä mikä hyvältä tuntuu. Pitkän hiljaisuuden jälkeen koitti kyllä kysellä mistä olin työpaikan saanut mutta enhän sitä kertonut, sanoin vaan joudun nyt jatkamaan töitä ja kannattaa varmaan hänenkin jotta saa jotain joskus aikaiseksikin.
Ylöjärven työkkärissä ei Ole asiantuntijoita vaan täysinpaskanjauhanta porukkaa. Ne ei tiedä työstä mitään. Sama koskee koko helvetin pirkanmaan te toimistoo. Suomen kovin höynäytyslaitos. Työkkärin porukan puheisiin ei Ole uskomista paskaa päästää minkä kerkiää. Kenkää koko porukalle niin työttömyyskin varmasti helpottaa.
Parasta oli kun pääsin ammatinvalinnan ohjaajalle oikein Tampereen hienoon ja suureen te-toimistoon. Tämä mies ei tiennyt mistään mitään ja näitä viisaita ohjaajia on siellä kymmeniä !! Kuka valvoo heidän tekemisiään ?? Meidän vero rahoja käytetään tuollaisten tollojen palkkaamiseen !!!!