että miksi Ruotsin kieli Suomessa, on säilyttämisen arvoinen. Eli mikä "rikkaus" se on?
Itse en näe siihen mitään syytä.
Itse en näe siihen mitään syytä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ei ole syytä, mutta ei se säilykään. Kuolinkouristuksien merkkejä on jo ilmassa, kuten pakkoruotsi ja virkamiesruotsi.
Se lämmittää mieltä.
Mikä lämmittää mieltä? Pakkoruotsi vai sen loppuminen?
Mitä nopeammin katoaa, sitä parempi.
Ei löydy syytä. Lopetetaan pakkoruotsi.
Syy on se, että eduskunta äänesti pakkoruotsin jatkumisen puolesta viime vuonna. No sitten kysyt, ett miksi helvetissä ne noin äänestivät.
Ei ollut valmiutta muutokseen. Aloite oli torso ja olisi pitänyt tehdä lakimuutoksia, koska virkamiesruotsi oli mukana. Kaikenkaikkiaan syy, miksi meillä on vielä pakkoruotsi johtuu siitä, että riittävän vakavamieliset tahot eivät ole vielä lähteneet kaatamisen taakse. Toistaiseksi on ollut liikaa hihhuliporukkaa asian ympärillä.
Syitä on tuhansia. Tosin joka asennoituu aloittajan tyylisesti kielteisyys päällimmäisenä, on hälle aika turha mainita syistä ainuttakaan, hän vain pahoittaisi mielensä...
Kanske svenska språket i Finland bör bevaras för att det är hundratusentals människors modersmål?(blanda nu inte in pakkoruotsi igen )
För att svenska är vårt modersmål och vi har lika stor rätt att bevara och använda vårt språk som den finskspråkiga befolkningen.Finland är ingen diktatur.
Man kan väl fråga varför svenska språket borde utrotas ?Andra länder jobbar för att behålla minoritetsspråk.
Kuka haluaa hävittää utrotas ruotsin kielen? Kuka?
Kukaan ei ole estämässä ruotsin puhumista ja koulunkäyntiä ruotsin kielellä.
Kun pakollista kouluruotsia vastustetaan, se ei ole mitään ruotsin kielen hävittämistä Suomesta!
Ruotsi ja suomi ovat Suomen kansalliskielet, Saame, romani ja viittomakieli ovat Suomen vähemmistökielet. Näitä kieliä neffe ei tästä maasta pois saa, vaikka hyppisi tasajalkaa.
Kielet ovat rikkaus sille joka niitä osaa. Ei se tämän monimutkaisempaa ole.
För den som är svenskspråkig är svenska förstås en "stor rikedom ",det är alltid människans modersmål,hjärtats och själens språk.
Kyllä näinkin. Kielten rikkaus tulee myös siitä, että arvostaa omaa kieltään ja tuntee sen.
"Kertokaa nyt yksikin todellinen syy että miksi Ruotsin kieli Suomessa, on säilyttämisen arvoinen. Eli mikä "rikkaus" se on?
Itse en näe siihen mitään syytä.
Vastaus on kaikessa yksinkertaisuudesssaan se, että Suomessa asuu sekä suomen- että ruotsinkielisiä suomalaisia ja kaikkia tulee kohdella yhdenvertaisesti.
Ei kansalaisen perusoikeuksilla mitään rikkauden kanssa ole tekemistä.
Tässä luettelo niistä laeista joissa säädetään myös kielestä.
Kieliä koskevia säännöksiä
Seuraavat linkit vievät valtion säädöstietopankki Finlexiin.
Suomen perustuslaki (731/1999)
Kielilaki (423/2003)
Ammattikorkeakoululaki (351/2003)
Erikoissairaanhoitolaki (1062/1989)
Esitutkintalaki (449/1987)
Hallintolaki (434/2003)
Kansanterveyslaki (66/1972)
Kirkkolaki (1054/1993)
Käräjäoikeuslaki (581/1993)
Laki ammatillisesta koulutuksesta (630/1998)
Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003)
Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (169/2007)
Laki lasten päivähoidosta (36/1973)
Laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992)
Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000)
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä (159/2007)
Laki sähköisestä lääkemääräyksestä (61/2007)
Laki tuomareiden nimittämisestä (205/2000)
Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987)
Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista (349/2007)
Laki syyttäjälaitoksesta (439/2011)
Lastensuojelulaki (417/2007)
Lukiolaki (629/1998)
Perusopetuslaki (628/1998)
Postilaki (415/2011)
Saamen kielilaki (1086/2003)
Sosiaalihuoltolaki (1301/2014)
Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
Valtioneuvoston päätös tutkintojen rakenteesta ja yhteisistä opinnoista ammatillisessa peruskoulutuksessa (213/1999)
Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista (352/2003)
Valtioneuvoston asetus kielilain täytäntöönpanosta (433/2004)
Valtioneuvoston asetus saamen kielilain täytäntöönpanosta (108/2004)
Valtioneuvoston asetus käräjäoikeuksien tuomiopiireistä (410/2008)
Valtioneuvoston asetus syyttäjänvirastosta (88/2007)
Valtioneuvoston asetus suomen ja ruotsin kielen taidon osoittamisesta valtionhallinnossa (481/2003)
Valtioneuvoston asetus kuntien kielellisestä asemasta vuosina 2013–2022 (53/2013)
Valtioneuvoston asetus yliopistojen tutkinnoista (794/2004)
Viittomakielilaki (359/2015)
Laki väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista (661/2009)
Yliopistolaki (558/2009)
http://oikeusministerio.fi/fi/index/toimintajatavoitteet/perusoikeudetjademokratia/kielilaki/lisatietoakielista/laitjaasetukset.html
Hehheh! Kuinka tyypillistä svekoilua! ;-)
Avaaja kysyy periaatteellista näkemystä ja nettisveko postaa pitkän listan "laageneita" vastaukseksi!?
Ihan kuin keinotekoiset surujen väsäämät lait olisivat mikään todiste ruotsin kielen tarpeellisuudesta???
För oss svenskspråkiga är det viktigaste argumentet att det är VÅRT SPRÅK.
Olisitko itse valmis luopumaan oikeudestasi käyttää suomen kieltä asioidessasi viranomaisten kanssa? Kävisikö englanti tai venäjä?
Miten perustelet vaatimuksesi poistaa meiltä ruotsinkielisiltä maanmiehiltäsi samat oikeudet jotka itselläsi on?
"Avaaja kysyy periaatteellista näkemystä"
Siis mitä, häh? Periaatteellista näkemystäkö siihen, miksi jossain maassa puhutaan jotain kieltä, niinkö? Onko sille joku periaatteellinen syy? Minä kun luulin, että jokaisen maan historia sanelee, mitä kieliä puhutaan. Vai etkö ymmärrä esim. miksi italiassa puhutaan juuri italiaa? Ja kertoisitko vielä periaatteellisen näkemyksen sille, miksi juuri italiaa, jotta me tavalliset suomalaisetkin ymmärrämme.
Sveitsissä puhutaan tunnetusti historiallisista syistä sveitsiä, Belgiassa belgiaa, Kanadassa kanadaa jne.jne
Maailmassa on varmaan enemmän maita, joiden nimi ei vastaa maan pääkieltä kuin niitä, joiden nimi vastaa maassa puhuttua pääkieltä.
Vai onko tässäkin jokin "periaattellinen näkemys", joka pitää sulle erikseen selittää?
"Ihan kuin keinotekoiset surujen väsäämät lait olisivat mikään todiste ruotsin kielen tarpeellisuudesta???"
Tuohan on tyypillinen kielirasistinen kommentti, joka selvästi halventaa jokaisen suomalaisen, sekä ruotsin- että suomenkileisen oikeuksia omaan äidinkieleensä sekä samalla pikkaa Suomen laillisesti vaaleilla valittua eduskuntaa keinotekoiseksi. Ei silellä eduskunnassa ole kuin 10 RKP:n edustajaa, ei he yksin päätä /laadi Suomen lakeja.
"Ei kansalaisen perusoikeuksilla mitään rikkauden kanssa ole tekemistä."
"Kansalaisten perusoikeudet"? Tyypillistä ankdamilaista ylimielisyyttä, joka ei näe että kansalaisilla on monia eri äidinkieliä ja näillä kansalaisilla pitäisi olla tasavertaiset kansalaisoikeudet. Ketään ei saa syrjiä kielen takia, ei edes positiivisesti, toteaa yKn ihmisoikeuksien julistus.
On kansalaisten tasavertaisuutta loukkaavaa, että Suomessa enemmistökieliset ja muut vähemmistökieliset joutuvat luopumaan omista tarpeistaan ja eduistaan, jotta yhden vähemmistön perusoikeudet varmasti toteutuisivat. Vaikka ne toteutuivat perustuslain säätämisen jälkeen täydellisesti vuosikymmenien ajan, ilman että koko muu väestö olisi toiminut tuon ryhmän kielipalvelijoina.
Vuoden 1969 tilanne on ollut sairas kun 19 suomalaista on velvoitettu 1 bättre folkin jäsenen kielipalvelemiseen. Se on pirun väärin!
"rikkaudesta" puhuminen on tässä yhteydessä viittaus "Kaksikielisyys on rikkautta" huijaukseen.
Totisesti kaksikielisyys on rikkautta, mutta se tarkoittaa mitä tahansa kaksikielisyyttä, eikä vain sellaista jossa ruotsi on toinen kieli.
"Miten perustelet vaatimuksesi poistaa meiltä ruotsinkielisiltä maanmiehiltäsi samat oikeudet jotka itselläsi on?"
Mitä oikeuksia sinulta nyt aiotaan viedä pois? Mit ihmettä tarkoitat? Lähteekö sinulta oikeuksia jos kaikki suomalaiset eivät opettele sinun kieltäsi?
""Kansalaisten perusoikeudet"? Tyypillistä ankdamilaista ylimielisyyttä, joka ei näe että kansalaisilla on monia eri äidinkieliä ja näillä kansalaisilla pitäisi olla tasavertaiset kansalaisoikeudet. Ketään ei saa syrjiä kielen takia, ei edes positiivisesti, toteaa yKn ihmisoikeuksien julistus. "
Nyt puhuu kyllä nettifenno (jälleen) itsensä pussiin. Ensin hän avauksessaan "ihmettelee", miksi meillä puhutaan ruotsia. Ja sitten hän vetoaa mahtipontisesti "kanslaisoikeuksiin".
Kansalaisoikeudet eivät siis nettifennon mukaan ulotu ruotsinkielisiin, eli heidän kielensä olemassaoloa pitää ihmetellä ja hämmästellä. Mutta muilla ryhmillä pitää ehdottomasti olla kansalaisoikeudet, ja muiden ryhmien kielten olemassaoloa EI pidä ihmetellä.
Sinä puhuit itsesi pussiin.
On apartheida vaatia: "Sinun pitää opetella minun kieleni ja palvella minua minun omalla kielelläni"
Ruotsinkielisten eikä mnkään kieliryhmän kansalaisoikeuksiin voi kuulua tuollainen vaatimus.
Ruotsinkielisillä on täydet oikeudet puhua omaa kieltään, opiskella omalla kielellään, saada julkisetpalvelut omalla kielellään. Siinä on teidän kielelliset kansalaisoikeutenne. Sen pitää riittää. Nykyinen pakkoruotsin vaatiminen on huutava vääryys.
mun käsittääkseni ap ei puhu mitän pakkoruotsista, vaan ihmettelee, miksi suomessa pitää säilyttää ruotsi. aihetta ei kannata vaihtaa kesken ketjun, mutten menee turhaksi toistoksi.
Jag förstod också att frågan gällde bevarandet av det svenska språket i Finland,inte var det tal om pakkoruotsi .
Kyl mie olen tyytyväinen kun ymmärrän pikkusen ruåtsin kieltä.
Mukava on sivusta kuunnella, kun eivät tiedä että met ymmärrämme. Sama mun kohdalla koska saksaa.
Eipäs tuo vielä mitään, kiva jutella ruotsii työkavereiden ja asiakkaiden kanssa. Opin sen pakkoruotsina koulussa ja hyvä niin. Silloin en ymmärtänyt että on hyvä osata kieliä. Nyt nautin siitä että ymmärrän mitä puhutaan, eipä ainakaan torilla myydä.
Kohta kyllä ja valitettavasti matut alkaa vaatia kouluihin arabiaa, samoin työntekijöille.
Ruotsinkieltä puhuvia on 300 000 heistä,suurin osa osaa suomenkieltä joten ei hätää.
Mamuja ja matuja on jo 50 000 ja siinä sitten väkerrät ettet osaa arabiaa kun ne alkaa vaatia. Nehän ei taasen sivistyneesti vaadi, vaan veitsi kurkulla tai kiviteään ellet opi.
Ruotsinkieliset on Suomalaisia, matut ja mamut ei.
Eikö se Mannerheim ole näiden tärkein syy, vaikka tais kuitenkin suomenkieliset kenraalit olla 'nerouden' taustalla.
Likainen säätiöraha.
Mitä suomalaiset tietää veroparatiiseihin siirretyistä suurlahjuksista?
Kerro sinä kun näköjään tiedät!
Kuka maksaa ja kenelle? Kuka hyötyy? Miten?