Kuinka usein aletaan tehdä uutta automerkkiä?

Kuinka usein aletaan tehdä uutta automerkkiä? Muistan kun joskus pienenä kysyin vanhemmiltani, olisiko mahdollista, että Suomessa ruvettaisiin tekemään jotain uutta merkkiä, vastaus oli, että tuskinpa, koska kilpailu on jo nykyään niin kova. Mutta onko sitten eri asia, jos uutta automerkkiä alkaa valmistaa jokin maa, joka jo ennestään kuuluu autoteollisuuden johtajamaihin?
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uuden teollisuudenalan perustamisvaiheessa merkkejä syntyy ja kuolee jatkuvasti. Autoala on kuitenkin jo toistasataa vuotta vanha ja vakiintunut. Markkinaosuudet muuttuvat ja mallit vaihtuvat, pikkumerkit saattavat hävitäkin, mutta suuret merkit ovat aika lailla samat nyt kuin vaikkapa vuonna 1970. Selkeästi uusia merkkejä syntyy varsin harvoin paitsi sähköautojen puolella.

Äänestä

Merkit taitavat olla pikemminkin harvenemaan päin nykyään, esim. GM on lakkauttanut sitten 70-luvun esim. Oldsmobilen ja Pontiacin, Korealainen Daewoo muuttui Chevroletiksi ja nekin lopetettiin ainakin Euroopasta, Daihatsukin hävisi Euroopasta, koko liuta itäautomerkkejä on kadonnut, esim. Wartburg, Moskvits, Pobeda ja Trabant, DKW ja Auto Union sulautui VW groupiin, Saab näyttää olevan kuollut merkki jo mikä on mielestäni tosi sääli, jne.
Jotkut automerkit ovat teennäisesti väkisin väännettyjä jo olemassa olevista esim. USA:ssa Hondia myydään myös Acura nimellä, Nissania Infiniti -nimellä, Toyotaa Scion -nimellä, Japanissa esim. Mazdoja myytiin myös Autozam ja Eunos nimillä, jne.

Oikeasti uusia automerkkejä tuskin enää paljoa syntyy, Tesla taitaa olla merkittävin viimeaikojen uusi merkki ja sekin sähköautona on aika pienimuotoista muihin verrattuna. Tesla Roadsterinkin kori oli alkujaan Lotus Elise, tosin Tesla Model S on ihan heidän omaa tekoaan, erittäin linjakas ja hyvännäköinen auto mielestäni.
Fisker Karma on enemmän muskeliautomainen, kuin neliovinen Corvette.

Äänestä

Täysin uusia autoja ei taida syntyä, mutta uusia merkkejä aina silloin tällöin.
Esim sitikan ds-mallit erotetaan omaksi merkikseen. Näinhän on tehty vuosia sitten myös Lexuksen kanssa eli se ei enää ole Toyota. Muitakin on.

Sitten Suomessakin Vantaalla valmistettava TruckMaster tai jotain sinne päin. Sekin on alkuperältään Toyotan PickUp-malli , mutta järeytetty kuorma-autoksi ja otettu Toyotan logot ja tunnusmerkit pois.

Näin äkkiseltään ei nyt tule yhtään täysin uutta autoa mieleen viimeisiltä vuosilta, siis sarjatuotannossa ja yleiseen myyntiin tulleita.

Suuntahan on ennemminkin toisinpäin.
Olemassaolevia automerkkejä sulautetaan toisiin. Joskus jätetään pelkkä merkki jäljelle ilmaisemaan markkinoinnin imagoeroja hinnoittelun perusteluksi ja pikkuisen peltiä muotoillaan toisin, mutta itse auto on prikulleen sama. Voi jotain varustelutasoeroja tai ajallisia lanseerauseroja olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heksari kirjoitti:

Kuinka usein aletaan tehdä uutta automerkkiä? Muistan kun joskus pienenä kysyin vanhemmiltani, olisiko mahdollista, että Suomessa ruvettaisiin tekemään jotain uutta merkkiä, vastaus oli, että tuskinpa, koska kilpailu on jo nykyään niin kova. Mutta onko sitten eri asia, jos uutta automerkkiä alkaa valmistaa jokin maa, joka jo ennestään kuuluu autoteollisuuden johtajamaihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu