Haluaisitko kumpanin vai tyydytkä olemaan yksin?
Miltä tuntuu olla yksin loppu elämäsi?
kysyn-vaan
1079
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
En ole yksin.Minulla on kaksi uskollista ystävää,arvaa ketkä? En tarvitse ketään muita.
"Yksin oot sinä ihminen,kaiken keskellä yksin.
Yksin tänne syntynyt oot,yksin myös sinä lähtevä oot".
Elelen yksin, mutta en ollenkaan koe olevani yksin. Elän nyt tätä päivää: huomista ei enää ole ja tulevasta ei tarvitse tietää. Eikös meillä ole elettävänä tämä ainutlaatuinen hetki.
Luoja tietää sitten, miten tulevaisuus menee. Jos joskus tulee vaikka se kumppani, niin ok, mutta jos ei tule, niin se on sitten perempi.
Ei yhtään niin hullulta kuin sakissa jossa luulee selviävänsä valehtelemalla kilpaa.
Mutta parasta on olla sinut kuitenkin itsensä kanssa ja on hyvä että edes kerran
elämässä on ollut ystävä jonka kanssa on voinut jakaa elämän vaikeudet. Silloin
on valmis katsomaan mistä vaikeudet ihmistenkeskeisessä kanssakäymisessä
oikeastaan syntyy. Oppii myös pysyttelemään asioista joihin ei voi vaikuttaa erossa.
Mieluummin yksin, kun huonossa seurassa.
kaikkee tottuu paitsi jääpuikkoon persiessä
Olen monien elämänkokemusten ja kolhujen kautta menettänyt uskoni ihmisiin ja myös itseeni. Hyvä tai ainakin parempi on olla yksin vaikka kiduttavaa ja jonninjoutavaa tämäkin on. Siitä voin ainakin nyt olla huojentuneella mielellä, etten vahingossakaan häiritse muiden elämää.
Olen vasta 56 ja työkyvyttömyyseläkkeellä.
Vielä hetki sitten ajattelin kuinka mukavaa olisi löytää kumppani. Siinäkin on tietysti varjopuolensa. En tunne olevani kuitenkaan valmis hoitamaan ja huolehtimaan vanhenevasta ihmisestä, varsinkaan nyt kun itsekin jo rupean hyytymään. En tahdo taakaksikaan olla.
Elämä on opettanut sen, etten minä ainakaan ole se joka apua saa vaikka henki olisi menossa. Joten, en enää ota sitä riskiä jotta kuluttaisin vähäisiä voimavarojani muihin. Pakko vaan on pärjätä itsekseen. Toisinaan ja useinkin tuntuu elämä turvattomalta... mutta mutta... eipä sitä turvaa ole ennenkään ollut. Näin minusta sitten tuli yksinäinen.
Sama täällä. Minulla on joitakin ihmissuhteita, mutta ne kuluttavat ehkä hieman enemmän kuin antavat. Eikä siinä mitään, mutta koska en itse koe olevani juurikaan ihmissuhteissa saamapuolella, niin parempi pitää suhteet kevyenä ja ilmavana, koska muuten oma hyvinvointi jää jalkoihin. Olen saanut aika painavasti pakatut laukut lapsuudesta asti kannettavakseni, jotta muut saa keskittyä kivempiin asioihin ja omiin tarpeisiinsa. Taakanjakajaa tai purkajaa ei ole oikein löytynyt, enkä sellaista enää etsikään.
Mitä pidempään olen ollut yksin, sitä mahdottomammalta tuntuu ajatus kumppanista.
Miten osaisin enää olla. Ei sitä enää osaa. Näin kun on elellyt, tuntuu siltä ettei minulla ole mitään sanottavaa enää kenellekään. Päivät kuluvat itsekseen tylsistyen. Kun parturi kysyi mitä minulle kuuluu, ei minulla ollut mitään kerrottavaa. Mistä niitä kuulumisia tulisi. Aamulla herään, illalla menen nukkumaan! Siinä ne kuulumiset ovat.
Tylsä olen nykyiselläni. Pää jauhaa tyhjää, elämänilot ovat olemattomiin haihtuneet. Kyllähän mun mahikseni ovat jo menneet.
Olisipa edes rahaa. Tekisin jotain, menisin johonkin, ostaisin jotakin,... Nyt odotan vain loppua tälle elämälle. Kovin ruusuista vanhuutta on turha toivoa ja miten tätä pääkään kestää.