Itse olen ollut yksin ilman kavereita kohta 7 vuotta. Itse olin se joka tarjosi leffaliput ja soitti kuulumisia yms. Kaikki "ystävät" esitti, että kuulun joukkoon. Puolustin kavereitteni puoli monessa asiassa enkä pyytänyt mitään vastapalvelukseksi. Ammatilliseen siirtyessä en nähnyt heitä enää joka päivä, mutta pidin yhteyttä ja hengailtiin edelleen. Kuitenkin eräänä päivänä koulun jälkeen olin ottamassa puhelintani esiin ja aikeissa soittaa. Sitten minulla välähti, katsoin puheluhistoriani viimeisten parin kuukauden ajalta ja huomasin, että minä olen ollut se joka soittaa. Ajattelin, että jätän soittamatta sen kerran ja odotan kunnes joku ottaa minuun yhteyttä ja pyytää ulos. Muutaman viikon jälkeen tajusin ettei minulla ollutkaan oikeita kavereita. Se hetki kun tajusi, miten asia oli sattui aika pirusti. Asenteeni muita ihmisiä kohtaan muuttui kertaheitolla. Kaikki se ystävällisyys, tukeminen, leffa-iltojen yms. tarjoaminen oli vain omien resurssien ja voimien haaskuuta. Intin jälkeen pääsin ja olen nyt ammattikorkeassa. Ympärillä on paljon kanssaopiskelijoita ja melkein joka ilta on jonkin näköiset pippalot. Ovat yrittäneet kutsua minua mukaan kaljalle tai milloin minnekin. En tiedä mitä ajavat takaa, mutta en yksinkertaisesti halua luoda uusia siteitä ihmisiin koska kuitenkin ne katkeavat. Hiukan käy sääliksi heitä ja teitä jotka elätte valheessa. Uskoen, että on olkapäitä joista ottaa tukea elämän vaikeina hetkinä. Sillä joku päivä heille käy niin kuin minulle ja mitä vanhempana sen kokee, sitä pahemmalta se tuntuu. Varsinkin jos se tulee yllätyksenä. Minulla on nyt 22 vuotta ikää ja vieläkin se viisitoista vuotiaana koettu hylkäyksen tunne sattuu ja surettaa. Kuitenkin kun aikansa muistelee sitä, niin suru muuttuu vihaksi ja viha puolestaan on tehnyt minusta itsevarmemman ja vahvemman. En mielistele enää ketään, enkä kaunistele omia mielipiteitäni jos joku niitä kyselee. Minun ja kanssakoululaisteni välit ovat hyvät, sillä opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti ryhmissä riippuen jaksosta (moduulista). Kuitenkin kun koulupäivä päättyy, menen omiin oloihini ja minulle on yhden tekevää mitä muut tekee tai ajattelee.
Elämässä pärjää kunhan on rehellinen ja luotettava töissä. "Ystävät" ovat sen sijaan yhteiskunnan luoma harha, jonka tarkoituksena on sumentaa se, että elämä on armotonta taistelua henkisesti, että fyysisesti alusta surkeaan loppuun. Ja ainoastaan yksinäiset ihmiset ovat tarpeeksi vahvoja siitä selvitäkseen kunnialla ja itsenäisesti. Harmi, että yksinäisyys on leimattu julkisessa maailman kuvassa negatiiviseksi asiaksi.
Elämässä pärjää kunhan on rehellinen ja luotettava töissä. "Ystävät" ovat sen sijaan yhteiskunnan luoma harha, jonka tarkoituksena on sumentaa se, että elämä on armotonta taistelua henkisesti, että fyysisesti alusta surkeaan loppuun. Ja ainoastaan yksinäiset ihmiset ovat tarpeeksi vahvoja siitä selvitäkseen kunnialla ja itsenäisesti. Harmi, että yksinäisyys on leimattu julkisessa maailman kuvassa negatiiviseksi asiaksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hylätyksi tuleminen sattuu pitkään, ehkä jolllain tapaa loppuelämän. Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kannata täysin vetää vessanpöntöstä menemään luottamusta muihin ihmisiin, todelliseen kaveruuteen. Olen saanut pettyä kaverisuhteissa, sellaisissa joissa luulin ystävyyden olevan aitoa. Olen kokenut sen toisenkin puolen. On kokemusta ihmisestä, joka piti ystävyyttämme tärkeänä ja olin hänelle kuulemma se tärkein frendi. Nytkin minulla on varsinkin yksi ihana ystävä. Joskus on tuntunut, että olen se, joka useammin ottaa yhteyttä toiseen. Olen suoraan sanonut, että olisi kiva, jos hän tekisi myös aloitteita. Tiedän myös, että hällä on omat vaikeutensa elämässään, ettei yhteydenotto ole aina simppeliä. Emme me tiedä onko joku ihminen sisimmissään masentunut ym. Hymyileväkin ihminen voi olla oikeasti surullinen, sisältä rikkinäinen. Se miksi kirjoitan tällä palstalla, on se, että olen itse ollut myös siinä tilanteessa, ettei ole oikeasti ollut ketään kaveria. Otin ja etsin niitä kavereita/ystäviä. Otin asenteen, että kaikille minun ei tarvitse paljastaa itsestäni kaikkea. Otin myös asenteen, että okei, osa ihmisistä, joihin tutustun, voivat osoittua joku päivä sellaisiksi, ettei kaveruus tule toimimaan. Olen nyt tarpeeksi vahva kestämään ne pettymykset. Harkitse siis vielä aloittaja tahdotko odellakin elää ilman kavereita. Ymmärrän ajatuksesi. Mieti kuitenkin.
""Ystävät" ovat sen sijaan yhteiskunnan luoma harha, jonka tarkoituksena on sumentaa se, että elämä on armotonta taistelua henkisesti, että fyysisesti alusta surkeaan loppuun. Ja ainoastaan yksinäiset ihmiset ovat tarpeeksi vahvoja siitä selvitäkseen kunnialla ja itsenäisesti. Harmi, että yksinäisyys on leimattu julkisessa maailman kuvassa negatiiviseksi asiaksi."
Kyllähän se, että pärjää tässä elämässä yksinäisenä kertoo,sen, että on jollain tapaa vahva. Eikö kuitenkin ole myös tietynlaista mielenlujuutta, että uskaltaa päästää toisia ihmisiä elämäänsä, kaveriksi. Elämä on taistelua, mutta itse en ainakaan kirjoittelisi tässä, jollen olisi löytänyt viereeni ihmisiä, joiden seurassa oikeasti viihdyn ja uskon, että heillekin olen oikeasti tärkeä. Kun tullut vastaan pahoja vastoinkäymisiä, he ovat kuunnelleet ja tukeneet. Vastavuoroisesti itsekin olen ollut kuuntelijana. Enkä elä missään valheessa.
Eli mietipä vielä tarkkaan, mitäpä jos joku kerta lähtisitkin viettämään aikaa opiskelukavereittesi kanssa. Ilmeisesti kuitenkin pitävät sinusta. Eiväthän muuten mukaan pyytäisi.
Kyllä heillä jonkinlainen taka-ajatus on. Ehkä haluavat jonkun mukaan jonka saisivat tarjoamaan kierroksen tai kaksi.
Parempi seisoa suorassa, kuin nojata huteraan seinään.
Eipä ole meillä tapana ryyppäillä. Noh, mukavampi on elää tässä "harhassa", että olen vihdoin löytänyt oikeita ihmisiä ympärilleni. Kyllä olen varsinkin lähimmän ystäväni kanssa itsekkäistäkin syistä, se on se, että haluan tuntea oloni onnellisemmaksi, viettää kivaa aikaa jonkun toisen kanssa, MUTTA myös vastavuoroisesti tahdon auttaa ja olla seurana toiselle jne. Se on ihan normaali tunne, sanottakoon sitä sitten taka-ajatukseksi. Tunnen ihmisiä, jotka todellakin ovat pyytäneet seuraansa vain saadakseen jonkun baaritarjoajan ym., mutta ei kaikki ole sellaisia. Vai ajatteletko olevasi maapallon ainoa hyväsydäminen ihminen. En usko, että niin koet.
Loppupeleissähän jokaisen on itsestään ammennettava voimavarat. Seisoa suorassa voi muiden rinnalla, nätissä rivimuodostuksessa, ei liian kaukana toisistaan, mutta ei kuitenkaan ihan yksin. Enkä todellakaan ole sitä mieltä, että jokaisella täytyy olla kavereita. Ei todellakaan, jos siltä tuntuu. Ei yksinolijat ole muita huonompia tai jotenkin epänormaaleja.
Itsekkin olen nyt pari vuotta melkein ollut ilman kavereita, suurin määrä katosi kun päätin jättää alkoholin todella vähäiselle käytölle eli noin 1-2 kertaa vuodessa, niin suurin osa kavereista katosi (jos tuollaisia voi edes kaveriksi kutsua). Huomannut kanssa että vallan mainiosti tulee yksin toimeen. Olen kyllä sosiaalinen ei ole siinä syy, mutta riittää tuo mitä töissä tulee höpöteltyä päivän aikana työkavereiden kanssa. Parasta aikaa aina kumminki kotona kun saa omassa rauhassa tehdä mitä mieli milloinkin tekee. Olen ketjun aloittajan kanssa samalla linjalla, että yksin pärjää vallan mainiosti nyky yhteiskunta vaan maalaa kuvaa, että jokaisella pitäisi olla kavereita.
Minä olen saanut puukosta selkään niin monta kertaa ihmisiltä, joihin luotin ja joista pidin, pidin heitä fiksuina. Ilmeisesti kateus nosti päätä vaikka en pidä itseäni sellaisena, jota kadehtia. Kyllä osaan minäkin puukkoa käyttää ja olen ollut tosi tyly ja pistänyt välejä poikki. Yksin voi oikeasti paljon paremmin. Hyvät röhönaurut sain siitä, kun erään kusipään avioliitto ajautui karille. Ihan oikein sille petturille. Rakkauskin pitää ansaita.
Minä olen siitä erikoinen, että vaikka nautinkin kavereitteni kanssa illan viettämisestä, en oikeasti tarvitse sitä. Pystyisin olemaan vaikka ympäri vuoden vain yksin omassa kodissani, kunhan minulla on mahdollisuus kommunikoida ihmisten kanssa netin välityksellä. Minulla on siis sosiaalinen tarve ihmisten kanssa vuorovaikuttamiseen, mutta ei kasvokkaiseen kanssakäymiseen eikä välttämättä tuttujen ihmisten kanssa.
Minulle te anonyymit, tuntemattomat ihmiset netissä olisitte ihan riittävä ihmiskontakti.
Ei tarvita,ei.
Kuluttavat vain kallista aikaa ja usein viellä rahaakin.
Hukkaan.
Omakin elämä on ja rakkaalleen kaiken jouto ajan suo.
Joo, mä olen ollut "suosittu" vain silloin kun apuani on tarvittu. Muutoin olen joutunut pärjäilemään itsekseni ja nyt olen yksin.