Miksi suomalaisia marjaviinejä ei saa ALKOsta?

Tämähän olisi tuottoisa bisnes nyt, kun niin moni on viljattomalla, gluteenittomalla ruokavaliolla, ja kun eteläeurooppalaiset punaviinisotkut ovat alkaneet etoa.
(En usko Rauno Jussilan pahastuvan tästä googlesta siteerauksesta.)

Rauno Jussila

KOTIVIINIEN VALMISTAMISESTA
Ohjeita omien kokeilujen, onnistumisten ja erehdysten kautta

SISÄLLYS

Harrastukseni alkuvaiheista
Viineistä
Ennen viininvalmistuksen aloittamista
Käymisastioista
Muoviastia
Lasipullo
Tammitynnyri
Viininvalmistuksen aloittaminen
Viinin raaka-aineet
Viinin valmistaminen kokonaisista marjoista ja hedelmistä
Viinin valmistaminen mehumaija- tai tuoremehusta
Pieniä vinkkejä
Käymisprosessin loppuvaiheet
Viinin kirkastaminen
Viinin jälkimakeutus
Viinin kypsytys
Viinin pullottaminen
Viinin maistelu ja nauttiminen
Tarjoilulämpötila




Harrastukseni alkuvaiheista

Aloitin viinien valmistamisen vuonna 1983. Puutarhamme runsas omenasato antoi sysäyksen viiniharrastukselle. Ensimmäisinä vuosina tein vain omenaviinejä. Kokeilin eri omenalajikkeita: Valkea kuulas, Punakaneli, Antonovka ja Åkerö, joista valmistin vuosittain useita erilaisia viinejä, mietoja, väkeviä, yhdestä lajikkeesta tai useamman sekoituksesta. Aloitin viininteon eri ajankohtina, kesällä tai alkusyksystä tai jopa hyvin myöhään ensimmäisten pakkasten jälkeen.
12383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomalaista marjoista tehtyä punaviiniä, saako jostain?

Äänestä
  • Viinitiloilta, hirvittävään hintaan, koska Alko ei kilpailijoista tykkää. Paiskataan sellaiset verot, että ei kauppa käy.
    Ei pieni suomalainen viinitila pysty tekemään niin suuria määriä viinejä, että niitä riittäisi Alkon hyllyille.
    Tyhmää, ettei tueta marjaviinien valmistusta ja kehittämistä, vaan yritetään veroilla tukahduttaa yrittäjien innostus.

    Äänestä

  • Eikö siitä voisi suomalaiset viinitilalliset tehdä ehdotuksen elinkeinoministeriölle jotta saisivat alkaa myymään viinejään Alkossa tai sitten tehdä vientiteollisuutta tuotteistaan.
    Saako muuten Suomen viinitilalliset myydä tuotteitaan suoraan esim. ravintoloihin?

    Äänestä

  • old_profile_9870 kirjoitti:

    Viinitiloilta, hirvittävään hintaan, koska Alko ei kilpailijoista tykkää. Paiskataan sellaiset verot, että ei kauppa käy.
    Ei pieni suomalainen viinitila pysty tekemään niin suuria määriä viinejä, että niitä riittäisi Alkon hyllyille.
    Tyhmää, ettei tueta marjaviinien valmistusta ja kehittämistä, vaan yritetään veroilla tukahduttaa yrittäjien innostus.

    Voi niitä ostaa tilaustuotteina Alkostakin ne täytyy vaan erikseen tilata sinne. Kyllä varmaankin henkilökunta Alkossa voi auttaa tilauksen tekemiseen.
    Samoinhan se on kaikkien erikoistuotteiden kanssa elintarvikekaupassakin. Kunhan tietää mitä tuotetta haluaa ja kuka sitä valmistaa niin onnistuu aika hyvin.
    Netti on verraton kun alkaa etsimään. Löysin ainakin nuo viinitilat googlettamalla ruotsin googlella, laitoin vain hakusanoiksi suomen viinitilat. Luulisi suomen google olevan yhtä tehokas:)

    Äänestä

Suomalainen viinitila tekee juoman marjoista – Näin eroaa rypäleviinistä

Suomen leveysasteet eivät estä viinin viljelyä – ainakaan, jos juoma tehdään marjoista. Lähes 20 vuotta marjaviinejä valmistaneella Hermannin Viinitilalla uskotaan kotimaisen viinin nousuun.

– Suomessa toimii tällä hetkellä 27 viinitilaa. Yhteensä ne tuottavat hieman reilut 200 000 litraa viiniä. Hermannin Viinitilan sekä Valamon luostarin munkkien kanssa perustetun Valamon Viinihermannin osuus kokonaisuudesta on runsaat 100 000 litraa. Puolet Suomen viinituotannosta on siis meidän käsissämme, toimitusjohtaja Harri Turunen sanoo.

Turunen oli mukana perustamassa Ilomantsissa sijaitsevaa Hermannin tilaa Timo Kettusen ja Arto Liimatan kanssa jo vuonna 1989. Silloin tilalla tosin vain viljeltiin marjoja.

– Pikkuhiljaa heräsi ajatus marjojen eteenpäin jalostamisesta. Kun aloimme tehdä niistä kotiviiniä, liikeidea olikin nokan edessä: jospa tätä voisi tehdä oikeasti myyntiin asti!

Tuolloin tilaviinin valmistus ei ollut Suomessa laillista.

– Jatkoimme toimimista marjatilana. Parhaimmillaan meillä oli 25 hehtaaria viljelyalaa. Silti olimme koko ajan mukana sorvaamassa muutosta lakiin. Vihdoin vuonna 1995 Suomessa saatiin aloittaa laillinen tilaviinin valmistus.


http://www.studio55.fi/tastapuhutaan/article/suomalainen-viinitila-tekee-juoman-marjoista-nain-eroaa-rypaleviinista/128238



– Kun lupia päästiin hakemaan, kilpailevia tiloja ilmestyi saman tien kymmenkunta. Yhtä lukuun ottamatta niistä kaikki toimivat edelleen, Turunen sanoo.

Marjaviinit rypäleviinejä happoisampia
Turuselle ja yhtiökumppaneille oli heti alusta lähtien selvää, ettei viiniä tehtäisi rypäleistä vaan suomalaisista raaka-aineista eli tilalla alun alkaenkin viljellyistä marjoista.

– Rypäleet kasvavat Suomessa todella huonosti. Rypäleviiniä on tehty maassamme vain pienissä määrin kasvihuoneessa kasvatetuista rypäleistä. Joitakin rypälelajeja kasvaa eteläisessä Suomessa avomaassa.

Turunen kuvailee marjaviiniä ja rypäleviiniä kahdeksi täysin eri tuotteeksi.

– Ihmiset eivät ole vielä oikein tottuneet marjaviineihin. Niissä on esimerkiksi yleensä noin kaksinkertainen happoisuus verrattuna rypäleviineihin, eikä niistä välttämättä löydy samanlaisia pitkiä makuja kuin hyvistä rypäleviineistä. Mutta eivät ne ole huonompia, vaan erilaisia.

Turunen arvioi, että maailman viineistä 99 prosenttia on rypäleviinejä ja yksi prosentti jotain muuta.

– Marjaviinit kuuluvat tuohon yhteen prosenttiin. Niitä valmistetaan Suomen lisäksi lähinnä Ruotsissa ja Saksassa, mutta valmistus viedään ulkomailla harvoin kunnolla loppuun asti. Viiniä ei esimerkiksi välttämättä kirkasteta.

– Väittäisin, että Suomessa marjaviinin teko on kaikista pisimmällä. Lisäksi marjat ovat Suomessa todella puhtaita ja sisältävät tutkitusti enemmän flavonoideja ja vitamiineja kuin rypäleviinit.


Hermannin Viinitilalla viinien raaka-aineina toimivat muun muassa mustat viinimarjat.
Marjoista mehukkaampia pakastuksessa
Hermannin viinitilan viinit valmistetaan valkoisista-, mustista- ja viherviinimarjoista, karviaisista, mustikasta, mansikasta, variksenmarjasta, mesimarjasta, lakasta sekä koivunmahlasta.

Omaa viljelytilaa on jäljellä nelisen hehtaaria.

– Marja vaatii onnistuakseen sopivasti lämpöä, kosteutta ja aurinkoa. Yksi kesä ei kuitenkaan riitä hyviin marjoihin: koska marjan kukka-aineet kehittyvät kypsymistä edeltävänä syksynä, niin edellisen syksynkin pitäisi olla pitkä ja talven tulla pikkuhiljaa, Turunen sanoo.

Äänestä

Sellaisen mahanhan sanotaan olevan altis syöpä-taudille, ja sitä onkin suvussa esiintynyt, kuten myös ummetusta - hyvin yleisesti, paljon.

Marjaviinin hapokkuus pienenä 12 cl annoksena ruuan kanssa tekisi aina hyvää.

Äänestä

Erityisesti mustasta viinimarjasta tehty viini olisi minun lempiviiniäni.

Äänestä
  • Katsoppa www.viinitilat.net sivustolta jos löydät lähelläsi olevaa tilaa joka tekee mustaherukka viiniä.

    Äänestä

Hapan lisä ateriaan auttaa ruuan sulatuksessa,
vaikka viinietikkaa, sen maku on kyllä outoa.
Eikä hampaille hyvä, pitää heti huuhdella vedelä.

Äänestä

Kapasiteetin puute, oletan

Onhan niitä marjaviinejä Alkossakin, väkeviä viinejä. Mietoja en ole havainnut. Mitä joskus jostain tilaviintä ostanut, omituisen makuisia. Sinällään marjaviineille varmaan olisi kysyntää, jos joku niitä pystyisi valmistamaan riittävän suuria määriä. Iso viinitila ei ole halpa pystyttää ja marjasadot vaihtelee. Henkilökuntaakin varmaan tarvittaisiin paljon.

Kyllä marjoista hyvää viintä saa, mustasta- ja punaherukasta tulee oikein hyvää kotiviintä, kun malttaa tehdä huolellisesti ja ajan kanssa. Meitsi kylläkin suosii pikasimaa :D

=DW=

Äänestä

-mistuksessa käytti Heikki Kinnunen aikoinaan ryypiskelemällä sitä perunoita ja porkkanoita paloitellessaan.

Äänestä

Muinainen äitini oli marja-hullu.
Myöskin viinin-tekijänä.
Jotkin panoksensa saivat ystäviään karttamaan vierailujaan meillä.
Marjasta ei saa viiniä aikaiseksi koskaan.
Ainoastaan koti-viiniä.
Värikästä kiljua.
Joten miksi kukaan sitä kaupasta ostaisi?
Useimmat "viinin ystävät" tietävät mitä se on.
Aloitus on täysin typerä mainos-yritys.

H.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kotimaista-punaviiniä-pl kirjoitti:

Tämähän olisi tuottoisa bisnes nyt, kun niin moni on viljattomalla, gluteenittomalla ruokavaliolla, ja kun eteläeurooppalaiset punaviinisotkut ovat alkaneet etoa.
(En usko Rauno Jussilan pahastuvan tästä googlesta siteerauksesta.)

Rauno Jussila

KOTIVIINIEN VALMISTAMISESTA
Ohjeita omien kokeilujen, onnistumisten ja erehdysten kautta

SISÄLLYS

Harrastukseni alkuvaiheista
Viineistä
Ennen viininvalmistuksen aloittamista
Käymisastioista
Muoviastia
Lasipullo
Tammitynnyri
Viininvalmistuksen aloittaminen
Viinin raaka-aineet
Viinin valmistaminen kokonaisista marjoista ja hedelmistä
Viinin valmistaminen mehumaija- tai tuoremehusta
Pieniä vinkkejä
Käymisprosessin loppuvaiheet
Viinin kirkastaminen
Viinin jälkimakeutus
Viinin kypsytys
Viinin pullottaminen
Viinin maistelu ja nauttiminen
Tarjoilulämpötila




Harrastukseni alkuvaiheista

Aloitin viinien valmistamisen vuonna 1983. Puutarhamme runsas omenasato antoi sysäyksen viiniharrastukselle. Ensimmäisinä vuosina tein vain omenaviinejä. Kokeilin eri omenalajikkeita: Valkea kuulas, Punakaneli, Antonovka ja Åkerö, joista valmistin vuosittain useita erilaisia viinejä, mietoja, väkeviä, yhdestä lajikkeesta tai useamman sekoituksesta. Aloitin viininteon eri ajankohtina, kesällä tai alkusyksystä tai jopa hyvin myöhään ensimmäisten pakkasten jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu