Onko täällä yksinäisissä muita, jotka kokevat, että heidän sanomansa ymmärretään usein väärin? Itse ainakin koen, että se on yksi syy, mikä tekee sosialisoimisesta raskasta.
Olen huomannut, että tietyt ihmiset tulkitsevat sanomiseni usein jonakin näistä:
-syytöksenä
-haasteena paremmuuskilpailuun
-piiloivana
-vihjeenä siitä, että haluan heistä jotakin
Annan esimerkkejä:
Minä: Ajattelin alkaa työstää sitä projektia, ethän sinä ole sitä vielä ennättänyt aloittaa?
Työkaveri: No en ole, on ollut sitä ja tätä ja tuota enkä ole mitenkään ehtinyt tehdä sille mitään!
Minä: Eikun sillä vaan kysyin, ettei tehdä vahingossa päällekkäisiä hommia.
Työkaveri: No en minä ehdi siihen osallistua ollenkaan, kamala kiire.
Minä: --
Mielestäni puhumme tuossa ihan eri asiasta. Ja tämä toistuu jokaikinen kerta kun otan tuontapaisen aiheen jonkun työkaverin kanssa esille, vaikka ilmaisisin sen miten varovasti ja ystävällisesti. Jos taas sanon vain, että alan työstää projektia enkä kysy mitään, toinen ei todennäköisesti edes kuuntele mitä sanon, ja myöhemmin toteamme kummankin touhunneen saman homman parissa. Mielestäni tuollainen tiuskiminen luo epämiellyttävän ilmapiirin enkä haluaisi, että sanomiseni otetaan turhaan syytöksinä.
Lisää esimerkkejä:
Minä: Meillä on ensi viikonloppuna muutto.
Tuttava: Mihin te muutatte?
Minä: Tuohon lähikuntaan vanhaan omakotitaloon.
Tuttava: Minkä kokoinen tontti siinä on?
Minä: Olisikohan ollut jotain 2500 neliötä.
Tuttava: Minun pojallapa onkin puolen hehtaarin tontti.
Minä: --
Tuttava: Miksihän Pirkko [nimi muutettu] oli sulkenut koko FB-tilinsä?
Minä: Niinpä, aika hassua, kun eihän sitä ole pakko aktiivisesti käyttää vaikka se olemassa olisikin [kuten itse teen].
Tuttava: Kyllä se mun mielestä on tosi kätevä yhteydenpidossa.
Minä: Käytin sitä enemmän silloin alkuaikoina, mutta kyllästyin, kun siellä on niin paljon niitä "nyt suihkuun" ja "seuraavaksi kauppaan" statuspäivityksiä ja kuvia jostain ruoka-annoksista.
Tuttava: No toiset tykkää kertoa itestään enemmän.
Minä: Niin no eihän se ilmiö pelkkään Facebookiin liity, muistan miten äiti jo aikoinaan harmitteli, kuinka jotkut pilasivat työpaikan koko kahvitauon pitämällä vartin monologin siitä, missä on halvinta maitoa.
Tuttava: Minun mielestäni puhut nyt tuossa samaan aikaan minusta, kun minä olen juuri tuollainen, että puhun vartin maidon hinnasta. Voin minä sitten puhumattakin olla..!
Minä: No en minä kyllä sinua tarkoittanut..
Tuttava: --
Ja vielä esimerkkinä vaikkapa tilanne, jossa itse olen tullut harrastuksen pariin bussilla ja toinen kulkee autolla:
Minä (naurahtaen, jotain sanoakseni): Onpa varsinainen koiranilma!
Toinen (närkästyneen oloisena): No kyllä minä sinut ensi viikolla voin tulla hakemaankin.
Tuntuu, että ihmisille ei uskalla puhua mitään, kun tulen melkein aina vieraampien kanssa väärinymmäretyksi tai sitten tuntuu siltä, että puhuminen on ihan turhaa, kun hyväntahtoinen vuorovaikutteisuus puuttuu. Läheisten ihmisten kanssa tällaista ongelmaa ei - luojan kiitos - enimmäkseen ole. Onko muillekin noin vaikeaa tulla juttuun työkavereiden ja muiden vastaavien kanssa? Vai mahtaako ilmaisutaidossani olla jotakin sellaista häikkää, että ihmisten tulee oppia tapani kommunikoida, jotta ymmärtävät mitä ajan takaa? Sitähän te ette tietenkään minua näkemättä osaa sanoa, kunhan spekuloin.
Omat sosiaaliset kykyni ovat sen verran yksioikoiset, etten edes osaisi piilottaa mitään rivien väliin enkä jaksa lähteä kilpailemaankaan mistään. Jokaisella meillä on elämässä omat plussamme ja miinuksemme, turha niistä on minusta lähteä köyttä vetämään. Toivoisin, että keskustelu olisi leppoisaa ajatustenvaihtoa, koska ihmisten erilaisuus on minusta kiinnostavaa.
Olen huomannut, että tietyt ihmiset tulkitsevat sanomiseni usein jonakin näistä:
-syytöksenä
-haasteena paremmuuskilpailuun
-piiloivana
-vihjeenä siitä, että haluan heistä jotakin
Annan esimerkkejä:
Minä: Ajattelin alkaa työstää sitä projektia, ethän sinä ole sitä vielä ennättänyt aloittaa?
Työkaveri: No en ole, on ollut sitä ja tätä ja tuota enkä ole mitenkään ehtinyt tehdä sille mitään!
Minä: Eikun sillä vaan kysyin, ettei tehdä vahingossa päällekkäisiä hommia.
Työkaveri: No en minä ehdi siihen osallistua ollenkaan, kamala kiire.
Minä: --
Mielestäni puhumme tuossa ihan eri asiasta. Ja tämä toistuu jokaikinen kerta kun otan tuontapaisen aiheen jonkun työkaverin kanssa esille, vaikka ilmaisisin sen miten varovasti ja ystävällisesti. Jos taas sanon vain, että alan työstää projektia enkä kysy mitään, toinen ei todennäköisesti edes kuuntele mitä sanon, ja myöhemmin toteamme kummankin touhunneen saman homman parissa. Mielestäni tuollainen tiuskiminen luo epämiellyttävän ilmapiirin enkä haluaisi, että sanomiseni otetaan turhaan syytöksinä.
Lisää esimerkkejä:
Minä: Meillä on ensi viikonloppuna muutto.
Tuttava: Mihin te muutatte?
Minä: Tuohon lähikuntaan vanhaan omakotitaloon.
Tuttava: Minkä kokoinen tontti siinä on?
Minä: Olisikohan ollut jotain 2500 neliötä.
Tuttava: Minun pojallapa onkin puolen hehtaarin tontti.
Minä: --
Tuttava: Miksihän Pirkko [nimi muutettu] oli sulkenut koko FB-tilinsä?
Minä: Niinpä, aika hassua, kun eihän sitä ole pakko aktiivisesti käyttää vaikka se olemassa olisikin [kuten itse teen].
Tuttava: Kyllä se mun mielestä on tosi kätevä yhteydenpidossa.
Minä: Käytin sitä enemmän silloin alkuaikoina, mutta kyllästyin, kun siellä on niin paljon niitä "nyt suihkuun" ja "seuraavaksi kauppaan" statuspäivityksiä ja kuvia jostain ruoka-annoksista.
Tuttava: No toiset tykkää kertoa itestään enemmän.
Minä: Niin no eihän se ilmiö pelkkään Facebookiin liity, muistan miten äiti jo aikoinaan harmitteli, kuinka jotkut pilasivat työpaikan koko kahvitauon pitämällä vartin monologin siitä, missä on halvinta maitoa.
Tuttava: Minun mielestäni puhut nyt tuossa samaan aikaan minusta, kun minä olen juuri tuollainen, että puhun vartin maidon hinnasta. Voin minä sitten puhumattakin olla..!
Minä: No en minä kyllä sinua tarkoittanut..
Tuttava: --
Ja vielä esimerkkinä vaikkapa tilanne, jossa itse olen tullut harrastuksen pariin bussilla ja toinen kulkee autolla:
Minä (naurahtaen, jotain sanoakseni): Onpa varsinainen koiranilma!
Toinen (närkästyneen oloisena): No kyllä minä sinut ensi viikolla voin tulla hakemaankin.
Tuntuu, että ihmisille ei uskalla puhua mitään, kun tulen melkein aina vieraampien kanssa väärinymmäretyksi tai sitten tuntuu siltä, että puhuminen on ihan turhaa, kun hyväntahtoinen vuorovaikutteisuus puuttuu. Läheisten ihmisten kanssa tällaista ongelmaa ei - luojan kiitos - enimmäkseen ole. Onko muillekin noin vaikeaa tulla juttuun työkavereiden ja muiden vastaavien kanssa? Vai mahtaako ilmaisutaidossani olla jotakin sellaista häikkää, että ihmisten tulee oppia tapani kommunikoida, jotta ymmärtävät mitä ajan takaa? Sitähän te ette tietenkään minua näkemättä osaa sanoa, kunhan spekuloin.
Omat sosiaaliset kykyni ovat sen verran yksioikoiset, etten edes osaisi piilottaa mitään rivien väliin enkä jaksa lähteä kilpailemaankaan mistään. Jokaisella meillä on elämässä omat plussamme ja miinuksemme, turha niistä on minusta lähteä köyttä vetämään. Toivoisin, että keskustelu olisi leppoisaa ajatustenvaihtoa, koska ihmisten erilaisuus on minusta kiinnostavaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuollaiseksihan se menee, jos jotain yrittää puhua. :D Siksi olenkin hiljaa.
Tuttu tunne, ja kurjaltahan se näkymätön, ylitsepääsemätön muuri tuntuu joka kerta. Sosiaaliset taitoni ja itseilmaisukykyni ovat kehittyneet hitaasti ja isossa porukassa oleminen on herättänyt levottomuutta. Kun olen oppinut yhdestä ympäristöstä siellä sovellettavat sosiaaliset normit, ne eivät olekaan päteneet toisessa ympäristössä.
Kuulostaa, että noissa sinun kohtaamissasi tilanteissa toisella osapuolella on ollut huono päivä tai huono itsetunto. Silloin ihmisellä on tarve päihittää toinen tai nähdä kaikki kommentit itseen kohdistuvana kritiikkinä.
Ei siihen ole oikein muuta lääkettä, kun noiden mainitsemiesi tiettyjen ihmisten sijaan etsiä elämään sellaisia ihmisiä, jotka ovat kuuntelevaisempia ja vastaanottavaisempia ja joiden kanssa tulee ymmärretyksi.
Kuulostaa tutulta. Tajusin hiljattain olevani sosiaalisesti tyhmä ihminen. En saa ajatuksiani ilmaistua ilmeisesti tarpeeksi yksiselitteisesti ja selkeästi. Vastaavasti ymmärrän helposti muiden sanomiset väärin.
Kun tajusin tämän puutteen itsessäni, selitti se mielestäni oikein hyvin koulukiusaamiset yms.. Olin etsinyt vikaa monista suunnista, vaikka "vika" olikin minussa. Olisipa joku sanonut tämän minulle jo 15 vuotta sitten. Olisin voinut edes yrittää kehittää itseäni tällä alueella. Sen sijaan eristäydyin ja aloin vihaamaan ihmisiä, eniten itseäni.
Tämä oli myös suuri syy päihteiden käytön aloittamiseen. Kännissä kaikki puhuvat tyhmiä, joten silloin en tuntenut erottuvani niin pahasti joukosta. Tosin varmaan silloinkin minulle naurettiin eikä minun kanssani, mutten sitä ymmärtänyt.
Naurakaa, säälikää ja pilkatkaa rauhassa. Ei se tässä konkurssissa enää tunnu, ainakaan netissä anonyyminä. Tulipahan avauduttua.