Yhdysvaltain Georgian osavaltiossa asuva nainen lukitsi adoptiotyttärensä kanahäkkiin viikoiksi. Hänet tuomittiin tiistaina 190 vuodeksi vankeuteen.
Viranomaisten mukaan Diana Franklin piti tytärtään kanahäkissä, ulkorakennuksessa, autotallissa ja kaapissa kussakin viikkoja kerrallaan rangaistuksena tottelemattomuudesta.
Näinä aikoina tyttö sai vain vähän ruokaa ja vettä. Äiti myös löi häntä vyönsoljella, sitoi hänet puuhun kaulastaan ja antoi hänelle sähköiskuja koirille tarkoitetulla sähköpannalla.
- Tulet saamaan vankilassa parempaa kohtelua kuin miten olet kohdellut tytärtäsi, tuomari Bobby Peters huomautti tuomiota antaessaan.
Nyt 18-vuotias tytär todisti oikeudessa adoptioäitiään vastaan. Hän kertoo julmuuksien jatkuneen viisi vuotta ja päättyneen vuonna 2012, hänen ollessa 15-vuotias, kun sosiaalityöntekijät tarkistivat perheen kotia anonyymin vihjeen johdattamana. Tytär oli tuolloin suljettuna autotalliin.
- En vihaa sinua enää ja olen jo antanut anteeksi kaiken, mitä olet minulle tehnyt. Mutta sinun on maksettava siitä, mitä teit, tytär sanoi äidilleen oikeudessa.
190 vuotta vankeutta!
7
105
Vastaukset 7
- riippuu_kuka_olet
Tuo "öiti" oli varmaan köyhä ja siksi sai tuomion. Eikös tuo teinimurhaaja ollut vähän "paremmasta" perheestä?
- nuorempi.kotos
No täälläkös se kotos pullistelee olemattomilla tiedoillaan hiihtele nyt helvetti sinne kotias ja sulje sun matolaatikko alat humaltumaan taas ja kukaan ei jaksa sun jokellusta kuulla
nuorempi.kotos kirjoitti:
No täälläkös se kotos pullistelee olemattomilla tiedoillaan hiihtele nyt helvetti sinne kotias ja sulje sun matolaatikko alat humaltumaan taas ja kukaan ei jaksa sun jokellusta kuulla
Mitä vittua selität? mee hoitohon vammaanen
- Se_taitaa
olla melkoinen ääliö tuo "kotos" joka ilmestyy ketjuun kuin ketjuun, ruma ja vanhakin on jo eikä näytä ymmärtävän mistään mitään.
- Anonyymi
tää aloitus oli varmaan sen takia täällä,ottakaa opiksi koska 90% hyväksikäytöistä tapahtuu suomessa etelä-pohjanmaalla....ylpeitä ja ei ?
- Anonyymi
Suomessa demlat olisi antaneet 200 vuotta alennusta ja silitystä päähän älä tee enää niin kovin paljoa niitä rikoksia kaikki syy on yhteiskunnassa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1401810
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta2621222Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.173899Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.262654- 33601
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12571- 224562
- 189541
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen20482- 41466