että hallitus tekee 8-kohtaisia ohjelmia. Ei ole mitään apua siitä, että ministeri Orpo aamu-TV:ssä on surullinen vastaanottokeskuksia vastaan tehdyistä iskuista.
Maahantunkeutuvat tekevät ensimmäiset itsemurhaiskunsa joulukirkkojumalanpalveluksiin. Tämä on sisäpiirin tietoa.
Juussi Halla-aho ja Olli Immonen olivat oikeassa jo kolme vuotta sitten. Muslimikulttuuri ja meidän länsimainen niin sanottu kristillinen kulttuurimme eivät ole sovitettavissa yhteen.
Eilen illallakin A-talkissa kuultiin viisaita puheenvuoroja mm. kauniilta Li Abderssonilta. Halutaan vain uskoa todeksi se, minkä itse näemme hyväksi.
Eihän tästä tällä tavalla mitään tule. 90 % kansasta tukee niitä, jotka ottavat oikeuden omiin käsiinsä. Toivottavasti ministeri Orpolla ylimpänä poliisijohtajana on edes sen verran älyä, että kehottaa poliisipiirejä siirtämään syrjään tutkimukset, jotka koskevat vastaanottokeskuksia vastaan tehtyjä iskuja. Noiden iskujen ajoitushan on tähän saakka ollut huono. Ikut pitää tehdä sitten kun VOK on täynnä asukkaita.
Jokainen tapettu muslimipyllistelijä on meille suomalaisille voitto. Rauhan aikana moisen sanominen olisi julmaa ja epäinhimillistä ja kentien rikollistakin, mutta nythän on sota.
Miksei historiasta voida oppia mitään? Eihän kukaan uskonut syksyllä 1939, että Neuvostoliitto hyökkäisi näin mitättömään maahan. Sitten se vain yks kaks hyökkäsi. Muutokset tapahtuvat todella nopeasti.
Uskokaa siis kaikki, että tämä on ISISin riveistä kaapattua sisäpiirin tietoa.
Koska informaation tulva nykyisin on valtava, totuutta on vaikea saada suuren yleisön tietoisuuteen. Siksi ilmoitan tämän tällä palstalla, koska mahdollisesti pääministerikin lukee kotikuntansa palstaa. Pääministeri on kyllä hyvä ja kristitty mies, mutta hänellä on ollut kädet täynnä työtä kotoisissa rauhanomaisissa ongelmissamme, ja sotatila on jäänyt sivuseikaksi. O nneksi presidenttimme sentään on julkisuudessa ilmoittanut, että Suomi lähettää jonnekin päin maailmaa peräti kymmenen (10) sotilasta :-) :-) :-) DDDDDDDDDDDDDDDDDD
Miksei valtiojohto tajua, että meillä on nyt sota?
Ei_auta_ollenkaan
5
252
Vastaukset
- Se_Sipilän
hallituksen ohjelma on 80-kohtainen. Mutta eihän tuollaisista paperiohjelmista ole mitään apua eikä hyötyä silloin kun sota, enintään paperilla voi pyyhkiä persettä.
- itääjalänttä
Kun Ruotsi liittyy NATOon niin Venäjä hyökkää Suomeen. Jo nyt Putin painostaa Suomea ottamaan pakolaisia, heikentämään maata. Kansalle ei voi kertoa, valtiosalaisuus.
- raigaåirgå
Toivottavsti kävis sillain!
Se ois meiän pelastus näistä pakolaisista...
- tohtori_Zivago
Otapa aloittaja lääkkeesi!!
- tuohan_on
jo liian kulunut vitsi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905479Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553637Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j612995Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2961866- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363