Tänään mahallaan makoillessani vaihdoin asentoa ja vasemmalla alavatsassa tunsin repivää kipua. Sitten huomasin siinä kohtaa selvää turvotusta. Kun painelee, niin tuntuu jokin muljahteleva pieni juttu, mutta sen tapainen tuntuu myös toisella puolella samassa kohtaa, joka ei ole turvonnut. Jotain imusolmukkeita varmaan? Painelu ei satu, mutta venytellessä sattuu ja tuntuu kuin joku venyisi siellä äärimmilleen. Kävellessä ei satu yhtään. Mahallaan ei pysty makoilemaan ja selällään makuulta istumaan nouseminen on täyttä tuskaa. Mulla on juuri nyt menkat, voiko ne aiheuttaa alavatsan toispuoleista turpoamista? Olen nyt lukenut munasarjakystasta ja sitä tässä pelkään, syöpää myös toki. Tuo viimeinen on kyllä aika epätodennäköinen, kun olen vasta 18-vuotias. Mutta minkälaista munasarjakystan kipu on? Kuuluisiko sattua kävellessäkin ja ihan jatkuvasti? Kuuluisiko kuukautisissa olla jotain häikkää? On tullut ihan säännöllisesti eikä ole ollut mitään outoja välivuotoja, eikä kuukautiskipuja ole nytkään juuri yhtään.
Vatsalihaksen mahdollista revähdystäkin olen miettinyt, sillä ihan muutama päivä sitten aloitin pitkästä aikaa tekemään vatsalihasliikkeitä, ja luulen aloittaneeni ehkä liian hurjasti, kun jo silloin sattui tuohon kohtaan sekä myös muualle vatsalihaksiin. Voiko lihaksen revähtäminen aiheuttaa tällaista turvotusta?
Pelottaa ihan kamalasti. Osaako kukaan sanoa, että mitä tämä on?
Vatsalihaksen mahdollista revähdystäkin olen miettinyt, sillä ihan muutama päivä sitten aloitin pitkästä aikaa tekemään vatsalihasliikkeitä, ja luulen aloittaneeni ehkä liian hurjasti, kun jo silloin sattui tuohon kohtaan sekä myös muualle vatsalihaksiin. Voiko lihaksen revähtäminen aiheuttaa tällaista turvotusta?
Pelottaa ihan kamalasti. Osaako kukaan sanoa, että mitä tämä on?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joku venähdys tuntuu todennäköisemmältä kuin kysta. En usko, että itse pystyt tuntemaan kystaa painelemalla. Edes gynekologit eivät niitä tunnustelemalla löydä, eikä aina edes vatsanpeitteiden läpi otetulla ultralla, vaan emättimen kautta ultraamalla.
Itsellä ollut kaksi kertaa kysta.
Ensin nuorena kananmunan kokoinen rakkula, joka aiheutti paineen tunnetta peräsuolen suuntaan. Myöhemmin kananmunan kokoinen endometriooma, joka ei kipuillut, eikä lääkärikään sitä ollut löytänyt painelemalla eikä tavallisella ultralla, vaan sattumalta löytyi lantion magneettikuvassa muun syyn yhteydessä.
Pidä taukoa jumpasta, niin eiköhän mene ohi. Jotain tulehduskipulääkettä voit ottaa.
Ilmeisesti olet hyvin hoikka? Itsellänikin tuntuvat vatsalihaksen juonteet, vaikka olen normaalipainoinen. Eli olen myös lihasongelmien kannalla.
Kun olet aloittanut lihaskuntoharjoittelun, niin muistathan pitää välipäiviä? Lihas kehittyy siten, että siihen syntyy aina harjoiteltaessa vaurioita. Levon aikana vauriot paranevat, ja lihaksesta tulee entistä vahvempi. Jollei anna lihaksille koskaan lepoa, voi mennä nk. ylikuntoon. Eli aloita harjoittelu maltillisesti. Opettele tekemään liikkeet oikein. Pidä välipäiviä. Lisää rasitusta vähitellen. Suosittelen myös harjoittelemaan kehoa monipuolisesti, ei pelkkiä vatsoja. Aina pitäisi harjoittaa lihaksia kummaltakin puolelta kehoa. Eli sekä vatsoja että selkää, käsissä sekä ojentajia että koukistajia jne. On olemassa esim. kehonpainoharjoittelun oppaita ja muita harjoitteluoppaita, joissa välineitä ei juurikaan tarvita kotona harjoitteluun. Katso jostakin, että teet liikkeet oikein.
Onnea treeniin, kiinteästä kehosta nauttii kaiken ikäisenä!