Muuttakaa ratikanvastustajat maalle takaisin.

Siellä ei ole tätä ongelmaa ja potkukelkalla pääsee paikasta A, paikkaan B sutjakkaasti, pienellä hiilijalanjäljellä, mikäli ei ole vahingossa astunut tuhkasankoon lähtiessään. :-P
77153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Ja ratikkaa haluavien pitänee muuttaa Hervantaan? Tai sinne toiseen päähän, mihin vi...un se nyt kolistelikaan.

Äänestä
  • Se hyppii Lentävänniemen ja Pohtolan välillä. Ei ole selkiytynyt ainakaan julkisuudessa. Ei näytä kukaan tietävän. Tietoa ei ole, mutta mielipide on vankka. Sanovat sellaisia ihmisiä yleensä typeriksi.

    Äänestä

  • Kuka ratikan maksaa, jos veronmaksajat lähtevät. Sossuko tuttuna maksaa? Ei pummeilta ratikkarahoja löydy.

    Äänestä

No onneksi ratikkaa ei tule. Tampereen talous kyykkää ennen sitä. Muuta sinä sen sijaan Helsinkiin, jos nostalgiasyistä tuota antiikkista joukkojenkuljetusvälinettä haikailet. Voit sitten kuunnella päivät pitkät sitä, kun ratikkavaunut kirskuen kolistelevat nurkkasi ohitse.

Äänestä
  • Ei persaukiset Hkiin muuta. Täällä ne soittaa suutaan veronmaksajien kiusaksi.

    Äänestä

  • Ainoa tulolähde on maksettu trollaaminen ratikan puolesta.

    Äänestä

  • Yksi hullu kysyy/väittää enemmän kuon kymmenen viisasta ehtii vastata.

    Äänestä

Minun mielestäni olisi hienoa keskustella ratikasta asiapohjalta. Olen hankkeen vastustajilta usein kysynyt, miksi he vastustavat. Haluan ymmärtää heidän motiivinsa vastustaa hanketta, joka selvityksen mukaan on kannattava. En oikein ole saanut vastausta, mutta reaktiot ovat ollet ärtyneitä ja joskus jopa vihaisia. Miksi lisätietojen pyytäminen koetaan loukkaavana? Miksi esittää väitteitä, joista ei olla valmiita keskustelemaan?

Keskustelu ratikasta ei saa vajota samalle tasolle kuin tunnelista. Toivon vastustajilta asiallisia puheenvuoroja perusteluineen.

Äänestä
  • Koska he eivät pysty perustelemaan vastustustaan. Yleisin peruste on hinta, mutta sitäkään ei osata eritellä tai verrata muihin hankkeisiin.

    Äänestä

  • lldkkikoini kirjoitti:

    Koska he eivät pysty perustelemaan vastustustaan. Yleisin peruste on hinta, mutta sitäkään ei osata eritellä tai verrata muihin hankkeisiin.

    Hinnan kohdalla vastustajien ymmärryksen raja tulee vastaan kulujen jälkeen. Tajuavat siis vain sen, että rahaa menee, mutta eivät sitä, että sitä tulee enemmän takaisin. Puutettaan kompensoivat sitten liioittelemalla sijoitettavan rahan määrää ja suuttuvat, jos joku kysyy, miten ovat kyseisiin summiin päätyneet.

    Äänestä

  • lldkkikoini kirjoitti:

    Koska he eivät pysty perustelemaan vastustustaan. Yleisin peruste on hinta, mutta sitäkään ei osata eritellä tai verrata muihin hankkeisiin.

    Ratikka on meluisa. Väitteeni perustuu omaan kokemukseeni, nukuttuani muutaman yön ratikkaradan vieressä olevassa hotellissa.

    Ratikan kilometrikustannus on yli kaksinkertainen bussiin verrattuna.

    Ratikan vaunupäiväkustannus on kolminkertainen bussiin verrattuna.

    Ratikka liikennöisi suurimman osan ajastaan lähes tyhjänä. Mitä hyötyä on suuresta kapasiteetista, ellei ole käyttäjiä?

    Ratikan vuoroväli on harvempi kuin bussin.

    Pienestä matkustajamäärästä johtuen, ratikan vuoroväliä todennäköisesti harvennettaisiin vielä harvemmaksi. Tämä on oma arvaukseni, koska näinhän on toimittu bussiliikenteenkin kohdalla.

    Ratikka ei pysty kiertämään toisen kadun kautta, kun katu joudutaan kunnallistekniikan hajoamisen johdosta kaivamaan auki.

    Äänestä

  • Tässä.alkua kirjoitti:

    Hienoa, että joku vastustaja yrittää käydä asiallista keskustelua. Arvostan!

    Milloin olet ollut Tampereen ratikan kyydissä tai lähellä toteamassa sen äänen voimakkuuden?

    Mitkä tekijät olet huomioinut kustannusvertailussasi?

    Mistä tietosi täyttöasteesta on otettu ja miten ratikan täyttöaste suhtautuu vaihtoehtojen täyttöasteisiin?

    Minkä bussien vuoroväleihin vertaat ratikkaa ja miksi? Huomaatko ristiriidan huolessasi toisaalta täyttöasteessa ja toisaalta vuoroväleissä?

    Mitä tietoa käytät matkustajamäärissä? Jos vuoroväliä harvennetaan niinä aikoina kun matkustajia on vähän, nin miksi se on huono asia?

    Missä kohdin ratikkareittiä on riski kunnallistekniikan pettämiselle ja miten arvioit mahdollisten katkosten pituuden?

    Äänestä

  • Hjhjhjhjhhj kirjoitti:

    Ratikan meluisuuden olen todennut Dusseldorfissa (Saksassa).

    Kustannukset on suoraan ratikkaselvityksestä.

    Matkustajamäärät on osittain ratikkaselvityksestä, osittain toteutuneista bussien matkustajamääristä.

    Ei ole ristiriitaa matkustajamäärissä ja täyttöasteessa.
    Jos ratikan vuoroväliä harvennetaan, sitä ei kukaan halua käyttää.
    Nyt kaavailtu 7,5 min vuoroväli tulisi jo olemaan monelle pitempi, kuin he uskoivst sen olevan.

    Kunnallistekniikka voi pettää missä tahansa kohdassa, missä kiskot sen yli kulkee.
    Todennäköisesti yllättyisit jos tietäisit kuinka paljon tavaraa keskustassa on katujen alla.
    Itse en että esim. Hämeenkadulle olisi mahdollista kaivaa 3x3 metrin monttu, osumatta kunnallistekniikkaan.

    Katkoksen pituus? Jos siellä pettää vesijohto tai viemäri. Ne kulkee n. 3 metrin syvyydessä.
    Korjaus saattaa kestää pari vuorokautta.
    Kaukolämmön korjaus, putken koosta ja tyypistä johtuen vuorokaudesta viikkoon.

    En usko, että Tampereen taikka on Dusseldorfissa. Ratikoiden aiheuttama ääni ei ole vakio. Miten vertaisit sitä ääntä vaikka Hämeenkadun bussijonon meluun?

    Kysyin, mitkä tekijät olet huomioinut kustannusvertailussasi. Haluatko minun selittävän tuon kysymyksen eri tavalla, koska et ymmärtänyt sitä?

    Et siis ymmärrä näkemystesi keskinäistä ristiriitaa. Mutta voitko selittää, miksi ruuhkahuippujen täyttöaste pienenisi jos yöaikaan vuoroväli olisi harvempi? Jos ymmärsin tämän väärin niin selitä asia jollain toisella tavalla.

    Etkö kykene yksilöimään reitiltä yhtään kohtaa, joissa kunnallistekniikka muodostaa riskin, ja arvioimaan riskin suuruutta? Mihin arviosi katkoksen pituudesta perustuu?

    Äänestä

  • Hjhjhjhjhhj kirjoitti:

    Hienoa, että joku vastustaja yrittää käydä asiallista keskustelua. Arvostan!

    Milloin olet ollut Tampereen ratikan kyydissä tai lähellä toteamassa sen äänen voimakkuuden?

    Mitkä tekijät olet huomioinut kustannusvertailussasi?

    Mistä tietosi täyttöasteesta on otettu ja miten ratikan täyttöaste suhtautuu vaihtoehtojen täyttöasteisiin?

    Minkä bussien vuoroväleihin vertaat ratikkaa ja miksi? Huomaatko ristiriidan huolessasi toisaalta täyttöasteessa ja toisaalta vuoroväleissä?

    Mitä tietoa käytät matkustajamäärissä? Jos vuoroväliä harvennetaan niinä aikoina kun matkustajia on vähän, nin miksi se on huono asia?

    Missä kohdin ratikkareittiä on riski kunnallistekniikan pettämiselle ja miten arvioit mahdollisten katkosten pituuden?

    Tuohon pätee se vanha sanonta, että "hullu kysyy enemmän kuin viisi viisasta ehtii vastata". Että silleen se ratikan kannatus pyörii. Eli kyseessä on taas se trolli, jonka keskustelu on aina vain pelkkiä kysymyksiä. Mitään omaa asiaa se kundi ei koskaan sano, koettaa vaan näytellä viisasta kyselemällä hölmöjä.

    -----Milloin olet ollut Tampereen ratikan kyydissä tai lähellä toteamassa sen äänen voimakkuuden?---

    Millois olet itse ollut, että tiedät sen jo ennakkoon äänettömäksi?

    ----Mitkä tekijät olet huomioinut kustannusvertailussasi?---

    Vastustajat ottaa huomioon kaiken, fanittajat eivät juuri mitään, eivät esim. vaunuja ole ottaneet, ne kun maksaa tosi paljon.

    ----Mistä tietosi täyttöasteesta on otettu ja miten ratikan täyttöaste suhtautuu vaihtoehtojen täyttöasteisiin?----

    Etkö ole huomannut että on erikseen ruuhka-ajat ja hiljaisen liikenteen ajat. Busseja on helppo harventaa mutta ratikka on aina se 4 vaunua vaikka olisi vain 1 matkustaja. Kalllista kyytiä, halvempaa olisi hiljaisena aikana järjestää vaikka taksikyydit kuin vetää 4 ratikanvaunua.

    ----Minkä bussien vuoroväleihin vertaat ratikkaa ja miksi? -----

    Voi verrata kaikkien bussien. Mikä sinulle TAAS on niin käsittämättömän vaikeeta näin helpossa asiassa?

    ----Mitä tietoa käytät matkustajamäärissä? -----

    Normaalin ihmisen kokemusperäinen tieto kertoo että on erikseen ruuhka-ajat ja hiljaiset ajat. Mikä on oma tietolähteesi, kerro?

    ----Missä kohdin ratikkareittiä on riski kunnallistekniikan pettämiselle ja miten arvioit mahdollisten katkosten pituuden?---

    Riski tekniikan pettämiseen on joka paikassa, niin kunnallistekniikan kuin ratikkavaunujenkin tekniikan. Pelkkä lumimyterikin katkaisee ratikkaliikenteen jo siinä vaiheessa kun nysset vielä kulkee.

    Äänestä

  • oletihanpihalla kirjoitti:

    Yritin käydä asiallista keskustelua nimimerkin "Tässä.alkua" kanssa, mutta lupaavan alun jälkeen hän poistui keskustelusta. Harmi. Sinä sentään päätit antaa käytännön esimerkin nimimerkin "Keskustellaan" kuvaamasta keskustelutyylistä, joten kiitos panoksestasi :)

    Äänestä

  • Tässä.alkua kirjoitti:

    Ratikan meluisuuden olen todennut Dusseldorfissa (Saksassa).

    Kustannukset on suoraan ratikkaselvityksestä.

    Matkustajamäärät on osittain ratikkaselvityksestä, osittain toteutuneista bussien matkustajamääristä.

    Ei ole ristiriitaa matkustajamäärissä ja täyttöasteessa.
    Jos ratikan vuoroväliä harvennetaan, sitä ei kukaan halua käyttää.
    Nyt kaavailtu 7,5 min vuoroväli tulisi jo olemaan monelle pitempi, kuin he uskoivst sen olevan.

    Kunnallistekniikka voi pettää missä tahansa kohdassa, missä kiskot sen yli kulkee.
    Todennäköisesti yllättyisit jos tietäisit kuinka paljon tavaraa keskustassa on katujen alla.
    Itse en että esim. Hämeenkadulle olisi mahdollista kaivaa 3x3 metrin monttu, osumatta kunnallistekniikkaan.

    Katkoksen pituus? Jos siellä pettää vesijohto tai viemäri. Ne kulkee n. 3 metrin syvyydessä.
    Korjaus saattaa kestää pari vuorokautta.
    Kaukolämmön korjaus, putken koosta ja tyypistä johtuen vuorokaudesta viikkoon.

    Ajatteletko, että muissa kaupungeissa ei ole kunnallistekniikkaa ja raitiovaunuja samassa paikassa?
    Ajatteletko, että ruuhkan aikana ei käytetä eri määrää vaunuja ratikassa kuin muina aikoina?
    Toiset pitävät autoja varsinaisen ääni ja muun saasteen lähteinä. Ja raitiovaunua lähinnä sähkömoottorin hurinana kiihdyttäessä.
    Ajattetko, että vähenevät bussivuorot eivät tuo säästöä pitkässä juoksussa?
    Eikö paraneva paikallispalvelu mm. palvelubusseilla, joita voidaan ottaa käyttöön, kun järjestelmän logistiikka saadaan kuntoon, ole hyvä asia?
    Tällöinhän joukkoliikenteen paikallispeittävyys saadaan kasvamaan.

    Äänestä

  • Nykyisiäkin palvelubusseja vähennetään

    Äänestä

  • Ne saastuttaa

    Äänestä

Samaan aikaan, kun Pariisin ilmastosopimuksessa on laajalla rintamalla päästy juuri sopimukseen, jossa hiilivetykäyttöistä liikennettä on päätetty suitsia rajusti esim. bensan hinnan nostamisella. Niin, jotkut haikailevat takaisin menneisyyteen ja polttomoottorein varaan rakentuvaan joukkoliikenteeseen. Lisäksi on huomiotava, että Pariisin päätökset kohdistuvat nimenomaan raakaöljyn hinnan kautta suitsiviksi elementeiksi. Valtiot eli aluehallintoyksiköt voivat ehkä jonkin verran ohjata verotuksella painetta niille polttoaineille, joita he itse katsovat tarpeelliseksi. Tulevaisuudessa rajusti nouseville polttoaineiden hinnoille on olemassa ympäristöystävällisempiä tapoja toteuttaa joukkoliikennettä.
Toisena omituisena seikkana voidaan mainita mm. Espoon selkeän esimerkin väheksyminen. Kaupunki, jossa ei ole varsinaista keskustaa, vaan muutamien kymmenien ihmisten kyläyhteisöjä ja vieläkin pienempiä. On kuitenkin valinnut omaksi tulevaisuuden joukkoliikenteen rungoksi ympäristöystävällistä kiskokalustoa metron muodossa. Ja vaikka se ei tulekaan jokaisen pihalle, niin silti sitä ei vastusteta siltä pohjalta.
On huomioitava, että Espoossa on vain vajaat 50 000 ihmistä enemmän kuin Tampereella. Ja kohta Tamperekin on samassa pisteessä, jossa bussikaaos kaatuu omaan toimintarajaansa kuljetuksien järkevyyden suhteen. Lisäksi Tampereen etuna kiskokalustolla on sen maantiede, jossa (raide)runkolinjan palvelut saadaan helpommin koskemaan jokaista. Jokaisen pihalle pikaratikkaa ei voi saada, mutta jokaisen arjessa se voi palvella selkeytyvänä logistiikkana joukkoliikenne suoritteissa.

Äänestä
  • Muutaman vuoden kuluttua Pariisissa mukana olleet häpeävät typeryyttään.
    Maailman toiseksi suurimman kusetuksen paljastuttua, kun ilmasto jatkaakin kylmenemistään.
    Jossain vaiheessa adjustoinnillekin (väärentämiselle) tulee raja vastaan

    Äänestä

  • Tässä.alkua kirjoitti:

    Muutaman vuoden kuluttua Pariisissa mukana olleet häpeävät typeryyttään.

    Mihin nuo tietosi perustuvat?

    Äänestä

  • Whoahhaa kirjoitti:

    Mihin nuo tietosi perustuvat?

    Ilmasto ei ole lämmennyt 17-23 vuoteen yhtään. Pitkä aikaväli johtuu eri tilastomenetelmien erosta.
    Ja samoin eri tilastointitavat antavat erilaisen trendin. Osan mukaan ei ole tapahtunut muutosta, osan mukaan trendi on laskeva (kylmenee).

    Ainoa nousevan trendin antava, on Hansenin ryhmän tuotokset.
    Hansen ei tuomioistuimen kehotuksesta huolimatta, ole suostunut paljastamaan tilastointimenetelmäänsä.

    On aivan yleisesti tiedossa, että Hansenin ryhmä adjustoi (väärentää) tilastoja. Sitä on oikeusistuimessakin käsitelty, mutta teon tahallisuutta ei pystytty osoittamaan aukottomasti.
    Siis väärentäminen todistettiin, mutta ei teon tahallisuutta.

    Kysyin, mihin nuo tietosi perustuvat. Tarkoitin siis todennettavissa olevia tietolähteitä. Sellaisia, kuin esimerkiksi ne jokunen kymmenen tuhatta vertaistarkastettua tutkimusta, joista koostettiin eräs pienehkö raportti tuossa taannoin. Niiden tulos on erilainen kuin sinun tietosi.

    Äänestä

  • Aina kun nimimerkkinä on Greenway, ignoroin koko kirjoituksen, koska se on täysin puppusanageneraattorin tuottamaa tekstiä!

    Äänestä

  • Whoahhaa kirjoitti:

    Kysyin, mihin nuo tietosi perustuvat. Tarkoitin siis todennettavissa olevia tietolähteitä. Sellaisia, kuin esimerkiksi ne jokunen kymmenen tuhatta vertaistarkastettua tutkimusta, joista koostettiin eräs pienehkö raportti tuossa taannoin. Niiden tulos on erilainen kuin sinun tietosi.

    Tiedötkö edes mitä vertaiARVIOITU tarkoittaa?
    Myös AR4:n "kymmenet tuhannet tutkimukset" oli vertaisarvioitu ja tiukan seulan läpäisseet.
    Mutta sitten kävikin ilmi, että ne olikin lainauksia greenpeacen lehdyköistä yms.
    Himalajankin piti sulaa :)
    Tuhansien huipputiedemiesten raportit, paljastuikin muutaman greenpeace opiskelijan tuotoksiksi.

    Tämän uudemman AR5 raportin tieteellistä osiota en ole vielä saanut käsiini. Kun sitä viimeksi etsin, saatavilla oli vain poliittinen yhteenveto.
    Se ei minua kiinnosta.
    Muodostan oman käsitykseni siitä, vasta kun olen sen lukenut.

    Mistä sinä olet löytänyt?

    Kerrotko lähteen noille paljastustiedoillesi. En ole nähnyt niitä missään muualla.

    Äänestä

  • Whoahhaa kirjoitti:

    Kerrotko lähteen noille paljastustiedoillesi. En ole nähnyt niitä missään muualla.

    Kerrotko sinä, mistä saan AR5 raportin tieteellisen osion nähtäväkseni, kun ilmeisesti siihen aiemmassa kommentissasi viittasit?

    Lähteen "paljastustiedoille" löydät helposti hakusanalla "climategate".
    Vaikea uskoa, ettei tuo olisi asiasta kiinnostuneelle ihan peruskauraa.

    Äänestä

  • Tässä.alkua kirjoitti:

    Kerrotko sinä, mistä saan AR5 raportin tieteellisen osion nähtäväkseni, kun ilmeisesti siihen aiemmassa kommentissasi viittasit?

    Lähteen "paljastustiedoille" löydät helposti hakusanalla "climategate".
    Vaikea uskoa, ettei tuo olisi asiasta kiinnostuneelle ihan peruskauraa.

    Yleisesti ottaen paras ohjenuora on, että jos haluat tutustua tutkimukseen tarkemmin, niin paras keino on ottaa yhteyttä sen tehneeseen tahoon. Voitko nyt vastata?

    Olen tottunut siihen, että termillä climategate viitataan siihen tapaukseen, jossa öljyteollisuuden rahoittama rikollisjoukko varasti ilmastotutkijoiden sähköposteja ja keskeneräisiä tutkimustietoa, julkaisi ne, ja esitti valheellisia väittämiä niistä. Ymmärrätkö sinä sen samoin?

    Äänestä

  • Tässä.alkua kirjoitti:

    Muutaman vuoden kuluttua Pariisissa mukana olleet häpeävät typeryyttään.
    Maailman toiseksi suurimman kusetuksen paljastuttua, kun ilmasto jatkaakin kylmenemistään.
    Jossain vaiheessa adjustoinnillekin (väärentämiselle) tulee raja vastaan

    Saastuminen saadaan hidastumaan. Ehkä sillä on vaikutusta myös ilmastoonkin, sehän olisi vain plussaa.

    Äänestä

  • Whoahhaa kirjoitti:

    Yleisesti ottaen paras ohjenuora on, että jos haluat tutustua tutkimukseen tarkemmin, niin paras keino on ottaa yhteyttä sen tehneeseen tahoon. Voitko nyt vastata?

    Olen tottunut siihen, että termillä climategate viitataan siihen tapaukseen, jossa öljyteollisuuden rahoittama rikollisjoukko varasti ilmastotutkijoiden sähköposteja ja keskeneräisiä tutkimustietoa, julkaisi ne, ja esitti valheellisia väittämiä niistä. Ymmärrätkö sinä sen samoin?

    Mistä SINÄ olet saanut sen raportin luettavaksesi, kun siihen viittasit?

    Äänestä

  • Tässä.alkua kirjoitti:

    Mistä SINÄ olet saanut sen raportin luettavaksesi, kun siihen viittasit?

    Sitä varsinaista raporttia en ole lukenut.

    Voitko vastata noihin kysymyksiini, jotka olet jättänyt huomioimatta?

    Äänestä

  • Whoahhaa kirjoitti:

    Sitä varsinaista raporttia en ole lukenut.

    Voitko vastata noihin kysymyksiini, jotka olet jättänyt huomioimatta?

    Ymmärsinkö oikein? Tiedät mitä raportissa lukee, vaikka et ole sitä lukenut?

    Ymmärrätkö nyt, miksi en viitsi tuhlata aikaani, vastailemalla typeriin kysumyksiisi?
    Kun perustietosi ko. aiheesta on olemattomat, ei keskustelu kanssasi ole hedelmällistä.
    Ennemmumkin mieleeni tulee shakin pelaaminen pulun kanssa.

    Äänestä

  • Tässä.loppu kirjoitti:

    Pakenet sen taakse, että joku sinulle täysin tuntematon ei ole lukenut kyseistä raporttia (niinkuin ei juuri moni mukaan siihen osallistumaton), vaan ainoastaan lukuisia siitä kertovia artikkeleita ja uutisia. Niin ja tietty yhden tiivistelmän. Epärehellisen ihmisen hätääntynyt reaktio tilanteessa, jossa kysymysten välttely johtaa samaan lopputulokseen kuin niihin vastaaminen, eli kulissin murskaantumiseen. Toki kysymykseni saattavat olla typeriä, mutta sinut niillä sai ihan mukavasti paahdettua :)

    Seuraava typerä kysymykseni olisi koskenut niiden raporttiin liittyvien tutkimusten lukumäärää, jotka on julkaisun jälkeen osoitettu virheellisiksi, mutta sehän olisi saanut sinut kiemurtelemaan vain kovempaa. Mehän tiedämme, miten suhtaudut hankaliin, eikun siis typeriin, kysymyksiin. Ja miten poistut keskustelusta.

    Äänestä

Tampereella ei ole tehty teollisia investointeja vuosikymmeniin. Ei ole uusia työpaikkoja, ei tule uusia maksavia asukkaita. Tampere ei velanotolla kasva. Mamuja voidaan kuljettaa ratikalla Hervannasta Lentävänniemeen.

Äänestä

Lueppa käydyt keskustelut. Pystytkö omaksumaan niistä jotakin?

Äänestä
  • Bussittajat on aika yksinkertaista porukkaa. Keskustelun taso on debiilien kun mollataan ratikkaa. Ei minkäänlaista tutkittua tietoa väitteilleen.

    Äänestä

Ratikkaa tänne ajavat luuseripössyttelijävihreät tarvitsevat elättäjät. Ja ne elättäjät tarvitsevat oman auton päästäkseen aamulla töihin tienaamaan elätysrahaa noille loisille.

Jopa koirankin sanotaan tajuavan sen ,ettei pidä purra ruokkivaa kättä. Cityvihreä on niin hölmö, ettei tajua sitäkään vertaa.

Äänestä
  • Oma auto tekee ihmisen arvoiskseenjoka voi luokitella muut ihmiset.

    Äänestä

Muuta itse Helsinkiin tai Tukholmaan tai Pietariin, niissä saat reissata ratikalla ihan sen kun huvittaa.

Äänestä

Muuttakaa ratikkakiihkot Helsinkiin, siellä ratikka on jo valmiina. Pääsette heti ratikasta nauttiin eikä tarvii varrota monta vuotta.

Äänestä
  • Miellätkö ratikan joksikin hupilaitteeksi. Tampereen kehitys vaatii kunnon julkisenliikenteen. Bussi ei täytä kriteereitä. Lisäetuna on Puhtaampi ilmanlaatu paikallisesti. Se on niin iso juttu jo itsessään.

    Äänestä

  • Meelintsille kirjoitti:

    Miellätkö ratikan joksikin hupilaitteeksi. Tampereen kehitys vaatii kunnon julkisenliikenteen. Bussi ei täytä kriteereitä. Lisäetuna on Puhtaampi ilmanlaatu paikallisesti. Se on niin iso juttu jo itsessään.

    "Miellätkö ratikan joksikin hupilaitteeksi."

    Joillekin se tuntuu olevan hupilaite, itsetarkoitus ja elämää suurempi kysymys missä ei esim. rahalla saa olla mitään merkitystä. Ihan sama mitä maksaa, ratikka on vain saatava.

    "Bussi ei täytä kriteereitä."

    Mitä kriteereitä se ei muka täytä. Bussi täyttää kaikki PUOLUEETTOMASTI asetetut kriteerit ja vielä paljon sen päälle sellaista mitä ratikka ei koskaan tule täyttämään kuten joustavuus.

    -----Lisäetuna on Puhtaampi ilmanlaatu paikallisesti. ----

    Paksua puppua joka pilaa palstan ilmanlaadun. Sähköbussien aiheuttamilla ns. saasteilla ei ole mitään käytännön merkitystä keskustan ilmanlaatuun.

    "Tampereen kehitys vaatii kunnon julkisenliikenteen"

    Mikä nyt tällä hetkellä on se suuri ongelma minkä ratkaisemiseeen tarvitaan n. 400 milj. euron investointi tässä rahatilanteessa missä Tampereen alue ja koko Suomi ovat. Taitaa sekin 400 milj. olla ulkomaista lainarahaa ja virtaa ostoksina takaisin ulkomaille sekin että me sen toiseen kertaa ulkomaitten pankeille maksamme. Kotimaista kun ei voi enää suosia, kiitos EU-fanien.

    Äänestä

  • todenkertoja kirjoitti:

    Säästämällä ei taloutta saa kuntoon.

    Kaupungeissa suuri osa pienhiukkasista on liikenteen maasta nostattamaa katupölyä. Hengitettävien karkeiden hiukkasten pitoisuudet kohoavat erityisesti maalis-huhtikuussa, jolloin jauhautunut hiekoitushiekka ja asfalttipöly nousevat kaduilta liikenteen ja tuulen vaikutuksesta ilmaan.
    Ratikka parantaa ilmanlaatua, se vaan on tosi.

    Äänestä

  • Teräspyörä kirjoitti:

    ....jolloin jauhautunut hiekoitushiekka ja asfalttipöly.....

    Hämpillä ei ole asfalttia eikä sitä hiekoteta.

    Äänestä

  • Pyhä yksinkertaisuus.

    Äänestä

  • Teräspyörä kirjoitti:

    Kaupungeissa suuri osa pienhiukkasista on liikenteen maasta nostattamaa katupölyä. Hengitettävien karkeiden hiukkasten pitoisuudet kohoavat erityisesti maalis-huhtikuussa, jolloin jauhautunut hiekoitushiekka ja asfalttipöly nousevat kaduilta liikenteen ja tuulen vaikutuksesta ilmaan.
    Ratikka parantaa ilmanlaatua, se vaan on tosi.

    "Ratikka parantaa ilmanlaatua, se vaan on tosi."

    Koska ratikalla ei ole lainkaan ilmanvastusta niin se ei nosta hiekkaa eikä pölyä ilmaan!

    Äänestä

  • Siinä taas on oltu tarkkana kiertokulussa.

    Äänestä

...Bussi täyttää kaikki PUOLUEETTOMASTI asetetut kriteerit...
Ne,haluan kyllä tietooni. Annas vinkki mitä ja mistä olet ne saanut. Etkai Suoli24stä.

Äänestä
  • Kerro yksikin kriteeri mitä se ei täytä mutta kuitenkin pitäisi täyttää. Anna nyt edes vaikka mielikuvituksesi laukata estottomasti.

    Äänestä

  • Puolueettomat kriteerit bussista. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat Annas se esimerkki. Saan käsityksen,että kaikki vastustavat kriteerit on vääriä.

    Äänestä

  • Ihmetietoo kirjoitti:

    Puolueettomat kriteerit bussista. Minä en ymmärrä mitä tarkoitat Annas se esimerkki. Saan käsityksen,että kaikki vastustavat kriteerit on vääriä.

    kysyppä oikeilta asiantuntijoilta Timo Hanhilahti , Mikko Alatalo (valtion liikennejaoston pitkäaikainen jäsen), yksityiset liikennöitsijät jotka tuntevat Tampereen seudun liikenteen kuin omat taskunsa yms. yms.

    Äänestä

  • Sinä olet kysynyt,kerro ny. Älä panttaa tietoja,voidaan sitten keskustella niiden pohjalta.

    Äänestä

Minä asun jo maalla, Teiskossa, yli 20 kilsaa Keskustorilta. Sitten kannatan ratikkaa kun se tännekin vedetään.

Mutta kerro avaaja minne minun pitäisi muuttaa että sinä olisit onnellinen.

Äänestä
  • Eli kateus vastustuksen syy. Maaseudulle muutetaan kun ei viihdy kaupungissa. Palvelut pitäisi olla kuitenkin kaupungintasoa.

    Äänestä

  • Niinväärin kirjoitti:

    Eli kateus vastustuksen syy. Maaseudulle muutetaan kun ei viihdy kaupungissa. Palvelut pitäisi olla kuitenkin kaupungintasoa.

    -----Palvelut pitäisi olla kuitenkin kaupungintasoa.----

    Missä sellainen vaatimus on esitetty, kerro? Tuollaiset puheet ovat vain kateellisten houreita.

    Äänestä

Jos kaikki ratikan vastustajat eli n. 90 % Tampereen veronmaksajista muuttaisi naapurikuntiin niin kuka teille sen jälkeen ratikan kustantaisi? Mieti sitä, teistä rahattomista puunhalaajista kun ei siihen savottaan ole.

Äänestä
  • Köyhät,tehän asutte jo siellä. Veronmaksukykyiset Kannattaa ratikkaa.

    Äänestä

  • Autikinon kirjoitti:

    Köyhät,tehän asutte jo siellä. Veronmaksukykyiset Kannattaa ratikkaa.

    ------Veronmaksukykyiset Kannattaa ratikkaa.----

    Kumpiko noista itse olet, molempia et voi olla samaan aikaan. Ei ole kukaan muukaan.

    Äänestä

  • Köyhät, tehän asutte....

    Äänestä

Muuta itse Helsinkiin, siellä sinulle on ratikka, metro ja lähijunat. Saat pörrätä niissä aamusta iltaan ja hihkua onnesta.

Äänestä

Lärvis kii, avaaja. Minä maksan veroa enemmän kuin sinä ja sen takia minulla on suurempi oikeus sitä vastustaa.

Äänestä
  • Ratikkaahan tunnetusti kannattavat vain veroja maksamattomat luuserit. Sen takia meillä veronmaksajilla on suurempi oikeus sitä vastustaa kuin luusereilla kannattaa. Yhtäläinen äänioikeus on ihan väärin, äänien määrä pitää kytkeä maksettuihin veroihin.

    Äänestä

totta puhut, ja näin yrittäjänä työllistän ihmisiä ja siten maksan veroja kymmenkertaisesti vihreisiin puunhalaajiin/sossupummeihin verrattuna, minulla on oikeus ja kohtuus vaatia kustannuskuria kaupungin menoihin,
ratikka vie rahaa eikä ole kustannustehokas, koska omalla autolla pääsee niin paljon paremmin

Äänestä

Muuttakaa ratikan kannattajat sinne Pariisiin tai Lontooseen niin olette oikeasti suurkaupungissa. Tampereesta ei tule koskaan suurkaupunkia vaikka kuinka yrittäisitte siinä illuusiossa elää. Liiikemiehet ja isot rakennusfirmat keinottelevat tamperelaisten rahoilla ja tekevät ihan mitä haluavat ja tamperelaiset antavat kaiken tapahtua ihan rauhassa.

Äänestä

Ratikka on suuri illuusio.

Äänestä

Autot kyntää ojanpohjia. Ratikka on turvallinen,nopea,edullinen joukkoliikenne väline. Sää kuin sää ratikka kulkee.

Äänestä

  • Käys välillä ulkona, niin pysyt todellisuudessa.

    Äänestä

Ääliö, minä asun jo maalla Teiskossa. Minne minun pitäisi täältä muuttaa koska vastustan ratikkaa.

Äänestä
  • Sinä ääliö saat asua siellä.

    Äänestä

  • Teiskolaisetkin tajuaa ettei satojen miljoonien ratikkaa tarvita mutta kaikkki tamperelaiset eivät tajua.

    Äänestä

  • Muut tajuaa, paitsi Tampereen johti.

    Äänestä

Maalaiset mesoaa.

Äänestä

Rantatunneli runnottiin läpi väkisin lahjonnalla ja kierolla pelillä.Tehdäänkö ratikka samalla tyylillä?

Äänestä
  • Olet lahjomaton,eikö. Motiivisi syyttää ilman todennettua tietoa on aika säälittävää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

UrputtajatPois kirjoitti:

Siellä ei ole tätä ongelmaa ja potkukelkalla pääsee paikasta A, paikkaan B sutjakkaasti, pienellä hiilijalanjäljellä, mikäli ei ole vahingossa astunut tuhkasankoon lähtiessään. :-P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu