Kertokaa romanit miksi hyväksytte valkolaisvanhuksilta varastamisen, Jumalako on teille luvan antanut niin tehdä?
Vanhuksilta varastaminen on raukkamaista
Vastatkaa.rehellisesti
10428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin, vanhukset ovat eläneet sitä aikaa kun mustalaiset kiersivät taloissa ja näinollen päästävät nämä vesilasillisen pyytäjät sisään. Tämän vuoksi heiltä ryöstely on vielä halveksittavampaa. Lisäksi ovat vielä suurin osa puolustuskyvyttömiä. Jumalalla ei todellakaan voi olla mitään tekemistä asian kanssa.
Arvonsa tunteva romani ei hyväksy röstelemistä, eikä varastelemistakaan. Ei kukaan, jonka arvomailmaan kuuluu Jumalan tunnustaminen ja kanssaihmisten kunnioittaminen, hyväksy vääryyttä. Nyky-yhteiskunnassa ei ikävä kyllä vanhuksien asema ole miltään kantilta hääppöinen. Kenenkään vanhuksen ei pitäisi olla yksin ja turvaton. Kysynkin teilätä valtaväestön edustajat, miksi ette pidä huolta edes vanhemmistanne? Jokaisella romanilla on ihan oma etunimi ja persona. Kukaan ei voi vastata kuin omista ja korkeintaan alaikäisten lastensa tekemisistä. Minä en hyväksy ryöstelemistä, en väkivaltaa enkä ylieistämistä ja olen romani. Pahantekijä on pahantekijä rotuun tai sukuun katsomatta. Jos yksi Virtanen silpoo vanhempansa, tai joku Jokinen kuristaa lapsensa, ette te tuomitse kaikkia suomen Virtasia tai Jokisia. Rikollisia kuuluu yhteiskunnan rangaista, mutta yhteisöt eivät saa tuomiota yksilöiden teoista. Paljon tapahtuu valtaväestön keskuudessakin vanhuksiin ja lapsiin kohdistuvia rikoksia. Tässä ajassa ei oikein kukaan voi hyvin, mutta silti yksikin rikos on liikaa.
Taasko tämä putkiaivo?? Kuinka monta juonta ja murhaa kantasuomalaiset ovat punoneet perintöjen tähden? Useammat sisarukset riitautuvat viimeistään perinnönjaossa keskenään. Kuinka moni juoppo aikamies poika piinaa vanhempaan? Miten järkyttävän moni vanhus on joutunut sukulaisensa surmaamaksi???? Kuinka moni lapsi on varastanut vahemmiltaan?????? Sanoinhan aivan nätisti, että jokaisella romanillakin on henkilökohtainen nimi. Luulisi, että yksinkertaisempikin ihminen käsittää. Eiköhän ennen kaikkea suurimmat rikolliset ja riistäjät ole kuitenkin ne rikkaat, jolle raha on antanut vallan ja joilta puuttuu tyystin empatia. Hallitushan se nytkin vie vanhuksilta jotka ovat jo verovaroillaan maksaneet nykyhallituksen ministereiden koulutuksen.
Olen samaa mieltä, omista vanhemmista ja sukulaisista muutenkin tulisi pitää parempaa huolta. Ainakin sikäli jos pystyy, monella on työ ja koti kaukana. Silti vanhempiin sukulaisiin olisi hyvä pitää enemmän yhteyttä. Me suomalaiset käperrymme liiaksi omaan pieneen maailmaamme joka pyörii työn ja ydinperheen ympärillä.
Yksinäisillä vain työn... Sitten kun vanhukset ovat menneet on myöhäistä. Itse en haluaisi viettää viimeisiä vuosia ypöyksin... unohdettuna.
Mutta asiaan.
Mustalaisten rosvoilu johtuu heikkolahjaisuudesta, laiskuudesta ja sydämen pahuudesta. Ei valkolaisten toimista.
"Vanhukset rauhaan" ihan pakko kysyä, että Kuka hyväksyy? En usko, että suurinkaan osa suomalaista hyväksyy yhteiskunnan eliitin riistämistä vanhuksilta eikä muiltakaan heikompiosaisilta. Vai oletko eri mieltä? Kaikenlainen riistäminen kuuluu tähän samaan kategoriaan.
Armoton totuus on että valitettavan iso osa romaneista katsoo että heillä on Jumalalta saatu oikeus tehdä rikoksia. Tämä kuulostaa uskomattomalta mutta näin se vain on.
Jaaha mihinköhän tämä "valitettavan iso osuus"-otanta perustuu. Kamoon jotain järkee perusteluihin. On varmasti totta, että romanit varastaa mutta ei se ole kuitenkaan heidän yksinoikeus, koska sitä tekee niin moni muukin. Heitänkin kyssärin kumpi on suurempi varas muutaman satasen näpistäjä vai pankinjohtaja.
Helsingin Sanomissa oli 1990-luvun lopussa juttu romanivankien määristä. Tuohon aikaan vankeja sai rekisteröidä etnisen alkuperän mukaan, nykyään se on ankarasti kielletty.
Hesarin juttu perustui VAHO:n (Vankeinhoitolaitos) tilastoihin. Ne paljastivat armottoman totuuden: Miehissä yliedustus verrattuna valkolaisiin oli 25 kertainen, naisissa 100 kertainen. Etenkin naisten luvut ovat järkyttävän suuret. Totuus.com, sinun mielestä nämä luvut varmaan ovat valhetta, rasismia?
Tuo väite että "muutkin varastaa" on näiden lukujen valossa todella onneton puolustus sillä romaneita pahempaa rosvokansaa ei maa päällään kanna. Kerro mikä vimma teillä on tehdä rikoksia, oletteko sairaita, mielisairaita? Silloin vankilan sijaan oikea paikka olisi mielisairaala.
Sinä mannenvihaaja ..kukas sun jumala ..kuule orpo lapsi kaltoin kohreltu ..mikä on valakolaisten jumala .kun ne raiskaa pieniä lapsia ja tappaa niitä ja omia perheitään ..ja tekevät uro töitä ..sinä ja kaikki muutki valakolaiset te että ole kun pienten lasten raiskaajia ja perheennä murhaajia .ja te oletta vielä niin tunnottomia että ette myönnä omia virheitänne ..en puolusta sitä että vanhuksilta vierään ..mutta te leimaatte tapeetille romaanien varastelut mutta yksikään valakonaama ei ole vielä laittanut että sielä valkolaiset raiskas pienen tytön tai pojan ..te oletta lai mitä ei voi verrata mihinkään. .teille ei löyry vertaus kohdetta mihin teitä vois verrata .sitten te täälä laitatta herjauksia romaaneista mutta menkää tai tulukaa sanoon naaman eteen niin katotaan kestääkö kantti ....suomi pojilla ....
Melko outoa puolustaa ryöstelyä.Hallitus leikkaa ja Pankinjohtajat on sotkettu tähän.