Ammatillinen kuntoutus, vak.yht. vastuu, työllis

thnsd

Mikä on vakuutusyhtiön vastuu, jos kuntoutuja ei työllisty työkokeilupaikkaan, jossa ammatillinen kuntoutus toteututaan. Oma vakuutusyhtiö ei suostu jatkamaan, jos en hyväksy ehtoa, että hakeudun työttömäksi työnhakijaksi kokeilun jälkeen.

24

1417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seppotaalasmaa84

      Ammatillisessa kuntoutuksessa ei ole kyse siitä, että sen kautta saisi vakinaisen työpaikan, vaan sen avulla parannetaan työntekijän valmiuksia palata kuntoutuneena työelämään. Mikäli ammatillinen kuntoutus päättyy, eikä työntekijällä ole enää lääketieteellisessä mielessä kuntoutustarvetta, tällöin hänet nähdään työkykyyiseksi eli velvoitetaan ilmoittautumaan te-toimistoon työttömäksi työnhakijaksi. Nämä on aina hankalia kysymyksiä, milloin vastuu siirtyy toimijalta toiselle, mutta eihän työeläkeyhtiön vastuulla ole työntekijän pysyvä työllistyminen - vai mitä ajattelet? Tarkoituksena kuntoutujien kohdalla on se, että he palaavat takaisin avoimille työmarkkinoille, ei siis välttämättä työhön.

      Omassa kuntoutusasiassa kannattaa keskustella vakuutusyhtiön kuntoutussuunnittelijan kanssa ja oman työnantajan tyky-koordinaattorin kanssa. Työkokeilun jälkeen voi olla mahdollista hakea esimerkiksi tukea koulutukseen, mikäli se katsotaan kuntoutumisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi. Mikäli kuntoutustarvetta ei enää ole, tällöin täytyy vaan suostua ehtoon ja ilmoittautua te-toimistoon.

      • hyväapu

        Kannattaa pyytää vakuutusyhtiöstä sellainen oma valmentaja, suosittelen lämpimästi sitä, olen ollut katinoposella ja sain heidän avulla itselleni uuden työn. En tiedä olisiko onnistunut ilman. Ei maksanut mulle mitään. Ei varmaan auta enää ap:tä, mutta jos tästä olisi apua muille, jotka samassa tilanteessa nyt.


    • Anonyymi

      Voin suositella olen ollut myös, tarkoitit varmasti katja noposella, heidän avullaan sain oppisopimuspaikan ja valmistun nyt keväällä uuteen ammattiin ja työpaikka on vakituinen tästä eteenpäin. Oli tosi iso apu minulle ja en tiedä missä olisin jos en olisi heistä kuullut ja sinne päässyt. Kiitollinen Ilmariselle joka sinne laittoi ja maksoi koko lystin.

    • Anonyymi

      minulla taas eläkeyhtiö ohittaa lääkinnällisen kuntoutuksen kokonaan ja on väkisin työntämässä ammatilliseen kuntoutukseen, johon taas kukaan toimija ei minua hyväksy, koska lääkinnällinen kuntoutus on pahasti kesken.
      tässä sitä sitten tyhjäpäisen, inttävän vakuutuslääkärin melskauksella mennään päivä kerrallaan.
      minkäs teet, kun vakuutuslääkäreillä on ilkivaltaa, muttei mitään vastuuta eikä mitään totuusvelvoitetta.
      seinähullua

      • Anonyymi

        Voi kai lääkinnällistä kuntoutusta hakea kelankin kautta. Ammatillinen kuntoutus tietenkin työeläkelaitoksen kautta, kun työhistoriaa on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kai lääkinnällistä kuntoutusta hakea kelankin kautta. Ammatillinen kuntoutus tietenkin työeläkelaitoksen kautta, kun työhistoriaa on.

        olen ollut vaativassa lääkinnällisessä kuntoutuksessa kelankin kautta, mutta kuntoon en ole tullut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi kai lääkinnällistä kuntoutusta hakea kelankin kautta. Ammatillinen kuntoutus tietenkin työeläkelaitoksen kautta, kun työhistoriaa on.

        Kela ei kustanna mitään, kun työhistoriaa on takana. Kuntoukset ja työkyvun kartoitukset ovat silloin työeläkeyhtiön vastuulla. Näin kertoi kela.


    • Anonyymi

      Mikään työpaikka ei ole vakituinen.
      Työsopimuksia on olemassa kahta sorttia: toistaiseksi voimassa olevia ja määräaikaisia.

      Eläkeyhtiön ammatillinen kuntoutus auttaa vaihtamaan ammattia työkykyyn sopivaksi.
      Mitään työpaikkoja ei eläkeyhtiöt järjestä kuntoutujille vaan kuntoutuksen jälkeen kuntoutuja hakee itse työpaikan.

      • Anonyymi

        Mulle järjesti noponen kyllä työpaikan kun en työllistynyt työkokeilu paikkaan niin niiden avulla löytyi sitten toinen paikka ja sinne sain työsopimuksen, eli kyllä tavallaan eläkeyhtiö sen järjesti, tai ainakin maksoi sen järjestämisen noposenkautta


      • Anonyymi

        Saitko ihan vakipaikan?
        Onko osa-aikainen vai kokopäivä työ?


      • Anonyymi

        Kyllä, vakipaikka ja kokoaikainen, säännöllinen työaika vielä mikä perheelliselle isoplussa (ei tyypillistä mun alalla). Noponen etsi paikan, olen tosi tyytyväinen. Ylitti mun odotukset ihan heittämällä. Suosittelen ei siitä ainakaan haittaa ole että joku toinen jeesaa näissä asioissa. Mun valmentaja oli myös tosi mukava.


      • Anonyymi

        Siis kokeilit työtä ja se kokeilemasi työ sopi terveydentilaasi?
        Onko kyse kuitenkin fyysisestä työstä?


      • Anonyymi

        Nykyinen työ on kevyempää kuin vanha, mutta kyllä tässä ajoittain on nostoja, mutta nostettavat paljon pienempiä kuin vanhassa työssä. Nyt minulla mahdollisuus myös esimiestyöhön jatkossa, siitä innoissani tosipaljon.


    • Anonyymi

      Työkokeilu eläkeyhtiön kautta on juuri se millä voi kokeilla, sopiiko uusi työ. Sen aikana sain kuntoutus rahaa ja siihen vielä korotusta jotain 30%. Mun valmentaja, jonka eläkeyhtiö maksoi etsi mulle myös paikan ja nyt olen työlistymässä sinne, aluksi vuoden määräaikaiseen, mutta jo nyt luvattu vaki paikkaa vuoden jälkeen. Ilman työkokeilua en usko että oisin löytäny tuota työtä tai ainakaan ois saanu sitä pelkän työhakemuksenperusteella. Työkokeilu kokemuksia kannattaa harkita

      • Anonyymi

        Onko nämät työkokeilut tarkoitettu työsuhteessa oleville pelkästään?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko nämät työkokeilut tarkoitettu työsuhteessa oleville pelkästään?

        Ei, suurin osa sairaslomalla nykytyöstään tai irtisanottu ja työttömänä. Täytyy olla kuitenkin työtuloja viimeisen viiden vuoden sisällä. Voi olla siis työmarkkinoiden ulkopuolella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, suurin osa sairaslomalla nykytyöstään tai irtisanottu ja työttömänä. Täytyy olla kuitenkin työtuloja viimeisen viiden vuoden sisällä. Voi olla siis työmarkkinoiden ulkopuolella.

        Minulla oli ansiosidonnainen "palkkana" kun aloitin tylkokeilun, mut sen aikana kuntoutustuki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, suurin osa sairaslomalla nykytyöstään tai irtisanottu ja työttömänä. Täytyy olla kuitenkin työtuloja viimeisen viiden vuoden sisällä. Voi olla siis työmarkkinoiden ulkopuolella.

        Ja ei kannata sotkea TE-toimiston työkokeilua, se on aivan eri asia kuin eläkeyhtiön työkokeilu!!


    • Haluaisin tietää minkälaisia kokemuksia teillä on työkokeilupaikan etsimisessä työeläkeyhtiön kuntoutuskumppanin kanssa.Itsellä on parin kuukauden kokemus työkokeilupaikan hausta kuntoutuskumppanin kanssa ollut se että työkkärin sivuilta on katsottu vapaita työpaikkoja ja lähetetty hakemus sinne tai soitettu.Tiedän kyllä että 55-vuotiaan monisairaan on haastavaa löytää työkokeilupaikka koska on ikää liikaa ja vääränlaista työkokemusta/koulutusta(23 vuotta tietoliikenneasentaja ja 12 vuotta bussikuski).Nyt ei ole kyse mistään kaupan hyllyjen täyttämisestä vaan ihan oikeasta työstä(esim kokoonpanotyö ym).Onko mahdollista että työeläkeyhtiö voi määrätä että Jouko menee nyt kauppaan x hyllyttämään tavaroita.? Olenko ollut kovinkin väärässä luulossa kun olen kuvitellut että näillä kuntoutuskumppaneilla olisi jotain sisäpiirin tietoa työkokeilupaikoista ja kontakteja yrityksiin?Oma kuntoutuskumppani yritys on ainakin netin mukaan hyvämaineinen(ei vuoratyö yritys).Tietysti työkokeilupaikan saantiin vaikuttaa myös mistä ja mitä hakee sekä missä asuu, itse asun Turussa.Mahdollisen kuntoutuskumppanin vaihdossa on myös vaara että mennään ojasta allikkoon.Onko nämä kuntoutuskumppanit,rahat helposti pois työeläkeyhtiöiltä yrityksiä? On myös selvää että ettei työnantajilla ole aikaa ja resursseja ottaa kokematonta työkokeilijaa sinne pyörimään toisten jalkoihin.Kiitos että jaksoit lukea loppuun asti.

      • Anonyymi

        "Onko nämä kuntoutuskumppanit,rahat helposti pois työeläkeyhtiöiltä yrityksiä? "

        Tällainen kuva minulle on matkan varrella tullut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Onko nämä kuntoutuskumppanit,rahat helposti pois työeläkeyhtiöiltä yrityksiä? "

        Tällainen kuva minulle on matkan varrella tullut.

        Ihmettelen "ammatillisen kuntoutuksen" mielekkyyttä ikääntyneimpien, lähes kuusikymppisten kohdalla. Työkyky on alentunut, koulutusta ei enää suositella, eikä työkokeilupaikkaakaan kaikille löydy. En ole saanut selvyyttä, kuinka moni ikääntynyt saa oikean työpaikan ammatillisen kuntoutuksen ansiosta. Kuitenkin eläkeyhtiöt maksavat "kuntouttaville" firmoille vuosittain X määrän euroja, jotka ovat peräisin työntekijöiltä perityistä eläkemaksuista.


      • Anonyymi

        Minulle työeläkeyhtiö määritteli, että työn pitää olla kevyttä. Kuntoutuskumppani sittemmin ehdotteli kaikenlaista työtä, mutta mitään työkokeilupaikkaa ei löytynyt, koska lähes 60.

        Kuntoustuskumppaneilla u s k o a k s e n i on kontakteja mahdollisiin sopiviin työnantajiin. Koska kumppanit saavat eläkeyhtiöiltä muhkeamman korvauksen, jos kuntoutettava työllistyy, näihin suht varmoihin paikkoihin laitetaan parhaaksi katsotut harjoittelijat. Ikäloppu tai muuten rupuinen tapaus ei laitetaan vaan pyörimään johonkin, mihin sattuu kelpaamaan.

        Kokemukseni kuntoutuskumppanista oli ylipäätään outo. Pari palaveria ja muutama puhelinsoitto. Siinä koko homma. Olisi kiva tietää, mitä tuo projekti maksoi työeläkeyhtiölle.


    • Anonyymi

      Hyvin pieni osa kuntoutujista työllistyy.

    • Anonyymi

      Ei kai työeläkeyhtiöillä ole vastuuta mistään. Olin ammatillisessa kuntoutuksessa, eikä työkokeilupaikkaa löytynyt kuukausien etsinnän jälkeen. Lopulta minut laitettiin paikkaan, jossa sanottiin, että 3kk:ksi voit tulla, mutta emme voi työllistää jatkossa. Sitten notkuin tuon ajan lähes ilman mitään tekemistä ko. paikassa.

      Firma, joka toimi eläkeyhtiön agenttina kai hyötyi näin edes jotain. Nyt taas työttömänä ja välillä kelan sairaspäivärahoilla, välillä työkyvyttömyyseläkehakemusta sisään.

      Kaikki eivät saa uuttaa uraa ammatillisen kuntoutuksen kautta. Yleensä vanhimpien kohdalla on näin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Anniina Valtonen tilittää - Potkut avasivat sanaisen arkun: "Ainut asia elämässä..."

      Suosikkimeteorologi ja Puoli seitsemän -ohjelmasta tuttu Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Ylen muutosneu
      Suomalaiset julkkikset
      94
      3074
    2. Purraa riepoteltiin kuin märkää rättiä...

      ...Purra vastaukset olivat pelkkää persujargonia, hermotkin kärähtivät hänellä pari kertaa. Arvosanaksi jäi nolla näistä
      Maailman menoa
      493
      2418
    3. Eräälle joka luulee itsestään liikoja

      Pysy kaukana nainen. Palaa todellisuuteen.
      Ikävä
      89
      1633
    4. Vaikka pidät minua

      Herkkänä ja kilttinä niin tiedät että olen vahvaa tekoa. Vaikka mitä tapahtuisi niin yleensä selviän. Lähes aina. Nyt on
      Ikävä
      50
      1346
    5. Nainen, tilanne on nyt tämä

      että olen pyristellyt irti vahvoista tunteista sinuun, ja alku on näyttänyt hyvältä. Olisiko viikko jo taisteltu. Vielä
      Ikävä
      70
      1208
    6. Jos jotain saisit muuttaa kaivatussa

      niin mitä muuttaisit?
      Ikävä
      80
      949
    7. Ellen Jokikunnas paljastaa - Näin Ralph-poika, 8, vaikuttaa Italiassa asumiseen: "Jos jossain..."

      Miten käy Italiassa asumisen tulevaisuudessa? Ellen Jokikunnas ja Jari Rask remontoivat unelmiensa kodin Italiaan ja sa
      Suomalaiset julkkikset
      17
      935
    8. Pandatalo

      Pandatalo myyty. 👍👍👏👏
      Ähtäri
      32
      896
    9. Sheikki Laakso puolustaa poikaansa ja ilmeisesti tunnustaa itse nuorena syyllistyneensä samaan

      Perussuomalaisten kansanedustajan Sheikki Laakson poika Nico Laakso on persujen kuntavaaliehdokas Kouvolassa ja aluevaal
      Maailman menoa
      76
      842
    10. Tänään Uutisnuotassa !

      Ähtärin valtuustoryhmien Kokoomus, Keskusta, SDP ja KD kannanotto 27.3.2025 Ähtärinjärven Uutisnuotassa: *Rakentavaa yh
      Ähtäri
      41
      777
    Aihe