Mitä hyvää seuraa omasta ehtoollisesta?

Rauhansisko2

Hartauden harjoitukseen ja uskon elämän syventämiseen kuuluu oleellisena osana myös ehtoollinen. Nyt kun pian myös omalla paikkakunnallani aloitetaan uusi toiminta niin iloitsen siitä. Kirkko on Väestörekisterikeskuksen asemassa elämässäni. Seurat ovat Jumalanpalvelukseni ja odotan innolla ensimmäistä ehtoollisen viettoa siellä. Saimme info tilaisuudessa lakimiehen selvityksen ja asiassa ei ole mitään väärää edes lain edessä. Saimme myös kysellä Jumalan sanan kannalta asiasta ja niin tyhjentävästi se meille selvitettiin että ei ole epäilyksen häivää etteikö tämä tule olemaan suuri siunaus jokaiselle meille kristitylle. Täydellisesti luottaen Jumalan johdatukseen käyn iloiten ehtoolliselle rukoushuoneella.

74

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • teuta01

      Ota huonioon että Seurakunta oppi on väärä ,miksi ?
      siksi ettäkaikki vain sanoo Es/Lestat vain pääsee taivaaseen , sitä ei ole
      Raamatussa niin sanottu siksi se ei olkaan totta vaan Vaan Raamattu
      sanoo että Jeesuksen Kristuksen seurakunta on yksi ,usko on yksi,.
      Herra on yksi. Kaste on yksi. tämän saa uskoa ..

      • teuta01

        ei mitään hyvää seuraa Omasta Ehtoollisesta, uskokaa nyt paitsi pahaa.
        Seuraavaksi , Rauhan sisko alkaa sodan ,mutta tiedä jo etten anna lainkaan
        asiassa periksi , voitte sanoa tai tehdä mitä haluatte , minä porskutan omaa tietä
        jonka olen ilmoittanut jo ajat sitten , niin kauan aikaa sitten että te ette vielä kirjoittanut tänne . Jouluna tulee jo 20 kk. ja muista sanoista 60 kk ennen
        jotka liippaa tästä aiheesta myös .
        .
        Kirjoitimme 2009 kierroksen huonouksista ,ehkä liian varovasti ,se korjattiin
        2011 , ei mitään hyötyä ,,he tuli taas ,2014 Puheet on huonontuneet kaiken
        aikaa , Ahneuden edellä ,on jo tilattu ensi vuodeksi 2016 , en minä ainakaan
        ole kysynyt pätkääkään , enkä kysy ,mutta morkkaan jokaisesta virhestä' .
        ilmoitan jo nyt , miksi siksi kun asia pitäisi saada kuntoon ei pahemmaksi
        Tuskin voin sanoa paremmin . .

    • Ggfgjjhg

      Kellä on seurakuntakoti sidottu KIRKKO ORGANISAATIOON. Sitten on väärä oppi. Jumalan siunausta seuraa meitä kaikessa, myös tässä sakramenttiasiassa.

      • teuta01

        Ei asia ole niin ,usko jo ..

      • Pysytäänraahallisina

        Otetaan rauhallisesti aika näyttää, ei tässä kannata nyt hötkyillä, ain o seurakunnassa ihmiset erimieltä,joissain asioissa.

      • teuta01

        "Ggfgjjhg."

        Kyllä kai juu ,mihin perustat väitteesi .?

      • 191433
        Pysytäänraahallisina kirjoitti:

        Otetaan rauhallisesti aika näyttää, ei tässä kannata nyt hötkyillä, ain o seurakunnassa ihmiset erimieltä,joissain asioissa.

        Niin. Ei kai ehtoollisen vietto uskovien keskuudessa väärin ole? Siitähän on ihan Jeesuksen käsky.

        Ainoastaan se, että ryhdytään jakamaan Kristuksen seurakuntaa, on lahkolaisuutta.

        Kyllä Jeesus kärsimyksellään perusti vain yhden seurakunnan. Hän itse on siinä päänä ja johtajana. Se ei liity mihinkään organisaatioihin tai kirkkoihin. Jumala katsoo ihmisen sydämiin, ei siihen, mihin yhdistyksiin kuulumme.

        Kysymys kuuluukin nyt vain kuulummeko me siihen? Suljemmeko jonkun muun siitä pois? Eikö Jumalan seurakunnan rajoja muodostakaan Jumalan Sana? Katekismuksen mukaan seurakunta ei liity tiettyihin ihmisiin, ei edes Lapin Vanhimpiin! Jos me niin rajaamme, niin rajaamme itsemme ulkopuolelle. Toki Vanhimmat ovat tärkeitä, mutta vain hallinnollisesti.

        Vain Jumalan Sanalle kuuluu olla kuuliainen1 Nyt me sitten kuuntelemme, mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Asetetaanko uskon asialle ehto: Onko sinulla Lapin luottamus?

        Onko meillä malttia? Raamatun esimerkkien ja kristillisyyden historian valossa näemme, että elävä usko ei ole koskaan eronnut. Usein se tosin on erotettu . Miksi meidän tulee pyrkiä eroon kirkostamme. Eivätkö kirkon ihmiset myös ole lähimmäisiämme? Miksi emme tue niitä 40% papeista, jotka uskovat Raamattuun ja saarnaavat oikein?

      • teuta01
        191433 kirjoitti:

        Niin onhan se n.1100 mies pappia eli asia liippaa. kuitenkin luku 40% on
        hyvä luku , olen paljon puhunut niistä jotka ei voi sanoa että kaikki on niin
        kuin pitää ,Sakramenttien ottajat on sitä mieltä ,että heidän omatunto on puhdas
        vaikka he mitä tekisivät , olen kertonut Esimerkkejä jota on mitätöity mitä
        ihmeellisemmin ,kuitenkin he vastaa omista töistä ,en minä .

      • teuta01

        Millä tavalla ,en ole kuullut HERRAN sanovan mitään , voitte uskoa että Hän ei siunaa Tet rassukatette vain tiedä, VOI;VOI ,VOI ,kaikkea sitä kuuleekin ,että
        pahanteosta pitäisi siunata,Joo Kuulin joskus SK sanovan niin mutta luulin että
        Hänellä oli virhe ,muttaei korjannut sitä , luuletteko että Hän sen antaa .

      • lkjhgfds

        paavalilais-luterilaistenkaan herra jumalien saatanallisuuden sakramenttejä ei ole Jeesus asettanut:
        Kasteesta:
        Jeesus ei käskynyt kastaa ketää, lapsiakaan, lapsiakin tappaneen, tapattaneen, raiskanneen, jne rikollisuuden jäseniksi, uskovaiseksi tai edes perkeleen pedofiili rikollisuudenne uhreiksi.

        Ehtoollisesta:
        Paavalinne varoittaa....
        1.Korinttolaiskirje:
        12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltan ne hänen jäseniänsä.

        joten tuon Paavalin opin mukaan jyrsitte omaa syntistä lihaanne ja juotte omaa syntistä vertanne niistä ulostetta tehden ja siitä inhottavuudesta Paavali ilmoittaa mihin se johtaa:
        1. Kor. 11:28–29
        "Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion."

        Täällä on, nimeä mainitsematta Jeesusta pilkaten elukkana teurastusoppi opettavia jne ja eksyttäjät teettää seurakuntalaisillaan Jeesuksesta kusta paskaa:
        Jeesuksen ulostetta.
        Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
        15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
        Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
        15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
        15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

        Tällaisia olette, uskontunnustuksenne mukaan...
        FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
        -järjettömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        -Ymmärtämättömyydenne:
        'Meillä ei ole ymmärrystä'
        -Ihmisyydestänne luopuminen:

        'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
        'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
        'Olemme syntisiä'
        -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
        'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
        -ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
        'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
        -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
        'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

        Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan 4:
        9 Ja hän sanoi: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon".
        11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
        12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".
        13 Ja hän sanoi heille: "Ette käsitä tätä vertausta; kuinka sitten voitte ymmärtää kaikki muut vertaukset?
        Siis:
        -järjettömyydenne:
        http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
        'Meillä ei ole järkeä'
        -Ymmärtämättömyydenne:
        'Meillä ei ole ymmärrystä'

        Tätä eivät saa pappislupauksen antaneet papit opettaa...
        JEESUKSEN EVANKELIUMIA Johanneksen MUKAAN:
        20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
        20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"

        SIIS JEESUKSELLA EI OLE RUUMISTA VAAN YLÖSNOUSSEEN KEHO JOTA PILKKAATTE TEKEMÄLLÄ SIITÄ ULOSTETTA!

        Hävetkää!

        Näin on paavalilais-luterilaisuuden saatanallisuuden sakramentit todistettu valhellisiksi!
        sakramentti = mysteerio, siis on suomeksi SALAISUUS.
        Sillä salataan mm lahkon todellinen herra, siis herra saatana jota paavali ja luder/luther jumalanaan palvelevi. Se totuus selviää heidän opeista ja käskyistä jotka eivät ole Jumala ja Jeesusta palvelevien oppia.

      • 191433 kirjoitti:

        Niin. Ei kai ehtoollisen vietto uskovien keskuudessa väärin ole? Siitähän on ihan Jeesuksen käsky.

        Ainoastaan se, että ryhdytään jakamaan Kristuksen seurakuntaa, on lahkolaisuutta.

        Kyllä Jeesus kärsimyksellään perusti vain yhden seurakunnan. Hän itse on siinä päänä ja johtajana. Se ei liity mihinkään organisaatioihin tai kirkkoihin. Jumala katsoo ihmisen sydämiin, ei siihen, mihin yhdistyksiin kuulumme.

        Kysymys kuuluukin nyt vain kuulummeko me siihen? Suljemmeko jonkun muun siitä pois? Eikö Jumalan seurakunnan rajoja muodostakaan Jumalan Sana? Katekismuksen mukaan seurakunta ei liity tiettyihin ihmisiin, ei edes Lapin Vanhimpiin! Jos me niin rajaamme, niin rajaamme itsemme ulkopuolelle. Toki Vanhimmat ovat tärkeitä, mutta vain hallinnollisesti.

        Vain Jumalan Sanalle kuuluu olla kuuliainen1 Nyt me sitten kuuntelemme, mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni. Asetetaanko uskon asialle ehto: Onko sinulla Lapin luottamus?

        Onko meillä malttia? Raamatun esimerkkien ja kristillisyyden historian valossa näemme, että elävä usko ei ole koskaan eronnut. Usein se tosin on erotettu . Miksi meidän tulee pyrkiä eroon kirkostamme. Eivätkö kirkon ihmiset myös ole lähimmäisiämme? Miksi emme tue niitä 40% papeista, jotka uskovat Raamattuun ja saarnaavat oikein?

        Mainio havainto.
        Ehtoollinen kuuluu kristilliseen elämään, oltiin vaikka loma- tai metsästysmatkalla.
        Missään ei vaadita, ei kirjassa, eikä alkuseurakunnassa, että jakajana pitää olla pastori, tai tila jonkin Temppeli.
        On ainoastaan kolme ehtoa.
        - Jakajan pitää omata usko Jeesukseen tunnistaen oman uskonsa ja kutsua valmisteltu ehtoollinen koolle.
        - Ehtoollinen ajetaan vain tunnustautuville uskoville, ja etsiville halukkaille.
        - Se erotetaan muusta ruoasta.
        Kuka muuten sellaista uskaltaa esittääkään, että jaetaan Kristuksen seurakuntaa, sehän on täysin absurdi.
        Seurakuntia voi kyllä jakaa mutta ei Jeesuksen seurakuntaa, se on Hänen.
        Jeesus kärsi ja kuoli vain omiensa puolesta, ei muiden.
        Hän myös pelastaa vain omansa, kaikki muut ovat saatanan omia.
        Hänen perustamansa Universaali olemus on ainoa, joka pystyy panemaan Hanttiin näille kalifaateille.
        Se ei ole todella organisaatio, se elää Pyhien ihmisten sydämissä.
        Kaikki nämä maininnat, Lapin Vanhemmista, lestadiolaisista, yms. on turhaa, sillä juur4i heistä pyrkyreistä Jeesus sanoo; Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Matt 11;12.
        Juuri tämä jae kertoo niistä, olivatko ne Lapain vanhempia, tai Rauhan yhdistyksen vanhimpia, ovat todelle temmanneet sen itselleen ja koko jengi pitää sitä saastaa totena.
        Oli osaltasi hyvä kirjoitus, kiitos.
        Jouluja, Kes.

      • teuta01
        Kesitas kirjoitti:

        Huomaa nyt KESITA ,kýllä minäkintiedän että Örvelö joksi minä' kutun hätä .
        siksi että kun hän tuli 8,5 vuotta sitten tänne tullessaan sanoi ,että on pakana
        Silti olen hän viestejä lukenut ja monesti havainnut ,että on ideaa ,mutta kun ei ymmärrä Paavalinkaan kohtaloa ,että hän sai synnit anteeksi, siinä keikassa jossa
        Jeesus Ilmestyi hänelle ,tai viimeistään Kasteessa .
        .'
        Örvelöllä ei olew Uudestisynymää ,mutta olisi halunut olen ymmärtänyt ,mutta
        ei minulta. Siinä sarkaa Kesitas .
        .
        Hyvää Joullua sinulle. toivoo: teu.

      • teuta01 kirjoitti:

        Ketä Sinä teuta kutsut ”Örvelöksi”, on varmaan yhteinen tuttumme.
        Olemaahan liki samanikäisiä, Sinä vain 3 v vanhempi.
        Olemme ilmeisesti vakituisista kirjoittajista vahvimpia.
        Jos haluat, tuntien Paven elämän, voin sen Sinulle valistaa, ei vastuksessa.
        Hän oli erikoinen luonne, lähes narsisti.
        Paavalin synnit tuli anteeksi Suorallakadulla, kuten oikein aavistelit, kasteella.
        Tiellä vain Jeesus ainoastaan otti Hänet käyttöönsä ja ajattele, Hän oli liikkeellä Jumalan tahdosta omasta mielestään menossa tappamaan lahkolaisia, Jeesuksen seuraajia.
        Paavali ei koskaan vaalinut kohdallaan, että synnit ovat anteeksi, Hän vaali ainoastaan suhteessa Jeesukseen, sen väliin ei saanut mennä kukaan eikä mikään.
        Kes.

        SE ON HÄN TUO SEKAVA KIRJAIMINEN ,JOKA EI KOSKAAN KIRJOITA SAMALLA NIM .
        Kirjoita lisaa tuli vieraita.

      • teuta01
        teuta01 kirjoitti:

        Joo se oli vävypoika vaimonsa kanssa , heillä oli montakassia lahjoja , paketoimista varten , Mummu lähti kukka kauppaan Talo yhtiön hallituksen pj:lle ja meidän talossa on yksi Syöpä potilas , ja hänen koulu kaverille , kun he tuli ,joimme kahveet
        ja läksimme jakamaan ,PJ. asuu Vääksyssä , Siwan takana , n.29 km /sivu .........
        .
        .
        Hän on Sellainen kaveri että ,tämä örvelö ,ettäei siitä ota joka kerta selvää. Mihin
        hän astuu nyt tai huomenna, mutta olosuhteissa on meilläkin eri aikaisuutta.
        Ehkä olen nykyään laiminlyönyt hänen sanomaa ,mutyta olen kestänyt 8.5 vuotta
        ja huomannut että miehellä on tarpeita ,,ehkä olin aluksi liian altis monklaamaan
        erään kaverin kannsa ,jeesupelastaa"oli nimi ,silloin varmasti pilasin sellaista mitä
        ei olisi pitänyt , mutta kes. jos teet hyvin ,uskon että kaikki on voitettavisa . ,.
        .
        Katsotaan nyt oliko asia niin. teu.

    • LikaisetKädet

      Kristinuskoon kuuluu oleellisena osana sakramentit, kaste ja ehtoollinen. Sakramentit siis ei kuulu hartauden harjoitukseen.

      Rauhansisko, oletko ollut ilman sakramentteja koko ikäsi -kastamatta, konfirmoimatta ja ilman ehtoollisyhteyttä? Tuskin. EVL kirkko on siis ollut jumalanpalvelusyhteisösi. Jos et ole käynyt ollenkaan kirkossa, vaan aina vain seuroissa, niin tällöin sinulta on osa jp-yhteisön ja kristinuskon perustaa jäänyt puuttumaan. Tähän asti vain kirkon yhteydessä olet voinut nauttia HPE:n.

      On todella hienoa, jos jollakin paikkakunnalla on ollut infotilaisuus. Ensimmäisen kerran kuulen tällaisesta. Silti - jos se on ollut vain yksipuolinen info ilman sitä puolta, mitä konservatiivit - vanhan tavan kannattajat - edustavat, on se ollut yksipuolinen. Tällöin siellä on todennäköisesti kerrottu vain osatotuus.

      Muutos ei ole siunaus jokaiselle kristitylle. Jos yksikään krisitty menettää uskon tämän takia, niin silloin muutos ei ole siunaus hänelle. Meidän tulisi aina muistaaa myös heikoimpia. Näin on ainakin opetettu. Jos joku hukkaa tässä seurakuntayhteyden, niin on suuri vaara että joutuu jonkun lahkon vietäväksi ja sitä kautta oikea usko ristin Herraan voi hukkua.

      • eimissäänsitätuleeikäole

        ...mitä ihmeen sekasotkua siinä oikein on..likaisilla käsillä tehtynä..???

        luetteko te koskaan Raamattua?

        Jos luette, missä tulee vastaan opetus sakramentista?

      • teuta01
        eimissäänsitätuleeikäole kirjoitti:

        ...mitä ihmeen sekasotkua siinä oikein on..likaisilla käsillä tehtynä..???

        luetteko te koskaan Raamattua?

        Jos luette, missä tulee vastaan opetus sakramentista?

        Se tulee Lutherin :Isossa katekismuksessa Sivulta 59-67, ensinKaste
        ja sitten Ehtooliinen ,
        Olen Lukenut 10 vuotta Raamattua siellä ei vilä puhuta Sakramentista
        Sen Nimitti Aukustus Kirkko isä vasta n.386 .
        ,
        Ja Raamattu valmistui ,KUN Johannes kirjoitti Ilmestyskirjansa siiken
        Sen kirjoitus oli n.96-98 Sen jälkeen ei ole uusia lisäyksi tehty ,sitten
        Johannes veti lonkkaa n.kaksi vuotta ja kuoli vuonna 100 ilmoittaa .
        Kirjoittajat , kun oteaan huomioon hänen syntymänsä 0002. oli
        hän 98 vuotias kuollessaan .

      • teuta01

        EIKÄ OLE SIUNAUS SILLE JOKA SAA SEN AIKAISEKSI .
        Olen sitä mieltä ,että jästipäät ei ole vieläkään miettineet
        tarpeeksi koko asiaa Kysyisitte HERRALTA ja katsoisitte
        silmillä ettei tarvisi pelkillä läveil vahrat, Niinko sokeat ..

        Likaiset kädet
        .
        oli aiheen antaja.

        Nuo 10 vuotta on sitä aikaa jonka olen täällä netissä töhertänyt
        mutta olen lukenyt aikaisemminkin ,ja sitä ennen Veli luki mut
        uneen noin ainakin Äidin ja isän ollessa kylässä.
        Hän oli hyvä lukija ja luki enimmäkseen Vanhan Testamentin
        sankari kertomuksia ,kuten Simson , Tuomarien kirjasta ,jonka
        oli Kirjoittanut Samueli .
        .
        Kyllä siellä on montakin mielenkiintoista kertomusta . mutta nyt
        tarkoitin niitä Raamatunkohtia joita on ollut puheina , ja haettu
        vastauksia , siihen on ollut apuna selitys Raamattu joka sanoo,
        ja kertoo, elävästi kaikiken meille. Esim. Mooseksen Elämän
        se oli Hänen muistinsa Hovi elämä. Hänhän oli tullut vedestä .
        .
        Ja Hänen kasvatti äitinsä oli Faaraon sisko Joka oli jo kauan sitten
        hävittänyt kaikki ,mikä olisi paljastanut Mooseksen Hebrealaisen
        lapseksi, vaan palvelija oli säästänyt ,sen pienen peiton joka oli ,
        siinä juuri korissa joka oli silloin ajelehtinut Hovin rantaan .
        .
        Ja joka oli silloin ollut yhdentekevä , Mutta siinä oli selvästi Raidat
        Kuin Leevilänen Suku käytti ,,Ja kori oli punottu linnustajan solmuin
        Todiste oli kiistaton, Mooses oli menestynyt kaikissa töissä mitä
        hänelle oli annettu, ja Syykin selvisi hän oli Jumalan suodiossa.
        .
        Isoista töistä 1. oli kun hän lähti , kaikkien Rajanaapurien kanssa käymään
        rajan käyntiä ja joutui sotimaankin, ne kaikki tuli Klaariksi 4 vuodessa hän
        toi panttivankeja siksi että Rauha säilyisi , sitten he puhuivat nuoren faaraon
        kanssa että Vanha Faarao tyttää 6. vuoden päästä 100. vuotta tehkäämme
        hänelle Uusikaupunki Lahjaksi, Mooses sai sen tehdäkseen ..
        .
        Kunpikin oli saanut Rakennusmestarin kolutuksen , ja niin se lankesi Moos-.
        Kaikki meni kuin rasvattu kunoli jo kulunut yli 5.5 vuotta Tapahtui ne seikat
        se pieni vaate lötyi , ja mooses katsoi palkanmaksua ja hylkäsi Hovin .
        Jotui kahnauksiin ja Hebr. mies kavalsi hänet. ja hän joutui maanpakoon.
        Hän juoksi ja konpuroi ja joutui JETRONIN maille ,Hän oli Midianin pappi.

      • Totuuden-puolesta
        teuta01 kirjoitti:

        EIKÄ OLE SIUNAUS SILLE JOKA SAA SEN AIKAISEKSI .
        Olen sitä mieltä ,että jästipäät ei ole vieläkään miettineet
        tarpeeksi koko asiaa Kysyisitte HERRALTA ja katsoisitte
        silmillä ettei tarvisi pelkillä läveil vahrat, Niinko sokeat ..

        Se on kyllä suuri siunaus kun ehtoollinen viedään omaan rukoushuoneeseen. Tulette sen siunauksen huomaamaan, oikeat kristityt ovat jo huomanneet muut myöhemmin. Miksi ette kykene raamatulla perustelemaan minkä takia vastustatte kaikkea hyvää tässäkin asiassa. Papit ja piispatkaan ei kykene perustelemaan raamatulla vai eikö he tunne kirjaa laisinkaan. Meidän vastustajatkin huutavat kiviaidan takaa samoja lauluja ilman yhtäkäistä raamatun lausetta löytämättä.
        Itse asiassa he lyövät kirkon omalla tunnustuksella itseään korville hylkäämällä sen Lutherin opin ja omilla keksityillä säännöillä kieltävät sen muilta. Sulkevat taivaan tien muilta ja eivät itsekään tahdo sinne mennä.

      • teuta01
        Totuuden-puolesta kirjoitti:

        Niin totta on että se ei ole siunaus että Ottajat ottavat Ehtoollisen käteensä, .
        Miksei ,siksei kun tässä taannoin olin Kirkossa ,ja siellä ei ollut kovin paljon ihmisi ,niin siellä jostakin syystä Es/Lessuja 3-4 ja minä , minä menin heti ensimmäiseen pöytään Ehtoolliselle , huomasin että muut meitsut ei menneet lainkaan .
        .
        Miksi ,siksi kun muut oil heidän mielestä syntiiset ,heidän piti välttaa , eittei synti
        tartu ,se on sitä samaa soopaa jota GP. on suoltanut jo monta kierrosta ymmärät-
        tehän , Meidän LLL:n kristityistä on tullut Pyhiä , vaikka Raamattu ei niin kirjoita .
        eikä kehota tekemaan , se on omaa liivaa ja yksi oli meidän saarnaaja.
        .
        Jos nyt katsomme Mitä Ehtoolinen on..Se on syntien anteeksi antamisen peso.
        Juuri syntisen kuuluu saada Ehtoollinen , ymmärrättekö , olen monasti tehnyt havaintoja koska olen käynyt 3-35 kertaa vuodessa kirkossa , siinä aina näkee
        sellaisia pieniä havaintoja : olen kohta käynyt 7 vuotta ahkerasti kirkossa .

      • kyllästystä

        Yritä nyt jo teuta pikkuisen rauhoittua, aivan sairasta kun joka ikisessä viestiketjussa vänkäät omia teorioitasi pitkillä pitkillä viesteillä.
        Pakkoko tänne on suoltaa tuota kun ei esikoislestadiolaisten joukossa halua olla.

      • hoijakkaanäitäsokeita

        älä nyt viitsi teuta tuollaista lapsellsita ropaskaa laitella aina uudestaan, ehtoollisessa et saa yhtään mitään anteeksi eikä sen tarkoitus ole sellainen alkuunkaan.

        mutta olet ikäukko etkä ole koskaan kaiketi kuullut muuta kuin sitä iänikuista eslespappia niin ei sinuun mikään uppoa, vaikka enkeli taiovaasta tulisi ja opettaisi, vänkäisit vastaan silloinkin.

        eli opi nyt edes tämä, ehtoollinen EI ole syntien anteeklsisaamista vaan siihen riittää USKO JEESUKSEEN, kuten jokainen selväsiläminen lukija Raamatustaan sen näkee.

        ja kerro yksi (1) kohta jossa Apostolit opettavat ehtoollisen viettoa syntien ongelmaan!

      • teuta01
        kyllästystä kirjoitti:

        Yritä nyt jo teuta pikkuisen rauhoittua, aivan sairasta kun joka ikisessä viestiketjussa vänkäät omia teorioitasi pitkillä pitkillä viesteillä.
        Pakkoko tänne on suoltaa tuota kun ei esikoislestadiolaisten joukossa halua olla.

        Kyllä kai juu ,eikö lainkaan tule mieleen että sinussa vika on ,miksi riennät
        minun luo ,Eikö sinu npitä'isi rientää Kristuksen luo .
        Ja jos katsotaan noita omias kirjoituksia menee menee sanasi hunnikolle.
        .
        Jos minä rauhoitun sinä varmaan räävit poskee , paljonko se auttaa..

      • teuta01
        teuta01 kirjoitti:

        Niin totta on että se ei ole siunaus että Ottajat ottavat Ehtoollisen käteensä, .
        Miksei ,siksei kun tässä taannoin olin Kirkossa ,ja siellä ei ollut kovin paljon ihmisi ,niin siellä jostakin syystä Es/Lessuja 3-4 ja minä , minä menin heti ensimmäiseen pöytään Ehtoolliselle , huomasin että muut meitsut ei menneet lainkaan .
        .
        Miksi ,siksi kun muut oil heidän mielestä syntiiset ,heidän piti välttaa , eittei synti
        tartu ,se on sitä samaa soopaa jota GP. on suoltanut jo monta kierrosta ymmärät-
        tehän , Meidän LLL:n kristityistä on tullut Pyhiä , vaikka Raamattu ei niin kirjoita .
        eikä kehota tekemaan , se on omaa liivaa ja yksi oli meidän saarnaaja.
        .
        Jos nyt katsomme Mitä Ehtoolinen on..Se on syntien anteeksi antamisen peso.
        Juuri syntisen kuuluu saada Ehtoollinen , ymmärrättekö , olen monasti tehnyt havaintoja koska olen käynyt 3-35 kertaa vuodessa kirkossa , siinä aina näkee
        sellaisia pieniä havaintoja : olen kohta käynyt 7 vuotta ahkerasti kirkossa .

        Aivan se ei ole sinaus ,että tekee Kuin LV:t komentaa. Siunaus tulee siitä .
        Että' on Herralle Kuuliainen ; ja se herra ei ole Lv:t , on aivan sama onko ,
        Lv:t kuuliainen tai ei se on ihminen vaan .
        .
        Toiseksi , Vain Jumalaa pitää meitä rakastaa ,ja Kristusta jua heihin Uskoa
        Kaiken muun voi jättää , mutta kuoleminen on pakko ,Kyllä Herra Tekee kaiken
        helpommaksi LV:t ei mitään , oletteko ymmärtäneet , nyt olen alkanut mollata
        .
        vähän ennen kuin ennen ,että saatte terveisiä Galliin menijät . .Vaikka ette ,te
        tälläisia sinne vie , luuletteko ettei se pista aurinkostanne , niin läpinäkyviä te olette
        ja oikeasti pysytte . kannattaa kuitenkin sano mitä mieltä olen ,koska se tulee esiin
        .
        Jossakin vaiheessa kumminkin , Jos jotkut voi sanoa Rakastaa Jumalaa ,ette te olen
        kauan jo tuntenut sen , jos joku rakastaa teitä ,mitä siinä on ihmeelistä ,niin tekee
        pakanakin , eikö se millään anna periksi ,että paha ,on vieläkin pahaa , ja hyvää
        tekevä saa hyvyyttä. .

      • Totuuden-puolesta kirjoitti:

        Se on kyllä suuri siunaus kun ehtoollinen viedään omaan rukoushuoneeseen. Tulette sen siunauksen huomaamaan, oikeat kristityt ovat jo huomanneet muut myöhemmin. Miksi ette kykene raamatulla perustelemaan minkä takia vastustatte kaikkea hyvää tässäkin asiassa. Papit ja piispatkaan ei kykene perustelemaan raamatulla vai eikö he tunne kirjaa laisinkaan. Meidän vastustajatkin huutavat kiviaidan takaa samoja lauluja ilman yhtäkäistä raamatun lausetta löytämättä.
        Itse asiassa he lyövät kirkon omalla tunnustuksella itseään korville hylkäämällä sen Lutherin opin ja omilla keksityillä säännöillä kieltävät sen muilta. Sulkevat taivaan tien muilta ja eivät itsekään tahdo sinne mennä.

        Vaatiiko sinun ehtoollinen ympärilleen ihmisen tekemiä rakennuksia. Jeesus sitä ei vaadi, älä sinäkään.
        Täysin eisegeettinen näkemys, hyvä esimerkki eisegeesistä.
        Kes.

      • teuta01
        Kesitas kirjoitti:

        Vaatiiko sinun ehtoollinen ympärilleen ihmisen tekemiä rakennuksia. Jeesus sitä ei vaadi, älä sinäkään.
        Täysin eisegeettinen näkemys, hyvä esimerkki eisegeesistä.
        Kes.

        Ei vaadi , miksi kysyt , ¤Eikö rukoushuneessa ole yhtä lailla seinät .
        Minä tarkoitin sitä ,että he tekisivät vain LV:t mielikisi niin ,ja sitä en
        voi hyväksyä Jos täälä josakin jaetaan Ehtoollinen niin se tulee jakaa
        kuin 1642 jälkeen se on jaettu Suomessa. ja vieläkin jaetaan ..
        .
        Olen nähnyt Sodassa ,että Ehtoollinen on jaettu Metsässä ,linjasta hivenen
        irti Hartaus oli käsiin kosketeltavíssa, Ja moni tiesi ,että seuraava taistelu
        saattoi olla se viimeinen . Kun miehet siitä lähti ,tuli toiset ,ja taas toiset
        niin kauankuin joku halusi Ehtoollista ,ja näytti että kaikki heistä halusi.

        >>Ei vaadi , miksi kysyt ** Siksi teuta, kun osaltasi esiintyi vaatimus sen toteuttaminen kirkollisessa huoneessa.
        Toistan vielä, missä ne seinät UT;ssa löytyy?
        1642 jälkeen on ehtoolista jaettu;
        - jonoihin
        - riveihin
        - pöytiin,
        - penkkeihin,
        - tuoleihin, sekä on noudettu
        - joukossa, yksinään, sekä
        - jaettu kahden tai kolmen kristityn kesken.
        Tätäkö etsit.
        Tarkoitatko, olet nähnyt dokumentissa sodassa jatkettavan ehtoollisen muodon. Mukana et ole ollut, otaksun.
        Sama se on meillekin, seuraava päivä saattaa olla viimeinen.
        Tämähän ei muuta ehtoollista miksikään alkukirkon osalta.
        Kes.

    • Rauhansisko2 on ilmeisesti joku jorma ja lakimies jöran , sillä molemmat ovat ulkona kuin lumiukot.teidän info tilaisuus oli varmaankin gällissä.
      Säällittävää uhoamista.

      • teuta01

        Voi olla ,,,Mutta jorma on pappi ,kyllä hän tietää , paitsi jos hän pelleilee.
        se kuuluu hänen toimenkuvaan ,

      • teuta01

        OLEN SAMAA MIELTÄ: Mutta minusta se peruttiin , voivat päästä Joulun keskustelemaan, Toivoisin jo että kaikki tulisi järkiinsä. sillä OV. :t on saa ta nasta
        Ja lahja vanhurskaat on Jumalalasta siinä ero .
        .
        Ja siinä syy, miksi syntyy kinoja, Koska ne todella kaukana kuin yö ja päivä niissä
        on suuri ero , miksei isät kerro pojille , ja jos kertoo ,mitä kertoo, voiko tälläistä
        enää kaun kukaan kestää. SANOI JOKU MULLEKKIN AIVAN KUN EN YMMÄRTÄISI
        MITÄÄN , Rauhansiskoa minä olen pitänyt ,sitä naista jolta syyskesällä kuoli mies
        .'
        Mutta en ole enää varma, en kuitenkaan pidä sillä niin väliä , koska hänenkin
        teksti on /ei kovin epävarmoissa käsissä, minun arveluni on toinen, ja tieto on
        toinen, ymmärräthän , kolmanneksi Jos hän on jorma se on se kuin kirjoitti tässä taannoin lapin matkoista kirjan. sitä myytiin joitakin kappaleita , en kuullut lukua
        saattoi olla muutama tuhatta. .

    • Smith.Wigglesvorth

      RE:
      Mitä hyvää seuraa omasta ehtoollisesta?

      - ehtoolinen on yhteystilaisuus, joko pienemmässä / suuremmassa ryhmässä, tai ehtoollisen voi nauttia ihan yksin, se on Jeesuksen ja Hänen omansa yhteysateria.

      Mitään määräystä siitä ei ole, montako pitäisi ehtoolliseen olla osallistumassa, että se olisi "luvallinen".

      Ehtoollisen vietossa ei tarvita pappia, vanhimmistoa, tms. jakamassa leipää ja viiniä.

      Uskon apostoli Smith Wigglesworth nautti joka aamu yksin ehtoollisen, ettei vain vahingossakaan unohtaisi Jeesusta päivän aikana ja ettei unohtaisi seurustella hänen kanssaan.

      Pistäpä googleen haku tuolla nimellä, saat ehkä vastauskia moniin asioihin?
      Siunausta :)

      • teuta01

        Kyllä pistin Vaikka tiedän että Yksin se ei käy kuin Helluntailaiselle
        Hän onkin Hellari ,ja minä en, eli Siinä on ero . Jeesus sanoi seurakunnassa.
        Nauttikaa Ehtoollinen Seurakunnassa ja niin usein kuin te siitä nautitte
        tehkää se minun muistokseni .
        .
        Ainoatakaan Apostolia, ei ole ollut Johanneksen jälkeen n. 100 jälkeen oli
        Kirkon isiä. Ja vähän ennenkin jo, ja kirkon isiä oli vielä Kun Augustus Eli.
        354-430. jKr. Vaikka hän oli pakanan poika ,Äiti oli Hurkas krititty ,ja hän
        sai parhaissa opinahjoissa koulutuksen ;kuten Karthakossa nykyisessä Tunis
        kaupunkissa Tunisian maassa .
        .
        Kun hän oli lukenut Hänestä tuli Kaunokirjallisuuden Opettaja . ja sai paikan italiassa (Napolissa ) hän sai piispa Amprosiukseta synnin päästön ja otti
        Kasteen , aika pian hän palasi Afrikkaan Hippoon ja hänestä tuli Prospyteeri
        ja kohtapuoleen PIISPA. Hänellä oli kaksi isoa kirja sarjaa Toinen oli Kolmi_
        naisuudesta , ja toinen oli Jumalan valtakunnasta.
        .
        Hän oli tuottelias kirjoitti Lukemattoman määrän yksittäisiä kirjoja ,sekä
        2-3 osaisia , Kävi kaikissa asioissa sotaa missä pitikin esim. Plekiaatissa ,
        ja toisissa joissa piti puolustaa Jumalaa ja Jeesusta ,hän oli loppuun asti
        kantaa ottava ,ja selväjärkinen.

        Korjaan : sen piti olla Pelagilaisuus.

        Olipa Teuta 10 v. Raamattua lukeneelta erikoinen lausuma, Johanneksen sukupuusta.
        Pyhä mirhankantaja Salome, oli yksi Jeesuksen naispuolisista opetuslapsista. Salome meni naimisiin Sebedeuksen kanssa ja hän on apostolien Jaakobin ja Johanneksen äiti.
        Taas Sebedeuksella oli Galileanmerellä toimiva kalastusyritys, ja se menestyi ilmeisesti varsin hyvin, sillä hänellä oli työssään palkkalaisia
        Mistä nappasit nuo opinnot Tunisiassa ja Italiassa ja mihin aikaan yksinäisen tytön oli mahdollista opiskelu mahdollistui 4500 km, matkan päässä?

        Satuja.

        Minun tätyy tietää ,ensin kuka tyttö, ainoastaan kirjoitin.
        Augustuksesta ,joka oli s.354 ,ja hänen opinnoista 562 jotka aluksi oli Afrikassa
        sittenmmin 568 paikoin Karthagossa. joka oli vielä sillä nimellä , hän olivalmist-
        tuttuaan sitten Italiassa jossa tapasi ,,piispa Amprosiuksen jok asittemmin hänet kastoi n,585 , Ja jonka jälkeen hän palasi.
        .
        En ole koskaan kuullut Salomen , Pyhän Mirhankantajasta ,sen paremmin Jeesuksen
        opetuslapsena nainen, En koskaan ,ja olen lukenut jok aainoan polven ,Aadamista asti ,Etsiesäni millon mitäkin väittämää ,esikerkiksi naispapeista missään kohtaa ei
        ole sellaista , että joku Nainen olisi saanut JUMALALTA Määräyksen , ei ainotakaan .
        .
        Mutta uusimmissa painoksissa on vähän sellaista ,kuin nainen olisi saanut äänensä
        mukaan ,,Mutta Agricolan painos kieltää ne ilman muuta ,minulla on 1642 painos
        joka on tekstiltään sama , kuin ensimmäinen painos 1642, Tämä painos kieltää juuri
        tarkasti hölmöydet , uskokaa nyt Hyvin se on Jeesukseen Kristukseen ,Isän Poikaan
        Joka sikisi pyhästä Hengestä ,syntyi Neitsyt Mariasta ,jo kohta 2019v. sitten .
        .
        Hyvää Joulua Kes. Toivoo: teu.

        Minä vastasin Johanneksen, evankeliumin kirjoittajan, sekä kirjeiden kirjoittajan, ja Ilmestyksen kirjoittajan Johanneksen äidistä.

        Sain sellaisen käsityksen, että Hänestä oli kysysmys?

        Jos väärin kuulee, väärin vastaa.

        Kenestä siis oli kysymys.

        Kes.

      • teuta01
        teuta01 kirjoitti:

        Minun tätyy tietää ,ensin kuka tyttö, ainoastaan kirjoitin.
        Augustuksesta ,joka oli s.354 ,ja hänen opinnoista 562 jotka aluksi oli Afrikassa
        sittenmmin 568 paikoin Karthagossa. joka oli vielä sillä nimellä , hän olivalmist-
        tuttuaan sitten Italiassa jossa tapasi ,,piispa Amprosiuksen jok asittemmin hänet kastoi n,585 , Ja jonka jälkeen hän palasi.
        .
        En ole koskaan kuullut Salomen , Pyhän Mirhankantajasta ,sen paremmin Jeesuksen
        opetuslapsena nainen, En koskaan ,ja olen lukenut jok aainoan polven ,Aadamista asti ,Etsiesäni millon mitäkin väittämää ,esikerkiksi naispapeista missään kohtaa ei
        ole sellaista , että joku Nainen olisi saanut JUMALALTA Määräyksen , ei ainotakaan .
        .
        Mutta uusimmissa painoksissa on vähän sellaista ,kuin nainen olisi saanut äänensä
        mukaan ,,Mutta Agricolan painos kieltää ne ilman muuta ,minulla on 1642 painos
        joka on tekstiltään sama , kuin ensimmäinen painos 1642, Tämä painos kieltää juuri
        tarkasti hölmöydet , uskokaa nyt Hyvin se on Jeesukseen Kristukseen ,Isän Poikaan
        Joka sikisi pyhästä Hengestä ,syntyi Neitsyt Mariasta ,jo kohta 2019v. sitten .
        .
        Hyvää Joulua Kes. Toivoo: teu.

        Pitää korjata vuosilukua 562 >362. ..568.>368. . 585 >385...
        .
        .
        Kysymys oli örvelöstä keskity nyt siihen .

    • Etteshäppeerontti

      Kuules nyt rauhattomuuden sisko ota huomioon että sinä ja hurmahenkesi ette ole ainoat tässä herätysliikkeessä. Olette törkeällä tavalla lainvastaisesti toimien saaneet aikaan vahinkoa kirkkosuhteeseen meille kirkkoon kuuluville jäsenille.

      Jos vähänkään on rehellisyyttä ja lain kunnoitusta, niin perustakaa oma kirkkonne ja kouluttakaa pappinne ja nauttikaa rauhassa siellä Ehtoollisenne.

      Siihen ei meillä muilla ole mitään vastaansanomista.

      • teuta01

        "ettes häppee rontti "
        Kiirtän sinua viestistäsi , on nimittäin aivan varmaa ,että meitä ei sisko 2.
        ole ajatellut ,vaan kaiken laista jäynää on kirjoitellut ,nyt ja aina valitan ,
        Luulen tuntevani hänet , ja hän minut hänellä on osake meidän kylässä .
        kuin minullakin ,mutta asuu Tampereella.

      • SkoonenMarie

        Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. On äärimmäisen lapsellista ja typerää lähteä arvostelemman kirjoittaja alkuperää. Pieleen se kuitenkin menee, sinä täällä häiriköit ja potaskaa kirjoitat.

      • teuta01
        SkoonenMarie kirjoitti:

        Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. On äärimmäisen lapsellista ja typerää lähteä arvostelemman kirjoittaja alkuperää. Pieleen se kuitenkin menee, sinä täällä häiriköit ja potaskaa kirjoitat.

        Kerro kerro kuvatin ,ken on maassa kaunehin.
        en usko että pellon pekko. tai joku muu , mutta
        kun sanoit että saan arvella ,koetan ONNEANI::

    • siinäseonydinasia

      on ne nuo teun tarinat niin ihmeellisiä ja niin asiassa pysyviä että ihmetellä täytyy mikä mies on kyseessä!!

      mutta tarkan rajan piirtää itsensä ympärille ettei vaan mikään todellinen Raamatun totuus pääse sinne renkaan sisälle.

      mahtaa olla ukolla ihan oma osasto taivaassakin eikä yhtään ikkunaa vapaalle puolelle.
      lutterin kans taitaa asua kaksistaan.

      • teuta01

        Mieluimmin sanoisin että kun sinä kuolet , et sinäkään taivaaseen pääse.
        Miksei , siksei kun Jumala loi sen Paratiisin , sinne menee ensin kaikki ,sen
        saa selville kun Raamattua lukee , sitten kun on Viimeinen Tuomio Karitsa
        pyytää Tuomittavia paratiisista ja tekee tuomion .
        .
        Sitten muodostuu kaksi joukkoa Vuohet ja Lampaat , lampaitten osoite on
        taivaaseen, Vuohien osoite on Tulijärvi .
        .
        Miksi siksi kun Jumala loi Paradiisin ,koska vähää ennen kun Jeesus meni ja
        antoi Ristin uhrin .
        .
        Paratiisissa on mahdollisuus SIELUJEN levätä ja siksi HERRA sen LOI.

        Kirjoitit että piirrän tarkan renkaan itseni ympärille .
        Siinä pitäisi olla minullakin sanen sanottavana ,voisikko tehdä
        jonkin esimerkin , koska en ole havainnut tämmöistä. vielä-.

        "siinä se on ydin asia ".
        .
        Sanoit että ,piirrän Ympärilleni tarkan ympyrän , en ole Mefiosto ,enkä noita
        Olen Jumalan sotilas ja siinä pysyn , sinä saat vielä katua niitä sanoja , mitä
        laitoit tänne usko nyt vaan ,kummakun sinun sanomisesi ei ole mitään ,vilä
        huomaat mistä kana kusee .
        .
        etkö tiedä mitä se valkoinen on kanan kakan päällä ? se on sitä samaa kakkaa
        minä opin senkin jo pikkupoikana ehkä noin 10.vuotiaana kun meille tuli n.200
        kanan poikaa ja ne herätti mielenkiintoa kovasti tullessaan ne oli vain 2 pv
        sitten ne kasvatettiin muniviksi , se kyllä vei vähän aikaa .

      • teuta01 kirjoitti:

        Mieluimmin sanoisin että kun sinä kuolet , et sinäkään taivaaseen pääse.
        Miksei , siksei kun Jumala loi sen Paratiisin , sinne menee ensin kaikki ,sen
        saa selville kun Raamattua lukee , sitten kun on Viimeinen Tuomio Karitsa
        pyytää Tuomittavia paratiisista ja tekee tuomion .
        .
        Sitten muodostuu kaksi joukkoa Vuohet ja Lampaat , lampaitten osoite on
        taivaaseen, Vuohien osoite on Tulijärvi .
        .
        Miksi siksi kun Jumala loi Paradiisin ,koska vähää ennen kun Jeesus meni ja
        antoi Ristin uhrin .
        .
        Paratiisissa on mahdollisuus SIELUJEN levätä ja siksi HERRA sen LOI.

        Nyt Teuta ottaa jälleen Jeesuksen roolin; et pääse Taivaaseen.
        Olet todella lesta.
        Missä Raamatussa manitaa, kysymyksessähän täytyy olla Ilmestys, että tuomio on perillä Uudessa Jerusalmissa?
        Sitä ennen on vaivan ajat 2 kpl ja väkiaika 70- 80 vuorokautta, sekä millenium?
        Nekin pitää elää ja ketä luulet siellä olevan ja missä vaiheessa on ihmisten tuomio kansojen tuomio ja viimeinen tuomio?
        Vastattako ensin siihen, mutta Patriisissa ne ei ole.
        Missä niin lukee, karitsa ja viimeinen tuomio paratiisissa.
        Ilmestyshän on ronologinen kirja, joten aika helppo, kun perehtyy.
        Opetan sitä, tule kuulolle vuoden alussa lauantaisin 10- 12.
        Voit ilmoittautua täällä, panen sitten paikan missä se on ilmoittamaasi sp;hen.
        Mistä sinulla on sellainen tieto, että Jumala loi Paratiisin hieman ennen golgataa?
        Hän loi koko maailman Paratiisisiksi, mutta sulki ja pienensi sen lankeemuskessa ja pani kerubit vartioon.
        Tämän löydät jo Gen. 3;24.
        Eli heti alussa.
        >>Paratiisissa on mahdollisuus SIELUJEN levätä ja siksi HERRA sen LOI.** Jossa sielut lepäävät, kaikki on Tuonela.
        Nyt ole veli hyvä juonut, muuta en osaa sanoa.
        Kirjoitatkin normaalia sekavammin.

        No ei pidä paikkansa kun tulin tänne 7 voutta sitten olen ollut ihmisiksi.
        sitä ennen olin lammilla ,matkanpäässä . Jonne olin rakentanut talon sellaisen
        n.100 m vain valmistui 2004 sain siihen muttoluvan . kohta 11 vuottasitten
        .
        kävin useaan Kuuntelussa PForströmiä tai muuta ,paikallista . Sain 2008 / talven
        Talkkariksi Ruksalle, jostakin syystä keväällä ,olimme päättäneet muuttaa P-jokeen
        Jossa meillä oli monta tuttua jo ennen,nyt on tämä,Sakramenttien otto joka hajottaa meidän kristillisyyttä' SWiksi että Ehtoollisen otto on hankaloitu viimeseen asti .
        tietenkä'än se ei ole ainoa syy vaan siihen kuuluu ,Kaste, Rippikoulu ,,Avioon vihkimien, Siunaus ja tietenkin Ehtoollinen ,vain muutamia mainityakseni niitä
        kyllä tulee lisää vielä jahka Oppineet on selvittäneet , en paremin sano.
        .
        Niin kysymykseen mistä sain tiedon että Viimeinen Tuomio olisi siinä Jerusalemissa
        Niin ,en ehkä juuri tarkoittanut sitä mitä luit ..
        Sillä kýllä Ramattu kertoo että Tuomio on Täällä Maassa , Hän tilaa Peratiisista ne
        joita hän tuomitsee ,ja se Puimatannerkin on sanottu jossakin kohtaa . Siis vanha
        tunnettu paikka .
        .
        en varmasti ota roolia jota tarjot ,jokaisen tulee ymmärtää se ,pyydän että luet
        tekstin Uudelleen : Kuitenkin kertaan vielä että reippaat 10 vuotta on mennyt .
        etten ole juonut ,mitään kotikajaa väkevänpää ,että kysymys on varmasti huono
        kirjoitus tyyli tai huno teksti tai se ajatus jota isella on ,ei ollutkaan aivan sama .
        kuin kesitas ;silla .
        .
        Kohta on jokaisessa evankeliumin kohdassa missä kerrotaan Jeesuksen ristillä
        olosta ja katuvan Ryövärin pelastuksen lupauksesta . etsihän .

    • loppuunastiko

      siinä sitä piisaa sotaa ja tappelua.

    • hkgkrkeke

      Jos luet Jeesuksen evankeliumia niin saat tietää, että
      ehtoollisella teette Jeesuksen pirullisesti kusta ja paskaa;
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      15:15 Niin Pietari vastasi ja sanoi hänelle: "Selitä meille tämä vertaus."
      Ja voitte olla varmoja, että Jeesuksen antama vastaus on edelleen sama:
      15:16 Mutta Jeesus sanoi: "Vieläkö tekin olette ymmärtämättömiä?
      15:17 Ettekö käsitä, että kaikki, mikä käy suusta sisään, menee vatsaan ja ulostuu?

      ja paavalinne mukaan....

      1.Korinttolaiskirje:
      12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltan ne hänen jäseniänsä.

      joten tuon Paavalin opin mukaan jyrsitte omaa syntistä lihaanne ja juotte omaa syntistä vertanne niistä ulostetta tehden ja siitä inhottavuudesta Paavali ilmoittaa mihin se johtaa:
      1. Kor. 11:28–29
      Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.

      Nyt tiedätte, että Jeesuksen pilkkamisen ja Paavalin antaman ilmoittaman totuuden joten tunne olosi omien lahkolaisesi ulosteeksi.
      Huomaa, että jotku eksytetyt seurakuntalaiset tulee ulostamaan sinutkin seurakuntalaisena sontaluukusta viemäriin!

    • teuta01

      Mitä hyvää. EI SITTEN MITÄÄN tarviiko paremmin sanoa.

    • kjhgfds

      Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollut olemassakaan! Se raamattu, mistä keksutelette, on saatanaa palvelleen Paavalin ja sen oppikunnan UT oppia jota luder/luhteri samaa herraa palvelevana herra jumalana muokkasi lisää ja oppikuntineen laativat katekismuksen herransa tulkintojen tueksi eksyttämisien helpottamiseksi.

      SEN VUOKSI, JEESUS LÄHETTI OMILLEEN PYHÄN HENGEN; JOTTA EIVÄT EKSYISI MIEKKA SIVISTYKSEN RIKOLLISUUDEN OPPEIHIN SILLÄ HE OVAT JUMALASTA, IHMISYYDESTÄ LUOPUNEITA, JÄRJESTÄÄN JA YMMÄRRYKSESTÄÄN USKONTUNNUSTUKSEN KALTAISIKSI AIVOPESTYINÄ EROON JOUTUNEITA EKSYTETTYJÄ USKOVAISIA...

      Ensin koulutetaan; AIVOPESTÄÄN tyhmäksi kouluissa ja rippikouluissa sekä kotonakin monet lasten vanhemmat sitä tekevät. Sen jälkeen vasta uskontunnustuksen kaltaisesta Jumalan Valtakunnan kaltaisuudestaan ja ihmisyydestään eniten luopuneet koulutetaan papeiksi etteivät ymmärtäisi ketä palvelevat ja että oppisivat opettamaan pikku piruja niin etteivät hekään ymmärtäisi. Pappislupauksen ev.l. antaneet papit eivät saa Jeesuksen evankeliumia saarnata tai opettaa vaan heidän tulee pysyä paavalilais-luterilaisuuden UT:n eksytys tulkinnoissa.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
      Pappislupaus
      Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
      "Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

      Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

      FAKTAT VOITTE TARKISTAA...
      uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
      -järjettömyydenne:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
      'Meillä ei ole järkeä'
      -Ymmärtämättömyydenne:
      'Meillä ei ole ymmärrystä'
      -Ihmisyydestänne luopuminen:
      'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
      'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
      'Olemme syntisiä'
      -Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
      'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
      -ero JUMALASTA; herra saatanasta /herra jumalasta uusi jumala:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
      'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
      -Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä eikä rikollisia kristittyjä:
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      Jos/kun on luopunut JUMALASTA on myös lupunut JEESUKSESTA SILLÄ HE JA PYHÄ HENKI OVAT YHTÄ. Pilkkaamalla Jumalaa, Jeesusta tai Pyhää Henkeä pilkkaa HEITÄ JA SITÄ EI ANNETA ANTEEKSI:
      Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
      10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
      Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!

      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      12:31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.

      HUOM!
      "...annetaan ihmisille anteeksi...." EI KOSKE USKONTUNNUSTUKSESSAAN IHMISYYDESTÄÄN LUOPUNEITA.

    • iskanor

      Muistakaa Suomen Kirkkoa ja kansaa joka rukoili yhdessä isänmaanpuolesta,taivaan isä on meitä johdattanut näihin päiviin asti olkaamme kiitollisia hänelle,eikä lähdetä rikkomaan tatä esikoisten seurakuntaa!

    • äänipenkistä

      Aloittja kysyy: mitä hyvää seuraa omasta ehtoollisesta.
      Tähän mennessä siitä on seurannut kiistaa, ahdistusta, tuskaa, kylmyytä uskovien välillä, seurakunnan jakaantumista, välien rikkoutumista kirkkoa kohtaan, panettelua ja valehtelua, kukaties raastupakin odottaa.
      Onkohan tämä touhuilu tosiaankaan siunaukseksi ?
      Ettei vaan hedelmät olisi samat kuin edesmenneellä lapinvanhimmalla AI:lla, jonka nimi aikoinaan oli lähetyskirjeissä ensimmäisenä monina vuosina. Ei hänkään yksin mietteissään ollut Lapinvanhimpien joukossa.
      Sakramenttien omiin käsiin ottaminen on kehitetty syy, jonka avulla voidaan näyttää "Kuka meistä on suurin".
      Aikoinaan oli Boremanin postilla ongelmana, siinä kun oli mm. P.erse sana vääristelty siistimpään nykykielen muotoon.
      O sancta simplicitas !

      • ikkunatjäässä

        ok,

    • "Kirkko on Väestörekisterikeskuksen asemassa elämässäni. "

      Miksi helvetissä sitten kuulut kirkkoon?

      • teuta01

        Patrikilt
        .
        Kuulun kirkkoonsiksi ,että tasapainottelen ,sinun ja itseni kanssa vaaassa .
        Kyllä Väesrtörekisterikeskus on Uskottomille,koska pitää teidätkin tilastoida
        Ehkä en osaa sanoa paremmin ,ehkä en niinkään hyvin .

        Olet ymmärtänyt vääriin. Väestörekisterikeskus tilastoi kyllä ihan kaikki Suomessa asuvat, niin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvat kuin kuulumattomatkin. Eri uskonnolliset yhteisöt voivat sitten halutessaan pitää omia rekistereitään.

        Toistan vielä ihmettelyni: Miksi joku haluaa kuulua luterilaiseen kirkkoon, jollei tuota kirkkoa arvosta? Eikö ole kanttia erota? Tuollainen valinta kielii älyllisestä epärehellisyydestä.

      • agenttuuriliike
        patriklind kirjoitti:

        Onkohan osa näistä LV:sta Vapaa-ajattelijoiden salaisia agentteja, kun ovat niiden kanssa ryhtyneet hajottamaan kirkkoa ?

      • teuta01
        patriklind kirjoitti:

        Olet ymmärtänyt vääriin. Väestörekisterikeskus tilastoi kyllä ihan kaikki Suomessa asuvat, niin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvat kuin kuulumattomatkin. Eri uskonnolliset yhteisöt voivat sitten halutessaan pitää omia rekistereitään.

        Toistan vielä ihmettelyni: Miksi joku haluaa kuulua luterilaiseen kirkkoon, jollei tuota kirkkoa arvosta? Eikö ole kanttia erota? Tuollainen valinta kielii älyllisestä epärehellisyydestä.

        Niin olet sinäkin vähän erehtynyt , Minä nimittäin arvostan kirkkoa , jo senkin takia
        Että Rovasti Muinonen Kasti minut jokseenkin 70 v.sitten Joulukuun alussa 1945.
        Ja samalla otti Seurakunnan jäseneksi , jos minä olen kuulunut Yli 70 vuotta siihen
        seurakuntaan , enole tehnyt siutä heille helpoksi ,koska olen muuttanut 42.kertaa
        paikkakuntaa ,elämäni aikana .
        .
        Minä myönnän että se paljon ,mutta silloin oli Raha vaikuttimena tai isompi asunto tai se että tykästyin johonkin paikkakuntaan . ,en kuitenkaan sanoisi älyssä olevan
        kovin paljon sanomista Äo=150. et sinäkään paljon paree ole.
        .
        Minun muutto alkoi 5 v. kun muutimme Äidin kotipuleen Siinä niitä sitten on ollut
        nyt lasken 30 pv kestäneen ,ne pienemmät on ollut lomia. vasta tämä viimeinen ,
        muutto P-joelle oli sellainen molenpien harkitsema , alku vuonna tulee 7 v. täys
        ja jos voimme menemme HML.

        "Niin olet sinäkin vähän erehtynyt , Minä nimittäin arvostan kirkkoa"

        En viitannut sinuun, vaan tämän ketjun aloittajaan.

        Ja tiedoksesi: älyllinen epärehellisyys ei tarkoita vähä-älyisyyttä.

      • teuta01
        patriklind kirjoitti:

        "Niin olet sinäkin vähän erehtynyt , Minä nimittäin arvostan kirkkoa"

        En viitannut sinuun, vaan tämän ketjun aloittajaan.

        Ja tiedoksesi: älyllinen epärehellisyys ei tarkoita vähä-älyisyyttä.

        Joo anteeksi vaan kyllä saatoin sen paljon vaivaan ..
        .
        .
        Mutta koska joku joskus sanoi , että apina voi kehittyä joksikin .
        täytyy minun sanoa että ei mitekään , no miksei . Siksei kun aika
        ei riitä ,mihin että apina voisi kehittyä joksikin ihmiseksi .
        .
        Kuinka niin ,koska Jumala loi kuorikerros hermoston vain ihmiselle
        millään muulla oliolla ei ole Sitä siis kuorikerros hermosota siksi
        se moniasta tuntuu ihmeelliseltä , mutta se on erottanut aina apinan
        ihmisestä , siihen ei vaikuta kehitys jakoson pituus .
        .
        Vaan eräs tutkija joka oli kovin arvostettu Lääkäri ,teidän puolella ,sitten
        havaitsi kerran ottaessaan raamatun käteen Täällähä on kaikki ja luki
        muutamassa pv.1 Moos 1-50 lukua ,ja totesi että Apinan kallon kiinnitys
        veisi 90'000'000 vuotta ennen kuinse olisi kuten ihminellä ..
        .
        Toiseksi koska apinalta puuttuu kuorikerros hermosto ei se kehittymllä tule koskaan sellaiseksi vaikka kehittyisi 500'000'000 vuotta ,mitä nyt sanot . PATRIKLIND KAIPA SINÄ YMMÄRRÄT MIKSI TEEN KIRJOITUSTA..

      • ihmeitäpisaa
        teuta01 kirjoitti:

        Niin olet sinäkin vähän erehtynyt , Minä nimittäin arvostan kirkkoa , jo senkin takia
        Että Rovasti Muinonen Kasti minut jokseenkin 70 v.sitten Joulukuun alussa 1945.
        Ja samalla otti Seurakunnan jäseneksi , jos minä olen kuulunut Yli 70 vuotta siihen
        seurakuntaan , enole tehnyt siutä heille helpoksi ,koska olen muuttanut 42.kertaa
        paikkakuntaa ,elämäni aikana .
        .
        Minä myönnän että se paljon ,mutta silloin oli Raha vaikuttimena tai isompi asunto tai se että tykästyin johonkin paikkakuntaan . ,en kuitenkaan sanoisi älyssä olevan
        kovin paljon sanomista Äo=150. et sinäkään paljon paree ole.
        .
        Minun muutto alkoi 5 v. kun muutimme Äidin kotipuleen Siinä niitä sitten on ollut
        nyt lasken 30 pv kestäneen ,ne pienemmät on ollut lomia. vasta tämä viimeinen ,
        muutto P-joelle oli sellainen molenpien harkitsema , alku vuonna tulee 7 v. täys
        ja jos voimme menemme HML.

        vai on teulla ääoo 150!

        luulis sillä älyllä nyt vähän luettavampaa tekstiä syntyvän ja vähemmän ropaskaakin!
        mutta ei siinä ole paljoa ehtinyt kiveä omalta tontilta vääntää jos aina on muutto menossa huh!

        mitä sinä teu oikein olet hakenut ja rahan perässä hypännyt uskovainen mies. minä olen kerran muuttanut syntymäkotoa omaan kotiin, siinä ne on muuttomatkat.

        Raha on aina tullut minun tyköni ihmiset ovat sen tuoneet ihan tontille asti ei ole tarvinnut mistään hakea. Eikä ole vauvakasteista muistikuvaa mutta siitä on kun nuorena miehenä huusin Herraa apuun synteini tähden ja hän vastasi, ja otin sen jälkeen Raamatullisen kasteen jolla tiellä olen siitä asti ollut ja toivon olevani loppuun asti.
        kirkon touhuille viittaan vasemmalla kinttaalla, sieltä ei ole tullut pienintäkään plusmerkkistä asiaa elämäni varrelle. mutta todella paljon viheliäistä roskaa ja suoranaista syvyyden savua.

        lestadiolaispuhuja nauroi kun kerroin uskoontulostani, siellä ei ollut ääoota varmaan kahtakaan isompaa numeroa, oli se niin hoopon touhua.

      • teuta01
        ihmeitäpisaa kirjoitti:

        Olen kuitenkin ollut kristitty jo vuodesta 1945. Asti/saakka , jaisoisoisäni paljon kauemmin , ja hänen poikansa noin 5-6 vuotta kaemmin jostakin 1903 lähtien
        sitten isäni s.1919. ja sai kristillisyyden syntyessäöän kristittyyn kotiin kuin minäkin.
        hän oli sodasa pitkään -39 ,6, 15 .meni armeijaan ja jatkoi 30 ,11 -39 siitä sotaan ja,
        kun tuli 1944 Rauha hänellä oli yli 5 vuotta palvestayhtäaikaista , Kerron joskus
        tarkemmin , jos sallitaan. .
        .
        Nyt tulemme siihen aikaan ,kun äiti ja isä oli saaneet tarpeekseen naapuristamme
        ja hankkivat muuttoa H-suolle , kaikessa hiljaisuudessa he oli ,käneet tekemässä ,
        kaupat Äitini vanhemman siskon kanssa , ja Jalmarin kanssa joka teki ,meidän uud-
        talon vesikattoon 1950 aikana ,vasta n.2 vko ennen joulua isäni nuorin sisko ja leo miehensä kanssa ostivat sen paikan ,ja varemistui että muutamme H-suolle .
        .
        Siellä oli se Huldan ja Jalmarin talo jonna menimme ensin jouluksi 1950 näinä 21 /22,.päivinä noin 12.pv ennen Uuttavuota , Suvulla oli kaksi kuorma-autoa ja minä plin toisessa , niistä sitä ajoi setä Antti tai Pentti , ennen Ylänettä oli tie sangen kapea Elijärven heti kallioilla että kun tuli k-auto vastaan särkyi peilit kummaltakin
        vastaan yulevalta ja meiltä. muita isoja haavereita ei ollut . martkaa oli yli 70 km.
        ,,ja varmaan otin pikkutorkut sen peilien hajomisen jälkeen , heräsin kun kuski kysyy ONK SE TÄMÄ TALO . isäni vastaa on se katsotaan kuinka päin ajetaan , pihalle syttyi suuri lamppu ainakin 150w. ja se oli Atolpassa tallin kohtaa.
        Miehe tyhjäsivät vilppaasti auton /t sitten menimme Syömaan Illallista , 2 vko aikaisemmin oli tuotu Karja se oli yksi koko kuorma hevosen kanssa ..
        .
        Siellä oli pikku-autossakin jotakin astioita ja ruokia yms.
        Me kiersimme paikat ,pitihän niihin tutustua koska se oli nyt kotimme ,
        siihen asti kun oma valmistui , se on sitten toinen tarina. Joulun ja uudenvuoden
        välillä menimme Heikkiläpapan luo kylää (Kaarlon). ja sitten Loppiaisen jälkeen
        A U Toivoselle ,se oli sama sama tie vajaa km lisää. Sitten vielä se oli 1951 aikaa
        Jolloin H-suolla ei ollut Rukous huonetta , vaan kaikki seurat oli kodeissa .
        .
        Ehkäpä valittiin isoinpiin isot seurat ,U Toivonen , Y Mäkelä , J Salonen (venho)
        ja ehkä Hirvensalo . mutta muut saivat joka pyhäsiä seuroja , niihinkin riitti väkeä
        Niistä monia ihania muistoja.
        jatkan

        Luulen että Lintula ,ja Hirvensalo oli vuoro kerroin ,,Lintula oli V.Niemisen talo
        .
        .
        Kun sitten 1952 alkoi rukoushuneen talkoot ,keväällä oli sen vuoden tinki saada se vesikattoon ja niin se saatiinkin ,Sitten talvella UT. teki ikkunan puitteet ,ja lasitti ne
        lasitus tehtiin rukoushuoneella , nyt o0li 1953 menossa ja siihen kuului sutinaa ja
        mäiskettä, Olen varmaan kertonut siitä kun tolpitus vaiheessa ei oikeen ollut rak-
        nus puuta , huomasi joku että tien toisella puolella oli juuri sellaista tapulissa kuin
        tarvittiin, Ne puut oli Tommin ne oli hyänen navettaansa varten , kun Tommi tuli
        illalla Rakennukselle ,ja joku kertoi tarinan puista , Ainoa mitä Tommi sanoi siitä
        Emme tee navettaa tänä vuonna . ei pahasti lainkaan , Kuinka monelle olisi tullut
        Äitiä ikävä, en kuullut koskaan jälkeen päinkään mitenkään siitä muistelevan
        pahasti , no saha joka oli tien toisella puolella oli Tommin ja Einon vielä siihen aikaan ,
        Sitten kun Eino muutti turkuun isäni osti sahasta einon osan .(olisiko 1954 noin.

    • tyynyttakapuoleen

      MIten voi arvostaa kirkkoa joka ei täytä mitään Raamatullista seurakuntakriteeriä!?

      sellainen on jumalaton systeemi josta tulee raipat takapuoleen aikanaan ja kysmys miksi olitte halusta sokeita!

      • teuta01

        "tyynyt takapuolen pehmikkeeksi"
        .
        Samaa olen aina ihmetellyt , miten voi Kirkkoa arvostella ,joka ei ole käynyt edes
        Kirkossa , Ja ei täytä' mitään niistä kritereistä ,jotka Raamatullisessa seura krite -
        reissä toisi systeemin jossa saa sabiskat , vaikka tulos näkyy vasta viimeisessa tuomiossa jossa kaikki on otettu Paratiisista pois ja tuomittu siellä jos on saanut
        Tuomion "MENE" ei ole enää mitään apua selkään saanmisessa , KOSKA MENO
        Tulijärveen on vain mahdollinen toinen on tilanne Tuomiolla "TULE" sillä sen
        jälkeen on osoite Taivaaseen ,mutta heitä ainakin 31 kertaa vähemmän .
        .
        Kyllä jotain pitäisi tajuta ,jos ette voi myöntää että minä olen oikeassa
        myäöntäisite edes ,Että Herra on aina oikeassa , ja me silloin kun Hän
        sallii sen. Kaikki hienot asiat ei ole ,oikeassa ,eikä varmasti niin ole jokainen
        kuvittelemassakaan , monet on koettaneet Harvat on valitut. Kaikki menee
        siihen suuntaan, kun HERRA sanoo ja esittää ,ja tekee. .

    • kerrokerroteutanen

      mistäs teu on temmannut tuon luvun 31?

      • teuta01

        Ja mitä sinä teet sillä tiedolla , kun et ole muitakaan halunnut kuulla ,voin raottaa pikkusen Se lähtee luvuista jotka on pelastus asiassa ja ei pelastuneet. ,kerroin tässä joku päivä paljonko Maailmassa elää ihmisiä ja paljonko on Paratiisissa ,,
        Samalla asialla olen ollut kohta 10 vuotta asia on tarkentunut koko aika ,kuitenkin
        EN väitä että vain minä olen oikeassa , siksi kun Vain Jumala ja Jeesus on oikeassa
        kerron kuitenkin että tutkikaa sanaa sieltä löytyy. Ehkäpä kaikki meno on uljasta
        mutta kaikki tieto on Raamatussa ..

    • voimaailmasa

      Ilkkujat eivät kykene käymään esikoisten rukoushuoneella herran ehtoollisella.

      Tuskin kykenevät lainalaiset miehetkään polviansa notkistaa...

      • teuta01

        "voi maailmassa "
        .
        Ei ole missäänsanottu että asento polvistunut on ainoa oikea .
        vaan on sellaisia tapauksia ,että henkilö ei voi polvitua , silloin
        Hänelle ohjataan että voi seistä ,vapaasti vain sinä vapaaksi ,
        ostettu HERRAN lauma. Tälläistä Tällä kertaa . .

      • teuta01

        " voi maailmaa pahenusten tähden. "
        .
        vai ilkkujat , eihän siin mitään ihmeellistä ole siellä annettu ehtoollinen ei minusta ole herran pyhä ehtoollinen ,tuskin tiedätte mitä teette , miettikää ylen tarkasti ..
        sitä kokonaisuutta , mitään Lainalaisutta ,se ei vaadi , Rakkautta kyllä ..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2701
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1331
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe