Lahti-Heinola 4. tie tiistaina 15.12 automaattisen siirrettävän peltipoliisivolkkarinne kulmassa Vierumäen kohdalla välähti. Ajoin "tietyö-kohtaa" kohtaa ohi 3 kertaa, motarilla 2 kaistaa menoväylää, hämärät 80 ja 60 nopeusrajoitukset avoimen selkeällä menoväylällä!? Työkonekin pientareelle oli tuotu, päivällä kyllä työntekijöitä ei näkynyt eivätkä koneet liikkuneet. Niin ja Lahden suuntaan, kas kas kummaa, aivan 100% vastaava kattaus parin kilometrin päässä Lahden suuntaan, siis toiseen motarin suuntaan. Tähänkö on tultu, poliisi lavastaa sakkorysiä!! Selityshän teillä tottakai ja tarkistettuna on, pulinat pois, sehän on selvä. Noh, illalla 60 lätkät oli kaadettu, kameramaija kai lähti välllä hyvinansaitulle yöunelle, huomenna sit taas uusiksi. Tulen olemaan ehkäpä 2-3000 € köyhempi, hämärien nopeusrajoituskilpien minulta huomioimatta jääminen suoralla avoimella motarilla maksoi 3 viikon työni. Eipä huvita juuri töihin mennä, ei ainakaan mitään kuntatyönantajalleni hyödyllistä tehdä. Täytyypä tarkailla, tuleeko vastaani poliisien sukulaisia.
Otan itselleni samat oikeudet kuin teillä. Olempa ollut tyhmä, kun olen elänyt Suomen lakeja kunnioittaen jo 52 vuotta, huiputtaa ja valehdella siis saa.
Ryhdyn käyttämään julkisia kulkuvälineitä, hommaan jostakin eläkeläisalennuskortin väärennöksen, ehkäpä invalidikortin, tuhlaan työmatkoihini tarvittavat ajat, paskaako tässä jotakin näennäistä tehokkaasti yrittämään, valhe ja huiputus voittaa nyky Suomessa.
Hävetkää Poliisit.
Kirjeeni poliisille
7
298
Vastaukset
- Talkoo-Taavetti
Onko partajugilla taas hirttänyt ryyppi päälle ja siitä tuo sekava kirjoitus uudella salanimellä
Mielestäni peltipoliisin yläpuolella pitäisi olla nopeusliikennemerkki, tietäisi mitä sai ajaa! Muuten olet epävarma, mikä nopeus oli!
- Partajugi
Partajugilla ei mikään hirttänyt päälle. Vaan tänään taas kaljat Helmigrilli Kontula.
- joskusosuujauppoo
Äläs nyt kuule jugurtti, kolme vuotta sitten ollut tuo aloittaja motarilla ja nyt täällä kerrot ettei ollut muka hirttänyt päälle. Hehheh aika uskottavaa. On sitten sakot maksettu, kun on taas varaa kahteen tuoppiin. Hehheh. Käy pyytämässä ne passikuvat talteen. On oikein tarkkoja kuvia kuules hehheh.
- Bbjjjuujjj
Työkone siis oli ollu, se riittää koska sellaista ei saa suunnitellusti olla normaalilla nopeusrajoituksella.
- elämähelpottuu
Ajatko punasiinkin, jos ketään ei näy? Noudata vain merkkiä. Jätä puntarointi muille..
- Anonyymi
Kähärän sovintokaljat perjantaina rav Pikkulinnussa Kontulassa jos suvaitsee paikalle.
Tissiposket neidit toisetkin, jopa fillaristihinttarit jotka rohkenevat paikalle keskustelemaan työelämän totuuksista, niin Jugin piikki auki alk. klo 18.
Parta-Jugi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san3063631Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell291996Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.441636- 841481
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.941261- 1441181
- 811074
Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.951032Kannattaa ymmärtää se asia
että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.212857Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61777