Kaataako työttömyys parisuhteen?

Työttömyys koettelee parisuhdetta.Mutta jos toinen on tärkeä,ja sinulla noin ihana mies,joka sanoo että pärjätään hänen tuloilla,nauti jokaisesta hetkestä jonka saat olla kotona!Mutta tietysti,jos et ole kotona viihtyvää tyyppiä,se voi olla vaikeaa.Tee rytmi päivällesi,ja tee joka päivä jotain mieluisaa,mistä olet haaveillut,mutta aika ei ole antanut myöten.Eiköhän jotain järjesty,sitten kun sen aika on!

Kannattais puhua nuppinikkarille tuosta sun suorittamisen pakosta.

Kyllä sä riität miehelles vaikka sä tunnetkin nyt että oot D-luokan kansalainen.

Otsikkosi ja kysymyksesi eivät oikein käy yksiin.

Noin muuten miehet kestävät naisten työttömyyttä ja köyhyyttä paljon paremmin kuin naiset miesten.

Ihanaa ap, että sinulla on noin kannustava puoliso. Itse aiemmin työnteon menetystä pelätessäni, useita vuosia sitten kun huoli perheestä ja taloudesta oli suurin sain mieheltä vain kommentteja ettei varmana pärjätä, jos työtä ei ole. Tuntui aika pahalta, muistan vieläkin. Kun mustuuden kävi läpi, oppi myös sen että mikään ei elämässä ole itsestäänselvää eikä talot ja muu omaisuus ole se tärkein asia elämässä. Mutta joillekin ihmisille vain materialla ja rahalla on merkitystä, jos ihmisen on pakko selvitä jostakin niin siitä selvitään. Olisihan se tiedtysti helpompaa toisen ihmisen tuella.
Mutta voimia ap.lle ja uskon, että kaikki menee teillä hyvin.

Miksi et voi tehdä jotain nmuuta kuin töitä välillä. Ei nykypäivänä töitä saa ihan tosta vaan. Minäkin tein pätkähommia monta vuotta ennen kun löysin pysyvänmmän työn. Olin myös työtön 4 vuotta tekemättä mitään töitä. Nii ja olen mies ja tyttöystäväni ei minua elättänyt. Työttömyyskorvauksilla elää hyvin.

Olen hieman "ratikan" linjoilla. Jos alkuosa hyvästä miehestä ja parisuhteesta, kauniista kodista ja vakaasta taloudesta pitävät paikkansa niin työttömyys ei voi olla mikään uhka tuolle auvoiselle olotilalle!
Joku ei natsaa!

Vaimoni työttömyysvuodet olivat oikeastaan hyvää aikaa.
Oma ajautumiseni ensin työpätkä- työttömyysvaiheeseen ja siitä 50 ikäisenä pitkäaikaistyöttömäksi ei säröyttänyt tippaakaan keskinäistämme suhdetta.

Tätä taustaa vasten ymmärtänet epäluuloni kuvaamsi tilanteen suhteen.

Ratikkaa myötäillen: otsikon kysymys ei vastannut sisältöä.

Jos vastaan ensin otsikkoon. Työttömyys voi kyllä kaataa parisuhteen. Naisen jäädessä työttömäksi riski ei ole niin suuri kuin miehellä vastaavassa tilanteessa.

Varsinaisen leipätekstissä kyse olikin ihan jostain muusta. Luulen, että AP on kyllästynyt tilanteeseensa ja työttömyys antaa sysäyksen tehdä muutosta elämässä.

Mies ei tarjoakaan enää elämyksiä joka päivä. Työttömyys onkin nyt hyvä keppihevonen lähteä katselemaan olisiko ruoho vihreämpää aidan takana.

Elämällä on todellakin muitakin merkityksiä kuin työ ja tekemistä voi itselleen kyllä keksiä. Voit myös katsoa niitä työpaikkoja pidemmän matkan päästä ja käydä siellä. Olisiko se mahdollista? Itselläni on ollut työmatkaa 120 km ja olen käynyt siellä, mutta tiedän myös tyyppejä jotka ovat oikeasti käyneet töissä pidemmälläkin. Tosin se edellyttää aika kovia tuloja että kannattaa.
Jos te kerran pärjäätte, tuntuu että kyse on lähinnä omasta kriisistäsi (minkä myötä et näe asioita mistä voisit myös olla kiitollinen: pidät arvokkaita asioita hieman itsestään selvänä kun ahdistus vetää sinua omaan napaan), sekä hieman nurinkurisesta arvottamisesta: ethän sinä ihmisenä ja elämänä kuitenkaan työn mukaan määräydy. Työ on oikeasti tekemistä ja taloudellista turvaa, jos se ei suo niistä toista, se on turha. Työtä ei kannata tehdä, jos se ei anna taloudellista turvaa, koska jotakuta se hyödyttää taloudellisesti. Se PITÄÄ siis aina myös hyödyttää tekijäänsä. Ja jos ei ole tekemistä, se ei anna tekemisellä mitään arvoa, onnistumisia tai päivän kulua. No, tietty, jos siitä silti saa rahaa niin mikäs siinä jos sillä rahalla voi ostaa mielekkäitä harrastuksia jne. mutta työ on väline rakentaa elämäänsä, ellei ole todella onnekas ja saa työkseen kutsumusta mikä olisi myös elämän tapa, sisältöä enemmänkin, intohimo sekä harrastus. Mutta harvat on. Työ ei ole kuitenkaan elämäsi arvo.

Sinun siis pitää vaikka alkaa kouluttaa itseäsi, hankkia tavoitteellinen harrastus, ehkä uusia ystäviä sen myötä. Voit alkaa kuntoilemaan vaikka - jos et tee sitä jo - ja harvoin se parisuhde ja seksielämä huononee, kun toisella on aikaa laittaa kotia, kokkailla, laitta itseään ja panostaa kaikkeen herkuista huolehtimiseen ;)
On monta tapaa viettää nyt oikeasti aika kivaa aikaa, ja saada siitä jännempääkin. Mutta se vaatii mielikuvitusta ja viitseliäisyyttä. Lohduttavaa on kuitenkin se, että jos et tiedä mitä tekisit, tee kaikkea! Kokeile ja tee. Löydät kyllä uuden suunnan.

Mitä sinä teet yksinäsi jossain vieraalla paikkakunnalla missä et tunne ketään ja juokset sitten jonkun työn perässä? Sekö antaa sinulle ne asiat mitä nyt on? Saman elintason, seuraa, paremman suhteen, elämään merkitystä? Me emme osaa useinkaan arvostaa niitä asioita mitä meillä on ja työttömyys on iso muutos, mikä saattaa tuoda esiin juurikin niitä asioita, mitkä ammottavat tyhjyyttään ja kaipaavat täytettä. Muutto ei aina ole mikään ratkaisu. Siellä voi myös jäädä yksin, huomata ettei yksin eläminen ja elämän alusta rakentaminen ollutkaan se juttu mitä halusi vaan ihan jotakin muuta. Paluu vaan voi olla mahdotonta. Voi tietty olla, että mietit noita juttuja muista syistä? Mietitkö? Ehkä sinun pitäisi ensin kokeilla sitä että yrität tehdä elämästäsi tässä-ja-nyt mielenkiintoisempaa. Mahdollisuuksia nykyään kuitenkin on, muitakin kuin parin ja paikkakunnan vaihto. Etenkin kun talous on turvattu. Sekin saattaa olla aikamoinen yllätys, miten paljon yksinään kaikesta maksaa ja miten yksin.

Ainakin sinun pitäisi odottaa että kriisi menee ohi. Meinaan tuommoisesta pitkästä työsuhteesta irtoaminen vaatii oikeasti ikäänkuin suruajan ja se ei mene puolessa vuodessa ohi. Minusta olisi hullua vetää koko elämä paskaksi sen takia ja epäilen että toimisit nyt siitä shokista, ensi surusta ja sen pohjalta että luulit että elämä menee näin - ja sitten ei mene. Se saattaa olla kovempi järkytys kun itsellesikään myönnät. Siksi en missään tapauksessa suosittelisi mitään äkkiliikkeitä, etenkään muuttoa ja eroa!
Ahdistus on niin epämukava tunne, että ihminen alkaa pyristelemään siitä eroon hinnalla millä hyvänsä pahimmillaan ja kun on tullut "ero" ja pettymys, seinät kaatuu päälle ja ahdistaa, saattaa tehdä todella typeriä ja tuhoisia ratkaisuja. Kyllä niistäkin sitten selviää, mutta kuinka monen mutkan kautta ja millä merellä kyyneliä. Mieti sitä ahdistusta, suhdetta työhösi, surua ja menetystä. Mieti sitä pettymystä ja loukkausta. Mieti tarvitsetko apua asian selvittämiseen. Mistä on siis oikeasti kyse, ehkä tämä on aikaa nyt miettiä. Rauhoitu ja muista että kaikki tunteet menevät ohi, myös ahdistus. Hoida ennemmin sitä ensisijaisesti nyt siinä, missä olet, kun olet turvassa myös taloudellisesti. Se on iso asia.

Sitten kun aikaa on kulunut ja teet ratkaisuja muulta pohjalta kuin ahdistuksen ajamana, ne saattavat olla oikeampia. Onnea matkaan!

Me ainakin mentiin kovan läpi.kun kaikki meni myttyyn meni asunnot ja hyvä kun hengissä pysyttiin.Asuttiin tutun luona.Kaikki lopulta järjestyi.nyt taas asunto ei oma ,mutta vuokra.Ollaan saatu hommattua asuntovau ja auto.Kaikki tämä sitkeyden vuoksi.Meillä tullut edes mieleen jättää toisiamme.Toimiva parisuhde auttaa eteenpäln.papille tuli luvattua ,niin myötä kuin vasta mäessä.Yhdessä saatte enemmän aikaan kuin yksin.Älkää tehkö mitään mitä kadutte

Mieti vaikka sellaista tilannetta, että sairastut äkkiä vakavasti ja makaat kuolinvuoteellasi. Kumpi tulee pitämään sinua kädestä lähdön hetkellä, työpaikka vai puoliso?

Tietysti työ on tärkeää, mutta haluatko laittaa sen elämässäsi ihan ensimmäiselle sijalle?

Opiskele, harrasta jne. Voit tehdä kaikkea sitä, mitä et työssäoloaikana ole voinut, siis sellaista mihin tarvitsee aikaa. Arkivapaat ovat ihania, mikset nauttisi? Työnhaun ohella kannattaa nauttia vapaudesta ja aikatauluttomuudesta, niin minäkin teen, silloin kun olen työttömänä.

Jos töitä ei ala löyty, opiskele uusi ammatti.

Sinulla on suuri oikeus ahdistumiseen työttömyyden vuoksi.
Työ ja ura ovat yhteiskunnassamme ja sosiaalisessa yhteisössä merkittävä tekijä ja määrittävät identiteettiämme ja myös sen, kuinka paljon saamme uskottavuutta sosiaalisessa verkostossa.
Valitettavasti vastaan tulee myös sosiaalinen hierarkiaa, jolloin eteen tulee arvostus ja itsearvostus ja sitä myötä itsetunto-ongelmat.
Työttömyyden kokemisessa kyse ei ole pikku asiasta, jonka voisi kuitata harrastuksilla tai muilla lohdukkeilla, varsinkin jos henkilö on parhaassa työiässä.
Vaikka työttömyys ei toisi välitöntä taloudellista hätää, se tuo kuitenkin tullessaan epävarmuuden ja riippuvaisuuden lähiomaisesta, jolla on turvattu työpaikka. Työttömyydessä on kyse myös yhteiskunnan tuen riippuvaisuudesta työttömyyskorvauksen muodossa, jolloin ihmisen itsemääräämisoikeus kapenee.
Tuo kokemasi ahdistus on seuraus ulkonaisista tekijöistä, jotka ovat saaneet hätäkellot soimaan sisälläsi.
Ahdistusta on syytä kuunnella ja ottaa tosissaan sen viesti.
Tarvitset ihan käytännön ohjeita, mitä olisi viisainta tehdä, että pääsisit taas mukaan työelämään ja sitä kautta merkitykselliseen elämään. Työvoimatoimiston erilaiset palvelut kannattaa käyttää tarkkaan, eli olisiko opiskelun kautta uuden ammatin hankkiminen aiheellista.
Toisella paikkakunnalla työssä käyminen on raskasta, mutta sitäkään asiaa ei kannata yksioikoisesti haudata. Onko mahdollista kulkea päivittäin, ainakin jonkin aikaa? Onko mahdollista asua viikot vieraalla paikkakunnalla ja viikonloput olla kotona väliaikaisesti?
Jokaiseen työtarjoukseen kannattaa tarttua ja lyhyempikin työsuhde kannattaa käyttäää hyväksi. Näillä saadaan työnantajille näyttöä, että henkilö tosissaan on työhaluinen ja varteenotettava tekijä vakituiseen työsuhteeseen.
Keskitä kaikki ponnistelusi työn hakemiseen tai uuden ammatin opiskeluun. Olet vielä niin nuori, ettet voi jäädä kotiin oleskelemaan loppuelämäksi.
Ahdistusta et saa hälvenemään muulla kuin ahkeralla ponnistelulla uuden työpaikan saamiseksi.
Jokainen pieni teko ja askel oman urasi suunnittelussa uudelle mallille on askel eteenpäin.
Rohkeutta ja taistelutahtoa toivotan, kuuntele itseäsi, vain sinä tiedät, mikä on sinulle parasta.

Asenteen oikaisu auttaisi! Kaikkiin uhkiin sisältyy mahdollisuus!
Ratkaisut ovat yksilö- ja parikohtaisia eikä niitä pysty neuvomaan. Voi kertoilla vain omista kokemuksistaan.

Jäätyäni "toistaiseksi" työttömäksi 53-vuotisena ilman sen kummempia näkymiä, lähdin Espanjaan työttömäksi työnhakijaksi ja vaimoni otti osa-aika kassatyöstään "ommaa lommaa" sen 3-kuukautisen ajaksi. Elimme kahden vieraassa kieliympäristössä ollen kanssakäymisessä ainoastaan kerrostalomme porteron ja siivoojan kanssa sekä muutaman talon asukkaan.
Ei meillä mitään kriisejä ollut aikaisemminkaan eikä työttömyyteni sellaisia nostanut esiin nytkään. Elelimme kahdestaan kiireetöntä, tyydyttävää elämää.
Oli päivän selvää, ettei espanjalainen työkkäri taatusti ehdottele mitään puuhastelua!

Myöhemminkään, työpätkä, työttömyysjaksot eivät rassanneet minua itseäni eikä vaimoani. Asennekysymys. Romahtanut tulotaso oli selvyys eikä siihen mukautuminen ollut mikään ongelma.
Vaikka oli aina vastannut perheemme aineellisesta toimeentulosta niin en kokenut, että työttömyys olisi ollut mikään uhka kiveksilleni!
Ihmisen arvoa ei mitata työn ja tulojen kautta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

jos toinen on pitkään työtön

olisit ihan kahjo

Ihan turha ryhtyä tuijottelemaan sivupeliin jonkun elämän muutoksen myötä.. se on se vastamäki nyt, se mistä pappi silloin mainitsi alttarilla.
Pysykää kovina ja yhdessä, sitähän se parisuhde parhaimmillaan on, toisen tukemista ja ongelmien ratkomista.