En halua oll tuskissani enää hetkeäkään, haluan sanoa ne asiat ääneen mitkä painaa mun mieltä. Ongelmana on tässä vaan se ettei mulla oo ketään kenelle voisin puhua... Soitin pari päivää sellaseen kriisipuhelimeen ja sieltä vastas tosi mukava miespuolinen henkilö kenen kanssa puhuin melkeen kaksi tuntia, häneen muodostui jonkinlainen yhteys, hän ei kuitenkaan kertonut nimeään joten en varmaan saa häntä enää kiinni. Mikä avuksi kun kaikki tuntuu pahalta ja kaikki sattuu? En halua olla enää surullinen, en halua olla enää yksin.
Sattuu liikaa olla yksin.
Jvb
266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voi, kerrankin aloitus, jossa ei solvata mitään: en toki tunne sinua, mutta sanon, että jos ihmisellä on todella paha olla eikä ketään jolle puhua ahdistuksestaan, pitää vain luottaa siihen, että maailmassa on paljon hyviä ihmisiä. Elämä kantaa. Luottaa ahdistuneenakin siihen, ettei ole yksin vaikka olisi yksin - jos ymmärrät vertauskuvan. Jos ihminen kokee ahdistusta, vaikeaa on mitään oikeasti lohduttavaa keksiä sanoa, mutta joku tunnettu runoilija ( valitettavasti en nyt muista hänen nimeään tai ole varma siitä) lausui kerran, että "yksin olet sinä ihminen, toisten joukossa aina yksin" - en muista miten runo jatkui, mutta se runoilija tarkoitti sillä kuuluisalla runolla jotensakin sitä, että ihmisolento on aina maailmassa yksin, että jokainen ihminen on aina yksin; joukossa yksin, oli sitten yksinäinen tai ei ja että ihminen voi kokea myös henkistä yksinäisyyttä, kokea ikäänkuin olevansa yksinäinen, vaikka todellisuudessa maailma on täynnä hyviä ihmisiä...( Olisiko ollut Eino Leinoa, en muista, enkä tarkkaa siteerausta voi siksi laittaa). Toivon sinulle parempaa mieltä, toivoa elämääsi ja tottakai jos sinua ahdistaa oikein kovin - etenkin juhlapyhät ovat varmasti aikaa jolloin monilla yksinäisyys kiteytyy, niissä tapauksissa ehdottomasti kannattaa soittaa esimerkiksi mielenterveyden kriisipuhelimeen. Sellaiset toimivat kai jouluisinkin, jos oikein olen ymmärtänyt.
Mitä ystävällistä vielä voisi sanoa, en tiedä. On vaikeaa kirjoittaa tuntemattoman anonyymin tekstiin ja yrittää olla ystävällinen, vaikuttamatta imelältä. Toivon tekstin perusteella kuitenkin, ettei kirjoittaja vaipuisi synkkyyteen. Se, että jos et saanut tietää kriisipuhelimeen vastanneen henkilön nimeä, johtunee varmaan siitä, että koska sellainen kaiketi on vapaaehtoistyötä, oleellista ihmisten murheiden kuuntelemisessa ei ole se, että keiden kanssa keskustellaan, tai siten minä olen ymmärtänyt esimerkiksi mielenterveyden kriisipuhelintoiminnan vapaaehtoistyön idean, vaikken siitä mitään tiedä. Koeta jaksaa, jos olet ahdistunut. Maailma ei ole niin paha paikka, kuin ehkä ahdistuneesta joskus voi tuntua.
Onneksi minunkin elämässä on hyviä asioita esim mun kissat, ne on mulle kaikki kaikessa ja rakastan niitä yli kaiken. Haluan uskoa että kaikki kääntyy vielä parhainpäin, mutta kun makaa täällä pimeässä tuskissaan niin elämä ei tunnu kovin hääviltä. Kiitos sulle ihanasta kirjotuksesta ja siitä että laitoit aikaa vastaamiseen, kiitos! <3