Myyntiajankohta ei voisi olla huonompi, sillä yhtiön markkina-arvo on romahtanut pohjalukemiin.
Venäjä aikoo kaupata 19,5 prosenttia valtiollisen Rosneft-energiayhtiön osakkeista. Valtionvarainministeri Anton Siluanov vahvisti kuluvalla viikolla, että kyseinen osakepotti on myytävänä ja sopiva ostajataho voisi löytyä esimerkiksi Kiinasta.
Rosneftin nykyomistajat ovat Venäjän valtio (69,5 %) ja brittiläinen öljy-yhtiö BP (19,75 %). Loput osakkeet on listattu Moskovan ja Lontoon pörsseihin. Jos Rosneft-osakepotin myynti toteutuu, jää Venäjän valtiolle edelleen 50 prosentin ja yhden osakkeen enemmistö yhtiöstä.
BP:stä tuli Rosneftin vähemmistöosakas vuonna 2012, jolloin Rosneft osti TNK-BP-yhtiön BP:ltä ja venäläisten oligarkkien omistamalta AAR-yhtiöltä.
Venäjä on aikaisemminkin suunnitellut vähentävänsä omistusosuuttaan Rosneftista, mutta raakaöljyn hinnan romahtamisesta johtuvat massiiviset budjettivaikeudet pakottavat hallituksen nyt toimimaan asiassa aktiivisesti.
Ajankohta Rosneft-paketin myymiselle on kaikkea muuta kuin suotuisa. Yhtiön markkina-arvo on laskenut tasaisesti viime vuosina ja on nyt noin 38 miljardia dollaria. Laskennallisesti 19,5 prosentin siivu yhtiöstä maksaisi siis 7,3 miljardia.
Vertailun vuoksi: samaa kokoluokkaa olevan Exxon Mobilin markkina-arvo on lähes kymmenkertainen Rosneftiin nähden. TNK-BP-kaupan aikoihin Rosneftin markkina-arvoksi laskettiin 126 miljardia dollaria.
Rosneftin pääjohtaja Igor Setšin vastustaa jyrkästi osakepotin kauppaamista nykyisellä markkinahinnalla, mutta nykytilanteessa Venäjän hallituksella ja viime kädessä presidentti Vladimir Putinilla ei liene muuta vaihtoehtoa.
MAINONTA
Rosneftin arvoa on viime vuosina pudottanut Venäjän voimakkaasti huonontunut maakuva, lännen taloussanktiot ja raakaöljyn hinnanlasku. Myös Rosneftin nettovelka lienee suurempi kuin koko yhtiön markkina-arvo.
Vaikka Rosneft-osakkeiden myyntihinta on alhainen, voi ostajan löytäminen olla hankalaa, sillä Venäjä saattaa lähiaikoina kiristää energiayhtiöiden verotusta budjettivaikeuksien takia.
Vaikka Venäjä onnistuisikin myymään osan Rosneftin osakkeista, ei kauppa missään tapauksessa ratkaisisi maan kroonista budjettiongelmaa. Jos raakaöljyn hinta ja ruplan kurssi suhteessa dollariin pysyvät ensi vuonna nykyisellä tasolla, kasvaa vuoden 2016 budjettivaje yli viiteen prosenttiin bkt:sta.
Tämä tarkoittaisi sitä, että Venäjän toinen vararahasto, eli reservirahasto nollautuisi jo ensi vuonna. Rahaston arvo on nyt noin 60 miljardia dollaria. Rosneft-kaupasta odotettava 7,3 miljardin dollarin ylimääräinen tuloutus ei siis pitkään lämmittäisi valtionkassaa.
Mikäli raakaöljyn tynnyrihinta ei piakkoin palaudu Venäjän kannalta siedettävälle 60-70 dollarin tasolle, joudutaan lisärahoitusta etsimään jatkossa ulkomailta. Maan ulkomaanvelka on bkt:hen nähden toistaiseksi melko alhainen, mutta nykyisissä oloissa rahoituksen saaminen lännestä on hankalaa ja kallista.
Kiinalaissijoittajien mukaantulo Rosneftin osaomistajaksi saattaisi avata laajemmassakin mitassa rahahanat Kiinan suunnasta. Ukrainan kriisin puhkeamisen jälkeen Venäjä on pyrkinyt poliittisesti lähestymään Kiinaa ja korostanut maiden välisiä hyviä suhteita.
Toistaiseksi Kiinan suunnasta ei ole kuitenkaan osoitettu avointa kiinnostusta esimerkiksi Venäjän osakemarkkinoiden suuntaan. Myöskään venäläispankit eivät ole saaneet luototusta Kiinasta ainakaan suurimittaisesti.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/venaja-paikkaa-budjettivajetta-myymalla-osan-rosneftista/pUCTWQQM?ref=ampparit:18e4&ext=ampparit

Vastaukset 7
Vanhimmat
Putinkin on kuin tuuliviiri, nyt tämä sanoo olevansa Assadin syrjäyttämisen kannalla[Telegraph]. Mitähän varten se meni Syyriaan, kun on siellä vain hävinnyt. Ihmeellistä miten suosittu henkilö Putin on maailmalla, mutta varsinkin kotimaassaan. Krimille käveleminen on tähän asti ainoa saavutus, eikä siinä ammuttu kait laukaustakaan, ehkä ilmaan.
Venäjä menetti Turkissakin hyvän kauppakumppanin, joka lähentyy nyt Länttä ja nyt Israelia kaasun ostamisessa. Iran-Venäjä akseli on Turkki-Israel-Lännen vastainen, mutta Kiina ei ole selkeästi kenenkään puolella, se vain katsoo sivusta kuinka Venäjän käy. Kiina tekee vain bisnestä, ei sitä ideologiat aja eteen päin.
Putin ja tämän pölyiset USSR-ekonomistit uskovat että Venäjän talous kääntyy nousuun ja öljyn hinta nousee. Nämä siis uskovat että se nousee, eivät perusta sitä laskuihin.
Israel ja Turkki lähentyvät:
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleeast/israel/12057090/Turkey-and-Israel-agree-to-reconciliation-pact.html
Israel myy kaasua Turkille.
Israel on merkittävä kaasun toimittaja alueella.
Melkoisen hyvä analyysi.
Kiinan politiikka on pragmaattista. Sen huomaa jo sisäpolitiikassakin. Kiina on kommunistien hallitsema yksipuoluejärjestelmä, mutta on käytännössä hyvin kapitalistinen maa. Se seuraa maailmanpolitiikkaa hiukan sivusta, ei solmi liian vahvoja liittolaisuussuhteita ja kuorii kerman kakun päältä. Kiina on ottamassa Neuvostoliiton paikan toisena supervaltana.
Mutta Kiinalla on suurvaltaintressejä; ensinnäkin se haluaa omistaa koko Kiinanmeren ja on tuohduksissaan USA:n Taiwaniin juuri tehtävästä asekaupasta. Lisäksi mainittakoon, että USA on tehnyt anthrax-kokeita Etelä-Koreassa:
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/asia/southkorea/12057312/US-carried-out-multiple-anthrax-tests-in-South-Korea.html
Kaikki on mahdollista, eikä kolmas maailmansota ole välttämättä kaukana. Kiinalla vaan ei ole valloittajamaan historiaa, kuten vaikkapa Japanilla. Mutta on sillä massaa tänä päivänä ja teollisuusvakoilulla/'reverse engineering' avulla tehtyä ilmeisesti aika laadukasta asemateriaalia.
Jos Venäjä heikkenee tarpeeksi, Kiina voi olla kiinnostunut Siperiasta, siellähän on kohta enemmän kiinalaisia asukkaita kuin venäläisiä.
Kyllä. Ja kun Kiinan väkiluku jatkaa kasvamistaan, se tarvitsee väistämättä lisää elintilaa. Harvaan asuttu Siperia ja Venäjän kaukoitä ovat tässä mielessä luonnollinen kasvusuunta. Ja ennen kaikkea Kiinan kasvava talous tarvitsee lisää raaka-ainevaroja. Aseellisten konfliktien uhka, tai vähintään kylmä sota, Kiinan ja Venäjän välillä kasvaa tulevaisuudessa.
Ei kannata maalata pirua seinään, kun meilläkin omalehmä ojassa ja jos kaasun kuin öljyn hinta olisi korkea, Suomi olisi jo tyhjentynyt.
Noja on samassa asemassa ja vararaston turvin elämässä, eikä öljy-yhtiön osakkeet ole korkealla.
Jenkit ne velkaisena painaa dollareita nöyryytetyille maille ja vaatii vastapainoksi aseostoja, kuin Suomelle !
Norja on kasannut öljytuloja rahastoon huomattavasti pidempään kuin Venäjä. Norjalla on mm. infrastruktuuri ja muukin yhteiskunta jo vanhastaan kunnossa ja köyhyys pienempää kuin Venäjällä. Venäjä polttaa kaiken lisäksi rahaa sotimiseen ja asevarusteluun. Ennemmin Venäjä kaatuu kuin Norja.