Poliisi tutkii kahta ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemäksi epäiltyä rikosta: Porin Viidennessä osassa alkuviikosta sattunutta tapausta sekä keskiviikon ja torstain välisenä yönä Ratakadulla tapahtuneeksi ilmoitettua rikosta. Epäillyissä tapauksissa ensimmäisessä on kyse raiskauksen yrityksestä ja jälkimmäisessä pahoinpitelystä.
Poliisi pyytää vihjeitä Porissa kahdesta rikoksesta, joiden tekijöiksi epäillään ulkomaalaistaustaisia henkilöitä.
Ensimmäinen epäilty tapaus, raiskauksen yritys, sattui maanantaina Herralahdenkadun ja Maaherrankadun risteyksessä Viidennessä osassa.
Porilaisen 15-vuotiaan tytön kimppuun kävi ilmoituksen mukaan kaksi miestä. Tyttö onnistui pakenemaan tilanteesta.
Tutkinnanjohtaja Erik Salonsaaren mukaan poliisi on saanut asiasta runsaasti vihjeitä, mutta ne eivät ole johtaneet epäiltyjen tekijöiden jäljille.
Ratakadulla epäilty pahoinpitely
Poliisi on saanut ilmoituksen myös Kuudennessa osassa Ratakadulla sattuneesta epäillystä pahoinpitelystä.
Salonsaaren mukaan koiraa keskiviikon ja torstain välisenä yönä torstain puolella ulkoiluttanut nuori nainen on tehnyt poliisille ilmoituksen, että hän oli kohdannut ulkomaalaistaustaiselta vaikuttavan kolmikon, josta yksi oli käynyt hänen kimppuunsa.
Salonsaari sanoo, että poliisi kaipaa vihjeitä myös Ratakadun tapahtumista. Hän sanoo, että poliisilla ei tällä hetkellä ole tapauksesta epäiltyjä.
YLE NEWS

Vastaukset 6
Vanhimmat
Heh, totuuttakehiin -nimimerkillä yksi suvakki jo väitti, että nämä olisivat keksittyjä tarinoita. Näemmä viimeinen oljenkorsi raivosuvakilta on väittää näitä keksityiksi. Totuutta on ainoastaan näiden laittomien siirtolaisten sikamainen käytös.
Mutta älkää suvakit olko huolissanne! Tulevaisuus tuo vielä paljon "keksittyjä" tarinoita teidänkin ihmeteltäväksenne.
Hallelujaa ja ensikesästä tulee hauska.
Uutta ja outoa on, että poliisi tiedottaa näistä. Toivoo silti malttia...
Epäiltyjä ei tule löytämään 100% varmuudella, vaikka Liinaharjassa pitäisi olla varsin tarkasti tiedossa ketkä ovat olleet ulkona noina tekoaikoina. Punainen risti suojelee kultamuniaan.
"Maahanmuutto on rikaus, ei mulla muuta." Alexander Stubb
Niin, eikös siellä ole asukkaille kulunvalvonta- ja muut turvasysteemit?
Ihan kaikki ulkomaalaisen näköiset kun eivät ole liinaharjalaisia tai satalinnalaisia...
Oliko tuo vitsi?
Jaa kahta vain? Mitäs niille muille on tehty?