Terveyskeskuksen päivystys EI vastaa

Todella turhauttavaa kun kaksi tuntia on yrittänyt jo soittaa lapselle aikaa. Terveyskeskuksen ensiapu antaa nauhoitetun vastauksen ja läpi ei vaan pääse.

Tätäkö se on se hyvä hoito kun eivät edes puhelimeen saa vastattua. Viimeisen tunnin aikana kaikki soitot on mennyt suoraan vastaajalle.

Kyllä arveluttaa hoidon saamisen vaikeus Suomen maassa.. ehkäpä rahat on loppu eikä meitä voi enää auttaa..
172071
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos hoitajat ovat siellä hoito-valvonta-osastolla niin eivät pysty vastaamaan. Nyt sentään voi soittaa suoraan päivystykseen. Vielä muutama vuosi sitten piti ensin soittaa omalle hoitajalle, kun eivät suostuneet ottamaan asiaa hoitaakseen päivystyksessä. Kun oma hoitaja ei sitten vastannut, niin siinähän sitten oli täysjumissa. Omalla äidilläni oli hyvin kivulias ruusu kasvoissa ja pyysivät vain soittamaan omalle hoitajalle. Minäkin yritin soittaa toiselta paikkakunnalta ja sain samat kehoitukset soittamaan omahoitajalle aamulla kello 8. Kun lopulta pääsi lääkärille kello 14, pisti tämä kiireellisenä taksilla KYSiin silmäpolille, jossa yksi silmälääkäreistä jäi odottamaan potilasta ylitöinä. Nyt sentään tuo byrokratian kukkanen lopetettiin , kun otin yhteyttä ylilääkäri Pärnäseen ja muuttivat, että päivystyskin antaa aikoja.

Äänestä

Kuntaan on tullut paljon sairasta porukkaa itämaista. Vaikka näille on yksityinen sairaanhoito järjestetty, nämä kuitenkin akuuttiasioissa kuormittavat perus-sairaanhoitoa. Näm menevät jonon kärkeen AINA, pienessäkin vaivassa.

Äänestä

Iltavuorossa 2 hoitajaa ja lääkäri, jos heillä vaikka akuutti tilanne menossa, niin ei siitä taida puhelimeenn päästä. Odotushuonekkin voi näyttää tyhjälle, mutta mitä tapahtuu tarkkailussa tai vaikka toimenpidehuoneessa, ei kaikki näy meille asiakkaille, eikä tarvitsekkaan. Itse olen saanut tarvittaessa apua nopeastikkin, joten kiitos siitä heille.

Äänestä

Tuskinpa pentusi on kovin sairas kun sulla on aikaa ruikuttaa netissä...

Äänestä

Hys hys Siilinjärven palveluista ei saa sanoa mitään negatiivista, pelkkää kehumista...

Äänestä
  • Monen paikan tyyli on että sadan kilometrin päässä on päivystys koko maakunnalle joten vähempikin riittäisi vikisemisessä.

    Äänestä

  • Niin Kuopio-Siilinjärven ympärillä on pelkkää korpea ja oikeastaan sitä ovat nekin eikä siis saa kuin kehua Siilinjärveä.

    Äänestä

"Todella turhauttavaa kun kaksi tuntia on yrittänyt jo soittaa lapselle aikaa."

Miksi et mennyt autolla tk:n?

Kunnan kassatileillä oli 2014 tilinpäätöksen mukaan noin 3 milj. € rahaa. Kyllä siitä riittäisi vaikka yhden opiskelijan palkkaamiseen vastaamaan puhelimeen joulun ajaksi. Tonttikauppoihin kyllä kunnalla on rahaa piisannut.

Äänestä
  • Siksi en mennyt autolla kun olin juonut pullon kossua ja rahaa ei ollut taksiin kun kun olin ryypännyt kaikki.

    Äänestä

Mitä seuraavaksi, hätänumeroon soittaessa on pelkkä vastaaja langan päässä, nauravat vielä röhönaurua päälle...

Äänestä

Päivystys ei yrityksistä huolimatta vastannut. Menin paikanpäälle. Erittäin tympeän näköinen vanhempi nainen istui lasitornissaan...."tänne yleensä tullaan soittamalla". Kerroin ette vastanneet..kauan yritin soitella. Sitten alkoi tenttaminen....olenko todella sairas vai huvikseniko lääkäriin. Kun olin kaikki kotikonstit kokeillutmitä hoitsu luetteli ja muutaman ylimääräisenkin....pitkin hampain antoi ajan...mutta kuittasi kuitenkin "sitten varaudu odottamaan täällä on kiire". Lupasin kiltisti odottaa. No, aika tuli menin terkkariin. Kiire oli hävinnyt, pääsin melkein heti lääkärin luokse. Todella ärhäkkä poskiontelotulehdus.....*syvä huokaus* en turhaan kuluttanut lääkärin aikaa.
Sama juttu kun yrittää käväistä omahoitajalla...asiakas aikaan...hoitsu käy vetäisemässä oven kiinni ja punainen valo palaa "liikennevaloissa" ?? Ei vaivaannu edes kysymään mikä on asia....voiko kenties myöhemmin tulla. Tämä varsinkin erään omahoitajan kohdalla. Moniko lähtee pois ja kärsii nahoissaan, varsinkin ikäihmiset...tulevat ambulanssilla entistä huonommassa kunnossa päivystykseen.
Miksi pitää olla epäkohtelias??? Miksi asiakkaita ei palvella?? Eikös TK:s ole meitä kansalaisia varten??? Ystävällisyys ei maksa mitään.....sen kiireenkin keskellä asiat hoituisi paremmin pienellä hymyllä ja asiakas huomioimalla. Yritetäänkö ihmisiä häätää yksityiselle sektorille??? Kun on sairauksia jotka saanut haluamatta..rankkaa jatkuvasti puolustella itseään ja vakuuttaa ollen minä hoidon tarpeessa....onneksi on tämä yksityinen...rahalla saa erittäin hyvää palvelua. Minun puolesta lakkauttakaa koko siilin terkkari..mutta jättäkää omahoitajat ym. ovenvartijat istumaan huoneisiinsa..kukaan ei häiritse :(

Äänestä
  • "Miksi pitää olla epäkohtelias?"

    Se on mukavaa ja antaa menestyksen ja ylemmyyden tunnetta. Jos jostain asiakastyytyväisyydestä ei makseta bonareita niin vain yli-innokas aloittelija vakituisen viran haltijana tähtää hyvään asiakaspalveluun.

    Äänestä

  • AmmatillinenTasanko kirjoitti:

    "Miksi pitää olla epäkohtelias?"

    Se on mukavaa ja antaa menestyksen ja ylemmyyden tunnetta. Jos jostain asiakastyytyväisyydestä ei makseta bonareita niin vain yli-innokas aloittelija vakituisen viran haltijana tähtää hyvään asiakaspalveluun.

    Esimerkiksi mua pidetään työpaikalla asiakkaiden ja työkavereiden keskuudessa täytenä mulkkuna, mutta who cares kun palkka juoksee.

    Äänestä

Katsos kun lääkärit pompottaa meitä hoitajia, niin pitäähän meidän hoitajienkin pompottaa jotain ja eikös paras kohde ole silloin asiakas you know...

Äänestä

Kun ne saatanan maahantunkeutujat ovat nääs etusijalla! Pitäähän sille paskaporukalle olla palvelut kohdillaan. Eihän meille jotka kaiken kustannamme, tarvitse mitään olla, me kun olemme niin vieraanvaraisia. Hei haloo.......eikö jo nyt aloiteta vastarintaan paskasakkia vastaan ja ajetaan ulos joka vitun ählämi pois maastamme.

Äänestä
  • 40v olen siilinjärven terkkarin palveluja käyttänyt....enkä yhtään maahanmuuttaja ole terkkarin käytävillä nähnyt. Haukut kyllä väärää puuta.

    Äänestä

Ma sai heti hoito ku mine soitta terveskesus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


raivostuttaa kirjoitti:

Todella turhauttavaa kun kaksi tuntia on yrittänyt jo soittaa lapselle aikaa. Terveyskeskuksen ensiapu antaa nauhoitetun vastauksen ja läpi ei vaan pääse.

Tätäkö se on se hyvä hoito kun eivät edes puhelimeen saa vastattua. Viimeisen tunnin aikana kaikki soitot on mennyt suoraan vastaajalle.

Kyllä arveluttaa hoidon saamisen vaikeus Suomen maassa.. ehkäpä rahat on loppu eikä meitä voi enää auttaa..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu