MAASTAKÄSIN

Ilman selvää johtajuutta hevosen käsittely ja ratsastus muodostuvat ongelmalliseksi. Se, joka liikuttaa hevosen jalkoja on johtaja! Tämä yksinkertainen perusasia kannattaa pitää koko ajan mielessä kun olet hevosen kanssa. Johtajuuden puutetta on mm. seuraavissa tilanteissa:



hevonen ei pysy paikoillaan hoidettaessa tai varusteita laitettaessa
hevosta ei saa kiinni tarhasta/laitumelta
hevonen käyttäytyy uhkaavasti, kääntää peräpäänsä kohti
hevonen koettaa ahdistaa karsinassa seinän väliin
hevonen tökkii turvallaan
hevonen lähtee liikkeelle satulaan kiivetessä ilman lupaa
joudut siirtymään hevosen tieltä
vaikeuksia traileriin lastaamisessa



Muitakin syitä em. käyttäytymiseen voi toki olla, mutta johtajuuden ollessa selvää, voidaan muut ongelmat tunnistaa helpommin. Kun em. ongelmia ilmenee eikä niitä hoideta pois, pahenee tilanne aikaa myöten. Hevosella on aikaa lisätä painetta vähitellen, se oppii joka kerta huonoista tavoistaan. Yksikin ongelma on liikaa ja kasvaa helposti suureksi. Jotkut hevoset esim. eivät anna ottaa kiinni, mutta seisovat ihan kiltisti kun ovat kiinni. Tunnista tilanteesi!



Johtajuutta hankittaessa on syytä muistaa, että kaikkea hevosen toimintaa säätelee itsesäilytysvaisto, tarve pysyä hengissä. Se ohittaa aina kaiken muun ja siitä ei hevosta voi kouluttaa pois. Tästä seuraa, että hevonen on aina oikeassa! Se tekee vääriä ratkaisuja vain ihmisen näkökulmasta, ei omasta. Hevoselle johtajuus on yksiselitteistä, se on tai ei ole. Siitä ei neuvotella. Ikävä kyllä hevonen ei voi olla ystävä, jonka kanssa sovitaan mitä tänään tehdään. Johtaja päättää, mitä tehdään.



Johtajuus on luottamusta ja eräänlaista ”selittämätöntä” yhteyttä ihmisen ja hevosen välillä, joka taas liittyy niin hevosella kuin ihmisellä tekijöihin ”mind, body and spirit”.



Testaa aina ennen ratsastusta missä mennään. Myös hevosella kuten ihmiselläkin on erilaisia päiviä. Joskus ollaan ns., läsnä joskus taas ei. Väistättäminen on yksikertainen tapa testata johtajuutta. Testata voit seuraavasti: väistätä hevosta maasta käsin, sivulle ja taakse. Seiso pään vieressä ja vie kätesi kohti hevosen takapäätä. Takapää väistää, mutta huolehdi että etupää pysyy paikallaan eikä tule sinun päällesi ts. älä siirry eli äläkä anna hevosen liikuttaa jalkojasi. Toista molemmin puolin pari kertaa. Myös peruttaminen on tärkeää. Kävele hevosta kohti päin turpaa ja pidät kädet leveällä hevosen molemmin puolin. Jos homma on hanskassa, muutama askel niin sivuille kuin taakse riittää. Jos ilmenee ongelmia, on syytä aloittaa peruutuksesta. Peruuta silloin useita askeleita ja toista harjoitus muutamia kertoja. Peruutus toimii myös ratsastaessa ongelmatilanteissa.



Jos johtajuus on kateissa maasta käsin työskentelyssä, ei sitä voi mitenkään saavuttaa selästä. Suurin osa ratsastajista ”tuntee” hevosensa vain selästä ja ongelmiinkin haetaan ratkaisuja vain selästä käsin. Kannattaa miettiä, onko syytä tänään ratsastaa ollenkaan kun hevonen ei tunnu olevan ”läsnä”.



Kun hevonen on vapaana laitumella, väistätä kävelemällä "päälle" viistosti pään suunnasta. Heilauta ylävartaloasi kun olet melkein kiinni tyyliin "antaa vetää siitä". Näin hevoset tekevät keskenään jatkuvasti. Sillä pidetään arvojärjestystä yllä ja samalla valppaus säilyy laumassa. On seurattava koko ajan johtajaa, koska jos tulee vaaratilanne, niin säilyt hengissä, kun lähdet pakoon johtajan perään. Jos hevonen tulee luoksesi, älä anna sen tökkiä turvallaan. Se haluaa vain liikuttaa jalkojasi ja katsoa paikkaasi laumassa. Hevosen tulee kunnioittaa sinua, ei pelätä. Respect and respond on tavoite.



Raipan käyttö voi joskus olla tarpeen ikään kuin käden jatkeena, ei lyöntivälineenä.



Hevonen kyllä seuraa helposti narun perässä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisit johtaja, vaan hevonen odottaa saavansa ruokaa. Siksi taluta hevosta aina pään vierestä, mutta löysällä narulla. Jos tämä ei onnistu, et ole johtaja. Mutta jos hevonen lähtee nykäisemättä narusta liikkeelle, kun sinä lähdet ja pysähtyy nykäisemättä, kun sinä pysähdyt, olet johtaja. Tee myös tätä harjoitusta, joka kerta kun menet ratsastamaan. Eli kun viet hevosta kentälle, älä revi sitä suusta liikkeelle äläkä kävele sen edellä ja taluta kuin koiraa. Ei sen puolen, ei hyvää palveluskoiraakaan vedetä narussa perässä, vaan se kävelee tiiviisti vierellä.



Tärkeää on väistättämisessä omalla kehollaan ilmaista olevansa tosissaan ja päättäväinen. Pieneenkin vastusteluun tulee puuttua jämäkästi. Käskyjen tulee olla määrätietoisia ja selkeitä, ei mitään ”älä nyt” - lässyttelyä. Tulee olla myös kärsivällinen ja tutkia asioita. Useimmiten vika on sinussa, hevonen ei ymmärrä mitä tahdot. Koeta uudelleen hieman eri tavalla. Käytä aikaa.

tässä on vinkkelä jos tarvii, kommenkoita kiitos
10520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

EN MÄÄ VOI OIKEIN AUTTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! MÄ EN AUTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! KUN TÄSSÄ ON KYSE HEVOSTEN KÄSITTELYSTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Varsin hyvä kirjoitus hevosen peruskäsittelystä, tuo pitäisi opettaa jo ensimmäisellä alkeiskursilla ennen hevosen selkään kiipeämistä.

Tuosta "turvalla tökkimisestä" senverran; Hevonen ei välttämättä "halua liikuttaa jalkojasi", vaan saatta pyytää tai vaatia lupaa ylempiarvoisen kanssa "seurusteluun", ja sitämyöden laumahierarkiassa nousuun.
Johtajan haastamisessa onkin sitten toinen meininki...

Äänestä

Niinpä mulla oli noita ongelmia mutta kun aloin harjoitella niin poni kunnioittaa jo paljon paremmin

Äänestä

tosi hyvä

Äänestä

kiitos
oli vaivalloista kirjoittaa toi
ja walpuri33v oon samaa mieltä!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Kiitos itsellesi!
    Jos edes yksi hevosten kanssa toimiva ottaa oppia "kirjoituksestasi", niin silloin vaivasi ei ole mennyt hukkaan!

    Äänestä

Ylösnosto... LUKEKAA, miettikää...

Äänestä
  • Edellenkin... maastakäsin!

    Äänestä

  • ja TAAAS...

    Äänestä

  • ylösnosto

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ittut kirjoitti:

Ilman selvää johtajuutta hevosen käsittely ja ratsastus muodostuvat ongelmalliseksi. Se, joka liikuttaa hevosen jalkoja on johtaja! Tämä yksinkertainen perusasia kannattaa pitää koko ajan mielessä kun olet hevosen kanssa. Johtajuuden puutetta on mm. seuraavissa tilanteissa:



hevonen ei pysy paikoillaan hoidettaessa tai varusteita laitettaessa
hevosta ei saa kiinni tarhasta/laitumelta
hevonen käyttäytyy uhkaavasti, kääntää peräpäänsä kohti
hevonen koettaa ahdistaa karsinassa seinän väliin
hevonen tökkii turvallaan
hevonen lähtee liikkeelle satulaan kiivetessä ilman lupaa
joudut siirtymään hevosen tieltä
vaikeuksia traileriin lastaamisessa



Muitakin syitä em. käyttäytymiseen voi toki olla, mutta johtajuuden ollessa selvää, voidaan muut ongelmat tunnistaa helpommin. Kun em. ongelmia ilmenee eikä niitä hoideta pois, pahenee tilanne aikaa myöten. Hevosella on aikaa lisätä painetta vähitellen, se oppii joka kerta huonoista tavoistaan. Yksikin ongelma on liikaa ja kasvaa helposti suureksi. Jotkut hevoset esim. eivät anna ottaa kiinni, mutta seisovat ihan kiltisti kun ovat kiinni. Tunnista tilanteesi!



Johtajuutta hankittaessa on syytä muistaa, että kaikkea hevosen toimintaa säätelee itsesäilytysvaisto, tarve pysyä hengissä. Se ohittaa aina kaiken muun ja siitä ei hevosta voi kouluttaa pois. Tästä seuraa, että hevonen on aina oikeassa! Se tekee vääriä ratkaisuja vain ihmisen näkökulmasta, ei omasta. Hevoselle johtajuus on yksiselitteistä, se on tai ei ole. Siitä ei neuvotella. Ikävä kyllä hevonen ei voi olla ystävä, jonka kanssa sovitaan mitä tänään tehdään. Johtaja päättää, mitä tehdään.



Johtajuus on luottamusta ja eräänlaista ”selittämätöntä” yhteyttä ihmisen ja hevosen välillä, joka taas liittyy niin hevosella kuin ihmisellä tekijöihin ”mind, body and spirit”.



Testaa aina ennen ratsastusta missä mennään. Myös hevosella kuten ihmiselläkin on erilaisia päiviä. Joskus ollaan ns., läsnä joskus taas ei. Väistättäminen on yksikertainen tapa testata johtajuutta. Testata voit seuraavasti: väistätä hevosta maasta käsin, sivulle ja taakse. Seiso pään vieressä ja vie kätesi kohti hevosen takapäätä. Takapää väistää, mutta huolehdi että etupää pysyy paikallaan eikä tule sinun päällesi ts. älä siirry eli äläkä anna hevosen liikuttaa jalkojasi. Toista molemmin puolin pari kertaa. Myös peruttaminen on tärkeää. Kävele hevosta kohti päin turpaa ja pidät kädet leveällä hevosen molemmin puolin. Jos homma on hanskassa, muutama askel niin sivuille kuin taakse riittää. Jos ilmenee ongelmia, on syytä aloittaa peruutuksesta. Peruuta silloin useita askeleita ja toista harjoitus muutamia kertoja. Peruutus toimii myös ratsastaessa ongelmatilanteissa.



Jos johtajuus on kateissa maasta käsin työskentelyssä, ei sitä voi mitenkään saavuttaa selästä. Suurin osa ratsastajista ”tuntee” hevosensa vain selästä ja ongelmiinkin haetaan ratkaisuja vain selästä käsin. Kannattaa miettiä, onko syytä tänään ratsastaa ollenkaan kun hevonen ei tunnu olevan ”läsnä”.



Kun hevonen on vapaana laitumella, väistätä kävelemällä "päälle" viistosti pään suunnasta. Heilauta ylävartaloasi kun olet melkein kiinni tyyliin "antaa vetää siitä". Näin hevoset tekevät keskenään jatkuvasti. Sillä pidetään arvojärjestystä yllä ja samalla valppaus säilyy laumassa. On seurattava koko ajan johtajaa, koska jos tulee vaaratilanne, niin säilyt hengissä, kun lähdet pakoon johtajan perään. Jos hevonen tulee luoksesi, älä anna sen tökkiä turvallaan. Se haluaa vain liikuttaa jalkojasi ja katsoa paikkaasi laumassa. Hevosen tulee kunnioittaa sinua, ei pelätä. Respect and respond on tavoite.



Raipan käyttö voi joskus olla tarpeen ikään kuin käden jatkeena, ei lyöntivälineenä.



Hevonen kyllä seuraa helposti narun perässä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisit johtaja, vaan hevonen odottaa saavansa ruokaa. Siksi taluta hevosta aina pään vierestä, mutta löysällä narulla. Jos tämä ei onnistu, et ole johtaja. Mutta jos hevonen lähtee nykäisemättä narusta liikkeelle, kun sinä lähdet ja pysähtyy nykäisemättä, kun sinä pysähdyt, olet johtaja. Tee myös tätä harjoitusta, joka kerta kun menet ratsastamaan. Eli kun viet hevosta kentälle, älä revi sitä suusta liikkeelle äläkä kävele sen edellä ja taluta kuin koiraa. Ei sen puolen, ei hyvää palveluskoiraakaan vedetä narussa perässä, vaan se kävelee tiiviisti vierellä.



Tärkeää on väistättämisessä omalla kehollaan ilmaista olevansa tosissaan ja päättäväinen. Pieneenkin vastusteluun tulee puuttua jämäkästi. Käskyjen tulee olla määrätietoisia ja selkeitä, ei mitään ”älä nyt” - lässyttelyä. Tulee olla myös kärsivällinen ja tutkia asioita. Useimmiten vika on sinussa, hevonen ei ymmärrä mitä tahdot. Koeta uudelleen hieman eri tavalla. Käytä aikaa.

tässä on vinkkelä jos tarvii, kommenkoita kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu