Jan Vapaavuori Pieksämäelle ensi huhtikuussa

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori saapuu Pieksämäelle 8.4.2016 Etelä-Savon kauppakamarin ja Pieksämäen kaupungin #Rytminmuutos –seminaariin. Seminaari on jatkoa tänä vuonna pidetylle talous- ja rahoitusfoorumille, jossa pääpuhujana oli Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Pieksämäellä pidettävän tilaisuuden muut puhujat julkistetaan tammikuussa. Luvassa on mielenkiintoisia päivän polttavia puheenvuoroja talouden ja valtakunnan politiikan näkökulmista.

Varapääjohtaja Jan Vapaavuori muistetaan Pieksämäellä ja Etelä-Savossa ministerinä, joka tyrmäsi kaupungin Ideapark –hankkeen. Vapaavuoren tiukkuus koitui Pieksämäen Veturitallien onneksi.

Seminaarin yhteyteen järjestetään varapääjohtaja Jan Vapaavuorelle tutustumiskäynti uuteen Pieksämäen seudun vetovoimatekijään.

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/jan-vapaavuori-pieksamaelle-ensi-huhtikuussa-320738
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä nyt aloittaja ylitti itsensä ja hienosti liitti koko uutistekstin tähän aloitukseen. Mitähän aloittaja tällä yrittää saada aikaan? Miksei aloittaja kommentoi uutista mitenkään?

Äänestä
  • Olisit sinäkin samalla voinut kommentoida kun kerta viitsit tänne kirjoittaa.

    Äänestä

"Seminaarin yhteyteen järjestetään varapääjohtaja Jan Vapaavuorelle tutustumiskäynti uuteen Pieksämäen seudun vetovoimatekijään."

En tiedä kuka kyseisen lauseen on muotoillut, mutta tyhjyyttä kumiseva veturitori EI TODELLAKAAN VASTAA Ideaparkin 100milj.€ investointia!

Ideapark olisi ollut yksityisrahalla tehty kaupanalan investointi jollaista ei tällä paikkakunnalla ja koko itä-suomessa ole koskaan nähty.
Kaupungin rahalla tehty veturiareena on suorastaan ala-arvoinen lohdutuspalkinto tämän investoinnin menetyksestä.

Silti "joku" paikallinen taho on ottanut asiakseen kutsua ja esitellä tälle Helsingin herralle tätä liiteriä kuin se olisi jonkinlainen vastaavaa kokoluokkaa oleva saavutus paikkakunnan yritystoiminnalle.

Sama äijä järjesti heti perään Kuopion Matkukseen lähes saman kokoisen kaupanalan investoinnin joka on noin 3-4 kertaa kauempana kaupungin keskustasta moottoritien varressa ja perusteli Pieksämäen kauppakeskusta yhdyskuntarakennetta hajauttavaksi, koska se oli mukamas liian kaukana keskustasta!

Olisi kiva saada nimet tietoo kuka tämä "mulkero" on joka hänet tänne kutsui..?

Äänestä

Oletetaan että muuan saman puljun kansanedustajan suku puuhastelee Toivak... eiku Mikkelissä kauppakeskusta niin mitä tämä "mulkero"muuta voi kuin torpata PMK Ideaparkin?

Äänestä

Vapaavuori ilmoittautui hiljattain Kokoomuksen puheenjohtajakisaan haikailemalla uutisissa paluuta Suomen politiikkaan.... Valtiovarainministeri Vapaavuori mmmmm. Ei ainakaan rakenneta kehä kolmosen pohjoispuolella....

Äänestä

Katainen, Vapaavuori, Stubb. Kyllä Kokoomuksen nykypoliitikoilla on mahtavat referenssit Suomen talouden tasapainottamisesta. Kokemusta löytyy ja tuloksia on saatu aikaan. Näistä on hienoa kuulla lisää ja odotusarvo on korkealla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


18-9 kirjoitti:

Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuori saapuu Pieksämäelle 8.4.2016 Etelä-Savon kauppakamarin ja Pieksämäen kaupungin #Rytminmuutos –seminaariin. Seminaari on jatkoa tänä vuonna pidetylle talous- ja rahoitusfoorumille, jossa pääpuhujana oli Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Pieksämäellä pidettävän tilaisuuden muut puhujat julkistetaan tammikuussa. Luvassa on mielenkiintoisia päivän polttavia puheenvuoroja talouden ja valtakunnan politiikan näkökulmista.

Varapääjohtaja Jan Vapaavuori muistetaan Pieksämäellä ja Etelä-Savossa ministerinä, joka tyrmäsi kaupungin Ideapark –hankkeen. Vapaavuoren tiukkuus koitui Pieksämäen Veturitallien onneksi.

Seminaarin yhteyteen järjestetään varapääjohtaja Jan Vapaavuorelle tutustumiskäynti uuteen Pieksämäen seudun vetovoimatekijään.

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/lahella/jan-vapaavuori-pieksamaelle-ensi-huhtikuussa-320738

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu