Paavo Väyrynen puhui täyttä asiaa

Valtiotieteiden tohtori Paavo Väyrynen puhui täyttä asiaa tänä aamuna aamu-tv:n lähetyksessä Mtv-3:lla 21.12.2015
Suomessa tällä hetkellä harjoitettava politiikka on pelkästään yhden totuuden politiikkaa.
Vaihtoehdot ovat täysin mahdoton yhtälö niin mediassa, hallituksessa, kuin oppositiossakin. = (tyhmää ja tuhoisaa politiikkaa)
Vienti-, työllisyys-, talous-, velkaantumisen pysäyttäminen jne. jne. ei tule paranemaan nykyhallituksen keinoilla.
Ruotsi on täysin verrattavissa Suomeen ja heillä kaikkia toimii tosi hyvin. (Ruotsilla on oma valuutta)
Suomessa kuvitellaan, että kaikki mikä tulee ulkomailta on monin verroin parempaa, kuin meillä täällä pienessä kotimaassa harjoitetaan.
Ei tule mitään katastrofia, jos erotaan eurosta.
Korkeintaan pieniä muutosvaiheen ongelmia, jotka eivät kokonaisuuteen nähden ole lainkaan merkityksellisiä.
Tätä mieltä minäkin olen kokoajan ollut.
Haloo poliitikot missä on se kuuluisa ihmis-järki?!!!
56119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

"Ei tule mitään katastrofia, jos erotaan eurosta". Euroon liittyminenhän oli katastrofi. Ei se tästä ainakaaqn huonone!!

Äänestä
  • Aivan oikein sanottu.

    Äänestä

  • Eläke68v kirjoitti:

    Aivan oikein sanottu.

    Katastrofi jatkuu, vai pitäsikö jo sanoa , Kataistrofi.

    Äänestä

  • kerpeleen.perseet kirjoitti:

    Katastrofi jatkuu, vai pitäsikö jo sanoa , Kataistrofi.

    Kyllä tuo alettiin jo Holkerin hallituksen aikana tän katastrofin valmistelut, 1987.

    Äänestä

Paavo on tunnetusti Venäjämielinen ja aina ketunhäntä kainalossa.
Eurosta eroaminen ei ole mikään pikkujuttu, valuutaksi voi tulla vaikka Rupla.
Demari toimittajat ne siellä jakopolitiikan puoleen itkevät. Ruotsissa Raifeld laittoi jakopolitiikan järjestykseen, Englannissa Tatcher, tuollaisia poliitikkoja Suomi nyt tarvitsee. Luulin Sipilän olevan sellainen, mutta nyt on jo pyörtänyt liikaa päätöksiä.
Kekkostakaan ei saada enää takaisin, mutta siinä oli valtiomiestä aikanaan. Ei edes AY liike päässyt niskan päälle.
Berner voitaisiin vaihtaa pääministeriksi ja Sipilä liikenneministeriksi, niin jotain muutosta velkakellon ääneenkin voitaisiin saada.
Paavo taas sitten jo eläkkeelle, kuten ikäpuolikin jo näyttää.

Äänestä
  • Mites se euroon liittyminen oli sitten pikkujuttu? Kahden miehen äänillä siihen mentiin: Lipposen ja Niinistön.

    Ei kannata uskoa niitä pelotteluja. Niillä manipuloidaan tyhmää kansaa, joka pelkää kaikkea uutta. Tutumpaa meille markka-aika on kuin tämä euro, jonka nyt jokainen joka vähänkään asioista ymmärtävä, tajuaa täydeksi fiaskoksi!

    Tarkoitan niitä ihmisiä, jotka ovat eläneet aikuisina markka-aikana. On paljon nuoria, jotka eivät ole nähneet muuta kuin tämän euroajan ja luulevat olevansa taivaassa!

    Äänestä

  • Mikähän tyyppi olet ? Berner aikoo laittaa suomalaiset työttömiksi ja kyykkyyn äärikapitalismillaan.

    Äänestä

  • Huihait kirjoitti:

    Mikähän tyyppi olet ? Berner aikoo laittaa suomalaiset työttömiksi ja kyykkyyn äärikapitalismillaan.

    Se kuuluu asiaan globaalin kapitalismin edetessä, kai tuon olet jo tajunnut.

    Äänestä

Väyrynen puhui asiaa,kannattais nykyisten pyrokraattien kuunnella,mutta eivät halua edes keskustella tästä.Onhan tämä perseestä jungataan vuosikausia ja kaikki menee huonommaksi.Katsokaa nyt hyvänen aika muita pohjoismaita,Ruotsi, Tanska siinä aluksi esimerkkiä.

Äänestä

Kyllä Väyrynen puhui aamuteeveessä asiaa. Kas kun saikin noin paljon ruutuaikaa, eikös se ollut mtv 3 puolella. Katsomosta varmaan näkee. Puhui liittovaltiostakin, median pitäisi jo herätä ja kertoa mitä HALLITUS ja päättäjät ovat jo pitkään suunnitelleet.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13941034/tarkoitus-euroopan-tuhoaminen

Sanotaan EI liittovaltiolle, EI eurolle ja EI Sipilälle, Soinille ja Stubille. Pyritään saamaan pohjoismaiden kanssa enemmän yhteistyötä, ehkä yhteinen valuutta. Ollaan samaa mentaliteettiä ja reunavaltioita.

Äänestä

Kuunnelkaa ja miettikää:

http://www.katsomo.fi/#!/jakso/33001003008/huomenta-suomi/555502/vayrynen-eu-kayttaa-pakolaiskriisia-liittovaltiokehityksen-syventamiseen

Äänestä

Kyllä se oma valuutta olisi parempi, kun sen pystyis tevalmoimaan. Niinkuin nykytilanteessa olisi tarpeen. Nyt kun ei ole devalvointi mahdollisuutta, eikä palkkoja voi alentaa yhteiskuntavastaisten ay terroristien takia. Menee lopullisesti Suomen kilpailukyky. Kohta olemme samassa tilanteessa kuin Kreikka on nyt.

Äänestä
  • Jaa, että se on AY liikkeen vika, jos halllitus toisensa perään nostaa veroja, jotta voimme jakaa rahaa optioina, sekä Afrikkaan ,Venäjän jätevesilaitokselle, ym.?

    Et edes tiedä, mitä devalvointi tarkoittaa!!

    Palkkojen ostovoima heikkenee hintojen nousun myötä. Tästä seuraa konkurssien aalto.

    Itse kävin 90 luvun alussa Saksassa ostoksilla siihen aikaan, kun markka laitetteiin kellumaan. Markan arvo heikkeni hinnat nousi 14%. Ostokseni Saksasta halpeni saman verran. Lähdin melko pian uudelleen ostosreissulle saksaan .Tämä kannatti. ,koska suomi devalvoi muistaakseni 16%, tilla. Eli sama suomeksi. Hinnat nousi tämän 16% kaupassa. Tällä tavoin säästin yhden syksyn aikana yli 30 % ,koska Saksassa oli pienempi ALV vero käytössä.

    Äänestä

PAAVO lIPPOSEN JA sAULI nIINISTÖN KUNINGASAJATUS OLI RAHALIITTO JA SEN AVULLA EUN YTIMEEN.Sitä pojat ajoivat kuin käärmettä pyssyyn.Kansan ei annettu päättää kansanäänestyksellä,koska sen ymmärsivät kumpikin että kansa ei markasta luovu vapaaehtoisesti.

Rahaliiton epäilijöitä oli paljon ,mutta heidät vaiennettiin huutamalla.

Äänestä
  • https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

    Suomi irti EU,sta.

    Reilusta miljoonasta jäsenestä miehiä oli vuoden lopussa 562 558 (53,7 prosenttia) ja naisia 484 463 (46,3).

    http://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/sakn-jasenmaara-kasvoi-viime-vuonna

    ___________________

    Miksi liittojen jäsenet ei osallistu tähän aloitteeseen,

    jos eroaisimme EU,sta ja eurosta voisimme omalla rahalla työllistää

    vähitellen ne kaikki 600tuh, ihmistä jotka nyt ovat työttömänä,

    osa varmaan ansiosidonnaisella päivärahalla mutta melkoinen osa

    peruspäivärahalla.

    Miksi edes työttömät ei osallistu?

    Jos haluatte säilyttää työpaikkanne tai päästä töihin niin ottakaa nyt osaa tähän ja levittäkää tietoa kaikkia mahdollisia kanavia pitkin,

    meitä on niin paljon että lista saataisiin täyteen parissa päivässä,

    ja jo keväällä tämä eroasia olisi pakko käsitellä eduskunnassa.

    Omalta pankilta saataisiin lainaa vaikka aluksi miljardi, sillä saataisiin työtä jo 35,lle tuhannelle kohtuullisella palkalla ja lainaa maksettaisiin verotuloilla , pelkkä työn verotus toisi jo yli 300 tuh, ja sijoitustuotot

    lisäksi,

    näin säästyisi työttömyysrahat ja muut sosiaalimenot joita työttömyyden vuoksi kertyy miljardeja, näin ei voida jatkaa.

    EU, jsm, ja EKP,lle maksetut korot vie kolme miljardia,

    ja miten paljon nielee euron tukiaiset?

    Ero on ainut ratkaisu.

    Äänestä

  • huultenheilutusta kirjoitti:

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

    Väyryseltä:

    "Euroeron kannatus kasvaa edelleen, kun suomalaiset tulevat laajemmin tietoisiksi siitä, että oman valuutan käyttöönotto antaa mahdollisuuden luopua palkkojen alentamisesta, eläkeindeksien jäädyttämisestä ja kipeimmistä valtion menoleikkauksista."

    http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208821-euroerolla-vahva-kannatus

    Äänestä

  • bcvbbcvn kirjoitti:

    Ei nää "Erkit"oikein tajua näitä juttuja.

    Äänestä

  • huultenheilutusta kirjoitti:

    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1338

    Suomi irti EU,sta.

    Reilusta miljoonasta jäsenestä miehiä oli vuoden lopussa 562 558 (53,7 prosenttia) ja naisia 484 463 (46,3).

    http://www.sak.fi/ajankohtaista/uutiset/sakn-jasenmaara-kasvoi-viime-vuonna

    ___________________

    Miksi liittojen jäsenet ei osallistu tähän aloitteeseen,

    jos eroaisimme EU,sta ja eurosta voisimme omalla rahalla työllistää

    vähitellen ne kaikki 600tuh, ihmistä jotka nyt ovat työttömänä,

    osa varmaan ansiosidonnaisella päivärahalla mutta melkoinen osa

    peruspäivärahalla.

    Miksi edes työttömät ei osallistu?

    Jos haluatte säilyttää työpaikkanne tai päästä töihin niin ottakaa nyt osaa tähän ja levittäkää tietoa kaikkia mahdollisia kanavia pitkin,

    meitä on niin paljon että lista saataisiin täyteen parissa päivässä,

    ja jo keväällä tämä eroasia olisi pakko käsitellä eduskunnassa.

    Omalta pankilta saataisiin lainaa vaikka aluksi miljardi, sillä saataisiin työtä jo 35,lle tuhannelle kohtuullisella palkalla ja lainaa maksettaisiin verotuloilla , pelkkä työn verotus toisi jo yli 300 tuh, ja sijoitustuotot

    lisäksi,

    näin säästyisi työttömyysrahat ja muut sosiaalimenot joita työttömyyden vuoksi kertyy miljardeja, näin ei voida jatkaa.

    EU, jsm, ja EKP,lle maksetut korot vie kolme miljardia,

    ja miten paljon nielee euron tukiaiset?

    Ero on ainut ratkaisu.

    Tällä tavoin toimien Suomessa olisi joka alalla monopoli. Hinnat erittäin korkealla.
    Kansa hakisi lähes kaiken tarvitsemansa ulkomailta, kuten hakevat jo nyt Virosta, tai keski - euroopasta.

    Äänestä

Paavo tietää asioista aina, mutta kun hän ei ole eurouskovainen kuten nämä mainitut kaksi herraa, luulevat tietävänsä paremmin, ei sitä voi ottaa käsittelyyn, hän astuisi liian isoille varpaille,maan asioista viis.?

Äänestä

Parempi pysyä vaan eurossa ja tehdä töitä hieman enemmän. Julkisen sektorin palkan alennus 10 prosenttia ja lomaedut muiden tasolle.
Kyllä se verotuksen tarve pienenee ja devalvaatio on tehty.
Yksityinen sektori on jo nyljetty kilpailuttamalla julkiset hankinnat.

Äänestä
  • "Yksityinen sektori on jo nyljetty kilpailuttamalla julkiset hankinnat."

    Joo, sellainen oli EU:sta tullut pakko, se kilpailutus.

    Äänestä

Paavo Väyrynen on kokenut poliitikko osaa katsoa yhtä aikaa länteen ja itään, ajattelee kokonaisuudessaan Suomen kansan etua.

Äänestä
  • Niin on .

    Äänestä

  • Paavon silmät on aina katsoneet länteen ja itään miten sattuu. Ei tee äijästä yhtään viisaampaa.
    Populismilla yrittää valtaa saada ja tyhmiä höynäyttää.
    Ero €urosta tässä tilanteessa olisi taloudellisesti mahdotonta, koronnousua, luottoluokituksen laskua ja velan summan kasvua olisi luvassa.
    Euroalueen sotilaallinen turvakin heikkenisi ja Putin taputtaisi pieniä karvattomia käsiään.
    Euroalue on kuitenkin maailman toiseksi vahvin talousalue, heti Amerikan jälkeen, Venäjä on vain murto-osa siitä.
    Suomi kuuluu Eurooppaan ja länteen on Niinistökin sanonut ja luotan häneen enemmän kuin Väyryseen.
    Laitetaan vaan itse oma pesä kuntoon, eikä haasteta eripuraa, niin tulevaisuus on meidän.
    Tehdään ja myydään tuotteita vieläkin tehokkaammin, niin pärjäämme kyllä maailmalla. Verotusta pitää saada laskettua ja byrokratiaa, sekä säännöstelyä purettua nopeasti, niin nousu kyllä alkaa.

    Äänestä

  • AjatteleeErkki kirjoitti:

    Paavon silmät on aina katsoneet länteen ja itään miten sattuu. Ei tee äijästä yhtään viisaampaa.

    "Euroalueen sotilaallinen turvakin..."

    Kuten tuolla perussuomalainen talousblogisti kirjoittaa:

    "Euroa ei voi enää järkiperäisesti perustella taloudellisin syin. Ne, joiden mielestä asia on turvallisuuspoliittinen, kehottaisin hylkäämään euron (se on raha, ei pommikone) – ja keskittymään vaikka sotilasliitto Naton kysymykseen. Se on mielestäni enemmän turvallisuuspoliittinen kysymys.

    Niille, jotka tosissaan uskovat, että Venäjälle euroton Suomi on vain suupala, toivon, ettei tuontifolio pääse Tokmannilta loppumaan. Sitä tarvitsette päähineidenne tekoon."

    http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208871-kuka-ohjasi-aanestysvalintaasi

    Erkille hän näyttää suosittelevan foliohattua.

    Kyllä luotan aina parhaiten Paavoon, sanokootpa vaikka tuhat äärioikeisto-Erkkiä ihan mitä tahansa haluavatkin!!!

    Äänestä

  • puurot.ja.vellit kirjoitti:

    "Euroalueen sotilaallinen turvakin..."

    Kuten tuolla perussuomalainen talousblogisti kirjoittaa:

    "Euroa ei voi enää järkiperäisesti perustella taloudellisin syin. Ne, joiden mielestä asia on turvallisuuspoliittinen, kehottaisin hylkäämään euron (se on raha, ei pommikone) – ja keskittymään vaikka sotilasliitto Naton kysymykseen. Se on mielestäni enemmän turvallisuuspoliittinen kysymys.

    Niille, jotka tosissaan uskovat, että Venäjälle euroton Suomi on vain suupala, toivon, ettei tuontifolio pääse Tokmannilta loppumaan. Sitä tarvitsette päähineidenne tekoon."

    http://susijumala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208871-kuka-ohjasi-aanestysvalintaasi

    Erkille hän näyttää suosittelevan foliohattua.

    Nämähän ovat vain mielipiteitä, joskus voi osua kohdalleen, joskus menee metsään.
    Suomi ei ole sama kuin Norja tai Ruotsikaan. Ruotsin kilpailukyky on todettu selvästi Suomea paremmaksi, olisikohan Rainfeldin politiikalla ollut siihen mitään osuutta ?
    Norja taas on kalastus ja Öljy valtio, perusvarallisuus tulee sieltä. Norjalaiset ovat myös nuukia ja ehkä hieman vanhanaikaisiakin, siellä ei oikeastaan ole ollutkaan sellaista öky kuluttamista ja etujen jakamista kuin Suomessa. Siellä on meidän näkökulmasta jonkin verran jotenkin vanhanaikaista, kuten Saksassakin. Kohteliaisuutta ja työn tekoa arvostetaan.
    Ruotsin lähtökohdat ja perusvarallisuus on ollut Suomea selvästi parempi, mutta kyllä sielläkin aikoinaan Rainfeldin piti tehdä melko kovaa politiikkaa, jotta taloutta saatiin kuriin.
    Suomessa on satsattu varallisuutta paljon koulutukseen, mikä näkyy huippuosaamisena, mutta niin on muissakin Pohjoismaissa tehty.
    Valuutalla ei varsinaisesti paljonkaan ole merkitystä maan talouteen, hyvinvointi syntyy työn teosta ja viennistä tulopuoleltaan. Menopuoli on se Suomen ongelma ja aavistuksen myös laiskuus ja suoranainen yhteiskunnankin rahankäyttö.
    Suomalainen selvästi kestää huonosti hyvinvointia ja vaatiminen, sekä valittaminen on mennyt liian pitkälle. Suomalaisesta sisusta ei ole tietoakaan.
    Meillä on kaikki systeemit melko hyvässä kunnossa, nyt ei muuta kuin itse itseään niskasta kiinni, hieman takapakkia palkoista ja eduista. Jonkin verran enemmän työtä, kaikkien terveiden tehtäväksi, mitään mahdottomia ei tarvitse tehdä.
    Jotenkin tuo EU:n syytteleminen tuntuu Väyrysiä ja muutamaa poliittista toimittajaa henkisesti helpottavan. Se kun vaan ei johda mihinkään, kun ongelmat on pääpiirteissään itse aiheutettu, on ne myös itse ratkaistava.
    Pakolaisia ja maahanmuutajia on maailmassa olut aina, eikä sitäkään voi kaataa EU:n tai €uron piikkiin. Ainoastaan Neuvostoliitossa ja Kiinassa, sekä Pohjois-Koreassa ei maasta muuttajia ollut, halukkaita kylläkin miljoonittain.
    Suomeen mahtuu ja on pakkokin tulla ihmisiä jostain muualta, muuten ei eläkkeet hoidu, eikä sosiaaliturvakaan. Homma täytyy saada hoidettua hallitusti ja nopeasti porukka yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi.
    Aikoinaan Suomestakin lähdettiin pakolaisiksi ja muutettiin toisiin maihin melko runsaasti, integroiduttiin sen maan systeemeihin ja työtä tekemällä siitäkin selvittiin. Saatettiin olla juoppojen maineessa, mutta seuraava sukupolvi olikin jo paljon fiksumpaa.
    EU ja €uro on edelleen meillekin suuri mahdollisuus, ei tästä niin monta vuotta ole kun Ruotsalaiset meitä kovasti kadehtivat. Todellisuudessa Ruotsin ja Suomen välillä ei nytkään niin suuria eroja ole, Suomi vaan on hieman jäännyt junasta. Edelleen Suomessa on elektroniikka osaamista miljardien edestä, puuta siirtyy metsistä ja rakennetaan maailman laadultaan parhaat risteilijät.
    Velaksi eläminen vaan on saatava aisoihin ja itsetuntoa parannettua, sekä myyntimiesten hieman maailmalla skarpattava. On opittava myymään laadulla, eikä halvalla hinnalla, valuutta keinottelemalla !
    Suomen vasemmistolaisten talousosaajien, toimittajien laitettava itse folio lakit päähän, sekä muutaman Persu rasistin myös !

    "folio lakit päähän, sekä muutaman Persu rasistin myös !"

    Kyllähän tuo Erkillekin folihattua suositellut perussuomalainen talousbloggari on kaikkea muuta kuin rasisti, muutti muuten Kreikkaan paikan päälle katsomaan mitä siellä tapahtuu ja miten euro ja sen säännöt vaikuttavat kansaan, on harvinaisen fiksu kaveri.

    Erkki sen sijaan toistele ulkoa opittua jargoniaan kuin opetettu papukaija eivätkä ne opetetut papukaijatkaan ymmärrä mitä asioita toistelevat...

    Äänestä

  • Jaa, a. Tuleeko se parhaiten esille siinä hänen harrastamassaan jalasmökki petkutuksessa, vai missä se tulee? Nosti PETOKSELLA eduskunnasta matkakulukorvauksia Rovaniemelle jalasmökkiin. Vaikka asui vaimonsa omistamassa asunnossa Helsingissä!!!

    Kehtaa saatanan PELLE olla edelleen politikassa mukana!!!!!

    Äänestä

  • PuurotJaVellitSekaisin kirjoitti:

    "folio lakit päähän, sekä muutaman Persu rasistin myös !"

    Kyllähän tuo Erkillekin folihattua suositellut perussuomalainen talousbloggari on kaikkea muuta kuin rasisti, muutti muuten Kreikkaan paikan päälle katsomaan mitä siellä tapahtuu ja miten euro ja sen säännöt vaikuttavat kansaan, on harvinaisen fiksu kaveri.

    Erkki sen sijaan toistele ulkoa opittua jargoniaan kuin opetettu papukaija eivätkä ne opetetut papukaijatkaan ymmärrä mitä asioita toistelevat...

    Erkki twstaa taas, mutta kuka on Erkille opettanut papukaijamaisen toiston? Saako Erkki hiukka kahvirahaa tjtn.

    "EU syytää satoja miljoonia propagandaan

    EU käyttää vuosittain satoja miljoonia euroja verovaroja luodakseen myönteistä kuvaa unionista.

    EU on luonut muun muassa omia tv-kanaviaan ja toimittajille suunnattuja koulutusohjelmiaan.

    Unioni jakaa Timbron mukaan rahaa ajatushautomoille ja organisaatioille, jotka ovat tiiviimmän eurooppalaisen yhteistyön kannalla. EU-kritiikki ei rahaa saa."

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2009/07/28/eu-syytaa-satoja-miljoonia-propagandaan/200917191/12

    Tästä löytyy paljon lisääkin jopa humoristista aineistoa kuinka unionin virkamiehille alettiin maksaa salaa nettikirjoituksista joissa kehutaan unionia, kauhean noloa joka tapauksessa.

    Äänestä

  • neuropean kirjoitti:

    Hyvä kysymys.

    Äänestä

Paavo väyrynen kuuluu ""väärien"" ihmisten kastiin. Eli väärät ihmiset eivät saa tehdä oikeita tekoja, mutta oikeat ihmiset saavat tehdä vääriä tekoja.

Äänestä

Taitaa viimeinkin kansalle selvitä että Väyrynen on aivan ylivoimainen poliitikko tietotaidoiltaan-kokemukseltaan kaikkiin nykyisiin poliitikkoihin verrattuna.
Muut ovat aivan kevyttä kamaa Väyrysen rinnalla.

Äänestä
  • Muutama vuosi sitten sehän oli nimenomaan väyrynen,joka nosti keskustan ylös suosta.siitä saa sipilä kiittää paavoa.vaan eipä muistanut viisasta konkaria ministerinsalkkuja jakaessaan.kyllä se sen olisi ehdottomasti ansainnut.jotkut väittävt,että paavo kallellaan venäjälle päin.mitä sitten?jonnekin päinhän tässä on kallistuttava.ja onko saksa sitten parempi?merkeli sai täystuhon aikaan luvatessaan ottaa pakolaisia maahansa ja nyt se on tukkimassa pakolaisia muihin maihin,kun huomasi että tuli luvattua liikoja.saa taatusti rauhanpalkinnon vuoden päästä.

    Äänestä

  • Tuleeko se esille jalasmökkiavustuksien myötä?

    Ei me järkevät suomalaiset olla yhtä sokeita tosiasiolle kuin nämä hurmoshenkiset
    KEPU pellet!! Väyrynen on täysi PELLE, eikä se siitä miksikään muutu. Osoittaahan se jo ettei mies kykene uudistumaan mitenkään!! Luulee olevansa korvaamaton, eikä osaa lähteä politiikasta pois muuten kuin saappaat edelle kantamalla, kuten kävi ingvar s melinillekin. Luoja meitä suojelkoon kaiken laisilta väyrysiltä ja armahtakoon kansan näin joulun jälkeen hulluilta.

    Äänestä

  • Väyrynen vetäytyy, kun ollaan maaliviivoilla, se antaa silloin A I N A puolueensa johtaa tilanteen. Pro-euro-kepu ei sopeudu, kai se tiedetään sanomattakin.

    Kukaan ei varmaan estele Väyrysen keräilemiä "lisäpisteitä" tällä teemalla, mutta en pysty enää monen yrityksen jälkeen uskomaan, että nämä vastakkaiasettelupolitiikalla ratsastavat ehkä "populistit" voisivat olla tosissaan viime metreillä. Jos nyt ei suoraan ns. "silmiin sahata" tällä teemalla ihmisiä, niin ei se uskalla yksin valtakoneistoa alkaa kampittaa vanhalla iällään.

    Saa sitä tehdä ja olla tätä mieltä, ei kukaan pane kriittisistä hanttiin, ellei suoraan aja "pedonkitaan" tällä hankkeellaan. En vaan enää usko mihinkään.

    Äänestä

Kyllä Suomi lamasta selviäisi, kun maalaisjärjellä menot ja tulot laittettaisiin tasapainoon. Nyt sitä yritetään tehdä niin, että rikkaat eivät kärsisi, vain köyhiltä otetaan. Maalaisjärki sanoo että ei hyvää seuraa. Kaikkien pitää hyväksyä vyön kiristys. Palkat ovat olleet jo monta vuotta jäissä ja varmaan hyväksytään, että olisi myös jatkossa, jos hinnat eivät samaan aikaan nousisi (ostovoima) ja myös rikkaat osallistuisivat talkoisiin.

Vähennettäisiin kallispalkkaisia virkoja ja EU-meppejä, kohtuullistettaisiin ylisuuret palkat. Miksi esim. valtion viroissa voi joku tienata yli 100 000 euroa vuodessa? Yksityisyrittäjät saavat tienata miten paljon vaan, en karehdi heitä, mutta meidän veroeuroista maksettavia johtajien palkkoja PITÄÄ kohtuullistaa. Miksi näistä ei puhuta mitään?

Äänestä
  • Väyrynen puhuu aina asiaa, silloin kun hänet päästetään puhumaan. Olen pitänyt Paavo Väyrystä viisaimpana poliitikkona jo vuosikymmeniä.

    Äänestä

  • näinonmarjat kirjoitti:

    Väyrynen puhuu aina asiaa, silloin kun hänet päästetään puhumaan. Olen pitänyt Paavo Väyrystä viisaimpana poliitikkona jo vuosikymmeniä.

    Hyvä Paavo Väyrynen

    Äänestä

  • näinonmarjat kirjoitti:

    Väyrynen puhuu aina asiaa, silloin kun hänet päästetään puhumaan. Olen pitänyt Paavo Väyrystä viisaimpana poliitikkona jo vuosikymmeniä.

    Vai että oikein tuollainenkin typerys löytyy. missähän vajakkimaailmassa sinäkin typeryksen rääpäle olet elänyt väyrynen on historian fossiili joka elää menneessä maailmassa asia on juuri näin

    Äänestä

"Yksityisyrittäjät saavat tienata miten paljon vaan, en karehdi heitä, mutta meidän veroeuroista maksettavia johtajien palkkoja PITÄÄ kohtuullistaa. Miksi näistä ei puhuta mitään?" Rietiäkö?

Anteeks, mut meni yli hilseen, juuri tuo alku yks. sisältää koko tän hetken kurjuuden. Osa teollisuudesta ei kykene investoimaan esim. tuotannon tehostamiseen, koska yhtiöhallitukset päättävät "voitonjaon" omiin PERSEISIINSÄ, eiväkkä pätkää.....

Sijoitusyhtiöt (joitten armoilla eläny) vaan päättää näin.

Äänestä

Nykypolitikot ovat naiveja noviiseja Väyrysen. rinnalla.

Äänestä
  • Kumma vaan että Väyrynen on ikäänkuin väärässä puolueessa, sellaisessa joka kannattaa euroa ja EU:ta, EU-parlamentissakin kepu on ryhmässä joka kaikkein kiivaimmin ajaa maataloustukia alas.

    Äänestä

Suomi on pilattu. Suomi on nykyisin kehitysmaa ja eläintarha.

Lapsemme ja lapsenlapsemme tulevat syyttämään sukupolveamme Suomen pilaamisesta ja kysyvät syistä.

Toivottavasti Sipilä kumppaneineen on hengissä vastaamassa. Toivon, että historia tullaan kirjoittamaan kirjoihin niin kuin asiat tapahtuivat, nimien ja päivämäärien kera. Vuosi 2015 jää historiaan. Suomi antoi luvan, päättäjämme varta vasten kutsuivat mediassa alkuasukkaat ja pahuuden Suomeen, kaikkialta maailmasta.

Hän, joka tämän kutsun maailmalle viestitti mediassa, tuntenee nahoissaan vastuunsa ja seuraukset. Suomelle ja naiviudelle nauretaan. Suomi on häväisty. Suomen kehitys on lamaannutettu, olemme menettämässä kulttuurisen identiteettimme - ruskeakielisenä (globaaliutta ylenpalttisesti ihannoivina) pikkupojat , siis hallituksemme, antoi tämän tapahtua.

Suomessa toistaiseksi on vielä hengissä veteraaneja - jotain kunnioitusta hallitukselta ja vasinkin SSS-miehiltä ! Julkinen anteeksipyyntö ja virheen myöntäminen veteraaneille ! Hävetkää. Suomi ja suomalaiset ovat päättäjille toisarvoisia, lapsellinen globaaliusihanne on harhaa.

Pahalle ja pahuudelle Suomeen päin avattiin ovet , vapaat ovet, ilman mitään kontrollia, kutsun kanssa vuonna 2015.

Joku tuntee piston sydämessään. Sitä niittää, mitä kylvää.....

Äänestä

Näin teki.

Äänestä

Takinkääntäjä Väyrynen ei missään ole oikeassa ollut tuollainen idiootin typerys!!!
Vai ei ole koskaan mihinkään pyrkinyt äijä ei ole mitään muuta ollutkaan kuin ikeuinen pyrkyri

mätä kepun ikuinen mätä kasa!!

Äänestä
  • Sulla on aika huonot, tai oikeastaan olemattomat perustelut.

    Äänestä

  • Tämä nykyhallitus muistuttaa lähinnä Kuusisen Terijoen hallitusta,pelkkä nukkehallitus EU komissaarien ohjauksessa.
    Pisteet Väyryselle.

    Äänestä

KAIKKI TOREILLE JA SUOMI IRTI EU:STA ! . SITTEN VASTA VOIDAAN PUUTTUA JOUKOLLA SISÄPOLIITTISIIN EPÄKOHTIIN ! .

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äly_hoi_älä_jätä kirjoitti:

Valtiotieteiden tohtori Paavo Väyrynen puhui täyttä asiaa tänä aamuna aamu-tv:n lähetyksessä Mtv-3:lla 21.12.2015
Suomessa tällä hetkellä harjoitettava politiikka on pelkästään yhden totuuden politiikkaa.
Vaihtoehdot ovat täysin mahdoton yhtälö niin mediassa, hallituksessa, kuin oppositiossakin. = (tyhmää ja tuhoisaa politiikkaa)
Vienti-, työllisyys-, talous-, velkaantumisen pysäyttäminen jne. jne. ei tule paranemaan nykyhallituksen keinoilla.
Ruotsi on täysin verrattavissa Suomeen ja heillä kaikkia toimii tosi hyvin. (Ruotsilla on oma valuutta)
Suomessa kuvitellaan, että kaikki mikä tulee ulkomailta on monin verroin parempaa, kuin meillä täällä pienessä kotimaassa harjoitetaan.
Ei tule mitään katastrofia, jos erotaan eurosta.
Korkeintaan pieniä muutosvaiheen ongelmia, jotka eivät kokonaisuuteen nähden ole lainkaan merkityksellisiä.
Tätä mieltä minäkin olen kokoajan ollut.
Haloo poliitikot missä on se kuuluisa ihmis-järki?!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu