jotka valittavat yksinäisyydestään.
Ns. yksinäisiä on paljon. Siis miten on mahdollista?
Jos jokainen lopettaisi oman "kohtalonsa" surkuttelun ja ajattelisi, että voisi käydä tervehtimässä ja ilahduttamassa jotain toista yksinäistä, niin pianpa olisi kaksi vähemmän yksinäistä.
Jos taas ei toisten seura kiinnosta, niin eikös se ole ihan oma valinta. Mites siitä voi valittaa???
Saattaa olla ihan naapuruksinakin useampikin yksinäinen, mutta ollaan sitte vissiin niin ylpeitä, ettei voida olla tekemisissä toistensa kanssa. No, olkoot sitte kaikki yhtä yksinäisiä, mutta, ei pitäis valittaakaan.
Kun lopettaa omaan napaansa tuijottamisen ja ajattelee mitä itse voisi tehdä toisen hyväksi, niin siinä se omakin yksinäisyys katoaa.
Hyväksyn yksinäisyys-ajattelun vain sellaisilta, jotka ovat liikuntakyvyttömiä esim. liian isoiksi kasvaneiden miestissien takia.
Ns. yksinäisiä on paljon. Siis miten on mahdollista?
Jos jokainen lopettaisi oman "kohtalonsa" surkuttelun ja ajattelisi, että voisi käydä tervehtimässä ja ilahduttamassa jotain toista yksinäistä, niin pianpa olisi kaksi vähemmän yksinäistä.
Jos taas ei toisten seura kiinnosta, niin eikös se ole ihan oma valinta. Mites siitä voi valittaa???
Saattaa olla ihan naapuruksinakin useampikin yksinäinen, mutta ollaan sitte vissiin niin ylpeitä, ettei voida olla tekemisissä toistensa kanssa. No, olkoot sitte kaikki yhtä yksinäisiä, mutta, ei pitäis valittaakaan.
Kun lopettaa omaan napaansa tuijottamisen ja ajattelee mitä itse voisi tehdä toisen hyväksi, niin siinä se omakin yksinäisyys katoaa.
Hyväksyn yksinäisyys-ajattelun vain sellaisilta, jotka ovat liikuntakyvyttömiä esim. liian isoiksi kasvaneiden miestissien takia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kerrankin tuli tissimieheltä rakentava ehdotus !
Ystäväksi voi ryhtyä myös Punaisen ristin ystäväpalvelun kautta:
https://rednet.punainenristi.fi/ystavatoiminta
Jos joku on omaan napaan tuijottaja, niin tää "tissimies"!
Yököttää tuollainen narsisti!
Jahkaa ja jahkaa ja jahkaa vuorokaudet läpeensä itseään tällä palstalla.
On niin täynnä itseään että KUVOTTAA.
Kuule tissimies, ite oot saanut aikaan tissisi ja oikein rämmit kun raukka et osaa olla tavallinen mies!
Elä hillu täällä normaalien yksinäisten riesana, vaan perusta oma palstasi inhomiestissiesi kanssa.
Kotvan aikaa kuunneltiin sun ruikutusta, mutta nyt ei muuta kuin yököttää!
Jos sulla on ongelmaa, niin mee MIELENTERVEYS-osastolle, mee juttelemaan psykologin ja lääkärin kanssa, mutta LOPETA MÄREHTIMINEN tällä palstalla!
Olet pelkästään HÄIRIKKÖ.
Outoja neuvoja annoit. Tämä Yksinäisyys-palstahan on mielenterveysosastolla!
Tämä on osiossa Henkinen hyvinvointi ja mielenterveys, myös esimerkiksi uni ja unihäiriön kuten yksinäsyyskin liittyvät asiaan. En minä ainakaan itsepintaisesti tulisi känsästä kämmenessäni ruikuttamaan tänne vaikka asia terveyteen liityykin.
Tissimiesten tarkoitus on aivan jokin muu kuin keskustella ylipäätänsä yhtään mistään asiasta.
Olet raivostuttava tyypillinen suomalainen narisija. Narinan jälkeen eivät miestissivitsitkään jaksa enää naurattaa. :-(
Kyllä minunkin naapurustossa on niitä yksinasuvia - sitä, että ovatko he silti seuran tarpeessa, en osaa sanoa. Onhan se myös niin, ettei kaikilla synkkaa yhdessä ja se jutustelu jää muodolliselle tasolle, ei päästä samalle sävelelle. Jos muutaman kerran ehdottaa jotain ja toinen ei ota tarjotusta vastaan, niin ei voi tuppautua. Taloyhtiössä olen järjestänyt kesällä muutaman kerran ulkona kokoontumisen ja pyytänyt mukaan ja yrittänyt haastella enemmän kuin tervehdyksen, mielipiteet säästä, koirasta, ym, mutta jos kaveri ei tule vastaan, niin ei voi tuppaantua. Siitä huolimatta saattaa olla, että he kaipaisivat ystäviä, mutta minä en ole se sopiva ihminen siihen.
Nyt jouluviikolla tein muutaman rohkean aloituksen. Soitin hyvänpäiväntutun ovikelloa mukana pientä: suklaata, kahvia, ym, ja kerroin vain poikkeavani tuomaan hyvänjoulun toivotukset. Ja parissa paikassa pyydettiin käymään peremmälle. Sitten lähtiessä sanoin, että voinko joskus pistäytyä toisten ja sain myöntävän ja kannustavan vastauksen. Yksi paikka jäi käymättä, kun asukas on aranoloinen ja en ole varma, että tunnistaako (olemme joskus kauan sitten tavanneet jossain ) hän enää minua. Olisi hyvä käydä ensireissu jonkun jo hänelle tutumman kanssa.
Kun alan olla jäämässä pois työelämästä, niin aikaa on sitten enemmän vapaaehtoiseen "diakoniaan." Jotta ystävyys syntyy, niin sen pitää olla molemmin puolin luontevaa - silloin sitä jaksaa itse ja molemmat osapuolet saavat jotain.
On minulla sellaisia tuttuja, joita käyn tapaamassa vain kerran vuodessa ja se voi riittääkin. On tärkeää tietää, että se entinen työkaveri, kurssikaveri ei ole sittenkään unohtanut. Ja kivalta tuntuu, kun esim. nimipäivänä henkilö muistaa kortilla tai laittaa tekstiviestin.
Ei sitä vaan suomessa ole tapana mennä toisen ovelle kun ei se naamasta nää onko yksinäinen. Saa vielä syytteen ja hullun maineen kun lähestyy vaikka naisia. Naiset on niin ennakkoluuloisia että heihin ei vaan voi tutustua
Suomessa ei välitetä paljon seinänaapurista, saa vaikka maata viikkoja kuolleena, tietysti laskujen perijät saattavat reagoida, ironista ja surullista mutta totuus. Lopulta ihminen ei osaa olla kenenkään kanssa tekemisissä ja siihen sitten tottuu.