Pitkään notkunut ikäväpalstalla, ikävöiden ihmistä, jonka tuolloin näin lähes päivittäin. Nyt alan oikeasti ymmärtää ikävää, tietäen ettemme ehkä koskaan enää tapaa. Ironista kyllä, itse olen tämän toiveen hänelle esittänyt:"toivon ettemme koskaan enää tapaa". Silti joka aamu mietin edelleen, valvoiko hän taas viime yönä, kävikö whatsupissa, kenen kanssa viesteilee öisin vai lukeeko minun viestejäni, katsooko minun kuvaani? Olen tehnyt itsestäni narrin ja stalkkerin. Narrin, koska tiedän hänen tehneen kerta toisensa jälkeen väärin minua vastaan. Mutta minulla on silti selittämätön ikävä. Jospa sitä viimein osaisi päästää irti ja siirtyä eteenpäin elämässä.
Rehellinen, katkeruuden aseista riisuva ikävä
sekoilevasiili
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.