Paljonkohan ne "rasistit" ovat tänä vuonna

olleet oikeuden edessä vastaamassa teoistaan, ja paljonkohan taas mamut. Ihan vaikka pelkästään nämä raiskaajat, sitten tietysti niiden tekemät muut rikokset yhteensä.

Ihan on tältä vuodelta sellainen saldo, että varmaan riittää. Eikä mamujen kaikki rikokset pääse aina edes mediaan. Ja suurin osa näistä tummista on saanut myös linnatuomion, eli kalliiksi tulevat veronmaksajille, mitään korvauksia eivät esim. nämä raiskaajat itse maksa. Eihän turvapaikkaturisti.

Kun taas tällaisesta loukkaavasta tai "rasistisesta" kirjoittelusta saat lähinnä pienet sakot. Ja se on sitten siinä.

Siinä menee vasuri-suvakilla peukalo suuhun ja toinen anukseen, kun vähän miettii mamujen rikossaldoa tältä vuodelta.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja vuotta on vielä jäljellä.

Äänestä
  • Ytitin ihan ettimällä ettiä faktaa tuosta aloitukseta, ja sitten löysin yhden. Rasistisesta kirjoittelusta tosiaan saa liian pienet sakot ja iso osa oikeuvustajien kuluistakin menee veronmaksajien piikkiin. Nämä Lieksalaiset "sanavapauden sankarit" ovat tulleet meille todella kalliiksi.

    Äänestä

  • löytyihän.sieltä kirjoitti:

    Ytitin ihan ettimällä ettiä faktaa tuosta aloitukseta, ja sitten löysin yhden. Rasistisesta kirjoittelusta tosiaan saa liian pienet sakot ja iso osa oikeuvustajien kuluistakin menee veronmaksajien piikkiin. Nämä Lieksalaiset "sanavapauden sankarit" ovat tulleet meille todella kalliiksi.

    Kiistätkö etteikö tummia olisi tänä vuonna ollut oikeudessa tuomiolla, melkoinen joukko. Ja osa jutuista on vielä kesken.

    Äänestä

Mee persuille höyryymään.

Äänestä

Tikkurilan seurakunnan ex-työntekijä on esim. nyt syytettynä rasistisista kirjoituksista Rajat kiinni -ryhmässä. Miten päätön voi ihminen olla: menettää työnsä ja joutuu oikeuteen kun ei maltti pidä netissä. Ja varmasti kukaan kiihottaneista kanssakirjoittajista ei ole mukana kantamassa vastuuta.

Äänestä

Noin 70 tapausta on poliisin tutkinnassa tällä hetkellä.

Äänestä

kuusaankoskella mutiainen yritti raiskata mutta onneksi nainen pääsi karkuun ja sai vaan turpaansa että silleen.

Äänestä
  • Näitä on viikoittain nykyään.

    Äänestä

Aloittajan kanssa samaa mieltä siitä, että tuomiot ovat aivan liian lieviä. Näille polttopullomiehille pitäisi saada linnatuomiot heti! Ne ovat terrorismia ja sellaisina pitäisi tuomita.

Äänestä

Suvakit taas höyryää purut lämpimänä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ime.siitä kirjoitti:

olleet oikeuden edessä vastaamassa teoistaan, ja paljonkohan taas mamut. Ihan vaikka pelkästään nämä raiskaajat, sitten tietysti niiden tekemät muut rikokset yhteensä.

Ihan on tältä vuodelta sellainen saldo, että varmaan riittää. Eikä mamujen kaikki rikokset pääse aina edes mediaan. Ja suurin osa näistä tummista on saanut myös linnatuomion, eli kalliiksi tulevat veronmaksajille, mitään korvauksia eivät esim. nämä raiskaajat itse maksa. Eihän turvapaikkaturisti.

Kun taas tällaisesta loukkaavasta tai "rasistisesta" kirjoittelusta saat lähinnä pienet sakot. Ja se on sitten siinä.

Siinä menee vasuri-suvakilla peukalo suuhun ja toinen anukseen, kun vähän miettii mamujen rikossaldoa tältä vuodelta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu