Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Voiko olla että?

Olen kokeillut tässä puolitoista viikkoo penis xxl gremeä. Huomattiin vaimon kanssa että sperman määrä on kasvanut tosi paljon. Johtuuko lie siitä että olen hieronut kyseistä ainetta peniksen varren lisäksi myös kivespusseihin. Lastit näyttää lähtevän paljon kovemmalla paineella kuin ennen ja panettaa myös normaalia enemmän. Olen siis yli 50v mies onhan se kiva kummankin osapuolen kannalta että seksiin on tullu uutta potkua.
2169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jep. Usko se on kumma asia. Itse voitelin nahkafagottini avohammaspyörärasvalla. Muutaman viikon jälkeen huomasin, että vehje näytti ihan tapolanmakkaralta. Hepin päässäkin oli sellaisia punaisia näppyjä, ihan ku puolukkaa. Oletin ja uskottelin itselleni, että toi rasva auttas miehisiin vaivoihin, mutta ei. Varjopuolena on se, että kun vehkeen rasvaa, niin seuraavana aamuna aamukusella pitää kusta housujen läpi. On meinaan tarttuneet heppi ja karvat kalsareihin todella lujasti kiinni. Ja kun sattuupi ottamaan eteen, nii se se vasta on kokemus; HHeppi nousee kankean rasvan seasta hitaasti ja varmasti kuin kobra korista päätä heilutellen.

Äänestä
  • Hienoa että sinulle kävi noin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ruisku-ukko kirjoitti:

Olen kokeillut tässä puolitoista viikkoo penis xxl gremeä. Huomattiin vaimon kanssa että sperman määrä on kasvanut tosi paljon. Johtuuko lie siitä että olen hieronut kyseistä ainetta peniksen varren lisäksi myös kivespusseihin. Lastit näyttää lähtevän paljon kovemmalla paineella kuin ennen ja panettaa myös normaalia enemmän. Olen siis yli 50v mies onhan se kiva kummankin osapuolen kannalta että seksiin on tullu uutta potkua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu