Porvarihegemoniaa

Suomessa on vallinnut porvarillinen hegemonia lähes koko 2000-luvun. Eduskunnassa on ollut porvarienemmistö, samoin hallituksissa, pääministerit ovat porvareita, yritysjohtajat ovat porvareita ja elinkeinoelämän järjestöt ovat kokoomuksen puoluetoimistosta värvättyjen kauppakamarinulikoiden hallussa.

Maassa on vallalla synkeä demarifobia, jonka uhreiksi ovat vuorollaan joutuneet Tarja Halonen, ay-liike ja kaikki, jotka eivät vanno kokoomuksen tai keskustan nimiin.

Hauska myytti on sekin, että maan johtava päivälehti Helsingin Sanomat olisi ollut demarien käsissä. Meitä oli muutama entinen hesarilainen koolla ja laskimme, kuinka monta demaria lehden toimituksessa oli 1980-90 -luvuilla, kuvitellun demarihegemonian aikaan. Lähes 300 hengen toimituksessa oli kuusi demaria eli kaksi prosenttia, Viidellä heistä ei ollut mitään poliittista vaikutusvaltaa. Se ainoa jolla oli vaikutusvaltaa, oli pienessä lehtimiesliitossa. Kokoomuslaisia ja kepulaisiakin oli enemmän.
Samaan aikaan esim. taistolaisten määrä oli moninkertainen.

Kun tällaista demarisatua riittävän kauan hokee, siitä muodostuu totuus. Paljon vähemmälle huomiolle jää se, että maan lehdistöstä 99 prosenttia on porvarillista ja tv-kanavillakin porvarit hallitsevat.

Voisi leikitellä ajatuksella, että Suomi joutuisi samanlaisen painostuksen kohteeksi kuin syksyllä 1939. Suomella ei olisi tarjota Moskovan neuvotteluihin Paasikiven tai Tannerin veroisia hahmoja, mutta se poimisi hallituksen parhaita kykyjä eli ministerit Anu Vehviläisen ja Sanni Grahn-Laasosen. Kyllä Putin varmaan vapisisi, kun Vehviläinen polkisi jalkaa ja Grahn-Laasonen piipittävällä äänellään antaisi Venäjälle viimeisen varoituksen ja tirauttaisi itkun.

Suomalaiset yritysjohtajathan ovat nyt täysin tietoisesti tuhonneet metsäteollisuutta, pankkeja, elektroniikkateollisuutta ja myyneet suuren osan muutakin teollisuutta Ruotsiin. Itse he ovat saaneet ruhtinaallisia kultaisia kädenpuristuksia, kun samalla työntekijät ovat jääneet ihan puille paljaille.

Kun kokoomus tässä takavuosina yritti laajentaa kannatuspohjaansa, se tarrautui sairaanhoitajiin, joille järjestettiin todella reilu palkankorotus 2008. Tuo korotus aiheutti palkkaliukuman joka tuli vähitellen muillekin. Korotus tuli maalle kalliiksi, sillä palkkaliukuma vei saman tien Suomen kilpailukyvyn. Tänä syksynä taas kätilöt tulivat työmarkkinajohtajiksi. Kun kokoomus päätti vallata terveydenhoitoalan, asialla on aina ollut murheelliset seuraukset suomalaiselle talouselämälle.

Poliittisessa ilmapiirissä on tapahtunut raju muutos, kun demarien kannatus on pompannut ylöspäin. Sitä ei ainakaan voi pitää Antti Rinteen ansiona. Kun perussuomalaiset ovat kadottaneet kannatuksestaan yli puolet, äänestäjät ovat palanneet kotiin demareihin. Kun Alexander Stubb on möhlimisellään karkottanut kokoomusäänestäjiä, hekin näyttävät loikkaavan demareihin.
Mielenkiintoista nähdä kuinka kauan hallitus kestää tällaista alamäkeä.
2979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Sipilän ym muiden porvareiden mainostamat taloustalkoot ovat yhtäkuin ”tuhkankin vieminen pesästä”. Kyse on nyt vain silkasta Suomi-ruumiin ryöstöstä, jonka muuten Aho ja Viinanen aikoinaan jo aloittivat VM:n ”nerojen” Sailaksen ja leuka-Virtasen avustamina. Näistähän jo Nummisuutarin Eskokin ennakoi, että ”kaikille ei ole sitä viisautta lainkaan annettu”.

Äänestä

Mielenkiintoinen analyysi, josta ei löydy etsimälläkään vastaan sanottavaa.

Porvarillisen hegemonian laajuus on jossain määrin yllätys. Siinä on muutamia keskeisiä tekijöitä. Otan niistä mielestäni ensin tärkeimmän, joka on mahdollistanut tuon hegemonian. Se on milestäni Kepussa vaivihkaa tapahtunut vallankaappaus. Kepuhan oli pitkään kallellaan vasempaan, kun se piti valita demarien ja Kokoomuksen välillä. Muutos tapahtui ehkä noin vuonna 1987, kun Mauno Koivisto poltti päreensä Paavo Väyryseen. Sen jälkeen Kepussa pääisivät valtaan vanhan liberaalipuolueen ideologiset perilliset, joiden aatemaailma erosi Kokoomuksesta vain piirun verran jos sitäkään. Tähän koplaan kuuluvat Esko Aho, ennen muuta Matti Vanhanen, Olli Rehn ja vähäpätöisenä tekijänä Mari Kiviniemi. Juha Sipilä lienee aika lailla kokonaan Matti Vanhasen ja Olli Rehnin ohjailtavissa. Anne Bernerin nosto ministeriksi ei suinkaan ole sattumaa. Yirtysmaailma on yrittänyt Kepun käännöksen huomattuaan vaikuttaa myös rahalla ratkaisuihin. Ilman Kepun suunnan muutosta porvarillista hegemoniaa ei ehkä olisi näin selvänä.

Toinen muutostekijä on ollut Kokoomuksen aktiivinen imagopolitiikka ja siirtymä kohden keskiluokkaa. Sieltä se onkin saanut runsaasti lisää äänestäjiä.

Kolmas asia on Neuvostoliiton hajoaminen ja sen myötä syntynyt mielikuva sosialismin lopusta. Muutos on herättänyt hämmennystä niissä, jotka ovat kuvitelleet suomalaisen vasemmiston olevan sosialismin lumoissa. Vasemmiston kenttä on hajonnut, ensin osittain vihreisiin, sitten persuihin.

Neljäs tekijä on ollut suhteellisen pitkään jatkunut nousukausi ja kansan vaurustuminen. Turvallisuudentunne oli sen myötä kohonnut. Oli helppoa tuntea kuuluvansa porvareihin, parempiosaisiin.

Nyt tilanne on muuttunut melkeinpä kertaheitolla. Sipilän pakkolait ja ay-liikkeen jahtihurmos toimivat tässä katalysaattoreina. Ihmisten epävarmuus ja turvattomuus lisääntyivät, kun yt-neuvottelu- ja irtisanomisuutisista tuli päivittäisiä ja samaan aikaa hallituksella on vimma karsia palkansaajien etuja ja leikata kaikkein köyhimmiltä. Talkoiden ulkopuolelle jätetyt ovat olleet jopa saamapuolella. Palkansaajaäänestäjät muuttavat tässä ensin käyttäytymistään. Turvaa on haettu sekä liittymällä ay-järjestöihin ja kertomalla äänestysmuutoksista. Ihmiset asemoivat itseään uudestaan. Enää porvarillisuus ja menetyksen sädekehä eivät loista niin kiiltävinä mielikuvissa, kun on tosi kyseessä.

Suurin potentiaali muutokseen on naisvaltaisten alojen äänestäjillä. Pakkolait kurittavat heitä eniten. Hallituksen viesti heille on se, että he ovat turhakkeita, niitä kaiken maailman ihmisiä ja heiltä on sen vuoksi hyvä ottaa. Palkansaajapuolella hallituksen toiminta on alettu nähdä valtavana tulonsiirtona työantajille ilman mitään takuuta uusista työpaikoista. Yritysveron laskeminenhan oli jo tällainen karille ajanut päätös.

Äänestä
  • Ite kirjottaa ite kehuu niin ei ole vastaansanomista.

    Äänestä

  • Googlausvarmisti kirjoitti:

    http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2015/12/12/porvarihegemonia/

    Onko MPP AL? Avaus silti hyvä, vaikkakin Laitisen kirjoitus.

    Mielipidepankki ei rikkoisi tekijänoikeuksia avaajan tavoin, mutta ei tainnut tulla tarkistaneeksi, kenen kynästä teksti on peräisin.

    Tuskinpa tuo avaaja oli luvattomalla asialla ensimmäistä kertaa. Itse en voi ymmärtää, miksi hyviä tekstejä kopsataan jatkuvasti omiin nimiin mainitsematta kirjoittajaa tai linkkaamatta lainauksen lähdettä.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Avaajan nimimerkkihän oli "aaaaällll".

    Ja mitkä ne nyt onkaan Aarno laitisen nimikirjaimet?

    Kyllähän siitä nyt jo tyhmempikin huomasi että kenen kirjoittama kirjoitus oli nyt kyseessä.

    Mutta näköjään tällä keskustelupalstalla onkin muutama todella tyhmä kepuloinen paikalla joka ei koskaan itse tajua yhtään mitään.

    Mutta älä sure.

    Minä kerron nyt sinulle että huomenna on jouluaatto:ettei sinun nyt sitäkään tarvitse googlata. .-)

    Äänestä

Niii'iiin Heinäluoman varallisuusveron poistoa myöten.

Äänestä

Tuohan oli Aarno Laitisen kirjoitus?

Äänestä
  • "Tuohan oli Aarno Laitisen kirjoitus?"

    Niin oli.

    Ja nimimerkkikin oli sitten "aaaaällll".

    Joten kysyn nyt sinulta että mitkä ne nyt onkaan tuon Aarno Laitisen nimikirjaimet?

    Äänestä

  • niin_oli kirjoitti:

    "Tuohan oli Aarno Laitisen kirjoitus?"

    Niin oli.

    Ja nimimerkkikin oli sitten "aaaaällll".

    Joten kysyn nyt sinulta että mitkä ne nyt onkaan tuon Aarno Laitisen nimikirjaimet?

    Minä luulin, että tekstin oli kirjoittanut ja nimenomaan kirjoittanut, ei copypastannut, palstalle Anneli Lärvätsalo. Kun nyt itse laitoin nimimerkiksi ooooooälllll, se ei tarkoita Olli Ainolaa.

    Äänestä

  • ooooooälllll kirjoitti:

    Korjaus nimimerkkiini.

    Vai keksitkö muka ihan ite tuon palstalle suoltamasi öyhötyksen? :-))

    Äänestä

  • ooooooälllll kirjoitti:

    Minä luulin, että tekstin oli kirjoittanut ja nimenomaan kirjoittanut, ei copypastannut, palstalle Anneli Lärvätsalo. Kun nyt itse laitoin nimimerkiksi ooooooälllll, se ei tarkoita Olli Ainolaa.

    Luulithan sinä aikoinasi myös että äitilläsi onkin munat haarojensa välissä. : ))))))

    Äänestä

  • isktr kirjoitti:

    Nythän juttusi menee ihan höperöiksi. Jos olet avauksen tekijä, pidättäydy ihmeessä muiden tekstien kopioimisessa, vaikka ilman lähdemainintaa. Omissa jutuissasi kun ei ole mitään tolkkua.

    Äänestä

  • jatkakopioimista kirjoitti:

    Nythän juttusi menee ihan höperöiksi. Jos olet avauksen tekijä, pidättäydy ihmeessä muiden tekstien kopioimisessa, vaikka ilman lähdemainintaa. Omissa jutuissasi kun ei ole mitään tolkkua.

    Tiesitkö muuten attä vain ääretön avuttomuutesi ylittää loputtoman tyhmyytesi.

    Hyvää Joulua nyt kumminkin myös sinulle.

    Äänestä

  • no_voi_voi kirjoitti:

    Tiesitkö muuten attä vain ääretön avuttomuutesi ylittää loputtoman tyhmyytesi.

    Hyvää Joulua nyt kumminkin myös sinulle.

    En tiennyt, tyhmä kun olen. Kiitos, kun suuressa viisaudessasi kerroit.
    Hyvää joulua myös sinulle ja iloista mieltä, kun voit iloita siitäkin, että on niin tyhmiä ja avuttomia ihmisiä kuin minä, joihin itseäsi vertaamalla voit tuntea ylivoimaista ylemmyyden tunnetta. Ajattele, jos kaikki olisivat kaltaisiasi käveleviä järjen riemuvoittoja! Keneen silloin vertaisit itseäsi?

    Äänestä

  • attä- kirjoitti:

    Toivottavasti sinä nyt opit sen tosiasian ettei sinun todellakaan kannata kirjoitella internetin yleisille keskustelupalstoille ihan mitä sattuu.

    Pelkkiä tyhmiä jorinoita kirjoittelemalla saat itsellesi nyt ihan suotta vain sen idiootin maineen.

    Äänestä

  • kaada_itelles_vaan kirjoitti:

    Toivottavasti sinä nyt opit sen tosiasian ettei sinun todellakaan kannata kirjoitella internetin yleisille keskustelupalstoille ihan mitä sattuu.

    Pelkkiä tyhmiä jorinoita kirjoittelemalla saat itsellesi nyt ihan suotta vain sen idiootin maineen.

    Sen olen tiennyt aina, ettei typeryyksiä kannata kirjoitella ylipäätään millekään foorumille. Ja sinä fiksuna ja filmaattisena sen ymmärtänet ilman muuta, kun minäkin näin tyhmänä sen oivallan.

    Asiasta lienee turha jatkaa, koska meillä on ilmeisesti niin suuri ero älykkyydessämme, että sinäkin tuhlaat vain aikaasi kirjoittelemalla tällaiselle typerykselle. Voit toki jatkaa kirjoittelua mutta minä tyhmempänä en viitsi enää kommentoida älykkyytesi esiin tuomia purkauksia, kuten tämäkin:

    "Luulithan sinä aikoinasi myös että äitilläsi onkin munat haarojensa välissä. : ))))))"

    Siinä sitä on järjen loisto saavuttanut huippunsa, kun tuota tekstiä on mietitty ja laitettu internetin keskustelupalstalle.

    Äänestä

  • attätättäätosiasia kirjoitti:

    No onko äitilläsi sitten munat haarojensa välissä?

    Äänestä

  • isktr kirjoitti:

    Luulithan sinä aikoinasi myös että äitilläsi onkin munat haarojensa välissä. : ))))))

    "Luulithan sinä aikoinasi myös että äitilläsi onkin munat haarojensa välissä. : ))))))"

    Ettei itselläsi vain olisi epätietoisuutta siitä kenen munat oli äitisi haarojen välissä kun sinua tehtiin?

    Äänestä

  • kustakolorahtisekaan kirjoitti:

    "Luulithan sinä aikoinasi myös että äitilläsi onkin munat haarojensa välissä. : ))))))"

    Ettei itselläsi vain olisi epätietoisuutta siitä kenen munat oli äitisi haarojen välissä kun sinua tehtiin?

    "Ettei itselläsi vain olisi epätietoisuutta siitä kenen munat oli äitisi haarojen välissä kun sinua tehtiin?"

    Ei minulla nyt ole kyllä mitään epäselvää kyseisen asian suhteen.

    Tietysti äitini haarojen välissä oli isäni munat kun minua aikoinaan tehtiin.

    Mutta mites on sinun laitasi?

    Oliko äitisi munat silloin isäsi haarojen välissä kun sinua aikoinaan tehtiin ?, :-)

    Äänestä

Kokoomuslaisen UusLiberalismin ihmisihannehan on täysin itsekäs ja muista piittaamaton sosiopaatti, ja liberalismissa yhteistyöhän on mahdollista vain toinen toistaan kyyläävien, petollisten ja pelokkaiden otusten klikkeinä, jotka joko tekevät yhteistyötä siihen pakotettuina tai siksi, että pelkäävät jokaisen puukottavan selkään.

Nyt me suomalaiset itse halusimme liberalismia. Ja me sitten vain saimme sen.

Kyllä täytyy suomalaisen palkansaajan olla todella typerys, että äänestää keskustaa tai kokoomusta eduskuntavaaleissa.

Mutta yleensähän ihmiset ovat aivan liian tyhmiä havaitakseen korrelaation äänestyskäyttäytymisen ja yhteiskunnan tilan välillä.

Äänestä

SDP on ollut 2000-luvun hallituksissa muutoin paitsi Vanahsen toisessa. Ei ihme, että ovat sotkeneet Suomen talouden. Päälle vielä ay-mafia kuten Marko Rotta Piirainen.

Äänestä
  • Miksiköhän Suomen talous aina vain sakkaa todella pahasti kun kepu ja kokkareet ovat vallan kahvassa kiinni?

    Äänestä

Aarno "Loka" Laitisen kirjoitus on täyttä asiaa tuossa jonkun lainaamassa kirjoituksessaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aaaaällll kirjoitti:

Suomessa on vallinnut porvarillinen hegemonia lähes koko 2000-luvun. Eduskunnassa on ollut porvarienemmistö, samoin hallituksissa, pääministerit ovat porvareita, yritysjohtajat ovat porvareita ja elinkeinoelämän järjestöt ovat kokoomuksen puoluetoimistosta värvättyjen kauppakamarinulikoiden hallussa.

Maassa on vallalla synkeä demarifobia, jonka uhreiksi ovat vuorollaan joutuneet Tarja Halonen, ay-liike ja kaikki, jotka eivät vanno kokoomuksen tai keskustan nimiin.

Hauska myytti on sekin, että maan johtava päivälehti Helsingin Sanomat olisi ollut demarien käsissä. Meitä oli muutama entinen hesarilainen koolla ja laskimme, kuinka monta demaria lehden toimituksessa oli 1980-90 -luvuilla, kuvitellun demarihegemonian aikaan. Lähes 300 hengen toimituksessa oli kuusi demaria eli kaksi prosenttia, Viidellä heistä ei ollut mitään poliittista vaikutusvaltaa. Se ainoa jolla oli vaikutusvaltaa, oli pienessä lehtimiesliitossa. Kokoomuslaisia ja kepulaisiakin oli enemmän.
Samaan aikaan esim. taistolaisten määrä oli moninkertainen.

Kun tällaista demarisatua riittävän kauan hokee, siitä muodostuu totuus. Paljon vähemmälle huomiolle jää se, että maan lehdistöstä 99 prosenttia on porvarillista ja tv-kanavillakin porvarit hallitsevat.

Voisi leikitellä ajatuksella, että Suomi joutuisi samanlaisen painostuksen kohteeksi kuin syksyllä 1939. Suomella ei olisi tarjota Moskovan neuvotteluihin Paasikiven tai Tannerin veroisia hahmoja, mutta se poimisi hallituksen parhaita kykyjä eli ministerit Anu Vehviläisen ja Sanni Grahn-Laasosen. Kyllä Putin varmaan vapisisi, kun Vehviläinen polkisi jalkaa ja Grahn-Laasonen piipittävällä äänellään antaisi Venäjälle viimeisen varoituksen ja tirauttaisi itkun.

Suomalaiset yritysjohtajathan ovat nyt täysin tietoisesti tuhonneet metsäteollisuutta, pankkeja, elektroniikkateollisuutta ja myyneet suuren osan muutakin teollisuutta Ruotsiin. Itse he ovat saaneet ruhtinaallisia kultaisia kädenpuristuksia, kun samalla työntekijät ovat jääneet ihan puille paljaille.

Kun kokoomus tässä takavuosina yritti laajentaa kannatuspohjaansa, se tarrautui sairaanhoitajiin, joille järjestettiin todella reilu palkankorotus 2008. Tuo korotus aiheutti palkkaliukuman joka tuli vähitellen muillekin. Korotus tuli maalle kalliiksi, sillä palkkaliukuma vei saman tien Suomen kilpailukyvyn. Tänä syksynä taas kätilöt tulivat työmarkkinajohtajiksi. Kun kokoomus päätti vallata terveydenhoitoalan, asialla on aina ollut murheelliset seuraukset suomalaiselle talouselämälle.

Poliittisessa ilmapiirissä on tapahtunut raju muutos, kun demarien kannatus on pompannut ylöspäin. Sitä ei ainakaan voi pitää Antti Rinteen ansiona. Kun perussuomalaiset ovat kadottaneet kannatuksestaan yli puolet, äänestäjät ovat palanneet kotiin demareihin. Kun Alexander Stubb on möhlimisellään karkottanut kokoomusäänestäjiä, hekin näyttävät loikkaavan demareihin.
Mielenkiintoista nähdä kuinka kauan hallitus kestää tällaista alamäkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu