Kotitalouksilla on rahaa enemmän kuin velkoja

Kotitalouksien rahoitusvarat ovat kasvaneet velkoja enemmän viitenä perättäisenä neljänneksenä. Viime vuoden kolmannen neljänneksen lopussa kotitalouksien rahoitusvarojen ja velkojen erotus, eli nettorahoitusvarat olivat 102,6 miljardia euroa.

Viime vuoden kolmannen neljänneksen lopussa kotitalouksilla oli yhteensä 238,4 miljardia euroa rahoitusvaroja ja 135,7 miljardia euroa velkoja. Neljänneksen aikana rahoitusvarat lisääntyivät velkoja enemmän, minkä seurauksena kotitalouksien nettorahoitusvarat, eli varojen ja velkojen erotus, kasvoivat 1,3 miljardilla eurolla.
450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ne varat eivät ole samoilla ihmisillä kuin ne velat.

Äänestä
  • Mulla on rahaa ja velalla teen lisää rahaa. Velka ei ole ongelma.

    Äänestä

  • Pikku ongelma on oikeassa. Palstan vuokralla käkkivillä tuhnuilla ei ole muuta kuin musta-pekka kädessä ja piironki täynnä vuokrakuitteja. Ei siis huolen häivää kun ei ole velkaa, mutta eipä ole kyllä rahaakaan.

    Äänestä

Minusta tuota yhteenlaskettua varoja ja velkoja ei pidä tuijottaa ja näin perustelen miksi:
a) mitattava varallisuus perustuu omaisuuden arvostukseen, joten ne ovat spekulatiivisia ja ne voivat muuttua rajustikin
b) velka on vierasta pääomaa, jota ei mitata arvostuksella kuten varallisuutta velallisen näkökulmasta tarkasteltuna
c) se ei kerro varallisuuden jakaumasta mitään, tosin mediaanit eri luokista voisivat olla mielenkiintoisia nähdä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


se.on.menoa.nyt kirjoitti:

Kotitalouksien rahoitusvarat ovat kasvaneet velkoja enemmän viitenä perättäisenä neljänneksenä. Viime vuoden kolmannen neljänneksen lopussa kotitalouksien rahoitusvarojen ja velkojen erotus, eli nettorahoitusvarat olivat 102,6 miljardia euroa.

Viime vuoden kolmannen neljänneksen lopussa kotitalouksilla oli yhteensä 238,4 miljardia euroa rahoitusvaroja ja 135,7 miljardia euroa velkoja. Neljänneksen aikana rahoitusvarat lisääntyivät velkoja enemmän, minkä seurauksena kotitalouksien nettorahoitusvarat, eli varojen ja velkojen erotus, kasvoivat 1,3 miljardilla eurolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu