Eräänä lauantaiyönä nainen kulki kohti kotiaan. Matkallaan hän kulkee entisen hotellin luona olevan metsikön läpi. Siellä mies hyökkää hänen kimppuunsa takaapäin. Hyökkääjä raahaa naisen pois pyörätieltä kohti vähän matkan päässä sijaitsevaa rinnettä. Siellä mies raiskaa naisen. Sekava nainen yrittää etsiä apua. Jonkun matkan päässä hän kohtaa kaksi miestä. Toinen heistä kaataa raiskatun naisen kumoon. Toinen pitää naisen pään yli vedetyistä käsistä kiinni ja sillä aikaa hänen toverinsa tarjoaa naiselle yllätysseksiä. Uhrista otettujen DNA-näytteiden mukaan hänet raiskattiin vielä kolmannenkin kerran, mutta nainen ei muista tästä mitään. Ei riittänyt, että nainen puskaraiskattiin kahdesti tunnin sisään. Ennen raiskausta yksi raiskaajista pilkkasi häntä vihjaamalla naisen etniseen taustaan. Raiskauksen jälkeen raiskaaja räkäisi naista naamaan.
Viharikos tarkoittaa sitä, että joku kajoaa henkilöön tämän rodun, ihonvärin, etniseen taustan, uskonnon, seksuaaliseen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin tai ilmaisun vuoksi. Mutta kun tästä sattumuksesta luki lehdistä, viharikoksesta ei sanottu halaistua sanaa.
Tässä sattumuksessa molemmat raiskaajat olivat turvapaikanhakijoita. Molemmat raiskaukset tapahtuivat vastaanottokeskukseksi muutetun hotellin luona Strängnäsissä. Toisen raiskauksen yhteydessä raiskaaja sanoi uhrilleen: ”Aion panna sinua, pieni ruotsalainen tyttö”. Tätä lehdet eivät tohtineet kertoa, vaan se pitää lukea oikeuden pöytäkirjoista.
Myöskään Ikean teknisen vian uutisoinnin yhteydessä ei tehty numeroa siitä, että murhaaja Abraham Ukbagabir tappoi 55-vuotiaan naisen ja tämän pojan, koska he näyttivät ruotsalaisilta. Murhaaja halusi kostaa, koska hänen asyylihakemuksensa hylättiin.
Kuten Vi gillar olika -lehden päätoimittelija Jan Helin heikkona hetkenä sortui raapustamaan: ”Kosto toteutettiin talio-periaatteen mukaisesti, silmä silmästä-hengessä. Ikean teknisessä viassa menehtyneitä ei voida millään tapaa kytkeä miehen saamaan hylsyyn. He ovat viattomia uhreja vailla kytköksiä politiikkaan, minkä vuoksi turvapaikkaa tarvitsematon Abrahan Ukbagabir ei saanut oleskelulupaa Ruotsista.”
Jan Helin siis tarkoittaa, että Ikean tekninen vika on esimerkki viharikoksesta – ja hän on aivan oikeassa. Syyttelijä kuitenkin jätti tämän motiivin kokonaan pois syytteestä. Helinkin sai keskustella aiheesta ihan yksinään, ainakin valtamediassa. Vain yksittäiset paikallislehdet kertoivat, mitä Ukbagabir oli sanonut.
Sitten on toisenlaisia törkeitä sattumuksia, joiden rasistisilla motiiveilla mehustellaan kissan kokoisin kirjaimin päiväkaudet. Esimerkiksi motiivi oli keskeisessä roolissa, kun trollhättanilaisnuori Anton Lundin Pettersson valitsi koulusurmaillessaan uhrinsa heidän ei-pottunokkaisuuden perusteella. Miksi emme pysty uutisoimaan asioista samalla tavalla uhrin ollessa pottunokka?
Toistaiseksi tähän ongelmaan on olemassa kolme selitystä.
Tietojen kertominen sataa muukalaisvihamielisten laariin. He saavat vahvistuksen väitteilleen, joiden mukaan useimmat tulijat ovat vaarallisia ja väkivaltaan taipuvaisia.
Tämän sortin informaatio saattaa synnyttää ennakkoluuloja asyyliä vonkaavia kohtaan.
Pelkkä asian kertominen on rasistista tai muukalaisvihamielistä.
Oikeusvaltiossa tällaisissa tapauksissa puitaisiin tekoa ja sen motiivia, mutta nyt keskustelu kääntyy useimmin teon synnyttämiin reaktioihin, ei itse tekoon. Tämä ei pelkäästään johda keskustelun, vaan myös yhteiskunnan polarisoitumiseen.
Kyse on nyt kuvitelmasta, että pottunokat – tai enemmistön edustajat ylipäätään – eivät voi joutua rasismin uhreiksi. Rasismin normimääritelmän mukaan ihmiset arvotetaan taustaisuutensa mukaan, ja koska pottunokat on rasistisessa maailmankuvassa istutettu ravintoketjun huipulle, heihin ei voi kohdistua rasismia. Mutta mitä riemua ylirotuun kuulumisesta on pottunokkaiselle uhrille, kun hän joutuu rasistisen rikoksen uhriksi?
Sitä paitsi monilla toimittelijoilla vaikuttaisi olevan ideologisesti värittynyt maailmankuva. Siinä kaikille on etukäteen määrätty tietty paikka valtapyramidissa joko sen huipulla tai pohjalla. Tämän maailmankuvan mukaan vain pohjalla lojuvat voivat joutua viharikoksen uhriksi. Pohjalla olevat voivat olla vain uhreja, ei koskaan tekijöitä. Oikea eletty elämä ei kuitenkaan vastaa tätä hienoa teoriaa.
Oikeastaan asia on äärimmäisen yksinkertainen. Rasismia on toisen halveksuminen tai tähän kajoaminen tämän viiteryhmän vuoksi. Ei määrittelyyn tarvita mitään erityistä hierarkiaa tai valtapyramidia. Kun pottunokat tai toistaustaiset joutuvat rasismin ja rasistisen rikollisuuden uhreiksi, pitää puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikki muu on uhrin pettämistä.
Ivar Arpi
pääkirjoitustoimittaja, Svenska Dagbladet
Viharikos tarkoittaa sitä, että joku kajoaa henkilöön tämän rodun, ihonvärin, etniseen taustan, uskonnon, seksuaaliseen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin tai ilmaisun vuoksi. Mutta kun tästä sattumuksesta luki lehdistä, viharikoksesta ei sanottu halaistua sanaa.
Tässä sattumuksessa molemmat raiskaajat olivat turvapaikanhakijoita. Molemmat raiskaukset tapahtuivat vastaanottokeskukseksi muutetun hotellin luona Strängnäsissä. Toisen raiskauksen yhteydessä raiskaaja sanoi uhrilleen: ”Aion panna sinua, pieni ruotsalainen tyttö”. Tätä lehdet eivät tohtineet kertoa, vaan se pitää lukea oikeuden pöytäkirjoista.
Myöskään Ikean teknisen vian uutisoinnin yhteydessä ei tehty numeroa siitä, että murhaaja Abraham Ukbagabir tappoi 55-vuotiaan naisen ja tämän pojan, koska he näyttivät ruotsalaisilta. Murhaaja halusi kostaa, koska hänen asyylihakemuksensa hylättiin.
Kuten Vi gillar olika -lehden päätoimittelija Jan Helin heikkona hetkenä sortui raapustamaan: ”Kosto toteutettiin talio-periaatteen mukaisesti, silmä silmästä-hengessä. Ikean teknisessä viassa menehtyneitä ei voida millään tapaa kytkeä miehen saamaan hylsyyn. He ovat viattomia uhreja vailla kytköksiä politiikkaan, minkä vuoksi turvapaikkaa tarvitsematon Abrahan Ukbagabir ei saanut oleskelulupaa Ruotsista.”
Jan Helin siis tarkoittaa, että Ikean tekninen vika on esimerkki viharikoksesta – ja hän on aivan oikeassa. Syyttelijä kuitenkin jätti tämän motiivin kokonaan pois syytteestä. Helinkin sai keskustella aiheesta ihan yksinään, ainakin valtamediassa. Vain yksittäiset paikallislehdet kertoivat, mitä Ukbagabir oli sanonut.
Sitten on toisenlaisia törkeitä sattumuksia, joiden rasistisilla motiiveilla mehustellaan kissan kokoisin kirjaimin päiväkaudet. Esimerkiksi motiivi oli keskeisessä roolissa, kun trollhättanilaisnuori Anton Lundin Pettersson valitsi koulusurmaillessaan uhrinsa heidän ei-pottunokkaisuuden perusteella. Miksi emme pysty uutisoimaan asioista samalla tavalla uhrin ollessa pottunokka?
Toistaiseksi tähän ongelmaan on olemassa kolme selitystä.
Tietojen kertominen sataa muukalaisvihamielisten laariin. He saavat vahvistuksen väitteilleen, joiden mukaan useimmat tulijat ovat vaarallisia ja väkivaltaan taipuvaisia.
Tämän sortin informaatio saattaa synnyttää ennakkoluuloja asyyliä vonkaavia kohtaan.
Pelkkä asian kertominen on rasistista tai muukalaisvihamielistä.
Oikeusvaltiossa tällaisissa tapauksissa puitaisiin tekoa ja sen motiivia, mutta nyt keskustelu kääntyy useimmin teon synnyttämiin reaktioihin, ei itse tekoon. Tämä ei pelkäästään johda keskustelun, vaan myös yhteiskunnan polarisoitumiseen.
Kyse on nyt kuvitelmasta, että pottunokat – tai enemmistön edustajat ylipäätään – eivät voi joutua rasismin uhreiksi. Rasismin normimääritelmän mukaan ihmiset arvotetaan taustaisuutensa mukaan, ja koska pottunokat on rasistisessa maailmankuvassa istutettu ravintoketjun huipulle, heihin ei voi kohdistua rasismia. Mutta mitä riemua ylirotuun kuulumisesta on pottunokkaiselle uhrille, kun hän joutuu rasistisen rikoksen uhriksi?
Sitä paitsi monilla toimittelijoilla vaikuttaisi olevan ideologisesti värittynyt maailmankuva. Siinä kaikille on etukäteen määrätty tietty paikka valtapyramidissa joko sen huipulla tai pohjalla. Tämän maailmankuvan mukaan vain pohjalla lojuvat voivat joutua viharikoksen uhriksi. Pohjalla olevat voivat olla vain uhreja, ei koskaan tekijöitä. Oikea eletty elämä ei kuitenkaan vastaa tätä hienoa teoriaa.
Oikeastaan asia on äärimmäisen yksinkertainen. Rasismia on toisen halveksuminen tai tähän kajoaminen tämän viiteryhmän vuoksi. Ei määrittelyyn tarvita mitään erityistä hierarkiaa tai valtapyramidia. Kun pottunokat tai toistaustaiset joutuvat rasismin ja rasistisen rikollisuuden uhreiksi, pitää puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Kaikki muu on uhrin pettämistä.
Ivar Arpi
pääkirjoitustoimittaja, Svenska Dagbladet
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.