Kyseinen ötökkä on entinen kansanedustaja jostakin Savonlinna nimisestä peräkylästä, sivistyksen rajan takaa. Pudonnut kaksi kertaa eduskunnasta ja nyt pelko perseessä ei asetu ehdolle seuraavissa kunnalisvaaleissa, ettei putoa kunnanvaltuustostakin. Ammatti näyttäisi olevan putoaminen.
Eikä tarvitse maan tilaa ihmetellä kun tuolla koulutuspohjalla on heiluttu ministerinä Lipposen hallituksessa vuosina 1995-1999 toisena sisäasiainministerinä ja toisessa Lipposen hallituksessa ympäristöministerinä vuosina 2002-2003.
Nyt se toimii TUL:in pääsihteerinä(vasemmiston urheiluliitto) yhden vuoden. Ja sen jälkeen hakee uutta suojatyöpaikkaa omiensa parista. Mutta miksi suojatyöpaikkoja etsii???
Tämä on nyt tieto mitä savolaisten paikallispaska nimeltään Länsi-Savo ei suostu julkaisemaan. Oman kylä pojua pitää suojella yli kaiken. Varsinkin heikkolahjaista työmarkkinoilla.
Tämä kurapaska nimeltään Länsi-Savo ei juttujensa vuoksi sovi edes perseen pyyhintä välineeksi koska perse vaan likaantuisi niiden juttujen takia.
Tämän Jouni Backmanin koulutus on niinkin korkea kuin nippanappa ylioppilas, siinä kaikki.
TUL:in pääsihteerin työnkuvan on pakko olla todella yksinkertainen. Ilmeisesti riittää kun osaa kerran kuussa kuitata palkkansa ei mistään.
Se pääsihteerin homma kestää vain vuoden, mutta onnksi SDP pitää ammattitaidottomista vätyksistään huolta antamalla uusia suojatyöpaikkoja. Varsinkin sellaisia missä valtion rahoitus on todella merkittävä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Normaalia sossujen toimintaa. Ei koulutusta mutta pätevä joka paikkaan missä on iso liksa.
Pitäähän sitä yhteiskunnan veroeuro hunajapurkki olla vanhojen sossujen käytössä. Millä ne poloiset muuten eläisi?
Ei se sovi aatteeseen että sosiaalidemokraattinen huonosti koulutettu entinen nuljaska joutuu sossun luukulle muiden huonosti koulutettujen jonon jatkoksi. Siksipä on näitä käteviä suojatyöpaikkoja.