Tyriikö AKT miljardin veronkevennykset ?

Hallitus tavoittelee edelleen yhteiskuntasopimusta, jossa tavoitteena on hintakilpailukykyhyppy, keskustan Juha Sipilä kertoo. Mikäli yhteiskuntasopimus ja maltillisia palkkaratkaisuja saadaan aikaan, hallitus on Sipilän mukaan valmis tulemaan vastaan noin miljardin euron tuloveron kevennyksillä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hallituksen päätös merkitsee, että esimerkiksi virolaiset kuljetusyritykset ovat vapaita hoitamaan kuljetuksia Suomessa. AKT:n mielestä hallitus teki suomalaisista kuljettajista työttömiä.

Äänestä
  • AKT valehtelee tapansa mukaan.

    Kuorman laskentaperustre muttuu Euroopann unionin päättämöksin laskentavaksi.

    Suimessa lasketaan kuormaksi kohteet puskukohteiden mukaan. Euroopan unionin direkstiivin mukaan lasketaan yksi kuorma lastauksen mukaan. Kuljetukset ei vapaudu täysin, Suomi välttää euroopan oikeustuimioistuimen sakon hyväksymällä saman menettelyn joka Unionissa on päätetty.

    Kannattas AKT:n lopettaa tuo valehtelu.

    Äänestä

  • mutta ne voidan vapauttaa kansallisesti, EU vaatii vain minimi vapautuksen kuljetuksiin..

    Äänestä

Mikä tämä ukko luulee olevansa, onko oman suuren palkan alenesimen pelko niin suuri että haluaa että Su omi menee konkurssiin, tämähän uhittelu on perinteistä tällä liitolla.Katsotaan nyt välittääkö tämä mistään muusta kuin omasta navastaan.

Äänestä

Yhteiskuntasopimuksen lisäksi hallitus edellyttää maltillisia palkkaratkaisuja koko vaalikauden ajan.

Äänestä

Hallitus esittää, että EU:n vaatimuksesta Suomen lainsäädännöstä kumottaisiin niin sanottua kabotaasia koskevat kansalliset määritelmät eli lopetettaisiin kansallisten yritysten suojelu. Kabotaasilla tarkoitetaan kotimaan kuljetusta, jonka tekee ulkomailla rekisteröity ajoneuvo. Nykyisin ulkomaalaisten toimintaa on vahvasti rajoitettu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suurivaara kirjoitti:

Hallitus tavoittelee edelleen yhteiskuntasopimusta, jossa tavoitteena on hintakilpailukykyhyppy, keskustan Juha Sipilä kertoo. Mikäli yhteiskuntasopimus ja maltillisia palkkaratkaisuja saadaan aikaan, hallitus on Sipilän mukaan valmis tulemaan vastaan noin miljardin euron tuloveron kevennyksillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu