Pohjois-Suomi 26.12.2015 8:05 | Päivitetty 26.12.2015 8:13
Kaleva
Poliisi tutkii törkeää raiskausta Ylivieskassa. Poliisin mukaan kahden ulkomaalaisen miehen epäillään raiskanneen vuonna 1991 syntynyt nainen lähellä kaupungintaloa.
Tapaus sattui kello kolmen jälkeen yöllä.
Tekijöitä ei ole saatu kiinni. Poliisin mukaan tekijät ovat "hyvin tummaihoisia". Muita tuntomerkkejä poliisi ei vielä pysty antamaan.
– Tutkinta on alkuvaiheessa, joten tässä vaiheessa emme voi kertoa tapauksesta enempää. Tiedotamme tarvittaessa myöhemmin, vanhempi rikoskonstaapeli Keijo Tölli sanoo.
MAINOS
Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video! 13222
JAA:
60
Kaksi tummaihoista raiskannut 1991-syntyneen tytön
64
216
Vastaukset
Onkos tuolla-päin niitä lestaadikkeja?
Jos on, niin hyvä sitten.
teevee vahvistakoon diagnoosini.
Kanta-Suomalaiset nuoret!
Raiskatkaa toisianne hellästi :)
Muistakaa halia!
Jälkeenkin päin.
Eräänä päivänä aamu-teeveen jälki-viisaat kertoivat asiaa, jota minä olen jankuttanut koko-vuoden typerille väärin-ajattelijoille:
Onneksi on oma kopio jankuttamiseen, ei tarvitse aina kirjoittaa uudestaan.
Suomi tarvitsee nämä pakolaisensa.
Väen-väkisin.
Suomi, Saksa, Tanska ja erityisesti Ruotsi ymmärsivät yskän yhdessä.
Silloin viisaammat, oppositio-puolueet päättivät järjestää persuille ansan.
Persut pakoilivat ensimmäisen kerran.
Toisella he tarttuivat hallitus-syöttiin.
Ja saivat Suomalaisen syntyvyys-ongelman kerralla syliinsä.
Minä, sinä me ja vanhempamme emme tehneet tarpeeksi lapsia tienaamaan veroja.
Kohta käy humahdus, jossa kuolevat kerralla viimeiset sota-veteraanimme.
Muutama vuosi sen jälkeen humahdamme me, viimeiset paljon töitä tehneet
kanta-Suomalaiset.
Sen jälkeen humahtavat työn-antajamme.
Venäläiset.
Sitten ovatkin mökki-rantamme vihdoinkin vapaita.
Kummallista että tämän tiedon jälkeenkin jaksetaan vielä asiasta jankuttaa.
H.- jatkakaa.vaan
Sinähän ratkaisitkin koko maa(ilma)nlaajuisen ongelman. Hyvä sinä!
Eikä se raiskauskaan yhtään mitään ole, sattuuhan sitä, ei homma noin vanhaa 'tyttöä' muuksi muuta kohan valittaa. Kun oli Suomen Mustat Uudet Toivot asialla niin asiallista oli toimintakin.
Vai mitä?
Pitäisiköhän lukea se Märta Tikkasen kirja viimein?
- jokapuolella
Täähän on päivittäistä. Mitä enää edes uutisoi!
Kanta-Suomalaiset nuoret!
Raiskatkaa toisianne hellästi :)
Muistakaa halia!
Jälkeenkin päin.
Eräänä päivänä aamu-teeveen jälki-viisaat kertoivat asiaa, jota minä olen jankuttanut koko-vuoden typerille väärin-ajattelijoille:
Onneksi on oma kopio jankuttamiseen, ei tarvitse aina kirjoittaa uudestaan.
Suomi tarvitsee nämä pakolaisensa.
Väen-väkisin.
Suomi, Saksa, Tanska ja erityisesti Ruotsi ymmärsivät yskän yhdessä.
Silloin viisaammat, oppositio-puolueet päättivät järjestää persuille ansan.
Persut pakoilivat ensimmäisen kerran.
Toisella he tarttuivat hallitus-syöttiin.
Ja saivat Suomalaisen syntyvyys-ongelman kerralla syliinsä.
Minä, sinä me ja vanhempamme emme tehneet tarpeeksi lapsia tienaamaan veroja.
Kohta käy humahdus, jossa kuolevat kerralla viimeiset sota-veteraanimme.
Muutama vuosi sen jälkeen humahdamme me, viimeiset paljon töitä tehneet
kanta-Suomalaiset.
Sen jälkeen humahtavat työn-antajamme.
Venäläiset.
Sitten ovatkin mökki-rantamme vihdoinkin vapaita.- jankutijankuti
hunksz kirjoitti:

Sitten ovatkin mökki-rantamme vihdoinkin vapaita."Terve uskoo kerralla, sairas aina jankuttaa"
- mikäetteijottei
hunksz kirjoitti:
Kanta-Suomalaiset nuoret!
Raiskatkaa toisianne hellästi :)
Muistakaa halia!
Jälkeenkin päin.
Eräänä päivänä aamu-teeveen jälki-viisaat kertoivat asiaa, jota minä olen jankuttanut koko-vuoden typerille väärin-ajattelijoille:
Onneksi on oma kopio jankuttamiseen, ei tarvitse aina kirjoittaa uudestaan.
Suomi tarvitsee nämä pakolaisensa.
Väen-väkisin.
Suomi, Saksa, Tanska ja erityisesti Ruotsi ymmärsivät yskän yhdessä.
Silloin viisaammat, oppositio-puolueet päättivät järjestää persuille ansan.
Persut pakoilivat ensimmäisen kerran.
Toisella he tarttuivat hallitus-syöttiin.
Ja saivat Suomalaisen syntyvyys-ongelman kerralla syliinsä.
Minä, sinä me ja vanhempamme emme tehneet tarpeeksi lapsia tienaamaan veroja.
Kohta käy humahdus, jossa kuolevat kerralla viimeiset sota-veteraanimme.
Muutama vuosi sen jälkeen humahdamme me, viimeiset paljon töitä tehneet
kanta-Suomalaiset.
Sen jälkeen humahtavat työn-antajamme.
Venäläiset.
Sitten ovatkin mökki-rantamme vihdoinkin vapaita.Jos nyt järjestettäisiin " Vuoden typerin kommentti"- kilpaili niin H:n kommentti voittaisi kisan aivan heittämällä.
mikäetteijottei kirjoitti:
Jos nyt järjestettäisiin " Vuoden typerin kommentti"- kilpaili niin H:n kommentti voittaisi kisan aivan heittämällä.
"mikäetteijottei"
Vaan jankutuksessa tuskin olisin kolmaskaan.
H.
Puolustan aina toista naista, mutta nämä alkavat olla jo niin rasittavia juttuja, ettei enää jaksa. Miksi nuori nainen toikkaroi yksin kello kolme keskellä kaupunkia.
Näitä tapauksia on jo ollut niin paljon, että luulisi pienten kellojen jo kilisevän jokaisen parikymppisen naisen päässä.
Kuuluu riskiryhmään, miksi tieten tahtoen ottaa riskin. Turha selitellä, että suomi on ollut sellainen ja tällainen maa, täällä on aina saanut liikkua yksin ulkona kello kolme yöllä jne. Maailma muuttuu elliseni, samoin suomi, muutu sen mukana.- ompanuija
Meinaat nuija, että kolmenaikaantoikkairoivat on aidsikepeille vapaa riistaa, ei oteta edes rikosilmoituksia, vai? Mites ryöstöjen kanssa?
- pertty
Enpä tiedä. Mutta ei ole pelkästään nuorten naisten juttu, vaan ainakin Helsingissä joutuu miettimään raavas mieskin, kannattaako kaikkiin puistoihin mennä yksin/tietyn kellonajan jälkeen. Samoin kadulla (ainakin Kalliossa) ilmapiiri on muuttunut jotenkin kovemmaksi ja mamujen käyttäytyminen uhkaavammaksi.
Muutos tapahtunut viimeisen vuoden - parin aikana. Ehkä pitää tosiaan vaan hyväksyä, että ryöstetyksi tai raiskatuksi tuleminen kuuluu asiaan, jos et noudata tiettyjä sääntöjä. ompanuija kirjoitti:
Meinaat nuija, että kolmenaikaantoikkairoivat on aidsikepeille vapaa riistaa, ei oteta edes rikosilmoituksia, vai? Mites ryöstöjen kanssa?
Kuulepas nuija, kyllä ihmisen pitää opetella pitämään huolta omasta elämästään ja reviiristään ja jos siihen kuuluu riski niin välttää sitä.
Et sinäkään ehdoin tahdoin mene heikoille jäille jos tiedät miten siinä saattaa käydä.
Tärkeämpää takoa sinunkin noita juttujasi noiden parikymppisten naisten päähän kuin minun vanhan nuijan.
Rikosilmoitukset ja ryöstöt ovat poliisijuttuja niihin en osaa sanoa mitään, eivät ole alaani.rosaliiin kirjoitti:
Kuulepas nuija, kyllä ihmisen pitää opetella pitämään huolta omasta elämästään ja reviiristään ja jos siihen kuuluu riski niin välttää sitä.
Et sinäkään ehdoin tahdoin mene heikoille jäille jos tiedät miten siinä saattaa käydä.
Tärkeämpää takoa sinunkin noita juttujasi noiden parikymppisten naisten päähän kuin minun vanhan nuijan.
Rikosilmoitukset ja ryöstöt ovat poliisijuttuja niihin en osaa sanoa mitään, eivät ole alaani.Kyllä raiskauskin on poliisijuttu. Ei saisi raiskata vaikka nainen kulkee yöllä ulkona. Niin vain käy näköjään.
Onhan nainen voinut tulla vaikka töistä, vaikka olisi tullut humalassa kapakasta niin tuomittavaa silti, ei kukaan tyrkytä itseään raiskattavaksi.
Samaa mieltä olen että varovaisuutta olisi hyvä noudattaa, se estäisi tai ainakin vähentäisi näitä ikäviä tapauksia.
Jotenkin huvittavaa vaikka vakava asia onkin, moni hyvin suvaitsevainen on heti puolustuskannalla: "Raiskaahan ne suomalaisetkin " ja mamuvastaiset päinvastoin: "Kaikki maahanmuuttajat raiskaa".Ei kai se ole luvallista kenellekään väristä riippumatta.mielikki.neito kirjoitti:
Kyllä raiskauskin on poliisijuttu. Ei saisi raiskata vaikka nainen kulkee yöllä ulkona. Niin vain käy näköjään.
Onhan nainen voinut tulla vaikka töistä, vaikka olisi tullut humalassa kapakasta niin tuomittavaa silti, ei kukaan tyrkytä itseään raiskattavaksi.
Samaa mieltä olen että varovaisuutta olisi hyvä noudattaa, se estäisi tai ainakin vähentäisi näitä ikäviä tapauksia.
Jotenkin huvittavaa vaikka vakava asia onkin, moni hyvin suvaitsevainen on heti puolustuskannalla: "Raiskaahan ne suomalaisetkin " ja mamuvastaiset päinvastoin: "Kaikki maahanmuuttajat raiskaa".Ei kai se ole luvallista kenellekään väristä riippumatta.Se on totta, raiskaus on aina rikos, avioliitossakin tapahtuva.
Tässä tapauksessa, sen paremmin asiaa tuntematta, siinä oli jo monta riskitekijää, nuori nainen, kellon aika, pimein vuodenaika, pakolaisista en sano mitään, sillä paikkakunnalla heitä ehkä asustaa. Saattoihan olla, että ensin keskusteltiin ystävällisesti ja jos alkoholia oli vielä kuviossa mukana, vaikeaa sanoa. Jos omaa nuoruuttani muistelen ja siitä on jo iäisyys, niin sehän oli vain mukavaa kun ulkomaalainen nuori mies hakeutuu seuraan, siis asiassa monta tekijää.
Ihmisen pitää kuitenkin niin pitkälle kuin mahdollista huolehtia itse omasta turvallisuudestaan, ei siitä automaattisesti kukaan muu huolehdi. Rikostapauksissa. Se on varmaan aika harhaa suomalainen turvallinen yhteiskunta enää. Ihmetyttää aina kun nykyään joka asiaan huudetaan apuun yhteiskuntaa.
Voisin kertoa esimerkin, ( ei liity mitenkään raiskaukseen) ihan tästä talon takaa, siinä on metikkö, jossa asustaa useita hirviä, tienpätkällä monta hirvikolaria, nyt huudetaan apuun yhteiskuntaa, pitää rakentaa hirviaitaa, kun ihmiset voisivat huolehtia omasta turvallisuudestaan ajamalla hitaammin. Tämän voisi hyvin kuvitella raiskaustapaukseenkin. Jos työmatka, työnantajan, omaisten ja ystävien kanssa keskustella, mistä apua ja turvallisuuden varmistusta voidaan järjestää.- IHMISOIKEUDET.Suomessa
Työstäkin voi joutua kotiinsa tulemaan keskellä yötä.
IHMISOIKEUDET.Suomessa kirjoitti:
Työstäkin voi joutua kotiinsa tulemaan keskellä yötä.
Niin voi, ainahan yöllä yksin liikkumisessa on omat riskinsä ja ne on otettava huomioon. En ainakaan ryhtyisi iloisille hauskoille juttusille tuntemattomien kanssa.
Ennen sai kuljeskella yksin mihin kellon aikaan hyvänsä. Mutta nyt on toisin, suomi on ilmiselvästi raaistunut.
Ei sitä pikkasen hiplata sitä raiskataan, ei sitä vähän mukiloida sitä tapetaan. Ei siinä paljon ihmisoikeuksia kysellä jos kohdalle sattuu.- ent.siivoojaparka
Rosaliiiiin:
"""" Miksi nuori nainen toikkaroi yksin kello kolme keskellä kaupunkia.""""
Kerropa sitten se turvallinen aika naiselle kulkea yksinään, ettei häntä itseään syytettäisi raiskatuksi joutumisesta.
Tämän päivän Aftonbladetista: Kolme poikaa raiskasi nuoren tytön neljän aikaan iltapäivällä metsikössä...
http://www.aftonbladet.se/nyheter/article22006838.ab
Siihenkö on menty, että naiset eivät voi enää kulkea yksinään ulkona mihinkään vuorokauden aikaan tai saavat sinun mielestäsi syyttää itseään, jos jotain tapahtuu.
Ja raiskaajien päätä silitellään ja laitetaan heidät joksikin aikaa vankilaan (jos ovat täysi-ikäisiä) makoilemaan ja lihomaan veronmaksajien kustannuksella. Mikä rangaistus sekin on olevinaan?
Ainut, mikä raiskaajia voisi säikäyttää, olisi tieto siitä, että kaikilta raiskaajilta leikataan munat pois ilman puudutusta. - villitytti
Miksikö toikkaroivat kolmen aikaan yöllä? Siksi, koska SUOMESSA on aina voinut niin tehdä pelkäämättä, että musta mulkku tulee ja raiskaa!
Nuo mulkut on pistettävä kuriin, ei suomalaisten tarvitse alkaa elää paskiaisten vuoksi toisin kuin ennenkään.
Oletpa rosaliiiini aika tollo! - 9-7
rosaliiin kirjoitti:
Niin voi, ainahan yöllä yksin liikkumisessa on omat riskinsä ja ne on otettava huomioon. En ainakaan ryhtyisi iloisille hauskoille juttusille tuntemattomien kanssa.
Ennen sai kuljeskella yksin mihin kellon aikaan hyvänsä. Mutta nyt on toisin, suomi on ilmiselvästi raaistunut.
Ei sitä pikkasen hiplata sitä raiskataan, ei sitä vähän mukiloida sitä tapetaan. Ei siinä paljon ihmisoikeuksia kysellä jos kohdalle sattuu.No minkä neuvon annat tyttärelleni, joka joutuu "toikkaroimaan" kolmen aikaan yöstä töistä kotiin Turun kaupungissa? Kulki millaisella kyydillä hyvänsä, niin alku ja loppumatkan joutuu joka tapauksessa ain kävelemään.
- Virkarikolliset
Todellinen rikollinen on virkaroisto ja rikospoliitikko, joka sallii rikollisten maahantunkeitumisen.
- raiskaajat-hirteen
Naisten ON opittava ITSE varomaan seutuja ja YKSIN liikkumista semmoseen aikaan että väkivalta on mahdollista,
-- varsinki nyt kun kaikki on tietoisia ulkolaisten ja muslimien aiheuttamasta mahdollisesta vaarasta,
kaikki tietää mitä ongelmia muslimit aihuttaa ja TULEVAT aiheuttamaan suomen yhteiskunnalle,
--- kaikkeen PAHAAN ON suomalaisten opittava varautumaan ja opittava itse suojelemaan itseään niin että ei joudu vaaralle altiiksi,
-- aina se ei tietenkää ole mahdollista, mutta pitkälle on mahdollista,
esm. tilaa taksin joka vie oven eteen,
tai kutsuu jonku sukulaisen halemaan ,
aikoinaan kun itse olin nuori, tilasin taksin joka vei oven eteen,
ja p y y s i n jopa kuskia katsomaan että pääsen turvalisesti ovesta sisään,
tämä toi aina hyvin, eikä ikinä tapahtunu mitään pahaa, osasin a i n a itse varoa likkumistani yöisin ja pimeellä,
- siitä huolimatta tuomitsen kaikki raiskaajat rikoksesta,
heidät pitää palauttaa heti pois suomesta,
eikä heille suomen kansalisuutta saa ikinä myöntää,
ja jos jollaki muslimilla on suomen kansalaisuus ja syylistyy raiskaukseen ja muihin pahoihin rikoksiin, häneltä ON OTETTAVA suomen kansalaisuus POIS ikuisiksiajoiksi,
laki on näin muutettava,- järki-käteen-
Kyllä täysjärkisen naisen ja miehen pitää osata itse päätellä öiseen aikaan onko yksi liikkuminen turvallista,
aina on mahdollista liikkua myös turvallisesti, - jaanamää
järki-käteen- kirjoitti:
Kyllä täysjärkisen naisen ja miehen pitää osata itse päätellä öiseen aikaan onko yksi liikkuminen turvallista,
aina on mahdollista liikkua myös turvallisesti,Miehen takiako ei pidä liikkua missä haluaa millloin haluaa?
Nii, onhan jossain mustat kaavut päästä varpaisiin , ettei mies nää mitään, niin kauhea otus se on. - 9-7
Taksi on melko kallis kyyti työmatkalaiselle.
- 9-7
9-7 kirjoitti:
Taksi on melko kallis kyyti työmatkalaiselle.
Kun sitä joutuu käyttämään useasti viikossa.
- KiitosjaHyvääJoulua
Toivottivatkohan mamut raiskauksen jälkeen edes kiitos ja HYVÄÄ JOULUA, vai oliko tämä uskontojen välinen "oikeutettu" raiskaus. Luulisi jo mamukiimaisten hyysäreidenkin päissä soivan hälytyskellot kun näitä samoja eläimellisiä uutisia joutuu lukemaan lähes päivittäin.
- selkäsauna-jokaiselle
En hyväksy tuota varautumista suomessa. Kyllä matuille pitää antaa sellainen riittävän tehokas koulutus miten täällä käyttäydytään. Jos ei oppi mene perille, niin heti armotta kotimatkalle, ei mitään hyssyttelyjä enää. Jos laitetaan pelko persiiseen, niin ne tavat muuttuvat varmasti.
- knre
"Poliisin mukaan tekijät ovat "hyvin tummaihoisia".
Pimeässä kaikki kissat ovat mustia.- tummaiho
Ja Kalevassa ei vissiin saa enään raiskauksista edes kommentoida kun ei näy?
- mitävielä
Suvakit vaan luimistelevat näille raiskausuutisille, ja mumisevat joistain yksittäistapauksista, sekä kääntävät keskustelua mukamas suomalaiskodeissa tehtävistä raiskauksista. Hitto, että nämä kulttuurinrikastuttajat täytyy opettaa ihmisten tavoille eikä elukoitten.
- att2
Suomi pillu kulkee kuumana oli aika mikä tahansa ,, idän hausu näkee ja tottaa apinan...
Suomi on tavallaan apiana. Ajassa tänään.- voi-itku-
TURPA kinni att2 , yhtä tyhmä kuin hunksi, kuule sinäkin...
voi-itku- kirjoitti:
TURPA kinni att2 , yhtä tyhmä kuin hunksi, kuule sinäkin...
"voi-itku-"
Ei saa kiusata Poliisiamme.
Ehkä heidät on käsketty olemaan puuttumatta tapahtumiin.
Pakolaisten turva-paikan ulko-puolella.
Katsoisin myös hyväksi, että Poliisillemme annettaisi oikeus myöntää enemmän,
ja löysemmin lupia kodin-turva-joukoillemme.
Poliisillammekin kun on noita moottori-pyörä komppanioita.
att2 on hellyyttävä näyttelijä.
Sellainen lapsen-kakkiainen.
Kanta-Suomalaiset nuoret!
Raiskatkaa toisianne hellästi :)
Muistakaa halia!
Jälkeenkin päin.
Eräänä päivänä aamu-teeveen jälki-viisaat kertoivat asiaa, jota minä olen
jankuttanut koko-vuoden typerille väärin-ajattelijoille:
Onneksi on oma kopio jankuttamiseen, ei tarvitse aina kirjoittaa uudestaan.
Suomi tarvitsee nämä pakolaisensa.
Väen-väkisin.
Suomi, Saksa, Tanska ja erityisesti Ruotsi ymmärsivät yskän yhdessä.
Silloin viisaammat, oppositio-puolueet päättivät järjestää persuille ansan.
Persut pakoilivat ensimmäisen kerran.
Toisella he tarttuivat hallitus-syöttiin.
Ja saivat Suomalaisen syntyvyys-ongelman kerralla syliinsä.
Minä, sinä me ja vanhempamme emme tehneet tarpeeksi lapsia tienaamaan veroja.
Kohta käy humahdus, jossa kuolevat kerralla viimeiset sota-veteraanimme.
Muutama vuosi sen jälkeen humahdamme me, viimeiset paljon töitä tehneet
kanta-Suomalaiset.
Sen jälkeen humahtavat työn-antajamme.
Venäläiset.
Sitten ovatkin mökki-rantamme vihdoinkin vapaita.
H.
- SEnkin.ilkeät-hyysärit
Nämä uskontojen väliset muka "oikeutetut" raiskaukset, ne ovat merkki sodasta, jolla islamia levitetään kaikkialle. Hyysärit eivät tajua.
Luulisi jo mamukiimaisten hyysäreidenkin päissä soivan hälytyskellot kun näitä samoja eläimellisiä uutisia joutuu lukemaan lähes päivittäin.
Kaikki Suomen miehet eivät uskalla puolustaa tyttöjään?- Kiinnostaakos
Isät ja äidit, valistakaa tyttäriänne. Vastaanottokeskusten ympärille ei kannata mennä shillailemaan.
- guyyruuru
Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos:
Korkein rikollisuustaso oli Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä, 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Itä-Euroopassa (ilman Venäjää) syntyneiden miesten rikollisuustaso oli noin kymmenkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden. Myös kaikissa muissa maahanmuuttajaryhmissä rikollisuustaso oli syntyperäisiä suomalaisia korkeampi, ainoa poikkeus olivat Oseaniassa syntyneet, joilla ei aineistossa ollut ainoatakaan raiskausrikosta. Suomessa syntyneiden maahanmuuttajataustaisten miesten rikollisuustaso oli yli kuusinkertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden (kuvio 7).
http://www.optula.om.fi/fi/index/julkaisut/tutkimuksia-sarja/maahanmuuttajatrikostenuhreinajatekijoina.html- vahvasti-tätä-mieltä-
guyyruuru
NO miä minä sanoin,
suomen mies ei ole raiskaaja eikä rikollista ainesta,
suomen mies on harvinaisen rahellinen ahkera älykäs aito ihminen ollu kautta aikojen,
siksi pitää AINA ilmoittaa etninen tausta , vaikka olisi suomen kansalaisuus saatu,
suomen miehen mainetta EI TULE IKINÄ MOLLATA VÄÄRIN perustein yleistämällä " suomalainen "
koska etnien tausta voi olla vaikka venäläinen tai n e e k e ri tai muslimi, tai mikä muu tahansa, - Näin-on-
varmasti,
en ole joukkoraiskauksista ikinä kuulluut edes puhuttavankaan
ennen kuin nuo irvinaamat sitäkin ovat tehneet. - menkää-naimaan
Näin-on- kirjoitti:
varmasti,
en ole joukkoraiskauksista ikinä kuulluut edes puhuttavankaan
ennen kuin nuo irvinaamat sitäkin ovat tehneet.en ole joukkoraiskauksista ikinä kuulluut edes puhuttavankaan??
Et ole sitten lukenut tarpeeksi uutisia?
Muistan tapauksen Kiteeltä, kun joku nainen oli mennyt ko.pesäpallojoukkueen "juhliin" ja ilmoitti, että hänet on raiskattu? Tarkemmin en muista lopputulosta, mutta taisi saada "vesiperän", kuten Auerinkin tapaus! Syyllistä ei löydetty?
Nythän uutisissa on "tyttö", vaikka mielestäni on aikuinen nainen? Oliko työstä tulossa, vai sinne menossa ja miksi yksin, jos tiesi, että paikkakunnalla on mahdollisia "raiskaajia"?
Jotenkin tuli taas mieleeni ne Poliisipäällikön sanat noista raiskauksista, että "ensin me juotiin ja sitten naitiin ja sitten se raiskasi"? No, eihän se tainnut ihan noin mennä hänen sanontansa, mutta jotenkin tuli mieleeni, että mistä nainen oli tulossa/menossa tuohon aikaan yöstä ja oliko jo tehnyt tuttavuutta ko. kavereiden kanssa? - etteitotuusihanunohtuisi
menkää-naimaan kirjoitti:
en ole joukkoraiskauksista ikinä kuulluut edes puhuttavankaan??
Et ole sitten lukenut tarpeeksi uutisia?
Muistan tapauksen Kiteeltä, kun joku nainen oli mennyt ko.pesäpallojoukkueen "juhliin" ja ilmoitti, että hänet on raiskattu? Tarkemmin en muista lopputulosta, mutta taisi saada "vesiperän", kuten Auerinkin tapaus! Syyllistä ei löydetty?
Nythän uutisissa on "tyttö", vaikka mielestäni on aikuinen nainen? Oliko työstä tulossa, vai sinne menossa ja miksi yksin, jos tiesi, että paikkakunnalla on mahdollisia "raiskaajia"?
Jotenkin tuli taas mieleeni ne Poliisipäällikön sanat noista raiskauksista, että "ensin me juotiin ja sitten naitiin ja sitten se raiskasi"? No, eihän se tainnut ihan noin mennä hänen sanontansa, mutta jotenkin tuli mieleeni, että mistä nainen oli tulossa/menossa tuohon aikaan yöstä ja oliko jo tehnyt tuttavuutta ko. kavereiden kanssa?"Muistan tapauksen Kiteeltä, kun joku nainen..."
Juttu oli Suomen Kuvalehdessä ja myöhemmin paljastui ihan "ankaksi"
Olisit lukenut samaa lehteä vähän myöhemmin kun pyydeltiin anteeksi.
SK tuomittiin maksamaan seuralle ja muutamalle pelaajalle korvauksia. vahvasti-tätä-mieltä- kirjoitti:
guyyruuru
NO miä minä sanoin,
suomen mies ei ole raiskaaja eikä rikollista ainesta,
suomen mies on harvinaisen rahellinen ahkera älykäs aito ihminen ollu kautta aikojen,
siksi pitää AINA ilmoittaa etninen tausta , vaikka olisi suomen kansalaisuus saatu,
suomen miehen mainetta EI TULE IKINÄ MOLLATA VÄÄRIN perustein yleistämällä " suomalainen "
koska etnien tausta voi olla vaikka venäläinen tai n e e k e ri tai muslimi, tai mikä muu tahansa,"vahvasti-tätä-mieltä- "
Ei saa kiusata Poliisiamme.
Ehkä heidät on käsketty olemaan puuttumatta tapahtumiin.
Pakolaisten turva-paikan ulko-puolella.
Katsoisin myös hyväksi, että Poliisillemme annettaisi oikeus myöntää enemmän,
ja löysemmin lupia kodin-turva-joukoillemme.
Poliisillammekin kun on noita moottori-pyörä komppanioita.
H.
- 57648
Nuo palstan UUdistajat osaavat yhtä hyvin suomen kieltä kuin Hunksi
UUdistajat ovat ammattikoulun poikia.
he eivät tiedä, että lainausmerkitkin kuuluvat hyvään suomen kielen oikeinkirjoitukseen, jos siteerataan toisen tekstiä. Heille ne ovat "epäkelpoja merkkejä".
Menen pois. - mihinollaanmenossa
mm. siivoojat, ravintola- ja hotellityöntekijät, lehdenjakajat joutuvat liikkumaan aamuyöllä jos meinaavat työnsä hoitaa. Usein juuri näitä hommia tekevät opiskelijat. On se aika ihmeellistä että osa viesteistä antaa ymmärtää että nämä öisin liikkuvat ovat syyllisempiä kuin maahanmuuttajaraiskarit.
Mielestäni ei ennen löytynyt näin paljon raiskaajille puolustelijoita.- Ällöjä_tyyppejä
Ihmetellä täytyy tosiaankin, en voi tajuta mitä "väärinsyyllistäjä" oikein tarkoittaa.
- Tutkimusta-kaivattaisiin
Pystyyköhän mies edes tajuamaan raiskauksen tuhoavaa ja tappavaa vaikutusta naiseen tai tyttöön?
- Vain.penis.ja.työntö
Todennäköisesti ei.
- Junalauta
Suomalaiset ainakin ovat menossa päin helewettiä jos eivät älyä yksinkertaisia tosiasioita: suomalainen mies raiskaa tai yrittää yli tuhat (1000) kertaa vuodessa. Maahanmuuttajataustaisia väkisinmakaamisepäilyjä poliisin mukaan oli noin kymmenen (10) pari viikkoa sitten.
Mikä tässä suhteessa on epäselvää tämän maan 'sivistyneille', meillä on kuulema hyvä koulutusjärjestelmä, sanovat. En usko, suomalaisten aivot ovat lionneet keltaisessa nesteessä kaikesta kuullusta päätellen liian kauan aikaa. Siihen ei koulut auta. - ent.siivoojaparka
Junalauta kirjoitti:
Suomalaiset ainakin ovat menossa päin helewettiä jos eivät älyä yksinkertaisia tosiasioita: suomalainen mies raiskaa tai yrittää yli tuhat (1000) kertaa vuodessa. Maahanmuuttajataustaisia väkisinmakaamisepäilyjä poliisin mukaan oli noin kymmenen (10) pari viikkoa sitten.
Mikä tässä suhteessa on epäselvää tämän maan 'sivistyneille', meillä on kuulema hyvä koulutusjärjestelmä, sanovat. En usko, suomalaisten aivot ovat lionneet keltaisessa nesteessä kaikesta kuullusta päätellen liian kauan aikaa. Siihen ei koulut auta.Olisiko niin, että Suomessa on vielä toistaiseksi suomalaisia enemmän kuin pakolaisia? Voisiko olla?
- Raukkismaista
Sitä päivänselvää suhdetta ei ko. asiassa tarkoitetakaan vaan sitä päälaelleen vinksahtanutta juttua, että kansa huutaa hulluna mamujen raiskauksista ikään kuin tässä maassa ei olisi ikipäivänä tehty yhtäkään supisuomalaisten toimesta.
- PysytäänAsiassa
Junalauta kirjoitti:
Suomalaiset ainakin ovat menossa päin helewettiä jos eivät älyä yksinkertaisia tosiasioita: suomalainen mies raiskaa tai yrittää yli tuhat (1000) kertaa vuodessa. Maahanmuuttajataustaisia väkisinmakaamisepäilyjä poliisin mukaan oli noin kymmenen (10) pari viikkoa sitten.
Mikä tässä suhteessa on epäselvää tämän maan 'sivistyneille', meillä on kuulema hyvä koulutusjärjestelmä, sanovat. En usko, suomalaisten aivot ovat lionneet keltaisessa nesteessä kaikesta kuullusta päätellen liian kauan aikaa. Siihen ei koulut auta.Junalauta, sekoitat väitteilläsi maahanmuuttajat, turvapaikanhakijat ja kantasuomalaiset. Suomalaisten tekemiin raiskauksiin lasketaan mukaan Suomen kansalaisuuden saaneet ulkomaalaistaustaisetkin. Tekijöistä kirjataan kansalaisuus, mutta ei taustaa. Epäilen, että n. 1.000 raiskausrikoksesta on yhteensä n. puolet ulkomaalaistaustaisten tekemiä.
”Poliisihallitus kertoo myös, että vuosittain tietoon tulee noin 1 000 raiskausrikosta. Niistä on pystytty selvittämään pystynyt selvittämään keskimäärin 70 prosenttia. Kuluvana vuonna ilmoituksia on kirjattu hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina. Ulkomaalaisten rikoksesta epäiltyjen osuus raiskausrikoksissa on viime vuosina ollut noin 20 - 30 prosenttia.”
”Turvapaikanhakijoiden epäillään syyllistyneen tänä vuonna yhteensä noin kymmeneen raiskausrikokseen ja noin 15 seksuaaliseen ahdisteluun. Kyseessä ovat poliisin tietoon tulleet tapaukset.” http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195009055530/artikkeli/poliisi marraskuussa 100 000 tehtavaa joista 800 liittyi turvapaikanhakijoihin.html - sanonOlenSuomalainen
Junalauta kirjoitti:
Suomalaiset ainakin ovat menossa päin helewettiä jos eivät älyä yksinkertaisia tosiasioita: suomalainen mies raiskaa tai yrittää yli tuhat (1000) kertaa vuodessa. Maahanmuuttajataustaisia väkisinmakaamisepäilyjä poliisin mukaan oli noin kymmenen (10) pari viikkoa sitten.
Mikä tässä suhteessa on epäselvää tämän maan 'sivistyneille', meillä on kuulema hyvä koulutusjärjestelmä, sanovat. En usko, suomalaisten aivot ovat lionneet keltaisessa nesteessä kaikesta kuullusta päätellen liian kauan aikaa. Siihen ei koulut auta.Et varmaa ole suomalainen, jos olet niin häpeän puolestasi.
Koska vain suomalaisten aivot ovat lionneet keltaisessa nesteessä ei suomalaisuus ole edes mahdollista koska sinä olet fiksumpi kuin kaikki suomalaiset yhteensä :)
Mikä oikeuttaa haukkumaan maan alkuperäisiä asukkaita toinen toistaan inhottavimmilla nimityksillä. Jo maahanmuuttajia haukuttaisiin noin joutuisi vankilaan.
Hauku suomalainen päivää niin pysyt piireissä. - Puhuvainomastapuolestasi
Myötähäpeä on merkki ahtaasta ajatusmaailmasta.
Olen minä ihan oikea suomalainen. Tai no; isä tuli lapsena sotaa pakoon itäpuolelta, vaikuttaneeko se jotain. Mutta tällä hetkellä häpeän suomalaisuuttani ainakin jossain määrin, koska en arvioi yhtäkään tämän maan enkä muunkaan maalaista ennen kuin tiedän ja tunnen.
Sinä et ilmeisesti ole ikinä kuullut etkä nähnyt miten jotkut suomalaiset puhuvat vieraista tulijoista. Suomen kansan pissipäisyydestä kirjoittaessani tarkoitan yleistäen, koska joukossa on heitä, joille inhimillisyys ja toisten hätä ei merkitse mitään oman elintason ja hyvinvoinnin pysymisen rinnalla. Ja se on merkki ...
- peekele
Kaksi tummaa raiskasi Ylivieskassa taas naisen joulunpyhinä. Milloin tämä loppuu. Kaksittain raiskaavat.
- Etovaa
http://yle.fi/uutiset/isisin_asiakirjat_paljastavat_seksuaalisen_vakivallan_saannot_isa_ja_poika_eivat_saa_raiskata_samaa_naista/8558819
Mihinkä maailma on menossa, kun joku ryhmä on luonut itselleen näin eläimelliset säännöt kuinka saa raiskata, sanat loppuvat kesken, niin vihaksi pistää. - Aloittakaaekalta
Mtv-3:n 10-uutiset äsken: Ylivieskan raiskausjuttu oli keksitty, mitään sellaista ei ole tapahtunut.
"Taas-taas-taas" suomalaisten pipipäisten liian pienessä piirissä sikiävien tattipäiden juttuja. Eivätkä ne osaa edes hävetä tyhjää aivovarustustaan eikä muutakaan mädännyttä hengen hapatustaan.
Vuonna 1991 syntynyttä ei kutsuta enää tytöksi. 24-vuotias on nuori nainen. Onko edes peruskoulun päättötodistusta olemassa? Tuskin.- tattipää
Pääasia että suomalaisetkin raiskaa, on sinulla helpottunut olo kun taas mamu oli puhdas kuin vastasatanut lumi, tattipäät vain yrittävät sortaa. Mamut eivät raiskaa, se on normaalia heidän kulttuurissaan, meidän pitäisi tajuta ja ymmärtää.
Opetellaan elämään maahanmuuttajien ehdoilla, silloin ei ole ongelmia.
Älyköksi pääsee suomessa kun hyväksyy kaiken mitä maahanmuutto sisältää, rikollisuudenkin. Voi katsella suvaitsevaisuutensa korkeuksista meitä tyhmiä tolloja nenänvarttaan pitkin. - ent.siivoojaparka
Olet oppinut aika hyvin suomenkielen. Oletko ollut jo kauan maassa?
- dntis
tattipää kirjoitti:
Pääasia että suomalaisetkin raiskaa, on sinulla helpottunut olo kun taas mamu oli puhdas kuin vastasatanut lumi, tattipäät vain yrittävät sortaa. Mamut eivät raiskaa, se on normaalia heidän kulttuurissaan, meidän pitäisi tajuta ja ymmärtää.
Opetellaan elämään maahanmuuttajien ehdoilla, silloin ei ole ongelmia.
Älyköksi pääsee suomessa kun hyväksyy kaiken mitä maahanmuutto sisältää, rikollisuudenkin. Voi katsella suvaitsevaisuutensa korkeuksista meitä tyhmiä tolloja nenänvarttaan pitkin.Sinuun verrattuna älyköksi voi kutsua ketä tahansa.
- Tilastotiedettä
Taitaa olla yksi sadasta mamujen tekemistä raiskausjutuista keksitty...:(
- Ruohonjuureltahuomioin
Kyllä suomalaiset keksivät niitä ihan omasta päästään, omasta likaisesta mielikuvituksestaan. Eivätkä ne tilastoja tutki.
Raiskaus ei ole hyväksyttyä heidänkään maassaan vaikka naisten hiljaisuudesta voisi niin päätellä / tulee sellainen kuva. Naiset taas ovat hiljaa siksi, että jos siellä mies raiskaa, niin nainen on siihen syyllinen. Ja se olisi hyvä muistaa niitten kaikkien suomineitojen, jotka lykkäävät itseään tykö tummasilmäisille komistuksille jotka eivät ole tottuneet edes siihen, miten täällä naiset pukeutuvat ja ovat.
Se, että hyväksyy ja ymmärtää miksi turvaa tarvitsevat ihmiset tulevat tänne, ei tee kenestäkään välttämättä älykköä mutta osoittaa, että sydän on siellä missä sen kuuluukin olla. Eikä älykäs ja sydämellinen hyväksy rikollisuutta, ei suomalaisen eikä muidenkaan. Jotta voisiko tattipää käyttää edes jompaa kumpaa - jos on jompi kumpi. - Hieno.tilaisuus
Onhan isisissäkin paljon hyvää, kuten yllä olleesta linkistä voimme lukea.
http://yle.fi/uutiset/isisin_asiakirjat_paljastavat_seksuaalisen_vakivallan_saannot_isa_ja_poika_eivat_saa_raiskata_samaa_naista/8558819 - EI_MITÄÄN_HYVÄÄ
Hieno.tilaisuus kirjoitti:
Onhan isisissäkin paljon hyvää, kuten yllä olleesta linkistä voimme lukea.
http://yle.fi/uutiset/isisin_asiakirjat_paljastavat_seksuaalisen_vakivallan_saannot_isa_ja_poika_eivat_saa_raiskata_samaa_naista/8558819EI murhanhimoisissa VOI olla mitään hyvää, hyiiii,
toivottavasti isis häviää maanpäältä kokonaan pois, - tattipää
dntis kirjoitti:
Sinuun verrattuna älyköksi voi kutsua ketä tahansa.
"Taas-taas-taas" suomalaisten pipipäisten liian pienessä piirissä sikiävien tattipäiden juttuja. Eivätkä ne osaa edes hävetä tyhjää aivovarustustaan eikä muutakaan mädännyttä hengen hapatustaan. <<<
Kyllä suomalaisia saa haukkua mielin määrin etkä ole huomaavinasikaan. Pääasia että maahanmuuttajista ei sanota mitään negatiivista.
Jos kirjoittaisin noin mamuista oli täysi rähinä päällä. Olet älykkö myönnetään jos sitten rauhoitut. - enAjattele
EI_MITÄÄN_HYVÄÄ kirjoitti:
EI murhanhimoisissa VOI olla mitään hyvää, hyiiii,
toivottavasti isis häviää maanpäältä kokonaan pois,Et sitten huomannut viestin sarkasmia.
- Otollista_maaperää
Taas taas taas rasistit kusettaa tätäkin palstaa, eikä jää viimeiseksi kerraksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831536
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall1961367Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431119Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43823- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30701Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36681
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20640Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617