If ja vanhukset, järkytyin

Ifpetkuttaa

Äitini kaatui taloyhtiön pihassa ja todettiin että tämä maksetaan vastuuvahinkovakuutuksesta joka on huoltoyhtiöllä. Ennen maksujen suorittamista jouduin toimittamaan heille äitini psta vaikka minkälaista todistusta ja dokumenttia. Äitini nimittäin sai tuosta tärähdyksestä viisi aivoverenvuotoa ja makaa loppuelämän hoivakodissa kummatkin jalat ja käsi halvaantuneena. If:ltä tuli myönteinen päätös heidä asiantuntijan tutkinnan jälkeen ja maksut alettiin suorittaa äidilleni, tuli myös kertakorvaus väliaikaisesta haitasta ja maininta että vuoden päästä voi hakea pysyvän haitan korvausta. Pari päivää ennen vuoden aikajanan tulemista täyteen tuli heiltä uusi päätös ettei enää korvata mitään.

Ihmettelen vain kuinka paljon If rahastaa vakuutuksilla ja vanhukset joiden psta kukaan ei hae korvauksia heille jää rahaa voitoiksi. Aika raakaa toimintaa ja en voi ymmärtää kuinka monenlaisia "asiantuntijoita"heillä on kun toinen puoltaa ja sitten toinenei puollakkaan. Kannattaa todella miettiä laitatteko vakuutuksena Ifiin, tässäkin tapauksessa vastuuvakuutuksen maksaja maksoi ensin ja sitte ei, eli Ifillä ei pystytä näköjään päättämään mikä on ok ja mikä ei.

Sellainen pitää vielä mainita, että vakuutusvirkailija jonka kanssa asioin kysyi moneen otteeseen eikö äitini voisi ottaa yhteyttä, onko hän käynyt kotona jne. Idiootti kysymyksiä vaikka moneen otteeseen olin kertonut äitini tilanteen, eivät edes suostuneet tulla katsomaan äitini tilannetta.

11

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gaselli100

      Hei, ensimmäisenä osaanottoni suruusi.

      Sitten aiheeseesi:
      Tästähän voisi haastaa vakuutusyhtiöt keskustelemaan ohjelmaan, kuinka he tutkivat asiakkaidensa tiloja jotka ovat ottaneet esim. Tapaturmavakuutuksen, kuinka he voivat ja tarkistava ettei mitään ole tapahtunut. Varsinkin vanhukset jotka ovat yksin eivätkä voi ajaa asiaansa itse, ovat aivan avuttomia tälläisen tilanteen edessä, mikä on kohdannut äitiäsi. Nämähän ovat maksaneet vuosia vakuutusmaksuja ja ne jäävät vakuutusfirman kassalaatikkoon, eikä tarvitse mitään maksaa kun kukaan ei kysy perään.

      Sinun tapauksessa en kyllä voi ymmärtää kuinka vakuutusyhtiö voi maksaa ja sitten lopettaa maksamisen, tuntuu että pelaavat omaan pussiin.

      Huomenna otan selvää omista vakuutuksistani, sillä ne ovat Ifi:ssä ja jos saan ristiriitaisia vastauksia, niin sanon varmasti ne sieltä irti.

      Kiitos että jaoit tämä täällä ja jaksamisia.

    • Ifpetkuttaa

      Kiitos gaselli vastauksestasi tai kannanotosta. Tämä olisi mielenkiintoinen asia todellakin viedä televisioon keskusteltavaksi, vakuutusyhtiöt, heidän asiantuntijat ja vanhukset:)


      Se vain mikä tässä jäi vaivaamaan olivat, jotka tuovat sen petkuttamisen maun tähän

      1/ miten jo tehdyn päätökseen voi tulla kesken kaiken muutos

      2/ mielenkiintoista että tämä tapahtu 2pvä ennen vuosipäivän täyttymistä

      3/ kertaakaan en ole saanut heidän "asiantuntija" lääkäreiden nimiä jotka ovat tehneet päätöksen, ensin puoltavan ja sitten yhtäkkiä kielteisen

      Kaikkein hauskinta tässä on se että kuinka asiakas, olkoon se yritys tai yksityishenkilö voi luottaa että Ifillä on se oikea asiantuntijanpäättämässä asian joka on Ifille edullisin vaihtoehto

    • Yrittäjä52

      Ei voi olla totta, olen aina ollut sitä mieltä että If:ssä jotakin mätää, mutta tuohan on röyhkeyden huippu. Minun vakuutukset siirtyy muualle. Kiitos että kerroit tämän.

      • jjeee

        Me lopetettiin firman vakuutukset myös if:stä aikoinaan kun firman tiloihin murtauduttiin ja reiluun viikkoon ei tiedetty mitä esim.rikotuille oville tehdään, tilataanko uudet vai korjataanko.Lupaa ei saatu kumpaakaan ja käskettiin vaan laittaa vaikka muovikalvo ulko-oven tilalle??Vakuutusyhtiön tarkastaja tulee käymään kuulemma kun kerkeää ja kertoo sitten mitä tehdä.Aivan huippua toimintaa Ifiltä!Vakuutuksien piti,aikoinaan kun ne sovittiin korvata kaikki tulipaloista murtoihin ja kaikki siltä väliltä mutta eipä vakuutusneuvottelija silloin kaikkea kertonutkaan.Korvausten aika kun tuli saatiin korvaus ainoastaan yhdestä tietokoneesta joka lähti varkaitten mukana,edes ohjelmia ei korvattu.Irtisanottiin samana päivänä kaikki firman että omat vakuutukset Ifiltä eikä sitä ole kaduttu koskaan


      • Ifpetkuttaa

        No nyt huomaan etten itse ole ainoa jota tuo firma yrittää vetää linssiin. Aivan pöyristyttävää toimintaa. Yritän nyt saada tästä aikaan TV ohjelmaa johon tulemme vaatimaan mukaan heidän asiantuntijat, katsotaan tuleeko neurokirurgi vai hammaslääkäri joka tehnyt päätöksen että äitini on yhtä äkkiä terve ja hups, emme huomanneetkaan, vaikka kaikki paperit heillä olemassa, ettei tämä johdukaan kaatumisesta.


    • vakuutuksetkilpaillut

      Minä puolestani ihmettelen, että kuka ylipäätään ottaa noin kalliista yhtiöstä mitään vakuutuksia. Itse kilpailutin vakuutuksia, kun eräillä messuilla ko. yhtiön edustaja halusi välttämättä tehdä tarjouksen vakuutuksistani. Tarjous oli järkyttävän kallis verrattuna muihin vakuutusyhtiöihin, yhtään vakuutusta ei heillä ollut halvempaa tarjota minulle. Kaikista järkyttävin oli moottoripyöräni vakuutukset, joiden vakuutukset olisivat maksaneet kolme kertaa enempi, mitä halvimmassa yhtiössä. Jopa auton ja mopon liikennevakuutukset olivat muutaman kympin kalliimpia.
      Tarjousta tarkistettiin kolme kertaa alemmaksi, joka kuvastanee myös jotain, eli jos nyt joku on nielaissut heti ensimmäisen tarjouksen ja tehnyt sillä sopimukset, voi vain miettiä, että kuinka paljon on maksanut ylimääräistä maksuissaan.
      Nettilaskurilla hinnat olivat aivan pilvissä, eli jos niillä kilpailuttaa, on todella iirikseen lirutettu ja maksaa turhasta.
      Joten ilman mitään mustamaalaamisia, kilpailuttakaa vakuutukset ja selvittäkää vielä, että mitä ne vakuutukset todella sitten myös kattavat.
      Oikeusturvavakuutuksen kohdalla erityisesti kannattaa selvittää, että mitä se käytännössä korvaa. Nimittäin jos maksatte oikeusturvavakuutusta 25000€ (tai 50000€) edestä ja kuvittelette saavanne sillä summalla oikeusturvaa, erehdytte pahemman kerran. Useimmilla yhtiöillä oikeusturvavakuutuksen korvaussumma on 2 x riidanalainen summa, siis kaksi kertaa riidanalainen summa ja siitä vähennetään omavastuu. Eli jos lähdette riitelemään jostain nilkan nyrjähtämisestä aiheutuneista sairaskuluista, ette saa käytännössä mitään oikeusturvavakuutuksesta, kun siitä vähennetään omavastuu.

      • Ifpetkittaa

        Heippa

        Kiitos vastauksestasi kilpailuttaa. Itse meinaan sanoa myös omat vakuutukseni tuolta irti nyt heti. Tässä äitini tapauksessa vakuutuksen ottaja on huoltoyhtiö joka on myöntänyt tapahtuman. Meillä on jopa kaksi todistajaa jotka ovat allekirjoittaneet todistuksen että äitini kaatui pihalla. Samana aamuna 30min enne äitini kaatumista taloyhtiön toinen asukas oli myö kaatunut ja käsi mennyt sijoiltaan.

        Ihan oikeasti, en voi ymmärtää vieläkään tätä päätöstä...aivan omavaltaista toimintaa ja ja aivan laskelmoitua petosta, tämä on siis vain minun mielipiteeni.


    • Ifisshit

      Ifiä vastaan tulee nostaa ryhmäkanne pahimmilta Ifin toilauksien kärsijöiltä. Keskustelen asiasta huppujuristitutun kanssa.
      Kuluttaja asiamies voi nostaa ryhmäkanteen.
      Ifin voisi lopettaa silllä,se aiheuttaaa vakuutetuillemvIn harmi omituisilla päätöksillään, jotka eivät perustu järkeen eikä lääketieteeseen,
      Vaan omituiseen ifologiaan.

    • Lähitapiolaan

      Kerätäänpä tänne vaikka uuden otsikon alle
      IFIN JÄRJETTÖMÄT PÄÄTÖKSET VUONNA 2016
      Lähitapiolassa kuulemma asiallisimmat virkailijat ja päätökset.

    • w2qertyybt

      kokemukseni mukaan if on hyvin huono maksaja.

      vakuutusmaksut ovat hieman edullisia, mutta korvausta et saa oikeudenmukaisesti ilman oikeudenkäyntiä, jonka häviät

      • 5.19

        >> mutta korvausta et saa oikeudenmukaisesti ilman oikeudenkäyntiä, jonka häviät >>

        Jos häviät oikeudenkäynnin, niin silloin sinä olet ollut väärässä ja vastapuoli oikeassa. Kumpi on oikeassa, kumpi väärässä - tämän asian selvittäminenhän on koko oikeudenkäynnin tarkoitus riita-asiassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      94
      4155
    2. 66
      3413
    3. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      72
      3054
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      81
      2529
    5. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      5
      2346
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      202
      2117
    7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      30
      2051
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      41
      860
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      73
      781
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      756
    Aihe