Rattijuopumukset ovat riski ja aiheuttavat onnettomuuksia jotka johtavat kuolemaan. Tämän vuoksi esim. vilkkaassa liikenteessä/kaupungin keskustassa tapahtuneesta rattijuopumuksesta tulevaa tuomiota tulisi koventaa. Toisaalta syrjäseuduilla ja vähän liikennöidyillä teillä tehdyistä juopumuksista tulisi selvitä sakoilla. Uskoisin että tämä asetus muuttaisi rattijuopumuksien tuottamien onnettomuuksien määrää, sillä rattijuopot pysyisivät poissa villkaasta liikenteestä. MItä mieltä olette?
Rattijuopumus tuomio suhteelliseksi
juopponakorvessa
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuomion antamisessa tulisi ottaa huomioon mm. muun liikenteen määrä, aiheutetut vaaratilanteet, sekä ajokortin tarve työelämässä. Kannatan!
Jaha, jäit siis jossain maaseudulla kotimatkallasi kiinni, ja sait mielestäsi liian kovan rangaistukse? "Kotiinhan saa aina ajaa"?
Olen eri mieltä.
Rattijuoppojen pitäisi pysyä poissa kaikesta liikenteestä, ei pelkästään vilkkaammilta alueilta. Rattijuopon auto pitäisi ottaa viimeistään toisesta kärystä eteenpäin aina valtiolle, ja ajoneuvon luovuttamisesta kortittomalle tai päihtyneelle pitäisi viimeistään toisella kerralla seurata luovuttajalle sama sanktio, ensimmäisen kerran tuntuvien sakkojen jatkeeksi.
Kyllä se maistissa ajeleminen vähenee ihan sitä tahtia, kun oman auton jälkeen rupeavat myös kaverien autot menemään fiskaaliseksi hyödyksi. Pari kolme lähintä kun on myös autonsa menettänyt sen kortittomalle rattikselle lainattuaan, rupeavat muut hieman tarkemmin katsomaan lainaavatko. Ja vaikka niitä satasen peltoautoja saa aika helposti, niin kyllä se kukkaron pohja jossain kohtaa rupeaa paistamaan, kun se aina päätyy valtiolle.
Lisäksi vielä kun toistuvasti rattijuopumukseen syyllistyneelle lätkäistäisiin este rekisteröidä autoa nimiinsä määräajaksi, niin haittaisi se niiden peltoautojenkin ostelua.
Työperuste ei myöskään ole mikään puolustus ajokortin säilyttämiselle. Jos ajokorttia tarvitsee työnsä puolesta, niin sitten sen säilyttämiseksi on päinvastoin perusteltua vaatia vielä pikkupykälää suurempaa nuhteettomuutta kuin muuten.
eihä rattijuopumus ole mielestäi rikos jos kellekkään ei pahaa tee tai mitää riko matkalla kotii
Noin monen kirjoitusvirheen mahduttaminen yhteen virkkeeseen ainakin pitäisi olla kriminalisoitu. Sitä myöten menee myös uskottavuus kaikilta mielipiteiltäsi koskien rattijuopumuksen moitittavuutta.