Työkyvyttömyysasioista päättävät lautakuntien jäsenet (niin TELK kuin Somla) ovat kaiken sortin tapauksia. Siellä istuu niin juristia, ekonomia kuin muutakin "ylemmän koulutuksen" ammattikuntaa, mutta lääkärijäseniä vain niukasti. Kun kysymyksessä on sairaus ja vajaakuntoisuus, olisi toivottavaa että pääasiallinen paino olisi juuri lääketieteessä.
Hakija joutuu kyseenalaiseksi monellakin tapaa, koska lautakuntien asiantuntijat eivät ole hakijan ammatin edustajia tai edes sen työn ymmärtäjiä. Käsittelijät tuntuvat väheksyvän työntekijää, joka on tehnyt esimerkiksi raskasta ruumiillista työtä vuosikausia, koska tuon ammatin riskit ja kuormitus ei ole päätöksen tekijän tiedossa.
On epäoikeudenmukaista tulla vähätellyksi ja ylikävellyksi vuosikymmenien ammatinharjoittamisen jälkeen syystä, ettei lautakuntien päätöksenteko perustu oikeaan tietoon hakijan taustasta, vaan olemattomaan arvailuun ja mutu-luuloon.
Omassa hylätyssä valituksessani mm. tutkintoni mitätöitiin ja työnteon syy-seuraus siten myös vesitettiin olemattomaksi.
Onko valkokaulusväki todellakin vain oikean alan tuomareita päättämään meidän muiden satojen tuhansien ammattilaisten tulevasta kohtalosta? Aina herra on alistanut kansaa, mutta tässä asiassa olisi mielestäni nyt muutoksen aika ja paikka.
muutoksenhakulautakunnat epäasiallisia
8
92
Vastaukset
- alkuperäisen.lisäys
Ja vielä se seikka, että työuran vuosikymmenet eivät paina vaa´assa juuri ollenkaan, koska hakijan status on työtön eläkehakuprosessin aikana. Tuntuu siltä, että vain se syy saa aikaan hylkäyksen.
Näinä taloudellisen katastrofin aikoina on järkyttävää syyllistää työtä vailla olevaa kuusikymppistä ja patistaa sairasta "ottamaan itseään niskasta kiinni" ja kouluttautumaan uuteen ammattiin kaikkine vaivoineen ja pitkäaikaissairauksineen.
Pöyristyttävää! - Ropi_
Vika: päätöksiä tekevät päänsä puhki lukeneet "maisterit" joilla ei ole mitään käsitystä todellisuudesta. Ovat ns. syntyneet kultalusikka suussa, ja olettavat, että muidenkin lusikat ovat ainakin hopeaa. Mutta kun sitten on myös meitä joiden lusikat on ruostumatonta terästä, osalla pinnoitettua kuparia, tai joillain vaan pelkkää rautaa.
- köyhät.sairaat.kyykkyyn
Juurikin näin.
Sitä voisi myös ihan valtionhallinnon tasolla ihmetellä, että miksi Kela toisella kädellä antaa almujaan (työmarkkinatukea, asumistukea ja sairauspäivärahaa mm.), mutta ei työkyvyttömyyseläkettä tarpeeseen sairaalle hakijalle, vaikka hyvin tietävät, ettei mikään muuksi enää muutu. Kuusikymppisten pitkäaikaissairaiden työhön paluu on aivan utopiaa, jos jo yhden jos toisenkin kerran sieltä on pudotettu pois juuri vajaakuntoisuuden takia.
Mikä logiikka tässä kyykytyshommassa on? Sairas ja vähävarainen tulee joka tapauksessa putoamaan kunnan ja valtion elätiksi aikanaan. Ja aina vain raihnaisemmassa kunnossa, koska ei pysty edes ylläpitämään olevaista sairaustasoaan nykyisellä peruspäivärahalla. Lääkkeet jäävät ostamatta ja hoidot aloittamatta.
Miksi Kela ja sen lakeija Somla pelaavat tätä väsytyspeliään huonoimmassa asemassa olevien kansalaistensa kustannuksella? Ei näin opettanut kuusikymmenluvun sosiaalipoliitikko Pekka Kuusi, eikä vähäosaisten puolustaja Ilkka Taipale, joka esitti Lex-Taipaletta armahtamaan syrjäytetyt raukat!
- JattaMoilanen
Kyse taitaa olla paljon isommasta ongelmasta. Suomalaisten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisesta tosielämässä.
Ongelmakohdat ovat samanlaiset myös tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunnassa. Vaikka niissä istuvat työmarkkinajärjestöjen edustajat, mutta tahdin sanelevat vakuutusyhtiöt.
Hyvä katsaus jo pitkään tiedossa olleisiin epäkohtiin löytyy tästä Suomi 2017 - artikkelista, jonka jatko-osa "Apua lisää 2" kannattaa myös lukea.
← Vakuutusoikeus
Helsingin Sanomat →
Apua lisää
Julkaistu maaliskuu 26, 2014
Huippukirurgi Ilkka Tulikoura ”Vakuutusyhtiöt maksavat lääkärit puolueellisiksi”
Tämä siitä löytynyt erittäin mielenkiintoinen juttu, jos saadaan kaikilta osin avattua, niin samalla on saatu vastaukset siihen, että onko Suomen kirjallisesti ja suljetusti toimiva vakuutusoikeudellinen erityistuomioistuinjärjestelmä laillinen? Muidenkin kuin vakuutusalan ja vakuutusalaan kallellaan olevien virkamiesten mielestä. Klikkaamalla koostetta hiirelläsi, saat sen ruudullesi isompana.
https://suomi2017.wordpress.com/2014/03/26/apua-lisaa/- köyhät.sairaat.kyykkyyn
Kiitos mielenkiintoisesta linkistä. Törkeää on!
Kyllä kansalainen joutuu melkoiseen rääkkiin, kun joutuu useasti todistelemaan oikeuttaan olla oikeassa. Vaiko jopa sanaleikkinä... "olla olemassa".
Joka tapauksessa, jokainen toivoisi edes sen verran kohtuutta, että hakijan työhistoria ja ammattinimike ( sen työterveyshaitat) opiskeltaisiin lautakunnassa ennen leimasimen näppäilyä.
- efwhguhrudhsvu
aloittaja mainitsi: Omassa hylätyssä valituksessani mm. tutkintoni mitätöitiin ja työnteon syy-seuraus siten myös vesitettiin olemattomaksi.
Tuo itse asiassa siksi , että noilla ei oikeasti ole paljon merkitystä mihinkään , eikä sillä vaikka kuinka kovaa ja raskasta työtä on tehnyt !
Tilanteen ratkaisee tulevaisuus eli se miten tästä eteenpäin tulet heidän arvion mukaan selviämään työelämässä ja tietenkin sen hetkisen ja ennustettavan terveydentilasi perusteella.
Itse olin työtön kanssa kuin sain pysyvän eläkkeen 36 vuotiaana 2 vuotta sitten ja valitettavasti joudun toteamaan , että systeemi ei ole tasapuolinen , koska paljon huonommassa kunnossa olevat ihmiset kuin minä eivät ole saaneet edes kuntoutustukea ( määräaikainen eläke ) saati sitten pysyvää eläkettä.
itselläni onneksi oli pari oivallusta joilla sain asiaan vaikutettua ( ja aivan laillisin keinoin ) koska muuten olisin edelleen työnhakijana turhaan , jos olisin vain toimittanut lääkärin todistuksia ja odottanut mitä arvonta tulosta sieltä tulee !- köyhät.sairaat.kyykkyyn
Hyvä, että sinulla tuli päätös hyväksyttynä, se on aika harvinaista nykyään, näin olen kuullut.
Omassa tilanteessani työuran merkitys on olennainen. Olen sairastunut työperäisesti ja se tulisi huomioida päätöksenteossa. Työskentelin yli 25 vuotta syöpävaarallisten aineiden parissa, ja myös jo muutenkin syövyttävien happojen ja emäksien vaikutuspiirissä, jokapäiväisesti liuottimia, hartseja, muovimolekyylejä ja niiden lisäksi tietysti riesana muut hengitystiehaitat, homeet ja likapartikkelit. Näiden ympäröimänä ja ilman työsuojelua !!! sairastutin keuhkoni, ihoni, silmäni ja hermostoni.
Siksi koen, että ammattini mitätöiminen oli törkeyden huippu!
Koko prosessi työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyyn on tehty niin nöyryyttäväksi, että en ollenkaan ihmettele heitä, jotka mieluummin hakevat lähi Rautiasta kahden metrin nailonköyden ja laskevat visusti korkeuden ja pudotuksen suhteen.
- 60vee
Minä sain jo neljännen (4) hylkypäätöksen työkyvyyttömyyseläkkeestä.Minulle tarjottiin osaeläkettä,joka olisi ollut 62,45€/kk.Tein valituksen,vedoten laaja-alaiseen nivelrikkooni ja huonokuuloisuuteeni.Nivelrikosta minulla on laitettu työrajoitteet.
Hain valituksessani täyttä eläkettä.
Sitä ei hyväksytty.Asia vietiin muutoksenhakulautakunnan päätettäväksi.
Sieltä tuli kielteinen päätös.Heidän mielestään minulla on vielä työkykyä jäljellä.
Ja pystyn siten hankkimaan riittävän toimeentulon itselleni.
Olen käynyt useana vuotena työkokeiluissa.Kaikista on tullut päätös,kykenemättö-
myydestä työntekoon.Olin vuoden sairaslomalla.Nyt roikun taas vajaakuntoisena
työnhakijana.Tiedän,ettei minulla ole mahdollisuuksia työmarkkinoille paluuseen.
Vaan minkäs teet.Ollaan taas vuosi työnhakijana.Sen jälkeen vuosi saikulla.
Sitä rataa mennään eteenpäin.
Tämä on sairaiden nöyrryttämistä ja halveksimista.
En tiedä kauanko jaksan taistella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004937348- 2272588
- 262561
- 1581874
- 1141748
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?31469Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01357Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621148IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41145- 741143