Miten varusmiesaikana pärjää taloudellisesti?

Ihmettelen tässä suuresti, miten alokasaikana pärjään taloudellisesti. Kelan sotilasavustusta en saa, eikä päivärahalla makseta pakollisia maksuja jotka juoksevat palvelusaikanakin. Puhelin, netti, vakuutukset, lainanlyhennys, autokulut jne. Minulla kuin monella muullakin. Pitääkö nämäkin jättää pienituloisten vanhempien maksettavaksi vai onko mitään mahdollisuutta edes toimeentulotukeen palvelusaikana?

Jos päiväraha olisi edes työttömyyspäivärahan verran, niin varmasti moni ei jättäisi armeijaa kesken.
On väärin, että pakollisen asepalveluksen aikana velkaantuu ja joutuu elämään vanhempien siivellä. Joskin ruoka, lämpö ja vaatteet ovatkin talon puolesta, mutta sillä 5 e päivärahalla ei makseta maksuja.

Koko armeija-aika on hukkaan mennyttä aikaa. Senkin voisi käyttää työntekoon tai opiskeluun.
2212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nopeesti vain naimisiin rikkaan muijan kanssa. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Oikeasti, epäkohta mitä kaikki eivät huomaa. Kyllähän ne maksut aina taitavat näiden vanhempien maksettavaksi tulla, armeija-aikana. Harva on saanut palkastaan säästetyksi niin paljon, että pystyy koko maksurumban itse rahoittamaan. Sotilasavustusta mainostetaan turhaan. Ei sitä kaikille anneta. Pitää olla puoliso ja lapsia, jos sieltä jotain apua taloudelliseen puoleen saa.

Äänestä

Pärjää huonosti. Köyhyysrajan alapuolelle menee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuimeentulo- kirjoitti:

Ihmettelen tässä suuresti, miten alokasaikana pärjään taloudellisesti. Kelan sotilasavustusta en saa, eikä päivärahalla makseta pakollisia maksuja jotka juoksevat palvelusaikanakin. Puhelin, netti, vakuutukset, lainanlyhennys, autokulut jne. Minulla kuin monella muullakin. Pitääkö nämäkin jättää pienituloisten vanhempien maksettavaksi vai onko mitään mahdollisuutta edes toimeentulotukeen palvelusaikana?

Jos päiväraha olisi edes työttömyyspäivärahan verran, niin varmasti moni ei jättäisi armeijaa kesken.
On väärin, että pakollisen asepalveluksen aikana velkaantuu ja joutuu elämään vanhempien siivellä. Joskin ruoka, lämpö ja vaatteet ovatkin talon puolesta, mutta sillä 5 e päivärahalla ei makseta maksuja.

Koko armeija-aika on hukkaan mennyttä aikaa. Senkin voisi käyttää työntekoon tai opiskeluun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu