Aihe

Bibo jättää

Raskasta

Haluaako bibo eroon entisestä puolisostaan maniassa/hypomaniassa vai voiko tätä tapahtua myös masennusvaiheessa?
Entä kun puhutaan bibon vajoamisesta omaan maailmaansa, niin kumpi vaihe silloin on kyseessä? Onko maaninen ihminen tosi ärtyinen ja piikikäs, vaikka se ei olisi tyypillistä ihmiselle muutoin?

30

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raskastaon

      Moi.

      Musta alkaa tuntua että voi haluta erota ihan missä tilanteessa vaan. Sama tilanne täälläkin siis päällä.

      Voimia!

      • Raskasta

        Voi ei, kiitos ja voimia kovasti sullekin! Onko sulla pitkä suhde takana? Ihan uskomattoman raskasta yrittää luovia, toivoa koko ajan parasta ja pelätä pahinta. Onko sulla näitä "jättöjä" jo useita? :(


      • Sitäpäsejuurikinon

        Tämä sairaus (kuten ei mikään muukaan sairaus, fyysinen tai psyykkinen) ei ole irrallaan persoonan ytimestä, ja näin ollen kysymyksenasettelu oli sangen kapea-alainen.
        Kapea-alainen vastaus siis: tottakai kaksisuuntaista sairastava ihminen voi haluta erota ollessaan masentunut, maniassa tai oireettomana ns. hyvänä jaksona.

        No joo, turhaa näsäviisastelua ikävän asian äärellä.
        Kirjoitan tässä yhteydessä henkilöistä, jotka sairastavat vaikeaa ykköstyypin bipoa (eli psykoottisia manioita kuukausien osastojaksoilla - toisaalta välissä vuosienkin normaalia arkea säännöllisellä työelämällä) En sen sijaan tunne ketään lievää kakkostyyppiä tai epävakaata persoonallisuushäiriötä sairastavia, näissä tapauksissa on varmasti paljon vaikeampi sanoa, mikä on sairauden aiheuttamaa, mikä muuten vaan ala-arvoista käytöstä ja keskenkasvuisuutta.

        Useimmat bipot tosiaankin ovat maniassa todella ärtyisiä etenkin läheisiään kohtaan. Jo samassa hetkessä voi kuitenkin esiintyä äärimmäistä huolehtivaisuutta ventovieraiden suuntaan, tulotasoon nähden aivan liian suuria lahjoitussummia hyväntekeväisyyteen jne. Impulsiivisuus kasvaa kaikkiin suuntiin ja reagointi koko tunnekirjolla on sen mukaista.
        Uskoisin, että hypomanian kiihtyessä maniaksi ja lopulta kohti psykoosia (kaikillahan ei toki vaihtelu yllä ihan tappiin saakka vuoristoradan kummassakaan päässä!) alkaa maanikon olo käydä niin tukalaksi, että hetkelliset aggressiot tuttua ihmistä tai jotakin yksittäistä päähänpinttymää kohtaan tuovat selkeydessään hetken helpotuksen. Ehkäpä samasta syystä niin monelle myös jumala ja Jeesus astuvat tässä vaiheessa kuvaan - ajatukset voi hetkeksi keskittää johonkin ja tulee turvallinen tunne, että joku kantaa. "Näin on tarkoituskin nyt minua koetella."
        Moni myös hakeutuu vieraaseen seuraan ja uudempien kavereiden pariin: hehän eivät tiedä, millainen tuo ihminen tavallisesti on, eivätkä myöskään lässytä esimerkiksi lääkkeistä, kuten nuo raivostuttavat perheenjäsenet ja ystävät jälleen kerran tekevät.

        Puolisolle, perheenjäsenille ja ystäville raskainta on ehkä juuri tuo kuvailemasi sahaaminen.
        On tavallaan olemassa selkeästi useampi versio siitä samasta ihmisestä. Ja siksi tavallaan myös useampi versio samasta ihmissuhteesta. Ja kodin tunnelmasta.

        Jokainen sairastunut tekee omat valintansa lääkityksen ja muun suhteen. Jos kuitenkin sairastaa klassista ykköstyyppiä psykoottisilla manioilla, aiheuttaa valtavia sotkuja kaikilla mahdollisilla osa-alueilla ja hankkiutuu hengenvaarallisiinkin tilanteisiin, on vähintäänkin reilua puolisoa ja lapsia kohtaan syödä lääkkeensä ja huolehtia päivärytmistä.
        Voihan tietysti olla, että esimerkiksi juuri sinun puolisosi ilmaisut halusta erota liittyvät tähänkin: vaikka asia saatetaan esittää syytöksinä sinun suuntaasi, voi kyse olla pohjimmiltaan siitä, että puolisosi ei haluaisi sinun kärsivän enää lisää rinnallaan.
        Tämä sairaus (vaikea-asteisena) on todella rankka niin sitä sairastavalle kuin kaikille hänestä välittävillekin. Jos ihminen ei kuitenkaan vuosienkaan kierteen jälkeen ole valmis elämään hieman "tylsempää" elämää rutiineineen ja lääkkeineen, on läheisten hyvä vakavasti puntaroida omaa jaksamistaan.
        Omastakin mielenterveydestä on hyvä huolehtia. http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/terveys/tunnista_laheisriippuvuus


    • Uiroruoruir

      Seurustelin melko pitkään ja vakavasti II-tyypin bipolaarisen diagnoosin omaavan naisen kanssa. Vaikeinta suhteen kannalta oli juuri ne syvimmät masennuskaudet, joista sitten viimeisimmän aikana hän jätti minut vedoten siihen että haluaa taukoa yhdessäoloon ja olla yksin kun on niin voimaton ja masentunut. No, enpä tuon masennuksen jälkeen enää häneen yhteyttä saanut uudestaan luotua vaikka usein yritin. Uusi menokausi ja siten uusi mies tulevat hänen elämäänsä vajaan vuoden masennuksen jälkeen ja minulle jäi vain kolmen vuoden parisuhteesta vain pari kassillista hänen vaatteitaan mitä ei ikinä tullut hakemaan vaikka lupasi usein.

    • Raskasta

      Raskas sairaus takuulla heille, ketkä sitä sairastavat. Raskasta myös meille, joita koskettanut parisuhteen kautta. Millä lailla sitä pitää lähteä jatkamaan matkaansa parisuhteen päätyttyä? Kun ensin rakastetaan ja seuraavassa silmänräpäyksessä ollaan valmiita luopumaan kaikesta, se jättää ikävät jäljet. Jälkikäteen olen kelannut suhdettamme läpi ja tullut tulokseen, että en tainnut tuntea koskaan koko miestä. Sitä miestä, jota rakastin, ei ehkä ollutkaan :( Se alun empaattinen ja auttavainen ja ymmärtävä mies taisi ollakin hypomaaninen/maaninen. Rakastuneena ei näe asioita selvästi, mutta nyt kylmästi jätettynä alkaa hahmottamaan monta eri juttua. Ei kai normaaliin parisuhteeseen kuulu se, että tänään suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta ja ensi viikolla ei toinen tunnu enää miltään eikä ainakaan oikealta.
      Tämän miehen kanssa yhetys tuntui parhaimmillaan olevan kuin toisesta maailmasta. Lämpö ja rakkaus omaa luokkaansa. Vaan kuinka kävikään. Säännöllisin väliajoin hän jätti minut ja joka kerta sain itkettyä takaisin, sillä en kestänyt ajatella elämää ilman häntä. Tällä viimeisellä kerralla ei enää auttanut itku. Hän oli täysin kylmä. Kylmä kuin jäämeri.
      Mutta elämä kantaa-vai kantaako? Haluan yhä uskoa onnelliseen parisuhteeseen. Ja siihen, että jossain on joku, jonka kanssa voi kokea saman onnen romahtamatta lopulta.
      Kaikkea hyvää kohtalotovereille uuteen vuoteen, paljon voimia ja niitä tasapainoisia parisuhteita <3

    • Raskasta

      Aika kuluu, mutta olo ei helpota. En jaksa :/ Juuri, kun ajattelen olevani edes hitusen vahvempi, ikävä iskee enempi kuin koskaan ennen. Kaipaan niin tuota miestä :(

      • 90090900909

        Mikset soita sille tai laita vaikka korttia että mitä kuuluu?

        Usein ne vanhatkin ihmissuhteet on vielä pelastettavissa vuosienkin jälkeen kunhan vain se "kadonnut" osapuoli ottaa sovittelevan kannan ja tekee aloitteen.


      • Raskasta

        Erosta vasta vähän aikaa. Hän ei halua pitää yhteyttä ja heivasi täysin kylmästi elämästään minut pois. Ei tunnu kuulemma miltään. Vaikka vasta tuntui :(


    • jaska76

      Niinhän se menee.. Soutaa, huopaa.. Ei ole helppo juttu. Ei etenkään kumppanilla joka ei voi ymmärtää mistä on kysymys.
      Pettämistä, valehtelua, henkistä ja fyysistä kiusaamista.. ja paljon muuta! Hän on maailman napa eikä mikään tai kukaan tule estämään häntä toimissaan. Arvostelijat hän deletoi samantien ovelasti pois..
      Sitten yhtäkkiä hän on kuin iso lapsi joka tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa eikä jaksa. Ei sitten mitään! Makaa vaan kaiken aikaa ja pyytää tuomaan ruuankin sänkyyn.
      Sitä se oli.. 10 vuotta. kolme kertaa erottiin ja palattiin taas yhteen. Miksi?
      Hän osasi olla viehättävä ja koukuttava. Suurin syy oli ehkä kuitenkin lapsi joka tarvitsi sekä isää että äitiä ja ydinperhettä. Niin minä asian silloin ajattelin ja siedin paljon pahaa. Nyt ei enää tarvitse. Lapsi asuu luonani ja äidistä tuli etävanhempi. Nyt saa joku toinen kantaa hänelle ruuan sänkyyn, kuunnella ja kestää haukkumista. Elää epätietoisuudessa , epävarmuudessa ja valheessa.
      Kun hän kaksi vuotta sitten keväällä viimeisen kerran maniapäissään ilmoitti että: "Minä muutan nyt pois! Jää sinä pienimuna tänne!", niin ensin ajattelin että koko kesän voisi vaikka perua. Mutta elämä heitteli.. Jo Juhannus toi elämääni ihmisen jonka vierestä heräsin tänäkin aamuna, eikä hänen kanssaan ole tarvinnut kuunnella haukkumista tai kokea muutakaan pahaa. Päinvastoin..:)

    • jjjkjfhkj

      aikamoista yleistämistä taas täällä.

      • Ohohoh

        Niin on. Sinäkin yleistit koko ketjun pelkäksi yleistämiseksi


      • jjjkjfhkj
        Ohohoh kirjoitti:

        Niin on. Sinäkin yleistit koko ketjun pelkäksi yleistämiseksi

        Juu, syöhän ne diapamisi!


    • Raskasta

      Olen onnellinen puolestasi Jaska76. Olet ansainnut kaiken jälkeen onnesi. Elämän, jossa ei mennä koko ajan toisen ehdoilla ja jossa ei tarvitse elää jatkuvasti varpaillaan. Jossa ei koko ajan syytä mielialanvaihteluihin haeta toisesta. Vaikka päällään seisoisi toisen mieliksi, et riitä, vaikka eilen riitit ja olit toiselle se auringonnousu ja elämän rakkain ihminen. Aika kuluu, jokainen päivä vie tuskaa pois, mutta erosta vasta liian vähän aikaa. Ainakin soutaminen ja huopaaminen on ohi. Ei kukaan tervepäinen jätä kumppaniaan muutaman kuukauden välein ja taas haluaa jatkaa jättääkseen taas hetken päästä. Varsinkin kun väliaikoina rakasti? Mitä ikinä rakkautensa sitten oli. Mutta nyt olen kuullut olevan vauhdin päällä. Treffilinjat pauhaa ja uusia uhreja lienee jo useampiakin. Pitää olla onnellinen, kun suhde on päättynyt. Hän oli vetää minut mukanaan tuohon suohon. Pelastuin viime hetkessä. Vaan mistä luotto tuleviin suhteisiin.

      • jaska76

        Kiitos :). Ja voimia sinulle. Minä niin tiedän sen tunteen kun miettii miksi toinen tekee ja toimii noin. Sitä on todella vaikea käsittää vaikka tietäisikin että joku diagnoosi on.
        Itse mietin lopullisen eron jälkeen myös että mistä luotto tuleviin suhteisiin. Edellinen raastava suhde aiheutti sen että kovin helposti ei päästä ketään heti lähelleen. Mutta uskon myös oppineeni aika paljon menneestä ja tunnistan kyllä heti jos vastaavia merkkejä käytöksessä ilmaantuu. Eihän kaikki voi olla samanlaisia.. Pikku hiljaa eteenpäin. Nykyiseen kumppaniini luotan eikä ole ilmennyt mitään syytä miksi en luottaisi. Varmasti sinäkin vielä löydät luottamuksesi arvoisen ihmisen.


      • Raskasta

        Niin ja kiiitos kannustuksesta Jaskalle! Uskon myös kaiken karseuden jälkeen, että jotain tuo opetti. Vaikka kovan hinnan jouduimme maksamaan noista opeista. Ei auta kun yrittää sitkutella eteenpäin. Pakko ;(


    • HuohJaÄäh

      Aikamoisia tarinoita tässä ketjussa bipoista. Haluaisin sanoa ettei mikään noista voisi olla mitenkään totta, mutta se olisi vale. Olen itsekin seurustellut ja ollut kihloissa maanis-depressiivisen naisen kanssa, niin osittain on vähän samanlaisia kokemuksia. Meillä ei pettämistä ollut, mutta hypomaniaa ja totaalista laamaantumista/masennusta kyllä riitti aina välillä ihan ongelmiksikin saakka, onneksi suurin osa ajasta oli kuitenkin tasaista ns. normaalia parisuhde elämää.

      Vaikka toisen taustat ja sairauden tiesi, niin oli se silti järkytys kuulla eräänä aamuna että suhteemme päättyy koska toinen ei enää rakastakaan ja haluaa vain olla yksin ja rauhassa, elää eristyksissä. Tulee se voimattomuuden tunne jota vastaan ei voi taistella kun toinen on päättänyt mielessään suhteen jo ennen kuin siitä sen toiselle osapuolelle edes kertoo. Jäädä sitten katsomaan kun toinen vain katoaa elämästä, ei hyvästejä, ei anteeksi pyytelyä, ei mitään. Kunnes taas puolen vuoden päästä soittaa ja ilmoittaa sittenkin rakastavansa ja haluavansa tulla takaisin. Rankkaa.

      • Raskasta

        Juuri se kun luulee kaiken olevan kunnossa ja asioista on puhuttu ja juuri olet kuullut olevasi toiselle suunnattoman tärkeä ja hänelle "kaikki." Oli mahtava yhteys toisen kanssa ja yht äkkiä ei enää yhteistä tulevaisuutta. Siis mitä ihmettä... Ja juuri se kylmyys, täysi empatiakyvyttömyys, ei minkäänlaista merkkiä pahoillaan olemisesta vaikka toinen on kuolemassa suruun ja tukehtumassa itkuun. Ovi kiinni ja häviäminen elämästä yhdessäolon jälkeen, joka kuulemma myös hänelle oli ainutlaatuista aikaa. Miten sulle HuohjaÄäh kävi sen puolen vuoden jälkeen, otitko takaisin vai pystyitkö olemaan vahvana?


      • rikkinäinen

        herranjumala kun on täysin tutun kuuloista. tosin omalla ei ole diagnoosia mutta voisin aika vahvasti epäillä bipoa.


    • Raskasta31

      Tuleekin ihan epätodellinen olo kun lukee muiden tarinoita. Ihan kun kaikki olisi kirjoitettu omasta kumppanista. En tajua, miten tästä suosta pääsee ylös. Uudella terveellä ihmissuhteellako vain?

    • Sandra_81

      Miten voi jättää ja unohtaa hetkessä kumppaninsa kokonaan? Normi järjellä varustettu ei voi. Mutta nämä suharit onnistuu kuollettamaan kaikki tunteensa entistä kumppaniaan kohtaan silmänräpäyksessä ja sen jälkeen sitä toista ei enää ole eikä koskaan ollutkaan. Tuskin olin ainut, jolle tyyppi tehnyt/tulee tekemään paskat. Seuraaviin uhriin on jo kynnet isketty. Huikeen hienoa toimintaa.

      • bp38

        Voin sanoa että sitä muuttuu kuin toiseksi ihmiseksi maanisesssa vaiheessa, kun monen vuoden parisuhteen tunteet häviävät kuin pieru saharaan.


    • kukkanen31-

      Huhhuh.. sanon mä vaan. Tulen tänne purkamaan fiiliksiäni kun ei ole mitään muutakaan paikkaa. Olen naimisissa miehen kans joka ei ole saanut diagnoosia koskaan mutta vuosia epäilty bipoa. Masennuspainotteinen on, mutta aina tulee noin viikon jaksoja ettei nuku kuin pari tuntia yössä. Mutta pärjännyt lähes ilman lääkkeitä. iltaisin ottaa lääkettä että nukahtaa. Reilu 10 vuotta yhteiseloa, lapsiakin on. Koko suhde ollut vuoristorataa, välillä rauhallista mutta sitten taas pamahtaa. Todella nuorena alettiin seurustella, olin hyvin sinisilmäinen ja yritin ymmärtää naissekoilut yms. Keväisin iskee aina pahin masennuskausi, kesä menee sumussa.
      Välillä minä ja lapset ollaan tärkeimpiä maailmassa, olen maailman ihanin nainen. Välillä olen ilmaa. Tai kamalin ihminen maailmassa. Muuttuu täysin kylmäksi ja tunteettomaksi. Vuosia jauhanut erosta. Itse olen henkisen irtioton jollain tapaa tehnyt, toivon jopa että lähtisi. En pysty itse sitä tekemään. Suurin syy siinä, että pelkään seurauksia jos jätän. Uhkaillut välillä tekevänsä jotain. Tiedän että mikään lähestymiskielto ei auta jos päättää kostaa. Lievää väkivaltaa ollut vuosia sitten, ei nykyisin enää. Haluaa pitää henkisessä otteessa. En usko, että rakkautta mun puolelta enää on, sääliä lähinnä. Tukea en itse ole saanut mitään kautta, vaikka mies käy terapiassa. Minut jätetty kokonaan ulkopuolelle. Muutamaan otteeseen olen käynyt eri psykologeilla juttelemassa mutta en ole kokenut saavani siitä mitään.
      Nyt mies jäi työttömäksi. Uudesta paikasta potkittiin viikon jälkeen pois. Uskon, ettei vaan tule toimeen. Nyt mielialat heittelee laidasta laitaan. Välillä etsii töitä, uskoo pystyvänsä mihin vaan mutta välillä haluamassa sairaseläkkeelle. Mä koitan jaksaa vaan ja käydä töissä. En mä tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Toivoa että ottaa vaan ja lähtee.

      • b38

        Ootteko kokeilleet mitään yhteisterapiaa missä voisitte käydä tuntemuksianne läpi? Niin voisi kumpikin saada ymmärtämystä mitä toinen käy läpi. Miten diagnoosissa kestää noin kauan? Mulla kului reilu kuukausi bibo diagnoosissa.
        Itse olen ollut lääkkeittä noin vuoden, mutta vaatinut työtä hel...sti (terapiaa, terapiaa, vertaistukea, liikuntaa ja päihteettömyyttä! Työelämässä olen ollut normaalisti.


      • kukkanen31-
        b38 kirjoitti:

        Ootteko kokeilleet mitään yhteisterapiaa missä voisitte käydä tuntemuksianne läpi? Niin voisi kumpikin saada ymmärtämystä mitä toinen käy läpi. Miten diagnoosissa kestää noin kauan? Mulla kului reilu kuukausi bibo diagnoosissa.
        Itse olen ollut lääkkeittä noin vuoden, mutta vaatinut työtä hel...sti (terapiaa, terapiaa, vertaistukea, liikuntaa ja päihteettömyyttä! Työelämässä olen ollut normaalisti.

        Kyllä ollaan kokeiltu mutta ei siitä tullut oikein mitään. Oli yhtä syyttelyä kuinka minä teen sitä ja tätä enkä ymmärrä hänen ajatuksia jne. Ei todellakaan lähentänyt ainakaan millään tavalla. Täällä ilmeisesti niin suuri resurssipula mielenterveyspuolella että mies käy tällä hetkellä "terapiassa" perhetyöntekijän luona. Ei kai sellainen edes diagnoosia voi tehdä.. eikä mitään diagnoosia HALUA koska ei halua elää diagnoosin kanssa. Järjetöntä, mutta en voi tehdä oikein mitään. Oon yrittänyt olla yhteydessä miehen psykologiin/psykiatriin, mutta useamman kerran minut on blokattu pois. Olen jopa laittanut sähköpostia, mutta sen kanssa kävi niin että perhetyöntekijä kävi sen postin läpi miehen kanssa, ja siitäkös raivo repesi kun puutun hänen hoitosuhteeseen. En aio enää yrittää tehdä mitään. Jos tilanne menee sietämättömäksi, otan lapset ja lähden turvakotiin.


    • bp38-2

      Jotenkin tuntuu ettei taida tuolla perhetyöntekijällä olla riittävää päteyyttä pitää tuollaista terapiaa, kun katsoo perhetyöntekijän pohjakoulutus vaatimukset. Tosin tietenkin voin olla väärässä . Kannattais oikeasti mennä oikean psykologin puheille!
      Psykiatri hoitaa tuon diagnisointi puolen. Itsellä ainakin helpotti kun löytyi oikea diagnoosi ja oikeanlaista terapiaa.

    • kukkanen31-

      Jep, ei tosiaankaan tunnu olevan pätevyyttä. Mutta eihän ne tiedä mitä tämä meidän elämä oikesti on. Tänään tuli mieheltä eroilmoitus vol 11923801823081023. Niin monta kertaa ainakin on aikonut ottaa eron. Mutta mun pitäisi olla siinä mukana. Yksin ei voi sitä tehdä koska "menettää kasvonsa" kai. Mä niin vihaan tätä bipon kanssa elämistä. Tiedän että sairaus muiden joukossa mutta on tää vaan niin käsittämättömän hanurista... pitäisi tukea mutta kun ei pysty enää kun ei yhtään voi luottaa elämään. vuorotellen uhkaa itsarilla ja erolla. mutta kaikki on välillä tosi hyvin. luoja tää on raskasta.. oon kohta jossain osastolla itse.

      • bp38-2

        Suosittelen sulle henkilökohtaista terapiaa missä kävisit asioita läpi ja oppisit ymmärtämään miehesi sairautta. Tosin hyvän psykologin löytyminen on välillä tuskaa!
        Tiedän että bibona on välillä/usein hankala keskustella asioista/oloista kotona.
        Kuullostaa nuo sun kuvaukset aika tutuilta. Poislukien nuo itsarit ja työjutut.


      • kukkanen31-

        Monella eri henkilöllä olen jo käynyt, ja apuakin saanut.. Tämä vain on niin tätä että välillä tuntuu ettei jaksa enää yhtään.


      • bp38-2

        Joo kyllä se seinä tulee jossain vaiheesa vastaan. Kannattaa miettiä omaakin hyvinvointia! Itse bibona sanon, että tuo tukeminen perheenjäsenenä voi olla toisinaan tosi hankalaa. Parempi antaa vain tilaa bipolle on mun ohje. Itse tosiaan ollu yli vuoden lääkkeittä. Pitää viettää tosi kurinalaista elämää (ei päihteitä ja välttää stressiä parhaansa mukaan) ja pyrkii parhaansa mukaan suuntamaan mania vaiheet järkevään itsellä se on liikunta. Se suuntaaminen on välillä aika hankalaa!


    • Pään-sisäisiä-yölauluja

      Hylkäsit minut kuin eilisen päivän lehden, mutta silti minä sinua rakastan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      608
      29537
    2. Naisen vessakäynti suhteen alussa

      Mä olin ihastukseni kaa viettämässä viikonloppua. Eka kertaa yövyin miehen luona. Toisen yön jälkeisenä aamuna mulla meni vatsa aivan sekaisin. Oltiin
      Parisuhde
      288
      20807
    3. Liikenne topissa

      Mitäs liedenpohjassa tekeillä ku kuus kutosen liikenne katkaistu..poliisioperaatio
      Virrat
      40
      14057
    4. Maisa se jaksaa valehdella

      https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/28acb452-15ff-470d-80c3-511ad69abec0 Taas on syytön, taas on todisteita jotka jossain vaiheessa paljastaa Ma
      Kotimaiset julkkisjuorut
      352
      10847
    5. Liedenpohja

      Mikä hässäkkä siälä on päällä ??
      Virrat
      77
      7984